Suosimalla ulkomaisia elintarvikkeita teet kansallisteon, koska saat joka kilossa ja litrassa rahaa mukana ja verosi pienenvät. Jos ostat kotimaista niin teet karhunpalveluksen itsellesi ja naapurillesi. Kun kaikki elintarvikkeet ostetaan ulkomailta veromme ovat 3 000 000 000.- Euroa pienemmät jokaisena tulevana vuotena. Tämän lisäksi saamme tuottavaan työhön joukon osaavia ihmisiä ja myös tätä kautta kansantaloutemme lähtee ennenäkemättömään nousuun. Ostamissamme ulkomailla tuotetuissa elintarvikkeissa saamme muitten maitten kansalaisten maksamaa verorahaa mukana, tosin pienempinä summina kuin kotimaassa itse maksamamme vero- osuudet ovat olleet. Kaiken lisäksi kansantaloudellisesti saamme ison säätön laskevien elintarvikehintojen muodossa. Näin kansalaisille ja valtiolle jää ylimääräistä rahaa, jonka voisimme käyttää siirtymävaiheessa koulutukseen ja myöhemin vaikka terveydenhuollon parantamiseen.
Harkittava ehdotus
HYVÄT IHMISET
186
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Maataloustukien asteittainen purku on vaihtoehto tuontiruokaan siirtymiselle.