Taitaa olla päivistä kiinni, milloin STT
julistetaan syyttömäksi kunnianloukkauksiin.
julistetaan syyttömäksi kunnianloukkauksiin.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
osoitti, että STT jatkaa epätarkkaa ja
amatöörimaista urheiluuutisointia. Kuka uskoo
enää STT:toa hiihtodopingista. Maine on mennyt.
Monille näyttää olevan vaikea sulattaa, että
Suomen suosituin puolue on Suomen Keskusta. No
tieteellisesti ei voida yleensä sanoa, mikä
poliittinen mielipide on väärä tai oikea. Kyllä
maailmaan älämölöä mahtuu. Merkitsevää on se
mitkä mielipiteet voittavat vaaleissa ja nyt
tilanne näyttää keskustan kannalta todella
hyvältä. Keskustan kannatuksen kasvu selittyy mm.
sillä, että se on suurista puolueista
suomalaisin, EU-vastaisin, markkinataloutta
ihmisen hyväksi säätelevin, alkiolaisittain
köyhien asialla, alueellisen tasa-arvon ainoa
faktinen tuki. Keskustalla on vähiten
menneisyyden painolastia kuten demarien
sosialismia tai (globaaliin) rahaan ja
omistukseen perustuvan epätasa-arvon ihannointia
kuten Kokoomuksella. Keskusta ajaa suoraan
asialinjalla kultaista keskitietä tavallisen
suomalaisen asiaa ilman väärää vanhentunutta
ideologiaa, vaikka median pilkkakirveet
opetuslapsineen yrittävät kilvan iskeä vyön alle
näitä itseään pahasti toistavia puoluerasistisia
leimojaan
Kaikista Suomen puolueista Suomen
Keskusta/Maalaisliitto on kaikkein vanhoillisin.
Maalaisliitto/Keskusta ajaa tosiasiallisesti
edelleen vain ja ainoastaan maalaisten asiaa.
Puheet ennen vaaleja ja teot vaalien jälkeen ovat
Maalaisliitto/Keskustassa aina olleet kaksi eri
asiaa.
Maalaisliitto/Keskustan viimeiseksi jääneellä
hallitusvastuulla vuosina 1991-95 maalaiset
olivat ainoa väestöryhmä, jonka reaalitulot
kasvoivat. Muille Maalaisliitto/Keskusta oli
valmis jakamaan vain kurjuutta.
Alkiolaisuus, joka sinänsä oli aivan kelvollinen
aate, on täysin kuollut nykyajan
Maalaisliitto/Keskustalta.
Puolueen lukuisat nimenmuutokset eivät ole
puoluetta auttaneet. Kannatuksen saaminen vaalien
kannalta merkittävissä etelän suurissa
kaupungeissa on jäänyt aina saavuttamatta ja niin
tulee käymään myös seuraavissa vaaleissa.
"Puheet ennen vaaleja ja teot vaalien jälkeen
ovat Maalaisliitto/Keskustassa aina olleet kaksi
eri asiaa."
Ja tämäkö pätee VAIN Keskustan kohdalla???
"Sinun" puolueesi on tietysti paljon paljon
parempi, ja voittaa vaikka Teräsmiehen.
Kyllä minusta puolueella on helvetisti
painolastia jos se on ollu MAALAISLIITTO!!!!
Yritetään vain nimenmuutoksella huijata
kaupunkilaisilta äänet omaan pussiin.
Ei me sentään niin tyhmiä olla, että
MAALAISLIITTOA äänestettäis.
Se oli ja on myös sellainen
lestadiolaisuskovaisten pakkoäänestyspuolue ja
kaikista vanhoillisin.
Mutta jos halutte kaiken kehityksen pysähtyvän,
äänestäkää maalaisliittoa!
Veisatkaa sitten siioninvirsiä ja vaalikaa lopun
ikäänne perinteitä kansallispuku päällä ja
tuohivirsut jalassa ja mutuskelkaa
petäjäleipää.Sehän on terveellistäkin, tulee
paska helposti.
Paljon kuitua nääs.
tuota keskusta ei ole kuin vaalien alla
lupauksissaan jota jäävät vain
lupauksiksi.aholaisethan sinne eu:hun juuri
halusivat.