Voisiko Lieksa järjestää, Elokuvajuhlat ensi vuonna .
Ottaisitteko tunnetun, Gurun pomoksi vai katsotteko miten se nyt
Nusessa lähtee käyntiin ?
Ottaisitteko tunnetun, Gurun pomoksi vai katsotteko miten se nyt
Nusessa lähtee käyntiin ?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Yhteistyötä voitaneen tehdä ja yhteistyö on eri toimijoiden välillä hyvä, eli esim sellaista tapahtuu konserttien osalta jolloin tieto taito on toimijoilla ja silloin esim vaskiviikon otsakkeen alla voi Nurmeksessa esim järjestää konserttin ja taas päinvastoin Lieksassa jonkun elokuvatapahtuman.
Mielestäni mikään erillinen organisaatio ei liene tarpeen vaan lähinnä tarvitaan yhteistoimintaa ja markkinointia ,ripellystä ei liene tarpeen eli matkimista, koska silloin on aina vaarana kustannusten karkaaminen.
Kuitenkin arvostan mielipidettäsi keskustelun avaajana.MK
Yhteistyö eri yhteistyötä tekevien tahojen, joiden pääasiallinen tarkoitus on tehdä yhteistyötä eri yhteistyö toimijoiden kanssa on oivallista yhteistyötä. Yhteistyössä toiminta tulee keskittää pelkästään yhteistyöhön. Jolloin yhteistyön tarkoitus eri yhteistyötä tekevien kanssa tiivistyy. Yhteistyössä ei tulee unohtaa jo valmiiksi luotuja yhteistyökanavia, jotka yhteistyötä tehtäessä ovat yhteistyön kannalta merkittäviä. Yhteistyössä yhteistyö tulee kahlita yhteistyöllä, ettei yhteistyö karkaa toisen yhteistyö tahon kanssa tekemään yhteistyötä toisen yhteistyö tahon luo.
Koska juuri näin Nurmeksessa käytyäni että nuo elokuvajuhlat on tulossa.
Muuten todella ajettuani Nurmeksen puolelta egyptinkorven kautta oli selkeä ero tien hoitamisessa eli todella meillä Lieksassa on karhuja mutta on vielä myöskin tiekarhu, joka kulkee tietä pitkin ja tasoittaa montut. mutta sellaista ei liene Nurmeksessa Hei peikalot pystyyn ja( sutsisatsi ) takapuoli ylös on leikkilaulu. lienee paikallaan Nurmeksen soratiellä .
Muuten tutustuin myöskin Nurmeksen elinkeinoelämään ja palveluun eipä tarvinnut myyjiä etsiä. sen verran roiston näköinen olin heh heh.MK
Kun oot tullut Nusesta Egyptinkorven kautta Lieksaan, niin oot ajannut asfaltti tietä Nurmeksen puolella. Niitä ei karhuilla hoijeta. Taasen jos tuli Nurmeksesta itäpuolelta oot tullut mettäautoteitä pitkin Siltavaaraan..
Putkiaho Kuohatti tien kautta eguptinkorpeen ja kannelkoski vieki Lieksan puolellla soratie oli kunnossa mielestäni tuo karttatie ei ole metsäautotie koska tien varrella on varsin asutusta.MK