kysymys: Itse olin molemmilla Helsingin keikoilla ja täysin selvinpäin. :) Mutta siitä huolimatta että olin selvinpäin, ensimmäisestä konsertista muistan vain hieman ja toisesta on muistikuvat vielä hatarampia vaikka molemmilla kerroilla seurasin mitä lavalla tapahtuu. Aivan kuin ne pari tuntia olisi hujahtaneet ohi tuosta vaan ja kaikki olikin ohi. Toisesta keikasta muistan vielä vähemmän ilmeisesti sen takia että en nukkunut keikkaa edeltävänä yönä kuin vähän ja väsyneenä ihmisen aivot ei tallenna asioita pitkäaikaiseen muistiin.. no onneksi on Youtube-videot ja muut joista voi palautella keikkoja mieleen. :)
Vastaukset 4
- Muisti pätkii
oli että onko muilla sama juttu jotka olitte selvinpäin katsomassa bändiä, ettei oikein muista keikoista mitään vaikka tapititte koko ajan lavalle?
- öojoujujouo
samanlaista, olin perjantain keikalla. Muistan kyllä sen huippufiiliksen, mutta osa keikasta on jäänyt ihan unholaan. Joskin omalla kohdallani sitä varmaan aiheutti hirveä paniikki siitä, että kohta tää keikka on kuitenkin ohi :) Osa esityksistä jäi hyvin mieleen: I still haven´t found, Alun biisit New Years Dayhin saakka, Elevation, North Star, lopun encoret ja etenkin Ultra Violet. Siis koko ajan katsoin tarkasti ja kaikista biiseistä tykkään, mutta itseltäni esimerkiksi Mysterious Ways ja Glastonbury ovat jäänyt kokonaan mielestä- siis muistan kyllä, että liikuin biisin tahtiin, mutta siihen se sitten jääkin. Tiedän kyllä, mitkä biisit kuultiin ilman paperiakin, mutta en oikein muista enää, mitä lavalla tapahtui :)
- u2 live ..
kolme kaljaa join kotona ennen keikkaa ja sit stadikan ulkopuolella yhden lonkeron (törkeen hintanen 8,5 euroa jotain)...sit melkeen tunnin istuin siellä penkeillä ootellen u2 sta...siinä lämppärin soitellessa menin katsomoon.
No muistia on sen verran että olin näyhyt joku 10 360 astetta konserttia jo netistä ennen tätä live keikkaan niin tiesin että mitä biisejä tulee ja mitä tulee video näytöltä jne... Launatai olikin sitten yllätyksiä täynnä sillon en ollut.
Sitä pitää elää hetkessä, en mä muista mitä me eilen tein tähän aikaan kuin noin suurin piirtein.
- hkfm
Selvinpäin siellä oltiin lauantaina suht edessä joraamassa, ja niinhän siinä aina käy että hyvä tulee ja menee. Kohtia sieltä täältä muistaa, mutta kokonaisuus hämärtyy :D...Se on kyllä harmittavaa, kun on odottanut ja odottanut, ja sitten keikka on ohi ihan yhtäkkiä ja muistikuvat tosiaan hataria itselläkin loppupelissä, taisin olla niin fiiliksissä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va691893Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661209- 140999
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu18919- 83667
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa104651Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63642- 41638
- 49570
- 57547