tätä palstaa seurannut ja todennut kiistattomasti, että prostituutioon myötämielisesti suhtautuvat henkilöt kirjoittavat siistiä kieltä käyttäen. Sen sijaan vastustajat käyttävät navanalaisia sanoja, syyllistyvät kunnianloukkaamiseen, herjaamiseen sekä solvauksiin.
Tästä seuraa se, ettei palstalle synny minkäänlaista keskustelua niin kuin otsikko edellyttää. On selvä, etteivät ihmiset ole kaikki samaa mieltä asioista. Jos olisivat, mitään rakentavaa ei saataisi aikaan. Mielipiteiden erot ja niiden "puiminen" sen sijaan auttavat asian kehittämistä joko suuntaan tai toiseen.
Olen itse maksullinen nainen omasta vapaasta tahdostani. Työskentely huorana ei silti päätoimi, jos joku niin luulee. Totesin vain jo kauan sitten, ettei minun kannata antaa ilmaiseksi, koska siitä hyvästä maksetaan ja
oikein reilusti.
Mielenkiinnosta olen
8
245
Vastaukset 8
- varsinkin kun
myös prostituutiota puoltavat aloittavat keskustelun palstalle kirjoittavien henkilöiden kielikeskustelulla, että ei käytetä sellaista siistiä suomenkieltä, joka ei särähdä asiaa puoltavien korviin. Varsinkin "kielitieteilijä" Perttulan. ;D
Ja kun jokainen prostituutioon negatiivisesti tai edes neutraalisti suuntautunut viesti saa poistopyynnön, niin se johtaa siihen, että kaikki myönteiset viestit saa myös poistopyynnön, jos se viesti ei tasan koske prostituutiota ja ole otsikon määreen sisällä.
Pitääkö tähän loppuun nyt laittaa lisäys, että "olen muuten nainen ..." kuten eräs mies laittoi"??- Huorana 12 v
Käyttäjätuelle poistopyynnön viestistä, joka sisälsi henkilöön kohdistunan loukkauksen.
Juuri tuollaisen käyttäytymisen takia mitään rakentavaa keskustelua ei saada aikaan.
Vetäydy omaan yksinäisyyteesi ja mieti, missä teit tökerön virheen. - tekemään
Huorana 12 v kirjoitti:
Käyttäjätuelle poistopyynnön viestistä, joka sisälsi henkilöön kohdistunan loukkauksen.
Juuri tuollaisen käyttäytymisen takia mitään rakentavaa keskustelua ei saada aikaan.
Vetäydy omaan yksinäisyyteesi ja mieti, missä teit tökerön virheen.käyttäjätuelle poistopyynnön sun viestistä. Juuri tuollaisen käyttäytymisen takia mitään rakentavaa keskustelua ei saada aikaan. Vetäydy omaan yksinäisyyteesi ja mieti, missä teit tökerön virheen.
Ilmoitellaan vain kaikki viestit poistettavaksi niin et saa koskaan mitään keskustelua aikaiseksi. - Samoin .....
Samoin
- heh heh heh
Samoin ..... kirjoitti:
Samoin
Heh heh hehheh
- ON TÄMÄ KIVAA
Huorana 12 v kirjoitti:
Käyttäjätuelle poistopyynnön viestistä, joka sisälsi henkilöön kohdistunan loukkauksen.
Juuri tuollaisen käyttäytymisen takia mitään rakentavaa keskustelua ei saada aikaan.
Vetäydy omaan yksinäisyyteesi ja mieti, missä teit tökerön virheen.TEE SINÄ VAIN POISTOJA, MÄ LAITAN VASTAUKSIA.
VITTU on kaunista (OHO, TULI KAKSI SANAA ILMAN CAPS LOCK'IA). JATKUVILLA POISTOILMOITUKSILLA SÄ LISÄÄT VAIN VASTAUSTEN MÄÄRÄÄ. JOS ET OLISI NIIN HERKKÄNAHKAINEN, NIIN PALSTA OLISI PALJON SIISTIMPI EIKÄ KESKUSTELUT OLISI KOKO AJAN PIRSTALEINA.
PERTTU EI VAIN OSAA JA MUUTAMA MUU.
Van-hus on hyvä kirjoittaja. Hänellä on asiaa, ei pelkkää provoa. Siksi niitä keskusteluja ei juuri kukaan sekoita. Ottaisit oppia hänestä.
AI SORI - CAPS LOCK UNOHTUI. - kohdistuu mikä
Huorana 12 v kirjoitti:
Käyttäjätuelle poistopyynnön viestistä, joka sisälsi henkilöön kohdistunan loukkauksen.
Juuri tuollaisen käyttäytymisen takia mitään rakentavaa keskustelua ei saada aikaan.
Vetäydy omaan yksinäisyyteesi ja mieti, missä teit tökerön virheen.Voiko kohdetta identifioida pelkän nimen mukaan?
"Kielitieteilijät"; Virtanen, Koskinen, Suominen - kehen henkilöön nuo loukkaa.
Sä taas olet jo yksinäisyydessä, kun sun eukko antoi sulle kenkää. Miksi, mietipä sitä. ;))))
En tuomitse.Minusta on vain hassua kun joku ostaa-silloin se on itsepetosta.Tiedät että vastapuoli kiihoittuu sinun rahoistasi,eikä sinusta.Kai vammaisilla tai erityisrumilla ihmisillä se on ainoa keino,muuten se on tyhmyyttä.
Ja minun on sääli ihmisiä,jotka myyvät itsensa-omasta tahdosta tai ei.Jokainen sellainen teko jättää arvet sydämeen,vaikka useimmiten ihminen ei tunnusta sitä edes itselleen.
Loppujen lopuksi sellaisen "kaupan" molemmat oapuolet aliarvioivat itsensa.
Ja raha on vain sivusekka...Tuskin Suomessa moni todella näkee nälkää..Ahneus on eri asia...
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.961610Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu471073- 15926
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.40858Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.82778kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl17747- 93746
- 46738
- 16725
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27707- 63705
- 68692
- 47674
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan97661Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa56595- 47594
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47586Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131575Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?
Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla150546Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31545