En ole oikein koskaan viihtynyt koulussa. Ongelmiahan siellä syntyi jo toisella luokalla kun ei tahtonut noita kavereita löytymään ja sai kestää kiusaamista jo silloin. Haukkuivat vammaiseksi, vaikka eivät edes tienneet mitä kyseinen termi tarkoittaa, mutta meninpähän ottamaan siitä itseeni useamman vuoden ajan. 3-4-luokkien opettaja puolestaan otti minut silmätituksi ja aina joutui tästä styystä istumaan koulussa ylimääräisiä tunteja laiskanöäksyjä tehden. Mokoma vanhan koulukunnan orjapiiskuri ei myöskään näköjään kelpiuuttanut että näkemykseni, ajanttelutapani eroavat muusta oppilas massasta. Peruskoulu täysi tasapäistmislaitos. 4-5 LUKKA olivat minulle mieeleisintä ja mukavinta aikaa koko peruskoulussa, noita aikoja en voi näin 7 vuotta myöhemmin muistella kuin kaijolla. 6-luokka oli oli ivittumaismepi johtuen kotioloissa käydystä, jo pitkittyneestä vanhempoien avioeroprosessista. Miniuun ei isäni väkivaltiaisesti koskaan koajannut muttta äitiini sitäkin enemmän. tÄTÄ Tietysti mpahensi aika lailla myös yläasteella siirtyminen joka ei tulisi todekkllakaam olemaan mitään helppoa aikaa = päin vastoi täyttä helvettiä! Ett silleen. En pä jjuri ollut sama myönteisistä ajatteleva nuori poika kuin aloittaessa vaan pikemminkin ihmispelkoinen, mahdotoman huonon itsetunnon omaava ihmisraunioo. Täsä on ajat helpottaneet nyt 3 vuotta myöhemmin mutta tiretyt asiaat vaivaavat. Miten mvältää kisusaamien tehokkaimmin kuin astuu uuteen kouluun? Miten kiinnittää tyttöjen huomio muutakin kuin kavereiksi. Mitne sais teinitytön huomamaan että oisin kiinnostunut siitä ja set mutsta. Hei miten? Seksikin olis iha n mukava asia kokea kun tot ikääkin on jo melkeen 18.
Kiiots kaikille vastanneille!!!!
No mut kello alkaa olla joa iaika paljon leli mites olis että olopettettas tännään vägäb aikasemmin...?
Kiiots kaikille vastanneille!!!!
No mut kello alkaa olla joa iaika paljon leli mites olis että olopettettas tännään vägäb aikasemmin...?
Vastaukset 1
Vanhimmat
joo-o ...