Alta

>>Kysytäänpäs näin, että mistä rahat eläkkeiden maksamiseen tulevat. Ne tulevat samasta lähteestä kuin valtion verotulotkin eli palkansaajilta ja yrityksiltä. Mistä tulevat rahat lapsilisiin, no valtiolta, eli loppukädessä verotuloista palkansaajilta ja työssäkäyviltä.

Näin ollen sekä rahat lapsilisiin että eläkkeisiin tulevat pääosin samasta lähteestä. Sinun kirjotuksesi mukaan n. 70 % maksuista tulee suoraan työssäkäyvien palkoista. Lapsilisistä työssäkäyvien palkoista verotuloina tulee 100 %.

Sitten esimerkki, kun et muuten ymmärrä. Isotuloinen ansaitsee 20.000 euroa. Hän saa eläkelupauksen 60 %:n eläkkeestä eli 12.000 euroa. Pienituloinen saa 2.000 euron palkastaan eläkelupauksen 1.200 euroa. Isotuloisen palkasta on kerätty työeläkemaksuja mainitsemiisi rahastoihin 30 % eli 6.000 euron arvosta. Pienituloisen palkasta on kerätty työeläkemaksuja rahastoihin 30 % eli 600 euroa.

Muut työssäkäyvät maksavat palkoistaan työeläkemaksuja (veroja) pienituloisen ihmisen eläkkeeseen 600 euroa. Muut ihmiset maksavat palkoistaan työeläkemaksuja (veroja) isotuloisen ihmisen eläkkeeseen 6.000 euroa. Työeläkemaksu on ihan samanlainen asia kuin verotus. Mitä enemmän työeläkemaksuja maksetaan, sitä vähemmän palkkaa jää käteen.

Huomaatko, että isotuloisen eläkkeeseen työssäkäyvät maksavat 10 x enemmän kuin pienituloisen eläkkeeseen. Miksi isotuloisella pitäisi olla oikeus saada veroluonteisina maksuina työssäkäyviltä moninkertaisesti enemmän kuin pienituloisen. Samaa logiikka voi käyttää lapsilisiin. Niitäkään ei ole kukaan maksanut. Koska kumpaakaan rahaa ei maksettu, niin kenenkään täysipäisen oikeudenmukaisuus ei puolla sitä, että isotuloisen pitää saada enemmän kuin pienituloisen.

Oikeudenmukaista siis olisi, että isotuloinen saisi eläkettä 20.000 euron palkastaan 6.600 euroa ja pienituloinen 2.000 euron palkastaan eläkettä 1.200 euroa. Tällöin logiikka vastaisi samaa oikeudenmukaisuuslogiikkaa kuin lapsilisissä, eli kaikki saavat yhtä paljon! eikä pienituloiset maksaisi isotuloisten eläkkeitä.

Minulla on matemaattiset suhteet ja logiikka hallussa. Sano mitä kohtaa et ymmärrä.
066
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

lainaus > kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu