Simppelit liikennemerkit merityyliin

Merellä on myös muuttumattomia liikennemerkkejä tehty muutamista valoista tai yhden valon erilaisilla välkkymisillä.

Kuvallisten / symboleja sisältävien, heijastinpintaisten liikennemerkkien rinnalle voisi olla hyvä idea saada yhtä simppeleitä ja halvalla tehtäviä, pimeässä todella kauas näkyviä merkkejä. LED-valo-merkit oppii aikaa myöten luonnostaan kun niitä näkee perinteisten merkkien rinnalla.

Esim. varoituskolmiolle olisi oma 3-10 led valon kuvionsa ja nopeusrajoituksesta kerrotaan vain, että nopeusrajoituksen muutos on tulossa ja parasta katsoa heijastinkylttiä (tai valaistua kylttiä) numeroiden kanssa.

Muuten, jos pieniinkin autoihin määrätään nopeudenrajoittimet tai nopeudenrajoittimesta saa autoveron alennusta, ja ne nopeudenrajoittimet ottavat paikan huomioon, niin valoihin perustuva nopeusrajoituksen luenta on helpompi toteuttaa kuin kylttien lukuun perustuva, eli pienempi, halvempi ja vähävirtaisempi tietokone, lyhyemmällä ohjelmistolla, huonommalla kameralla, voi tulkita nopeusrajoituksen, jos se annetaan kyltin sijaan valoilla. Satelliittipaikannuksessa on omat huonot puolensa.

Muutama hieman suunnattu led voi saada virtansa pienestä aurinkopaneelista ja akusta.

Pimeimmille tieosuuksille tarvitaan ledejä ihan vain kiintopisteiksi, varsinkin etäisyyksille joilta heijastintapit ei näy hyvin. 3 ledin ryhmä 200 metrin välein olisi parannusta.

Muuten, minulla voi olla vanhentunut tieto, mutta vaikuttaa siltä, että muuttuvien nopeusrajoitusten numerokylttejä olisi halvempaa toteuttaa litteällä televisiolla kuin nykytapaan ledeistä koostamalla - siitä huolimatta, että litteä tv vaatii jonkun verran ylimääräisiä virityksiä säältä suojaamista varten. Tämä on vain arvaus. Syy voisi olla, että jättimäinen elektroniikkayhtiö kuten sony tai philips osaa automaation ja tehokkuuden paremmin kuin joku pieni liikennemerkkiyhtiö.
0656
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Hakrute4 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu