Onnea Mari

Mari Kiviniemi on nyt Suomen pitkäikäaikaisin naispääministeri. Onnittelut! Lopullinen pituusennätys tullee olemaan reilusti yli puoli vuotta. Vaalien jälkeen Jutta Urpilainen voi olla seuraava naispääministeriyden pituusennätyksen haltija.

Puoluekentän kannatus yksittäisten puolueiden osalta on suuressa käymistilassa. Kokoomuksen kannatuksen selkeältä näyttävä kannatus voi vielä näivettyä perussuomalaisten kannatuksen nousun myötä. Yleensähän on ajateltu, että persujen kannatuksen kasvu perustuu kepulta, demareilta ja nukkuvilta saataviin lisä-ääniin. Kokoomuksen korostunut homomyönteisyys ja välinpitämättömyys maahanmuuton ja EU:n ulkopuolelta tulevan työvoiman valvontaan saattaa kuitenkin siirtää merkittäviä määriä kokoomuksen potentiaalisia kannattajia perussuomalaisten ja demareiden kannattajiksi. Äärikonservatiivit saattavat siirtyä ainakin hetkeksi perussuomalaisten riveihin kristillisten ja pysyvien arvojen pariin, toisaalta vastuulliset kokoomuksen ja demareiden rajalinjassa viihtyvät "puolueille tunnottomat" äänestäjät saattavat tällä kertaa äänestää "suomalaisen työvoiman" puolesta. Kokoomuksen naurussa suin edistämä globalisaatio jättää kovia raunioita suomalaiseen yhteiskuntaan. Muutosrytmin pitää olla hitaampi.

Mari saa keikistellä nyt muutaman kuukauden pääministerinä, mutta kepun pääminiterikausien loppu tulee olemaan traaginen. Länteen ja perinteisiin demokratioihin lähentyminen on kesken, mikä seikka jarruttaa järkevää ja vastuullista politiikkaa. Ei voi olla niin, että kaikki kärsivät kepun keinotekoisesta suuruudesata ja kokoomuksen maalaismyönteisestä johdosta kokonaisuuden kustannuksella.

ps. Timo Soinin mieluisimmat hallituspohjat ovat punamulta tai sinipuna. Perussuomalaislla vahvistettuna. Tästä olen samaa mieltä.
9104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

akkavallasta akkavaltaan, jos Mari vaihtuu Jutaksi. Ei vaihto huono ole ainakaan ulkoisen edustavuuden kannalta. Mutta kyllä Jutan on vielä paljon tehtävä kotiläksyjä, että edes Marin tasolle politiikkona pääsisi. Ei se taso tosin kovin korkea ole, joten varmaan kasvatustieteiden maisteri pääsee helposti tasolle jolle valtiotieteiden maisseri on päässyt, ylikin siitä, ja sitä kyllä pääministeriltä on vaadittavakin.

Äänestä
  • Naispoliitikot Suomessa (puheenjohtajina) ovat sinänsä aina "kiintiöpoliitikkoja", joilla haetaan naisenemmistöisen äänestäjäkunnan tukea mahdollisimman suurelle tuelle omalle asialle. Akateemisesti päteviä naisia riittää, mutta poliittinen johtajuus on hakusessa.

    Naisten erilainen tyyli tehdä politiikkaa on suuri myytti. Poliittiset ja taloudelliset realiteetit asettavat reunaehdot kaikelle politiikalle. Indira Ghandin valinta Intian johtajaksi ei poistanut kastilaitosta käytännössä, eikä Tarja Halosen valinta presidentiksi Suomessa poistanut leipäjonoja Kalliosta.

    On tietysti mietittävä, voiko kukaan yksittäinen ihminen, miten korkealla onkaan, vaikuttaa asioihin? Vai pitäisikö ihmisten itsensä ruveta vaikuttamaan asioihin?

    Äänestä

ihan tosissaan ne 1990-luvun köyhien kyykyttäjät hallituskumppaneikseen?

Käyköhän Soini ihan täysillä?

Soini puhuu sosiaalisen tasa-arvon puolesta. Keskustan johtamna hallitus on tehnyt juuri sellaisia tekoja joista Soini puhuu. Kuitenkin Soini haavailee sitä hallituskoaliitiota joka pisti köyhät kyykkyyn.

Vanhasen ansimääisessä hallituksessa ei saatu mitään öperusturvan parannuksia eikä pienituloisten verohelpotuksia aikaan koska Demarit vastustivat niitä. Vanhasen toinen on saanut toteutettua Keskustan vaaliohjelmaan kuuluneet asiat ja Soini meinaa että Keskusta ei ole kelvollinen kaveri Soinin hallitukseen. Siis keskkusta on toteuttanut täsmälleen sellaista politiikkaa jota Soini vaatii, mutta ei hyväksy silti Keskustaa "omaan" hallitukseensa.

Taitaa :DSoinin akan poika luulla muutenkin liikoja itsestään. tuskin Soini paljonb pystyy sanelemaan kenen kanssa se hallitukseen menee.

Äänestä
  • Katolilainen Soini varmasti pystyy ryhtymään mihin hyvänsä, kun "kopin" kautta kierretään uusiin seikkailuihin.

    Jos perussuomalaisten kannatus realisoituu, ja suuret puolueet taantuvat, Soinilla on tonttiaan suurempi sanansija

    Äänestä

Kyllä tämä naisinnostus menee kohta ohi kun huomatan, että olot eivät ole parantuneet, maahanmuuttajat tekevät myös rikoksia ja naisethan näitä ulkomaalaisia hyysää. Kaikenlaisia kieltoja on säädetty ja Suomesta on tulossa tylsä maa.Nuoriso ja lapset voivat huonosti jne.

Äänestä

Taidat kyllä esittää onnittelusi hieman pilkettä silmäkulmassa ;) Siihen on aihetta, sillä lyhyeksihän Marin pääministeriura jäänee.

Mielenkiintoinen on tuo näkemyksesi puolueiden nykyiseen käymistilaan. Persuthan siinä se hiiva on, joka käymistilaa aiheuttaa. Tuskinpa kokoomusta kannattaneista kuitenkaan paljonkaan lipeää persuihin, vaan puolueiden kannatuksessa lienee nyt sellaista rotaatiota, että persut imevät lisäkannattajia kutistuvalta kepulta ja ehkä vielä enemmän demareilta, mutta demareihin siirtyy aikaisemmin vihreitä kannattaneita ja myös kokoomuksesta, kun senkin kannatus näkyy olevan hieman alenevassa suunnassa. Niin ollen demarit voivat tuosta vielä nousta jonkin verran, tuskin kuitenkaan ohi kokoomuksen, ja kepun tilanne on huonoin, kun se vain menettää persuille eikä saa tilalle lisäkannatusta muita puolueita aiemmin kannattaneista.

Noin minä uskon asian olevan. Vaikka kokoomuksen vapaamieliset kannanotot varmaan ärsyttävät äärikonservatiiveja, uskoisin heidän suhtautuvat persuihin niin halveksivasti, että sinne he eivät mene. Eivätkä kepuunkaan, joka on nyt heittäytynyt vähintään yhtä vapaamieliseksi kuin kokoomus, joka kyllä ei mielestäni ole oikein uskottavaa, kepun kannattajien mielipiteet täältäkin tuntien. Kristilliset voisivat hyvinkin saada lisäkannatusta noilta äärikonservatiiveilta, mutta ainakaan toistaiseksi ei näy niin tapahtuneen.

Soinilla ja sinulla on siis yhteinen näkemys mieluisimmasta hallituspohjasta. Minä en kyllä voi kannattaa punamultaa, mutta sinipuna myös persuilla vahvistettuna kyllä käy minullekin.

Näkemyksiisi politiikan ”naisistumisen” merkityksestä voi mielestäni hyvin yhtyä leimautumatta sovinistiksi, sillä naiset itsekin ymmärtänevät, että tosiasiaahan tuo on. Eivät kaikki naiset poliitikkoina kylläkään ole miehiä pehmeämpiä. Ei sitä ole tuo meidän Tarjakaan, ja muistamme maailmalta hyvin Britannian Margaret Thatcherin, joka oli rautaa niin edeltäjäänsä kuin seuraajaansakin verrattuna. Myös meidän kepumme Marjatta Väänäsen aikoinaan sanottiin olevan hallituksen ainoa mies. Marjattahan oli ”siviilityökseen” Valion tiedotusjohtaja, ja Valiolla ollessani tietysti tulin hänet tuntemaan, eikä hän siinä roolissaan ollut mitenkään erityisen kovan ihmisen maineessa. pikemmin päinvastoin, mutta poliitikkona hän kai oli hyvinkin kova.

Äänestä
  • Lueskelin tänään lounaalla Ilta-Sanomia. Siinä oli juttua perussuomalaisten kannatuksen noususta. Haastateltavana oli Taloustutkimuksen edustaja (nimi ei jäänyt mieleen). Perussuomalaisten kannatuksen noususta kokoomukselta oli tullut n. 8%. Kepulta ja demareilta vastaavat prosentit olivat n. 10. Joten kyllä kokoomuskin vuotaa persuihin päin.

    Minullekin sinipuna on mieluisin vaihtoehto. Tämä nykyinen on vastenmielisin.

    Äänestä

  • old_profile_40407 kirjoitti:

    Lueskelin tänään lounaalla Ilta-Sanomia. Siinä oli juttua perussuomalaisten kannatuksen noususta. Haastateltavana oli Taloustutkimuksen edustaja (nimi ei jäänyt mieleen). Perussuomalaisten kannatuksen noususta kokoomukselta oli tullut n. 8%. Kepulta ja demareilta vastaavat prosentit olivat n. 10. Joten kyllä kokoomuskin vuotaa persuihin päin.

    Minullekin sinipuna on mieluisin vaihtoehto. Tämä nykyinen on vastenmielisin.

    Yllättävää minusta tuo, että myös kokoomuksesta lipuu kannatusta persuille. Mutta uskottava kai on, jos niin on tutkimus osoittanut.

    Emmeköhän me saa sen mieluisimman hallituksen seuraavaksi, sillä tuo kuntien yhdistämishanke saattaa olla niin iso kysymys, että se yhdistää kokoomuksen ja demarit. Mutta jos minä olisin demarien johtajia, en kyllä hinkuisikaan hallitukseen, jollla on edessään niin kova urakka sellaisessa pakkotyössä, josta ei voi kiitosta ja poliittisia pisteitä saada.

    Äänestä

  • kapi_ kirjoitti:

    Yritin vähän hakea linkkiä lukemani tueksi Ilta-Sanomien nettisivuilta, mutta sitä ei nyt tähän hätään löytynyt, joten vain "sana" on tässä todistusaineistona.

    Olen samaa mieltä tästä kunta-asiasta. Sen on pakko edetä, eikä kepu nykyisestä citylaisuudestaan huolimatta voi kakkos- tai kolmospuolueena olla kuntien yhdistämispakko-linjauksien takana. Kepu toki kuihtuu kaikissa tapauksissa, mutta oppositiossa kehitystä (täydellistä romahdusta) voidaan jarruttaa muutamilla vuosilla. Demareiden puolesta ei kannata huolta kantaa, koska se on vastuunkantajapuolue kokoomuksen tapaan. Mutta kepun kanssa samassa hallituksessa molempien huonot puolet tulevat esiin. Kokoomuksen rikkaiden rakkaus ja demareiden jakopolitiikka saavat vallan, eikä kokonaisuus enää ole hallinnassa. On huomattavaa, että Lipposen ykkösen aikana oli lamasta toipumisessa kyseessä kaikenkattava sateenkaarihallitus, josta vain keskusta puuttui. Sattuneista syistä.

    Isänmaan etu vaatii Sini-Punaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ironcurtain kirjoitti:

Mari Kiviniemi on nyt Suomen pitkäikäaikaisin naispääministeri. Onnittelut! Lopullinen pituusennätys tullee olemaan reilusti yli puoli vuotta. Vaalien jälkeen Jutta Urpilainen voi olla seuraava naispääministeriyden pituusennätyksen haltija.

Puoluekentän kannatus yksittäisten puolueiden osalta on suuressa käymistilassa. Kokoomuksen kannatuksen selkeältä näyttävä kannatus voi vielä näivettyä perussuomalaisten kannatuksen nousun myötä. Yleensähän on ajateltu, että persujen kannatuksen kasvu perustuu kepulta, demareilta ja nukkuvilta saataviin lisä-ääniin. Kokoomuksen korostunut homomyönteisyys ja välinpitämättömyys maahanmuuton ja EU:n ulkopuolelta tulevan työvoiman valvontaan saattaa kuitenkin siirtää merkittäviä määriä kokoomuksen potentiaalisia kannattajia perussuomalaisten ja demareiden kannattajiksi. Äärikonservatiivit saattavat siirtyä ainakin hetkeksi perussuomalaisten riveihin kristillisten ja pysyvien arvojen pariin, toisaalta vastuulliset kokoomuksen ja demareiden rajalinjassa viihtyvät "puolueille tunnottomat" äänestäjät saattavat tällä kertaa äänestää "suomalaisen työvoiman" puolesta. Kokoomuksen naurussa suin edistämä globalisaatio jättää kovia raunioita suomalaiseen yhteiskuntaan. Muutosrytmin pitää olla hitaampi.

Mari saa keikistellä nyt muutaman kuukauden pääministerinä, mutta kepun pääminiterikausien loppu tulee olemaan traaginen. Länteen ja perinteisiin demokratioihin lähentyminen on kesken, mikä seikka jarruttaa järkevää ja vastuullista politiikkaa. Ei voi olla niin, että kaikki kärsivät kepun keinotekoisesta suuruudesata ja kokoomuksen maalaismyönteisestä johdosta kokonaisuuden kustannuksella.

ps. Timo Soinin mieluisimmat hallituspohjat ovat punamulta tai sinipuna. Perussuomalaislla vahvistettuna. Tästä olen samaa mieltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu