Pimeä työ

Miksi ei kukaan huolestu ihmisistä, jotka tekevät
työtä pimeästi, vaikka ovat samaan aikaan
työttömiä?

Sama koskee ennen aikaiselle
työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneitä.
11637
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Miten heistä pitäisi olla huolissaan? Hehän
varmaan pärjäävät oikein hyvin, kun nettona
tienaavat...

Rinnastatko muuten "pimeitä" töitä tekevät
työttömät ja työkyvyttömyyseläkkeellä olevat
samaan "kastiin"???

Miten voi jäädä ennenaikaisesti
työkyvyttömyyeeläkkeelle? Mikä on normaali aika
jäädä työkyvyttömyyseläkkeelle??

Äänestä
  • Silloin kun työ ei maita enään ja tulee ns.
    mielenterveydellisiä vaivoja tai selkä on pipi

    Äänestä

ostin juuri puoli sikaa ja korjautin autoni ilman
kuittia tietenkin,mitäs näistä kukaan välittää
niin kauan kuin hyötyy siitä itsekkin.

Äänestä
  • joskus on lähes pakko tehdä/teettää pimeitä
    töitä, eikä siitä varmastikaan kukaan kärsi. Mitä
    nyt yhden tunnin/päivän hommasta tehdä päätä
    rasittavaa paperisotaa, ja jos on työttömänä tai
    toimeentulotuella, lähtee kaikki hyöty. Eli
    taloudellisesti varsin kannattamatonta.
    Täytyisikö siitäkin ilmoittaa, jos on esim. illan
    lapsenvahtina ja tienais satkun? Jos siitä
    vähentää verot edut ei se kannata ja toisaalta
    sillä välin perheen äiti ja isä on kapakas
    juhlimassa( lue juomassa) ja näin tukevat
    varmasti enemmän valtiota. Lopettakaa jo turha
    niuhotus!!! ja kaikki me veroja maksamme ja
    yhteiskunnalle tärkeitä olemme. Eihän firmoilla
    menisi hyvin, jollei meitä tavallisia tallaajia
    olisi niiden tuotteita ostamassa...joo tais jo
    mennä asian sivuhaaraan.. Hyvää kesänjatkoa!

    Äänestä

  • joskus pimeänäkin kirjoitti:

    joskus on lähes pakko tehdä/teettää pimeitä
    töitä, eikä siitä varmastikaan kukaan kärsi. Mitä
    nyt yhden tunnin/päivän hommasta tehdä päätä
    rasittavaa paperisotaa, ja jos on työttömänä tai
    toimeentulotuella, lähtee kaikki hyöty. Eli
    taloudellisesti varsin kannattamatonta.
    Täytyisikö siitäkin ilmoittaa, jos on esim. illan
    lapsenvahtina ja tienais satkun? Jos siitä
    vähentää verot edut ei se kannata ja toisaalta
    sillä välin perheen äiti ja isä on kapakas
    juhlimassa( lue juomassa) ja näin tukevat
    varmasti enemmän valtiota. Lopettakaa jo turha
    niuhotus!!! ja kaikki me veroja maksamme ja
    yhteiskunnalle tärkeitä olemme. Eihän firmoilla
    menisi hyvin, jollei meitä tavallisia tallaajia
    olisi niiden tuotteita ostamassa...joo tais jo
    mennä asian sivuhaaraan.. Hyvää kesänjatkoa!

    lakiahan saa rikkoa ja veroja kiertää kunhan
    siitä itse hyötyy.

    Äänestä

Tekisin pimeitä töitä jos vain voisin.
Maksan veroja lähes 40% palkastani, enkä hyödy
siitä paskaakaan.
Somaleitten autoihin ja maanviljelijöitten
tukiaisiin nekin rahat menevät.

Pimeät työt varmasti vähentyisivät kun veroja
alennettaisiin.
Ja tosiasiahan on että ne jotka pimeää työtä
tekevät myös kuluttavat, eli raha menee kiertoon.
He maksavat (paljonkin) veroa siinä että ostavat
kaupasta ruokaa, jne.

Kohtuutta!!

Äänestä
  • Mutta rehelliset veronmaksajat maksavat sitten
    myös näiden pimeiden töiden tekijöiden puolesta.
    Ei systeemi toimisi, jos kaikki tekisivät töitä
    pimeästi. Siksipä se onkin väärin.

    Kommenttisi "Maksan veroja lähes 40% palkastani,
    enkä hyödy siitä paskaakaan." on lähinnä
    huvittava. Varmasti olisi paljonkin säätämistä
    valtion budjetissa, mutta esim. koulutus ja
    terveydenhuolto, jotka suurimman palan haukkaavat
    veromarkoista ovat mielestäni tärkeä osa
    hyvinvointiyhteiskuntaa. Voithan äänestämällä
    vaikuttaa, jos vain löydät oikean
    puolueen...taitaa tänä päivänä olla vaihtoehdot
    vain kovin vähissä...nyt kyllä lipes aiheesta.

    Äänestä

  • Midi kirjoitti:

    Mutta rehelliset veronmaksajat maksavat sitten

    Tarkoitin tietysti sitä että se on väärin kun
    nostetaan muita tukia samaan aikaan, mutta se
    että kierretään veroja on oikein.

    Minulla on työni puolesta yksityinen
    terveydenhoito, en todellakaan lähde enää ikinä
    jonottelemaan arvauskeskuksiin,joissa suurella
    todennäköisyydellä on joku harjoittelijalääkäri
    joka sivusilmällä lukee "medical for dummies"-
    opasta.. :(

    Eikö se olisi veronalennuksen paikka?
    Siis kun en käytä kunnan palveluita ja
    työnantajani kuitenkin maksaa terveydenhuollosta?

    Tottakai yhteiskunnan menoihin pitäisi
    osallistua, mutta kohtuutta tähänkin.

    Autoilijoita verotetaan kovalla kädellä,
    (polttoaine, autoverot) ja veroista kuitenkin
    vain PIENI murto-osa menee autoteihin, ym
    autoiluun liittyvään.

    Me maksamme palkasta veroa, kun ostamme ruokaa
    rahoilla(joista on jo maksettu verot) maksamme
    LISÄÄ veroa ruoasta ja juomasta.
    Asumisesta maksamme lisäksi veroja, autoilusta
    maksamme veroja, jne..

    KAIKESTA MAKSETAAN MONTA KERTAA!!

    Tienaamme tietysti myös itsellemme eläkettä,
    maksamme palkasta nyt veroja ja TIETYSTI
    maksamme lisäksi UUDESTAAN jo tienatusta
    eläkkeestäkin veroja!!

    Eli mitä V**un järkeä??

    Äänestä

  • Kypsä!! kirjoitti:

    Ei olekaan mitään järkeä itsensä kannalta maksaa
    veroja teiden kunnossapidosta, jos lentelee vain
    helikopterilla.

    Jos ymmärsin oikein kantasi, mielestäsi veroja
    saa kiertää, koska niitä joutuu maksamaan
    ylimääräistä, esim. mainitsemasi ilmaisen
    terveydenhuollon takia. Kait tämmönen kaiken
    verottaminen on sitten ainut toimiva systeemi.
    Jos jokaiselta verotettavalta ruvettaisiin
    penkomaan miten paljon käyttää valtion
    veromarkkoja ja sen mukaan ruvettaisiin
    verottamaan niin menisi ehkä hippusen liian
    monimutkaiseksi.

    Autoilua ymmärtääkseni verotetaan (kansan
    enemmistön mielipiteen vastaisesti, muuten) sen
    takia että pyrtään suosimaan joukkoliikennettä.
    Yleensäkkin verot toimivat tulonsiirtoina,
    autoilijoilta syöpäpotilaille, tupakoijilta
    maanviljelille jne. Tietysti malli on
    yksinkertainen, mutta näin periaatteessa. Elikkäs
    siinä on se järki, että verotetaan sitä, mikä on
    turhaa ja vahingollista ja käytetään näin saadut
    varat hyödyllisesti. Joskus vain käy mielessä,
    että toteutuukohan tämä aina...

    Sinulla ei näköjään ole hajuakaan verotuksesta.
    Kirjoitusta kyllä näyttää tulevan, ihan
    palstatolkulla. No, olemmehan Suomessa, jossa
    juuri tämä on mahdollista.

    Äänestä

Enempi huolestuttaa ne, jotka virastoissa
veronmaksajien rahoilla palkattuna.
Syy: Jos työtön esim. rakennusmies tekee talon
pimeästi niin rakennus tulee pysymään Suomen
rakennuskantana n. 50 vuotta, ei tiet ja
rakennukset veroilla tehdä ne tehdään työllä.
Monenko perheen oman asunnon virkamies
palkallaan vie elinaikanaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Veronmaksaja kirjoitti:

Miksi ei kukaan huolestu ihmisistä, jotka tekevät
työtä pimeästi, vaikka ovat samaan aikaan
työttömiä?

Sama koskee ennen aikaiselle
työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu