Meillä on nyt noin 4 kk ikäinen kollikissa, ja olemme miettineet kaverin hankkimista. Haluaisimme tytön, mutta tulevatko tyttö- ja poikakissa keskenään toimeen? Meidän kissamme on kuitenkin vielä nuori, ja molemmat kissat aiomme leikata tietenkin. Olisiko varmempaa hankkia kaveriksi poika- vai tyttökisu? Kiitos jo etukäteen jos joku vastaa! :-)
4 kk:n ikäiselle poikakissalle kaveri?
Nynnymym
2167
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
jos molemmat kissat on leikattu ei sukupuolella juuri ole väliä. Kannattaa leikata kolli ennen kuin naaras on 4kk ikäinen, koska kissa voi aikaisimmillaan saada juoksun jo niin nuorena. Harvinaista kylläkin, mutta ei kannata ottaa riskejä! (naarashan on silloin vielä ihan vauva, eikä ole valmis fyysisesti ja henkisesti pentuihin). Lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota luovutusikään. Eli että molemmat olisivat luovutettu vasta 12 viikkoisina. Emo opettaa pennuille tuohon ikään asti kissojen kieltä ja käyttäytymistä. Nuorempana luovutetut eivät välttämättä tule toimeen toisten kissojen kanssa niin hyvin, koska eivät osaa käyttäytyä muiden kissojen kanssa. Tämä on mielestäni tärkeämpää kuin sukupuoli. Tietenkin hyvä, jos ikäeroa ei tulisi hirveästi, nuorena pennut sopeutuvat helpoiten.
Meillä on kaksi n.vuoden ikäistä kollia ja hyvin pyyhkii :) Toisinaan olen ajatellut noinkohan tyttö tälläisessä edes mukana pärjäisi. Kissat ovat ylimmät ystävykset/veljekset mutta kyllä leikitkin on on välillä aika raisut.
Totta kai on täysin yksilöllistä kuinka tulisivat toimeen, leikattuina sukupuolella on varmasti vielä vähemmän merkitystä.