No niin, elämä on kuljettanut. Hyviä ystäviä ollut useita, osaan olla seurallinen ja spontaani, toisinaan vetäytyvä, syvällinen, empaattinen. Harrastan kausittain asioita: olen vaihtelunhaluinen. Liikunta, musiikki, kirjoittaminen ja koirat lähellä sydäntä.
Ajat muuttuu, paikkakunnat vaihtuu ja kaikilla on omat kuvionsa. Ennen minä soitin ystäville usein ja kysyin kuulumisia, minulle ei kukaan soittant muutoin kuin purkaakseen omia huoliaan. Mietin, olenko kenellekään tärkeä vain ollessani minä. Otin välimatkaa ja onneksi tilanne muuttui ainakin osin, viimeeksi tänään kysyttiin kuulumisia. Silti olen usein yksin ajatusteni ja unettomuuteni kanssa (teen osa-aikaista 5-vuorotyötä). Saman paikkakunnan tuttuja on vähän.
Mietin, kuka olen nyt, 34-vuotiaana vaimona ja perheenäitinä. Olen käynyt kovia kasvukipuja läpi ja tulen aina ajattelemaan asioista syvällisesti. Itselläni on vaikea suhde äitiin, jonka kanssa olen hyvon erilainen.En saa äitiin yhteyttä, hänen nahkansa on paksu ja minun maailmani paljon värikkäämpi ja moniulotteisempi. Siinä ehkä suurin traumani ja syys yksinäisyyden tunteeseen. Elämä on tuonut haasteita, mutta minulla on myös syitä olla onnellinen, vaikka en aina sitä musita. Ehkä etsin nasipuolista ystävää, joka herkkänä ja empaattisena ymmärtää ihmisyyttä moniulotteisesti, viisautta ja harmoniaa etsien.
Elämä on matka, kannattaa ihastella maisemia. Jos haluat jakaa ajatuksia, laita sähköpostia. Asun Keski-Suomessa.
[email protected]
Ajat muuttuu, paikkakunnat vaihtuu ja kaikilla on omat kuvionsa. Ennen minä soitin ystäville usein ja kysyin kuulumisia, minulle ei kukaan soittant muutoin kuin purkaakseen omia huoliaan. Mietin, olenko kenellekään tärkeä vain ollessani minä. Otin välimatkaa ja onneksi tilanne muuttui ainakin osin, viimeeksi tänään kysyttiin kuulumisia. Silti olen usein yksin ajatusteni ja unettomuuteni kanssa (teen osa-aikaista 5-vuorotyötä). Saman paikkakunnan tuttuja on vähän.
Mietin, kuka olen nyt, 34-vuotiaana vaimona ja perheenäitinä. Olen käynyt kovia kasvukipuja läpi ja tulen aina ajattelemaan asioista syvällisesti. Itselläni on vaikea suhde äitiin, jonka kanssa olen hyvon erilainen.En saa äitiin yhteyttä, hänen nahkansa on paksu ja minun maailmani paljon värikkäämpi ja moniulotteisempi. Siinä ehkä suurin traumani ja syys yksinäisyyden tunteeseen. Elämä on tuonut haasteita, mutta minulla on myös syitä olla onnellinen, vaikka en aina sitä musita. Ehkä etsin nasipuolista ystävää, joka herkkänä ja empaattisena ymmärtää ihmisyyttä moniulotteisesti, viisautta ja harmoniaa etsien.
Elämä on matka, kannattaa ihastella maisemia. Jos haluat jakaa ajatuksia, laita sähköpostia. Asun Keski-Suomessa.
[email protected]
Vastaukset 3
Vanhimmat
Yllättävän tuttua textiä, ihan kuin olisin itse kirjottanut samaisen asian vaikka olenkin mies.
Ystäviä jaa siitä en nyt tiedä, itse elänyt kohta 31 vuotta yksin vaikka naimisissa 4 lasta lapset kuitenkin on osa jokapäivästä elämääni vaimo no jaa eipä taida paljoohäntä kiinnostaa mitä päässäni liikku.
Koti tilanne: vaimo nälvii huutaa minulle ja lapsille. Välillä tuntuu siltä että on yksin kokomaailmassa omien ajatuksien kanssa. Kaveri/ystävä suhteet on minusta johtamattomista syistä aika kaukaisia onneksi on internetti.. Pelasin ennen päivittäin 3-4 tuntia netissä jotta en ole yksin.
Yksinäisyyteni on varmaan harkittua pakenemista todellisuudesta eihän kukaan tahdo olla yksin mutta välillä on pakko mitä pidempää yksinäisyys vaivaa sitä pidemmälle yksinäisyyteen valutaan. Kohta huomaammekin
että olemme ihan yksin ja ilman läheisiä ystäviä taikka rakkaita......
Onkohan pahempaa olla seurassa yksin vai kokonaan yksin? Parisuhdepuolelle voin neuvoa: etsi lähin Rakentava valinta- kurssi Jos ei ole kursseja, kirja voi avata silmät: http://www.suhdesoppa.fi/parisuhde/lopeta-parisuhteen-valtataistelu/ Tämä aihe kuitenkin menee ohi alkuperäisestä viestistäni, vaikka uskon että ed. viestin kirjoittaja tavoittaa jotain samaa.
Oma yksinäisyys ei ole alkanut parisuhteessa vaan lapsuuden perheessä. Kiinnostaisi tietää, onko muita naisia, joilla kunnollinen ja ns. "normaali" äiti (ilman mielenterveysongelmia), samaan tyyliin kuin esim. Härkösen "Avoimien ovien päivä"-kirjassa, mutta äidin ja tyttären suhde vaan mättää? Luulen, että säröilevän äitisuhteen seurauksena Itselllä on aina ollut vaikea löytää ystäviä, joille haluaa avautua. Toisinaan kohtaan ihmisiä, jotka haluaisivat olla ystäviäni, mutta vaistoan heti, jos kyseessä ihmistyyppi jolta minun ajatusmaailmani menee "ohi" kuten äidiltäni tai joiden viestintätyyli on aivan liian karkeaa ja suoraviivaista. Äiti on aikuiselle naisellekin korvaamaton, äidin tuen puuttuminen sietämätöntä. Epätoivoisesti olen hakannut päätäni seinään ja yrittänyt tulla ymmärretyksi, mutta mikään ei auta.
AP
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8290815