Pakkoruotsimyönteiset nojaavat puolustuksensa useimmiten kolmeen ajatukseen
- perustuslaki vaatii, sillä suomalaisuus on kaksikielistä,
- suomenruotsalaisuutta on vaalittava koko kansan voimin,
- suomalaiset ovat Nordenin kielivähemmistö.
Nämä argumentit ovat ymmärrettäviä vain niille, jotka omaavat ns. Norden-identiteetin ja kokevat, että se on ainoa mahdollinen kansallinen identiteetti Suomessa. Näin ei tietenkään ole. Toivoisin Norden-identiteetin omaajilta suvaitsevaisuutta muita identiteettejä kohtaan. Toivon, että he ymmärtävät, ettei muihin suomalaisiin identiteetteihin liity suomenruotsalaisuuden halveksuntaa vaan aito kielivapauden vaatimus.
En omaa Norden-identiteettiä, mutta voin ymmärtää sitä. On tietysti hienoa kokea, että on osa kohtuullisen laajaa ja vaurasta kulttuuripiiriä, jolla on historiaa ja vaikutusvaltaa. Näin kokevien tulisi muistaa, että minä ja kaltaiseni (siis vähintään 2/3 kansasta) tulemme aina olemaan sen ulkopuolella. Siis vaikka pärjään kohtuullisesti ruotsillani, harrastan ruotsia teatterissa, runoissa ja kasettikirjoissa, en ole nordbo vaan suomalainen. On erittäin tärkeää, että suomenruotsalaiset hyväksyvät meidän erilaisen identiteettimme. Kytkös Nordeniin on minulle vapaasti valittu kytkös, ei jotain mikä kuuluisi suomalaisuuteeni.
Pakollinen ruotsi tuli kauppana peruskouluun. Sen tarina tunnetaan. Silloin hallintokaan ei pakkoa halunnut, mutta RKP teki tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä. On siten turhaa sanoa jälkeenpäin, että kansan johtajat olisivat valinneet pakkoruotsin sitoakseen meidät Nordeniin. Tietysti kylmän sodan vuosina raja Nordeniin oli ainoa ei-rautaesiripun peittämä raja, joka Suomella oli. Tosin tämäkin on nyt muuttunut ratkaisevasti. Olisi tärkeä ryhtyä rakentamaan vaikkapa rautatieyhteyttä Eurooppaan Viron läpi, ei tarvitse enää kiertää Tukholman kautta.
Ajattelen näin, että mikäli jostain syystä lapseni ottaisi puolisokseen Norden-identiteetin omaajan ja tulevat lastenlapseni olisivatkin suomenruotsalaisia, tietysti soisi heille ruotsin kielen käytön ja vahvistamisen niin tarhassa, koulussa kuin muissa tarpeellisissa yhteyksissä. Hyväksyn senkin, jos he eivät tule koskaan oppimaan suomea. En pyri tekemään valintoja, joilla rajoitan muita.
Mutta vaadin kyllä oikeuksia niille tuleville lastenlapsilleni, jotka kenties ovat suomenkielisiä. Toivon heille samanlaista vapautta kuin on ruotsalaisilla, tanskalaisilla, ahvenanmaalaisilla tai eestiläisillä lapsilla: oikeutta valita ne kielet ja kulttuurit, joihin koulussa tutustuu. Suomenkielinen ei ole kulttuuriltaan puolikas ja väistämättä velvollinen saamaan ruotsin alkeet osaksi yleissivistystään.
Sellaista suomalaisuutta, joka vaatii ruotsin kielen täydentyäkseen, ei ole. Ei liioin ole sellaista suomalaisuutta, jonka on omaksuttava ruotsi pystyäkseen palvelemaan ruotsiksi. Tällaisia vaatimuksia ei voi enää asettaa.
Olen oman lapseni kohdalla kuitenkin yrittänyt välittää hänelle tunteen siitä, että vaikka muut koulussa lukevat pakkoruotsia hän saa lukea "vapaaehtoista ruotsia", koska meidän taustallamme hän olisi valinnut sen kuitenkin. Hän on asian kanssa sinut, mutta kyllä vähemmän kielellisesti suuntautunut nuori on pulassa sellaisen kielen kanssa, jota ei päivittäin kuule. Olen huolissani siitä, pystynkö löytämään riittävästi hänelle sopivaa oheismateriaalia, jotta kieli edes jollain tapaa juurtuu häneen.
Minulla ei ole mitään suomenruotsalaisia, Norden-identiteettiä tai näiden varaan rakennettua kulttuuria vastaan. Minulla vain on omani. Meillä on paljon yhteistä, mutta myös paljon erottavaa. Eroa tulee kunnioittaa, puolin ja toisin.
- perustuslaki vaatii, sillä suomalaisuus on kaksikielistä,
- suomenruotsalaisuutta on vaalittava koko kansan voimin,
- suomalaiset ovat Nordenin kielivähemmistö.
Nämä argumentit ovat ymmärrettäviä vain niille, jotka omaavat ns. Norden-identiteetin ja kokevat, että se on ainoa mahdollinen kansallinen identiteetti Suomessa. Näin ei tietenkään ole. Toivoisin Norden-identiteetin omaajilta suvaitsevaisuutta muita identiteettejä kohtaan. Toivon, että he ymmärtävät, ettei muihin suomalaisiin identiteetteihin liity suomenruotsalaisuuden halveksuntaa vaan aito kielivapauden vaatimus.
En omaa Norden-identiteettiä, mutta voin ymmärtää sitä. On tietysti hienoa kokea, että on osa kohtuullisen laajaa ja vaurasta kulttuuripiiriä, jolla on historiaa ja vaikutusvaltaa. Näin kokevien tulisi muistaa, että minä ja kaltaiseni (siis vähintään 2/3 kansasta) tulemme aina olemaan sen ulkopuolella. Siis vaikka pärjään kohtuullisesti ruotsillani, harrastan ruotsia teatterissa, runoissa ja kasettikirjoissa, en ole nordbo vaan suomalainen. On erittäin tärkeää, että suomenruotsalaiset hyväksyvät meidän erilaisen identiteettimme. Kytkös Nordeniin on minulle vapaasti valittu kytkös, ei jotain mikä kuuluisi suomalaisuuteeni.
Pakollinen ruotsi tuli kauppana peruskouluun. Sen tarina tunnetaan. Silloin hallintokaan ei pakkoa halunnut, mutta RKP teki tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä. On siten turhaa sanoa jälkeenpäin, että kansan johtajat olisivat valinneet pakkoruotsin sitoakseen meidät Nordeniin. Tietysti kylmän sodan vuosina raja Nordeniin oli ainoa ei-rautaesiripun peittämä raja, joka Suomella oli. Tosin tämäkin on nyt muuttunut ratkaisevasti. Olisi tärkeä ryhtyä rakentamaan vaikkapa rautatieyhteyttä Eurooppaan Viron läpi, ei tarvitse enää kiertää Tukholman kautta.
Ajattelen näin, että mikäli jostain syystä lapseni ottaisi puolisokseen Norden-identiteetin omaajan ja tulevat lastenlapseni olisivatkin suomenruotsalaisia, tietysti soisi heille ruotsin kielen käytön ja vahvistamisen niin tarhassa, koulussa kuin muissa tarpeellisissa yhteyksissä. Hyväksyn senkin, jos he eivät tule koskaan oppimaan suomea. En pyri tekemään valintoja, joilla rajoitan muita.
Mutta vaadin kyllä oikeuksia niille tuleville lastenlapsilleni, jotka kenties ovat suomenkielisiä. Toivon heille samanlaista vapautta kuin on ruotsalaisilla, tanskalaisilla, ahvenanmaalaisilla tai eestiläisillä lapsilla: oikeutta valita ne kielet ja kulttuurit, joihin koulussa tutustuu. Suomenkielinen ei ole kulttuuriltaan puolikas ja väistämättä velvollinen saamaan ruotsin alkeet osaksi yleissivistystään.
Sellaista suomalaisuutta, joka vaatii ruotsin kielen täydentyäkseen, ei ole. Ei liioin ole sellaista suomalaisuutta, jonka on omaksuttava ruotsi pystyäkseen palvelemaan ruotsiksi. Tällaisia vaatimuksia ei voi enää asettaa.
Olen oman lapseni kohdalla kuitenkin yrittänyt välittää hänelle tunteen siitä, että vaikka muut koulussa lukevat pakkoruotsia hän saa lukea "vapaaehtoista ruotsia", koska meidän taustallamme hän olisi valinnut sen kuitenkin. Hän on asian kanssa sinut, mutta kyllä vähemmän kielellisesti suuntautunut nuori on pulassa sellaisen kielen kanssa, jota ei päivittäin kuule. Olen huolissani siitä, pystynkö löytämään riittävästi hänelle sopivaa oheismateriaalia, jotta kieli edes jollain tapaa juurtuu häneen.
Minulla ei ole mitään suomenruotsalaisia, Norden-identiteettiä tai näiden varaan rakennettua kulttuuria vastaan. Minulla vain on omani. Meillä on paljon yhteistä, mutta myös paljon erottavaa. Eroa tulee kunnioittaa, puolin ja toisin.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kysymys on vain surujen identiteettiongelmasata, ei aitosuomalaisten. Suomalaisilla ei ole KOSKAAN ollut mitään identiteettiongelmaa, vaan he ovat aina olleet vahvan tietoisia juuristaan ja ylpeitä niistä.
Surut ja varsinkin svekot yrittävät projisoida omaa ongelmaansa pääväestöön. Suomalaiset ovat lähinnä hvuittuneita ja ihmeissään koko Pohjola-vouhotuksesta.
Jos sinulla ja muutamalla muulla netti fennolla EI ole identiteettiongelmia, niin miksi ihmeessä riehutte täällä? Se, että TE ette halua oppia ruotsia tai hyväksy sitä, ei mielestäni ole mikään peruste hyökätä jokaisen toisinajattelin niskaan. Meitä suomenkielisiä on kuitenkin suurin osa, jotka olemme elämämme aikana kokeneet, että siitä ruotsinkielen osaamisesta on ollut apua. Myös monet ne, joilla ei aikanaan ollut mahdollista sitä opiskella, kokevat että työ- ja kulttuurielämä täällä, Pohjoisessa Suomenmaassa, olisi ollut antoisampaa kielitaitoisena. Minusta tuo valitus jostain kouluaineen pakollisuudesta on naurettavaa. Nykyäänhän on kuitenkin etuoikeus kaikilla saada perusopetus elämän evääkseen, toisin kuin meillä vanhemmilla ikäpolvilla oli. Muutama vuosi kansakoulua ja sen jälkeen opiskelu oli maksullista, joten vain varakkaimpien lapsilla oli siihen mahdollisuus. Muut joutuivat etsimään työtä ja ymmärrät varmaan, millaisia töitä nuoret noilla "koulueväillään" siihenaikaan joutuivat tekemään.
Muualla Nordenissa ei tiedetä suomenruotsalaisten olemassaolosta.
Voisivatko palstan ruotsinkieliset kommentoida.
up
up
up
Uppista keikkaa. Kehittävää..
Näinkö pakkoruotsimyönteiset reiluun kädenojennukseen vastaavat - hiljaisuutta ja haukkuja.
Karavaanit kulkee ja koirat haukkuu.
up