Urho Kekkosen syntymän 110-vuotispäivänä

kapi_

Urho Kekkonen oli maalaisliittolainen poliitikko, jonka nykyiset keskustalaiset tietenkin mieltävät keskustalaiseksi, ja niin ollen hänen politiikkansa on keskustapolitiikkaa. Siksi Urho Kekkosesta puhuminen kuuluu nimenomaan tälle palstalle. Ei häneen muualla samanlaista kiinnostusta enää tunnetakaan, mutta täällä ei ole tainnut vielä mennä viikkoa niin, ettei Kekkonen olisi ollut esillä. Jatkan tuota perinnettä nyt, kun Urho Kekkosen syntymästä tulee tänään kuluneeksi 110 vuotta.

Ei tuo merkkipäivä ei ole uuden messun arvoinen, mutta sen kunniaksi kuitenkin haluan tämän esipuheeni lisäksi laittaa monen vuoden takaisen Kekkostutkielmani viimeisestä – kymmenennestä – osasta poimimiani pätkiä, joissa osin myös suulla suuremmalla arvioidaan Kekkosen merkitystä maallemme.

Monille kepulaisille Kekkonen on suurin koskaan elänyt suomalainen. He nostivat Kekkosen ”suuret suomalaiset” -äänestyksessä kolmanneksi, sijalle, jolle hän ei mielestäni kuulu. Suomalaista identiteettiämme ja Suomen valtioideaa ajatellen hänen edelleen kuuluisivat ainakin Mikael Agricola, Elias Lönnrot ja J.V.Snellman. Kekkosen edelle nostaisin ehkä myös Georg Magnus (Yrjö Maunu) Sprengtportenin ja Gustaf Mauritz Armfeltin, joilla on ansioita Suomen valtion esiasteen, autonomisen Suomen synnyssä keisarillisen Venäjän alaisuudessa. Itsenäisyytemme ajan valtiomiehistä kuuluisivat mielestäni Kekkosta korkeammalle J.K.Paasikivi ja varsinkin Väinö Tanner, jonka ansiota eniten on, ettei työväestömme enemmistö lähtenyt mukaan vallankumousyritykseen ja että kansamme eheytyi julman kansalaissodan jälkeen.

Historiankirjoituksessa nousevat varmaan liiaksikin esille tietyt ihmiset. Heidän historialliseen asemaan pääsynsä on ollut joskus sattumankauppaa. Mutta joku on joskus pystynyt suuresti vaikuttamaan siihen, millaiseksi hänen oma osansa historiassa on tullut. Urho Kekkonen kuuluu sellaisiin henkilöihin. Varmaa on, että Urho Kekkosesta ei olisi tullut mitenkään merkittävää historiallista hahmoa, ellei hän olisi tehnyt sitä kuuluisaa käännöstään. Tosin historiassa juuri mikään ei ole koskaan lopullista, ei sekään asema, joka Kekkosella nyt nähdään olevan.

Mikä olisi mahtanut olla Kekkosen kohtalo, jollei hän olisi sitä käännöstään tehnyt? Sitä voi vain arvailla. Kekkonen oli ollut vapaussodassa vapaaehtoisena ja toiminut Haminan valleilla teloitusryhmän johtajana punaisia vankeja teloitettaessa, nuorena miehenä hän oli AKS:läinen, joka allekirjoitti kirjeensä ”ryssän vihassa”, oli talvisodan aikana kiihkeimpiä sodan kannattajia ja vastusti sen lopettamista, ja vielä jatkosodankin aikana aina kevääseen 1943 oli sodan varauksettomimpia kannattajia ja Suur-Suomen rakentajia. Mikä sai aikaan Kekkosen käännöksen; pelko omasta kohtalosta vai Suomen kohtalosta Neuvostoliiton tulevan voiton alkaessa näyttää todennäköiseltä? Olen tuotakin pohtinut tutkielmassani, mutta tässä jätän niin tekemättä.

Neuvostoliiton tuellahan Kekkonen sitten sodan jälkeen pääsi politiikkamme eturiviin – se tiedetään jo nyt hyvin – ja se tuki kesti hänellä hänen presidenttikautensa loppuun asti. Sellainen tietenkin edellytti Neuvostoliitolta suurta luottamusta häneen. Kuinka Neuvostoliiton johtajat saattoivat luottaa mieheen, jolla oli heidän kannaltaan katsoen niin synkkä menneisyys? Edellyttikö se Kekkoselta hyviä vastapalveluja vai toimiko hän uhan alla? Lasse Lehtisen mukaan Kekkosella oli pelättävää ja hän pelkäsi:

http://www.lasselehtinen.net/content/view/31/100/lang,fi/

Mielenkiintoinen pohdinnan aihe olisi tuokin, ja hieman sitä pohdinkin tutkielmassani jo ennen kuin Lasse Lehtinen oli kirjoittanut asiasta. Olin ja olen edelleen sitä mieltä, etteivät Neuvostoliiton johtajat antaneet luottamustaan Kekkoselle vain hyvyyttään, vaan johdonmukaista on ajatella, että sille todennäköisesti oli olemassa perusteita, joissa tärkeämpiä olivat muut seikat kuin Suomen etu. Mutta en tuotakaan asiaa pohdi nyt enempää, jotta pääsen tämän merkkipäivän kannalta oleellisempaa, eli mikä oli Kekkosen merkitys Suomelle, sellaisen Kekkosen jollaisena hänet tunsimme sotiemme jälkeen.

Toivottavasti esitykseni tarjoaa lukunautintoa ja antaa virikkeitä keskusteluun!

85

1281

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kapi_

      Mikä on Kekkosen historiallinen merkitys maallemme ja meille kaikille? Merkityksetön hän ei ainakaan ollut, se on varmaa. Mutta mitä hyvää ja mitä pahaa Kekkonen toi meille historiallisessa katsannossa; siitä mielipiteet eroavat. Näyttää siltä, että huonomman merkityksen kannalle kallistuvien määrä on kasvussa.

      On vaikeaa kuvitella historiaa, mitä ei ole tapahtunut, mutta voi sen pohtiminen olla kiehtovaa. Olisiko historiamme nyt toisenlainen, jos presidentiksi olisi vuonna 1956 valittu Kekkosen asemesta K-A.Fagerholm? Aarno ”Loka” Laitinen sanoo Lasse Lehtisen väitöskirjaa ”Aatosta jaloa ja alhaista mieltä” – aivan mainio luettava väitöskirjaksi – arvostellessaan, että ”Jos Fagerholm olisi vuonna 1956 voittanut presidentinvaalit, Suomi olisi nopeasti kulkenut kohti länsimaista demokratiaa, sitoutunut läntisiin instituutioihin ja välttänyt kaiken sen kamaluuden, jonka aasialaisen stalinistikulttuurin kyllästämä Neuvostoliitto salakuljetti KGP:n ja Kekkosen avulla tänne” (IL 25.10.2002).

      Laitinen kärjistää, mutta kärjistääkö sittenkään kovin paljon? Kyllä minäkin olen varma siitä, että historiamme olisi nyt huomattavasti erilainen, jos Kekkosesta ei olisi koskaan tullut presidenttiä. Ja uskon, että siinä historiassa meillä olisi vähemmän hävettävää ja enemmän ylpeiltävää ja tilanteemme ei olisi nyt missään mielessä – ei aineellisessa enempää kuin henkisessäkään – nykyistä huonompi, vaan todennäköisesti se olisi tätä parempi.

      Mitä hyvää tuo Kekkosen johdolla tapahtunut Neuvostoliitto-kytkentä meille tuotti? Mielestäni ei mitään sellaista, mitä emme olisi saaneet myös ”paasikiviläistä” politiikkaa noudattaen. Suomi oli Kekkonen-tappiin kytketty pässi, joka sai liikkua sillä alueella, mihin naru riitti, ja sai syödä sitä ruohoa, mitä tuolla alueella oli. Mutta vaikka heti alueen ulkopuolella ruoho olisi ollut mehevämpää, sinne Suomi-pässi ei päässyt. Neuvostoliitto oli se suuri paimen, joka saattoi aina siirtää tuota Kekkonen-tappia, mutta pässi pysyi aina narussaan ja naru oli vain määrämittainen.

      Tuo nykyaikana eriskummallinen tavaranvaihtosopimuksiin perustuva bilateraalinen ”oravannahkakauppa” oli meille taloudellisesti turvallista ja joskus tuottoisaakin. Saimme tarvitsemiamme raaka-aineita sellaisillakin tuotteillamme, jotka eivät olisi välttämättä länsimarkkinoille kelvanneet. Mielestäni se ei kehittänyt talouttamme ja teollisuuttamme siten kuin olisi ollut tarpeen; se nähtiin heti, kun jouduimme etsimään uusia markkinoita NL:n romahdettua. Ja loppulasku tuli taloudellisena katastrofina NL:n romahtaessa ja yli neljäsosan maailmankaupastamme loppuessa kertarysäyksellä.

      Aineettomalla puolella tuo aika antoi meille mielestäni vain pelkkää pahaa. Jatkuva aivopesu muokkasi ajatusmaailmaamme, vääristi maailmankuvaamme ja sokeutti monilta hyvin kielteisiltä ilmiöiltä. Ja miten pitkäaikaiset saastejäämät tuo aika jättikään meihin, se nähdään yhä poliittisessa kulttuurissamme ja näkyy se myös näiden palstojen keskusteluissa.

      Kekkosen ylipitkänä kautena poliittinen kulttuurimme kieroutui pahoin. Pystyäkseen toimimaan mukana järjestelmässä oli pakotettu ottamaan käyttöön ja noudattamaan muotoja, jotka olivat kelvollisia Kekkosen ja hänen suuren tukijansa silmissä. Aitosuomalainen Maalaisliitto joutui ensiksi hylkäämään aiemmat ihanteensa ja toimintatapansa ollakseen käyttökelpoinen valtapuolue,
      ja muut puolueemme joutuivat valtaan päästäkseen ja päästyään noudattamaan esimerkkiä. Vaikka aika on nyt jo toinen ja muut puolueemme ovat kyenneet melko hyvin karistamaan tuon raskaan häpeänviitan hartioiltaan, Keskusta ei ole siihen ainakaan täysin pystynyt; näin voidaan päätellä eräistä viimeaikaisistakin tapahtumista ja niiden tiimoilta virinneestä debatista.

      Olen arvostellut myös Maalaisliitto/Keskustaa. Siltä en ole voinut välttyä, koska niin elimellinen yhteys sillä on ollut Urho Kekkoseen. Nykyinen Keskusta ei ole vastuussa Kekkosen tekemisistä, mutta jos se edelleen pitää kaikkea tuona aikana tapahtunutta vain hyvänä ja haluaa jopa ottaa niistä kiitosta, niin kyllä sen täytyy ottaa niistä myös moitetta. Puhdistautuakseen Kekkosen ajan mädännäisyyksistä puolueen pitäisi selkeästi tuomita ne. Sen pitäisi tunnustaa, että Suomessa 1960-70-luvuilla vallinnut, Kekkosesta johtunut meno oli demokraattiseen ja parlamentarismia noudattavaan valtioon sopimatonta.

      Monet keskustalaisten puheenvuorot näilläkin palstoilla vahvistavat, että he eivät vieläkään näe niissä mitään väärää. He yhä ihailevat Kekkosta Suurena Johtajana ja hyväksyvät täysin hänen poliittiset periaatteensa ja menettelytapansa. Heidän erityisesti toivoisin tutustuvaan tarkemmin idoliinsa ja hänen tekemisiinsä, jotta he joutuisivat ajattelevan asiaa paremmin.

      • Kiitoksia Kapille!

        jälleen kerran loistavaa analyysia Kekkosesta. Toivottavasti venäjän arkistot vielä avautuu ja selviää se, mikä oli Keskusta/maalaisliiton saamien miljoonien ruplien hinta ja miksi neuvostoliitto rahoitti kepulaisia?
        Kekkonen oli narsisti, opportunisti ja häkäilemätön omanedun tavoittelija. Kekkonen olisi luultavasti liittänyt suomen neuvostoliittoon, jos se olisi ollut hinta kekkosen vallassa pysymiselle.
        Lepikon torppakin maatuu ja ei edes keskustalaiset käy enää katsomassa ränsistynyttä tönä, toisin tavoilleen uskollisena kepulaiset itkevät valtiolta tukea tuon kepulaisen pyhiinvaellus kohteen ylläpitoon, kas kun kepulaisilta itseltään ei sen vertaa löydy....

      • Ylil evp

        Kyllä Kekkonen oli parhainta johtajistoa, jota Suomi on koskaan päällään kantanut. Typerykset vain yrittävät olla jälkiviisaita.

      • j.käteinen
        Ylil evp kirjoitti:

        Kyllä Kekkonen oli parhainta johtajistoa, jota Suomi on koskaan päällään kantanut. Typerykset vain yrittävät olla jälkiviisaita.

        KEKKONEN oli aina köyhän asialla ja piti KOKOOMUKSEN oppositiossa n.20v ajan.

      • kalevi poeg
        Kiitoksia Kapille! kirjoitti:

        jälleen kerran loistavaa analyysia Kekkosesta. Toivottavasti venäjän arkistot vielä avautuu ja selviää se, mikä oli Keskusta/maalaisliiton saamien miljoonien ruplien hinta ja miksi neuvostoliitto rahoitti kepulaisia?
        Kekkonen oli narsisti, opportunisti ja häkäilemätön omanedun tavoittelija. Kekkonen olisi luultavasti liittänyt suomen neuvostoliittoon, jos se olisi ollut hinta kekkosen vallassa pysymiselle.
        Lepikon torppakin maatuu ja ei edes keskustalaiset käy enää katsomassa ränsistynyttä tönä, toisin tavoilleen uskollisena kepulaiset itkevät valtiolta tukea tuon kepulaisen pyhiinvaellus kohteen ylläpitoon, kas kun kepulaisilta itseltään ei sen vertaa löydy....

        Miten voi jutun aloittaja olla noin pölvästi siis suorastaan vainoharhaisia juttuja suoltaa yleiselle palstalle. Usein kipioi asiat suoraan muiden teksteistä ilmoittamatta lähdettä.

        Miksei kapi kavaljeereineen kirjoita miten Kalevi Sorsalle kävi Hki-Vantaa lentoasemalla kassinsa kanssa joka sisälsi ruotsalaisten aateveljien lahjoittamat setelit. Median ansiosta asoa tuli kaikille kansalaisille tiedoksi. Että kyllä näitä lahjoitusrahoja vuosien varrelta löytyy.

    • kapi_

      Martti Häikiö kirjassaan ”Historia ja väärät profeetat” päättää Kekkosta koskevan jälkiarviointinsa seuraavasti:

      ”Urho Kekkosen jälkimaine on kaksijakoinen. Yhtäältä tunnustetaan hänen ansionsa reaalipolitiikan toteuttajana ulko- ja kauppa politiikassa ja poliittisen taktiikan taitajana. Hänen kaudellaan Suomi pysyi Länsi-Euroopan integraatiovaiheiden mukana säilyttäen Neuvostoliiton naapurinakin markkinatalousjärjestelmänsä. Kekkosta pidetään ovelana Suomen etujen ajajana, idän ja lännen sillanrakentajana. Hän oli venäläisten ystävä, joka kuitenkin osasi käsitellä heitä taitavasti.

      Toisaalta hänen menettelytapojensa kovuus, valtapiirinsä laajuus ja presidenttikautensa pituus sekä ennen kaikkea sisäpoliittinen hajota ja hallitse–asenteensa loivat pitkän varjon suomalaiseen parlamentarismiin. Hänen seuraajansa Mauno Koiviston kaudella lopetettiin puolueiden syrjintä hallituksia muodostettaessa, siirryttiin koko vaalikauden istuviin enemmistöhallituksiin ja irtauduttiin ulko-, kauppa- ja sisäpolitiikan kytkemisestä toisiinsa. Suomi etääntyi myös siitä itsesensuurin ilmapiiristä, joka vaivasi etenkin valtiollista yleisradiota.

      Kriitikkojen silmissä Kekkonen oli ”konstien” käyttäjä, vallanhimoinen oman edun tavoittelija ja moraaliton pyrkyri.

      Matti Paavonsalo eli Uuden Suomen ja myöhemmin Helsingin Sanomien poliittinen pakinoitsija M.o.t. oli journalisteistamme niitä harvoja – ellei ainoa – joka arvosteli kriittisesti Kekkosta koko tämän valtakauden ajan. Kun Kekkonen järjesti hänelle potkut Uudesta Suomesta hän jatkoi linjallaan Helsingin Sanomissa. Paavonsalon vuonna 1981 tekemän kokonaisarvio virkansa jättäneestä presidentistä tiivistyi seuraavaan: ”Olen pitänyt Urho Kekkosta älykkäänä, etäisenä,
      ikäluokalleni ja sosiaaliselle ryhmälleni vieraana henkilönä”. Vuonna 1995 ilmestyneen kirjansa ”Kekkosen valta” loppuluvussa hän toteaa: ”Vasta vertailu kahteen seuraajaan on paljastanut, miten erikoinen persoonallisuus Kekkonen oli vallankäyttäjänä. Paradoksi oli, että Kekkosen herättämästä runsaasta huomiosta huolimatta monista tiedossa olleista asioista vaiettiin hänen kaudellaan.”

      Paavonsalo jatkaa: ”Läheisten ystäviensä kesken Kekkosen sanotaan olleen avoin, huumorintajuinen ja seurallinen. Ihmiskunnan ylimpiin arvoihin ja uskontoon hän suhtautui riittävän kunnioittavasti, kuten sivistyneen ihmisen tapoihin kuuluu. Kekkosen persoonan sisintä oli hänen alati yltynyt halunsa käyttää valtaa. Vähemmän jaloa oli se, että Kekkosella oli vuosikymmenten ajan henkilökohtaisen vihanpidon kohteita. Valta turmeli aikaa myöten Kekkosta. Hän huumaantui omasta menestyksestään, oli turhamainen, oikutteleva ja epäluuloinen. Arvostelun heikko kestäminen aiheutti puheet kekkosdiktatuurista ja ruoskaparlamentarismista. Synkät puolet korostuivat loppuaikoina enemmän, ja siksi Kekkosesta jäi monille tarkkailijoille epäedullinen kuva.”


      Yhdyn sekä Häikiön että Paavonsalon näkemyksiin. Minun Kekkos-kuvaani vaikuttaa myös se Kekkonen, joka ei vielä ollut presidentti. Se vaikuttaa poliitikon uransa ensimmäiseltä vuosikymmeneltä osin myönteisesti (isänmaallisuus ja pyrkimys ”kansanrintamayhteistyöhön”), mutta vuosikymmenen loppupuolelta myös kielteisesti (takin kääntäminen ja varsinkin sen epäilyttävät perusteet). Kekkosen toimet toisella poliitikon vuosikymmenellään (toiminta asekätkentä- ja sotasyyllisyysasioissa, poliitikkotovereittensa pettäminen ja härski vallankaappaus omassa puolueessaan) vaikuttavat minun Kekkos-kuvaani vain kielteisesti. Silti minunkin silmissäni Urho Kekkonen oli monilta henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan suuri mies ja kiistatta aikansa merkittävin suomalainen poliitikko, mutta hänen merkityksensä laatu Suomelle ei ole minun mielestäni yksiselitteisesti, tuskin edes voittopuolisesti hyvä.

      Vaikka Urho Kekkosesta on kirjoitettu hyvin paljon, kaikkea hänestä ei vielä tiedetä. Tiedetään kyllä, millainen hän oli nuorempana, mitä ajatteli ja mitä teki, ja tiedetään myös, millainen hän oli vanhempana, pääministerinä ja presidenttinä. Nuo persoonat ovat hyvin kaukana toisistaan. Mikä aiheutti tuon äkkinäisen suuren muutoksen? Sitä ei tiedetä. Eikä tiedetä hänen kaikkia vaikuttimiaan monille huomiota saaneille toimilleen presidenttinä. Oliko hän niissä enemmän Suomen, Neuvostoliiton vai vain itsensä asialla?

      Uskon, että vielä joskus nuo muutamat kysymykset saavat vastauksensa. Uskon, että tutkijatkaan eivät ole vielä sanoneet viimeistä sanaansa Urho Kekkosesta, vaan hänestä tullaan vielä kirjoittamaan paljon sellaista, mikä siirtää mm. hyllyssänikin olevat ja läpikahlaamani Juhani Suomen Kekkos-elämäkerrat historian osastoista mielipidekirjallisuuden ellei peräti ajanvietekirjallisuuden puolelle.

      • sitä kekkonen

        oli ja sitä ei voi kiistää.

      • 1945
        sitä kekkonen kirjoitti:

        oli ja sitä ei voi kiistää.

        Vänrikki Nappulan historiankurssi

        Kirjoittanut Aarno Laitinen 30.8.2010

        http://blogit.iltalehti.fi/aarno-laitinen/2010/08/30/vanrikki-nappulan-historiankurssi/

        Punavangit Suomesta Saksaan?
        1918 24.8.2010 10:50

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9282132

        Kävin Tammisaaressa punavankien hautausmaalla 1918 24.8.2010 10:31

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9111878


        Tuossa linkki juttuun lainsäädännöstä.

        http://www.vhkk.fi/ukh/9321.htm



        1918 Suomessa homma hoidettiin taannehtivalla armahduksella eli erityislailla joulukuussa 1918. Sillä armahdettiin kaikki valkoiset lahtarit ja teurastajat, mutta EI punaisia rikollisia!

        On suuri valhe väittää viime sotien jälkeen säädettyä sotasyyllisyyslainsäädäntöä ainoaksi laatuaan! Suomella oli jo perinteitä asiassa.

      • kapi_

        Palveli kirjurialiupseerina Autopataljoonan esikunnassa ja pääsi alikersanttina siviiliin. Olisi halunnut upseerikouluun, mutta ei päässyt. Ylennettiin sitten reservissä kersantiksi.

        Häntä 10 vuotta nuorempi Jussi-veljensä (Uuno Johannes) oli upseeri, rajavartiostoupseeri, ja hyvä upseeri kuulemma olikin. Kapteeniksi hän ehti yletä sotilasurallaan. Haavoittui vaikeasti Rukajärven suunnalla 1941 ja sokeutui. Toimi sotien jälkeen pitkään Sotasokeat ry:n puheenjohtajana.

        Ylennettiin reservissä vielä majuriksi, mutta ei elänyt vanhaksi. "Jussi meistä parempi mies oli", sanoi Urhokin kerran.

        -------------------------

        Lueskelin eilen-illalla hankkimaani uutta RUK:n 90-vuotishistoriaa. Siellä tuli esille pari kaveria, joista kysyyisin kepulaisuuden pätevöittämiltä asiantuntijoilta, että olivatko he oikeita upseereita:

        Tuomas Gerdt oli kersantti, kun hänestä tuli Mannerheimin ristin ritari. Sen jälkeen hänet komennettiin upseerikouluun Niinisaloon, siis kepulaisten asiantuntijain halveksimaan "jälkirukkiin", ja sieltä palattuaan toimi rintamilla joukkueen johtajana kaukopartiotehtävissä ja taisi toimia komppanian päällikkönä ja loppuvaiheessa josskain esikunnassakin ja kapteeniksi hän lopulta reservissä yleni.

        Toinen kyseenalainen "oikea upseeri" on varmaan kepulaisten asiantuntijain mielestä everstiluutnantti Olavi Eronen, jonka pintapuolisesti tunsinkin. Hän palveli puolustusvoimissa 37 vuotta upseeritehtävissä ja yleni majuriksi ja eläkkeelle jäädessään hänet ylennettiin everstiluutnantiksi. Mutta hän ei käynyt koskaan Kadettikoulua, kun ei sinne päässyt, kun puuttuivat ne kaksi luokkaa lukiota, jotka silloin vain vaadittiin, Ollilta taisi puuttua oppikoulu kokonaan. Välirauhan aikana suorittamansa RUK:n pohjalta hän eteni, sodan ajan reserviläisenä ja sodan jälkeen pääsi käymään ns. mullikurssin, jonka perusteella hyväksyttiin ns. kakkosupseeriksi, jollaisia oli vielä minunkin urani alkuaikoina paljon, huippumiehiä kouluttajina ja sotilasjohtajina yleensä. Kyllä hän sitten urallaan muutkin jatkokoulutusta sai, mutta kokemus kai hänellekin parhaan koulun tarjosi.

        Eronen sittemmin palveli pitkään RUK:ssa kouluttajana ja komppanian päällikkönä, ja hänet niissä tehtävissä tunteneet kertovat miehestä vain pelkkää hyvää. Eronenhan oli myös hyvä kilpa-ampuja, osallistui edustajanamme muutamiin mm-kisoihinkin ja toimi työnsä ohella ampumavalmentajana.

        Mutta oliko hänkään "oikea upseeri", kepulaisuuden pätevöittämät asiantuntijat?

      • 1945
        1945 kirjoitti:

        Vänrikki Nappulan historiankurssi

        Kirjoittanut Aarno Laitinen 30.8.2010

        http://blogit.iltalehti.fi/aarno-laitinen/2010/08/30/vanrikki-nappulan-historiankurssi/

        Punavangit Suomesta Saksaan?
        1918 24.8.2010 10:50

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9282132

        Kävin Tammisaaressa punavankien hautausmaalla 1918 24.8.2010 10:31

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9111878


        Tuossa linkki juttuun lainsäädännöstä.

        http://www.vhkk.fi/ukh/9321.htm



        1918 Suomessa homma hoidettiin taannehtivalla armahduksella eli erityislailla joulukuussa 1918. Sillä armahdettiin kaikki valkoiset lahtarit ja teurastajat, mutta EI punaisia rikollisia!

        On suuri valhe väittää viime sotien jälkeen säädettyä sotasyyllisyyslainsäädäntöä ainoaksi laatuaan! Suomella oli jo perinteitä asiassa.

        Kekkonen oli tuolloin oikeusministeri. Siksi tämä kommentti.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Urho_Kekkonen

        Oikeusministeri

        Kallio IV
        7.10. 1936 – 12.3. 1937
        Paasikivi II
        17.11.1944 –17.4. 1945
        Paasikivi III
        17.4. 1945 – 26.3. 1946
        Kekkonen III
        20.9. 1951 – 22.9.1951


        1918 Suomessa homma hoidettiin taannehtivalla armahduksella eli erityislailla joulukuussa 1918. Sillä armahdettiin kaikki valkoiset lahtarit ja teurastajat, mutta EI punaisia rikollisia!

        On suuri valhe väittää viime sotien jälkeen säädettyä sotasyyllisyyslainsäädäntöä ainoaksi laatuaan! Suomella oli jo perinteitä asiassa.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Sotasyyllisyysoikeudenkäynti

        Tämä on pitkälti puppua, sillä 1918 oli jo asiasta saatu "hyviä kokemuksia"...

        http://www.prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=1864&author=10

        Taannehtiva laki ja erityinen tuomioistuin

        Sotasyyllisyyslaki oli perustuslain vastainen taannehtiva laki. Ei tänään voida määrätä, mikä eilen oli rikos. Tänään voidaan määrätä, mikä tästä lähtien on rikos. Perustuslaki ei hyväksy taannehtivaa lakia.

    • 1-osa

      Viisi kautta presidenttinä nostivat Urho Kekkosen Suomen poliittisen historian kärkikaartiin. Ykkösnimeksi hän nousee vallankäyttäjänä, joka taktisella kyvyllään hallitsi suvereenisti politiikan kenttää laidasta laitaan, ulkopolitiikasta tiedeorganisaatioiden järjestelyihin, Lapin kehittämisestä oikeuspolitiikkaan ja virkanimityksiin. Kekkosen neljännesvuosisadan kestäneen presidenttikauden aikana Suomi säilyi Euroopan länsiryhmässä Neuvostoliiton painostuksesta huolimatta.

      Urho Kekkosen uraan liittyy suurmiesten tapaan legendoja, jotka ovat aikanaan palvelleet päivänkohtaisia poliittisia tarpeita, mutta jotka lähemmin tarkasteltuina eivät ole tosia. Kekkosen taustassa niitä löytyy etenkin hänen maakunnallisista juuristaan, perheen sosiaalisesta asemasta ja politiikkaa edeltävistä vuosista.

      Urho Kekkonen oli syntyjään savolainen. Hänen sukujuurensa ulottuvat syvälle Savoon, mutta kasvuympäristö oli Kainuu. Kansanedustajana Kekkonen edusti Maalaisliiton vahvoja vaalipiirejä, ensin Viipurin läänin läntistä piiriä ja sitten Karjalan luovutuksen jälkeen Oulun lääniä, ja hankki kummastakin vaalipiiristä maatilan ja esiintyi luonnollisesti näiden alueiden ja maaseutuväestön edustajana. Silti häntä voi pitää enemmän kaupunkilaisena intellektuellina.

      Vaikka Kekkosen Pielavedellä sijaitsevan syntymäkodin nimi on Lepikon torppa, hänellä ei ole torpparitaustaa. Talo oli hankittu asuintilaksi perheen isän työkentän tuntumasta. Kekkonen ei edustanut itsenäistä talonpoikaisväestöä, vaan pikemminkin itäsuomalaisia maaseudun pieneläjiä, jotka eivät olleet talollisia eivätkä torppareita. Isä Juho Kekkonen oli alun perin renki ja metsätyömies, josta tuli nousevaan keskiluokkaan kuuluva Halla Oy:n metsätyönjohtaja ja tukkiasioitsija. Kekkosen äiti Emilia Pylvänäinen oli talollisen tytär. Heillä oli varaa kouluttaa poikansa ylioppilaaksi. Vasta 1949, kun Urho Kekkosesta ryhdyttiin tekemään presidenttiä, Lepikon torpan valokuvasta raaputettiin savupiippu pois ja luotiin tarpeelliseksi katsottu kuva Kekkosesta kansan syvimmistä riveistä nousseena.

      • 2-osa

        Kajaanin yhteiskoulun kouluvuosina tuli näkyviin Kekkosen tarmokas ja sopivaisuuden rajat ylittävä, reippaisiin otteisiin taipuva luonne. 15-vuotiaana hän oli opettajainkokouksen pöytäkirjan mukaan "venäjän vihkoonsa muuttanut opettajan antamia numeroita ja tehnyt korjauksia sekä muillekin opettajille osoittanut vallattomuutta ja ylimielisyyttä". Kekkonen sai kahden numeron käytöksenalennuksen ja kuusi tuntia karsseria. Vielä pari kuukautta ennen ylioppilaaksituloa 1919 hän sai lisärangaistuksia "röyhkeydestä" ja "tovereiden pahentamisesta".

        Lukiolaisena Kekkonen liittyi Elja Rihtniemen johtamaan Kajaanin suojeluskuntaan ja osallistui vapaussotaan Kajaanin Sissirykmentin mukana hallituksen joukoissa. Hän osallistui taisteluihin muun muassa Kuopiossa, Varkaudessa, Mouhussa ja Viipurin suunnalla sekä johti Haminassa teloituspartiota keväällä 1918.

        Poliisi, järjestö- ja lehtimies

        Nuoruuden tärkeimpien muovautumisvuosien ajan Urho Kekkonen oli työkokemukseltaan poliisi ja harrastuksiltaan järjestö- ja lehtimies. Asevelvollisuutensa hän suoritti Helsingin autopataljoonassa. Helsinkiin 1921 muuttaneen Kekkosen elämä jakautui selvästi kahtaalle. Yhtäältä hän vei opintonsa nopeasti päätökseen ja valmistui lakitieteen kandidaatiksi 1926. Toisaalta hän oli jo Kajaanissa ja Helsingisssä koko opiskeluajan ansiotyössä Etsivän keskuspoliisin (EK) eli turvallisuuspoliisin eri tehtävissä. Hän perehtyi perusteellisesti kommunisminvastaisen toiminnan kovimpiin otteisiin. EK:sta hän myös löysi puolisokseen konekirjoittaja (-> Sylvi Kekkonen) Sylvi Uinon, joka oli kannakselainen papintytär.

        Kekkonen suunnitteli myös väitöskirjaa salaisen poliisin toiminnasta (agent provocateur), mutta ehdotettuaan julkisesti EK:n lakkauttamista ja sulauttamista rikospoliisiin hän joutui eroamaan. Kekkonen siirtyi 1927 Maalaiskuntien liiton lakimieheksi, mutta hänen ärsyttävä tapansa ottaa kantaa ja puhua johti eroon 1932. Hän julkaisi kunnallislain selitysteoksen, ja hänen väitöskirjansa vuodelta 1936 käsitteli kunnallista vaalioikeutta Suomen lain mukaan.

      • 3-osa

        Kekkonen ei noussut politiikan huipulle käytännön kunnalliselämän kautta maakunnan miesten tapaan. Hän harjoitteli politiikan tekoa ylioppilas- ja urheilujärjestöissä sekä kirjoittelemalla jatkuvasti eri lehtiin. Hän oli aktiivinen Pohjois-Pohjalaisessa Osakunnassa ja sen lainlukijoissa viettäen railakasta ylioppilaselämää. Hän toimi Ylioppilaslehden päätoimittajana 1927 - 1928.

        Kekkosen aatteelliset juuret olivat vasta itsenäistyneen Suomen kansallismielisessä ylioppilaspolitiikassa. Hän kuului vuodesta 1924 Niilo Kärjen ympärillä olleeseen ryhmään Akateemisessa Karjala-Seurassa (AKS) ja kannatti (->)Yrjö Ruudun valtiososialistisia aatteita. Kansan eheyttäminen, ryssänviha, suomen kielen puolesta käyty kielitaistelu ja Itä-Karjalan kysymys olivat myös hänelle tärkeitä. Kekkonen oli AKS:n lehden Suomen Heimon pakinoitsija. Hänestä tuli 1930 AKS:n kolme vuotta aiemmin valtaaman Suomalaisuuden Liiton puheenjohtaja. Etäännyttyään lapuanliikkeen myötä radikalisoituneesta AKS:sta hän jatkoi pakinointiaan liiton lehdessä Suomalaisessa Suomessa keskittyen lähinnä ajamaan yliopiston suomalaistamista.

        Jo Kajaanin Kipinässä Kekkonen oli aktiivinen sekä urheilijana että järjestötyössä. Urheilijana hänen paras saavutuksensa oli 1924 Suomen mestaruus korkeushypyssä tuloksella 185 senttimetriä. Vauhdittomat hypyt olivat hänen paras lajinsa. Järjestöpuolella hän eteni aina Suomen Urheiluliiton ensimmäiseksi puheenjohtajaksi 1932 ja Suomen Olympiakomitean puheenjohtajaksi.

        Enemmän kuin aatteellista Kekkosen lahjakkuus oli toiminnallista ja etenkin taktista. Häntä ei voi sanoa sukupolvensa päämääriä muovaavaksi aatteelliseksi johtajaksi, vaan sen sijaan kunkin ajan valta-aatteiden tehokkaimmaksi toteuttajaksi.

        Nousu politiikan sisäpiiriin

        Urho Kekkonen ei ollut puoluepoliitikko ennen vuotta 1933, jolloin hän liittyi Maalaisliiton jäseneksi, siirtyi maatalousministeriön virkamieheksi ja yritti ensimmäisen kerran eduskuntaan. Kekkonen kuului maalta tulleeseen ensi polven sivistyneistöön virkamiehiksi ryhtyneiden lakimiestovereidensa (->) Kaarlo Hillilän ja (->) Paavo Säipän kanssa. Lapin läänin maaherraksi nousseeseen Hillilään Kekkonen piti kiinteää yhteyttä; Säipästä hän teki Etsivän keskuspoliisin päällikön (->) Esko Riekin jälkeen.

        Kekkonen kävi väitöskirjaansa varten Saksassa 1932 ja 1933 ja näki Hitlerin valtaannousun. Kekkonen kirjoitti pamfletin Demokratian itsepuolustus, jossa hän kommunismin tultua Suomessa kielletyksi käänsi katseet äärioikealta uhkaavaan vaaraan.

        Eduskuntaan Kekkonen pääsi läpi toisella yrittämällä 1936. Saman tien hänestä tuli oikeusministeri (->) Kyösti Kallion hallitukseen. (->) A. K. Cajanderin punamultahallituksen sisäasiainministerinä Kekkosen näkyvimmäksi toimeksi nousi epäonnistunut yritys lakkauttaa äärioikeistolainen Isänmaallinen Kansanliike 1938.

    • on suljettu

      muilta tutkioilta paitsi kirjailija suomelta?? onko siellä todella arkoja muistiinpanoja kepulaisista?? KGB:stä??

      • Känä

        Tämän takia Kekkosen arkistot pysyvät suljettuina.

      • UKK-EVVK

        >>Miksi ukk:n arkisto on muilta tutkioilta paitsi kirjailija suomelta?? <

        Ei kait tuolta Kekkosarkistosta voi enää mitään arkaa tietoa löytyä, kun se on kammattu läpi jo moneen kertaan mm. Suomenkin toimesta.

        Ainakin tämä Pekka Tuomikoski sanoo käyneensä Kekkosen arkistossa.

        http://www.minervakustannus.fi/kirjailijat/index.php?kirjailija=82


        Pekka Tuomikoski

        Urho Kekkonen MINÄ OLIN DIKTAATTORI

        Urho Kekkonen - Minä olin diktaattori ja muita kirjoituksia sekä Kansalaiset - Suomen presidenttien merkittävimmät puheet 1917-2009.

    • G. Bush 1.

      Urho Kekkonen was born in Pielavesi. His father, Juho Kekkonen, was originally a farm-hand but later gained the position of a forestry manager. Kekkonen's mother, Emilia Pylvänäinen was a farm-owner's daughter. At school Kekkonen composed short stories under the influence of Jack London, Jules Verne, and Mark Twain, planning a career as a writer. He also finished some plays and participated - without much success - with a short story in a writing competition arranged by the magazine Suomen Kuvalehti. He changed then from fiction to sport and journalism. During the Finnish Civil War (1917-18), Kekkonen worked a war correspondent, reporting the events from the side of the White troops and took part in fighting in Eastern Finland. He also witnessed the execution of six Red Army prisoners as a commander of an execution patrol squad. After the war, he moved to Helsinki, where studied law at Helsinki University, and worked at the Ministry of Agriculture before entering parliament. In 1936 he completed his doctoral dissertation.

      Kekkonen´s career as a journalist started in newspaper Kajaanin Lehti (1919-20). In the 1920s he was a columnist on magazine Suomen Heimo and as the editor-in-chief of the student newspaper Ylioppilaslehti (1927-1928). From 1924 he was active in the Academic Karelia Society, but also created important social and political connections through his career in The Finnish Sports Organization and the Finnish Olympic Committee. As an athlete Kekkonen had won high-jump championship in 1924.

      In 1924 Kekkonen visited Germany and witnessed Hitler's rise to power. Next year he joined the Agrarian Party and published a pamphlet entitled DEMOKRATIAN ITSEPUOLUSTUS, in which he warned of the threat from the extreme Right. However, Communism was considered more dangerous and it had been earlier banned in Finland.

      In 1936 Kekkonen became a member of the parliament and the second Minister of the Interior. During the period of the Second World War Kekkonen served as the director of the Karelian evacuees welfare center (1940-1943) and then as the ministry's commissioner for coordination from 1943 to 1945. In 1942 he began writing on political issues under the name of Pekka Peitsi ('Peter Pikestaff') for the weekly magazine Suomen Kuvalehti. His other pseudonyms on were Olli Tampio, Veljenpoika and Liimatainen. In Ilmari Turja´s magazine Uusi Kuvalehti Kekkonen published columns under the name Veljenpoika (1952-54) while working as Prime Minister and Minister of Foreign Affairs.

      After the war Kekkonen started to create actively good relationships to the Soviet Union, based on mutual understanding and commercial relationships. He lost in 1950 the presidential election to Juho Kusti Paasikivi. In 1954 Kekkonen published his topical pamphlet ONKO MAALLAMME MALTTIA VAURASTUA ('Does our country have the patience to get rich?'), in which he presented his ideas on economic policy. In 1956 Kekkonen was elected President - he won his rival by two votes, and remained in power until 1981.

      "Minulle eletty aika ei ole antanut sitä tyyntä viisautta menneeseen nähden, joka on syrjästäkatsojan ja jälkipolven etuoikeus. Sen on antanut vain kokemuksen siitä miten vähän ratkaisuja tehtäessä niiden seurauksista on tiedettävissä, ja rohkeuden tehdä niitä." (from Vastavirtaan)

      Although Kekkonen was very productive writer, he never finished his memoirs. The first volume, VUOSISATANI I, appeared in 1981. It was actually composed by the poet, novelist and dramatist Paavo Haavikko who has scrutinized in his many works power and leading politicians in harsh light. "Demokratia itse voi suorastaan synnyttää ja kehittää vaikeita valtiollisia epäkohtia. Sellaisissa oloissa demokratian puoltajien on oltava valmiit juuri kansanvallan säilyttämiseksi tarpeen tullen luopumaan jostakin demokratialle vähemmän, tai ehkä enemmänki, oleellisesta, voidakseen pelastaa sen, minkä turvin kansanvalta voi sitä vastaan kohonneen myrskyn ajan säilyä ja sitten olosuhteitten rauhoituttua puhdistuneena ja selkeentyneenä taas kehittyä demokratian sisäistä olemusta enemmän vastaaviin muotoihin." (Kekkonen in 1933, from Vuosisatan I, 1981) The most comprehensive biography of Urho Kekkonen was written by Juhani Suomi. Kekkonen's life work and his exercise of power has been under re-evaluation especially from the 1990s. This was because the president, as the director of foreign policy, used his influence also in domestic affairs through his personal network of friends and other acquaintances. He also did not hesitate to dissolve parliament when he saw it necessary. Often he expressed his opinions in personal letters, more or less poignantly. A selection of them, KIRJEITÄ MYLLYSTÄNI I-II, appeared in 1976.

      • kapi_

        Mielenkiintoinen. Et mainitse lähdettä. Eihän tuossa mitään sellaista ole, jota ei tiedettäisi, mutta kiva pieni esitys kuitenkin.

        Nyt täytyy vähän narsistella:

        >>At school Kekkonen composed short stories under the influence of Jack London, Jules Verne, and Mark Twain, planning a career as a writer.

      • Kas näin
      • kapi_
        Kas näin kirjoitti:

        Googleen vaan pätkä tekstiä ja lähde löytyy:


        Urho Kaleva Kekkonen (1900-1986)

        http://kirjasto.sci.fi/ukekko.htm

        Luin tuon. Kun avauksellani ja sen jatkoissa olen tuonut esille omiani sekä eräiden historiantutkijoiden näkemyksiä Kekkosesta ja hänen politiikkansa perusteista, niin ei kannata jättä huomiotta tuotakaan linkissäsi olevaa Jari Tervon näkemystä:

        >> Tervo portrays Kekkonen at the same time as a mythical historical figure and a cynical, masterful political player. "The silence of the President is seen by political scientist as wisdom," Tervo said in Helsingin Sanomat, "even though it was not much different from the life of the baker of Treblinka."

    • kapi_

      Avaukselleni oli siis ”tilausta”!

      Sen huomaan, kun noin nopeasti se on saanut noin paljon vastineita. Niistä monet koskevat avaukseni asiaa, kuten pitäisi aina ollakin, eräät niistä suhtautuvat Kekkoseen jopa kriittisemmin kuin minä avauksessani. Mutta ovat täyttä asiaa.

      Ja onhan avaukseni kolahtanut niihinkin, joilla ei tuostakaan asiasta enempää kuin koskaan mistään muustakaan asiasta ole mitään mieltä, kun ei ole tarvittavaa tietoa eikä taitoa sitä kenties vähääkään tiedettävää sanoa. Niinpä heistä on turskahtanut taas vain sitä ainoaa, mitä heissä on. Ja siten he ovat halunneet myös todistaa, että heille kapi on sentään monin verroin mielenkiintoisempi ja tärkeämpi kuin kepu tai Kekkonen. ”Mutta ovathan he sentään kepulaisia”, sanoisi Oiva Härkönen. Vai sanoisiko heistä sittenkään enää noin?

    • ei NL

      Mistä sinä onneton olet saanut päähäsi, että Kekkonen olisi päässyt urallaan eteen päin Neuvostoliiton tuella? Eduskunta hänet valitsi pääministeriksi viisi kertaa ja suomalaiset presidentiksi nyös viisi kertaa. Lopulta kaikki vakavasti otettavat puolueet hänet presidentiksikin halusivat. Tämä on fakta, muu on vain mielipiteitä.

      • kapi_

        ...niin nähdään, mitä todellisuudessa tapahtui. Emme me noita aikoja eläneet silloinkaan uskoneet, että Kekkonen olisi päässyt asemiinsa ja pysynyt niissä vain meidän suomalaisten tahdosta, "korkeampien voimien" tiesimme olevan asialla.

        Ei ole vain mielipide, vaan moniinkin lähteisiin perustuva tieto, että Kekkosen sodanjälkeinen ura alkoi Neuvostoliiton tuella, ja se tuki oli vahva myös hänen lyhytaikaisille hallituksilleen ja varsinkin hänelle presidenttinä.

        Näin se alkoi (lyhennelty pätkä tutkielmastani):

        -------------------------------

        Kenraali Jelisei T.Sinitsyn oli korkean tason neuvostoagentti, Stalinin, Berijan ja Zdanovin luotettu. Suomessa hän toimi Jelisejev-nimisenä talvisodan alla ja välirauhan aikana sekä jatkosodan jälkeen tärkeissä salaisissa tehtävissään. Hän on kirjoittanut noista ajoista muistelmansa ”Vaiettu totuus”. Hän oli elämänsä loppuun saakka (kuoli 1998) vakaumuksellinen kommunisti ja hänen kirjassaan ”demokraatteja ja vapauden puolustajia” ovat tietenkin kommunistit ja muut Neuvostoliiton ystävät, joihin hän Kekkosenkin lukee.

        Kirjassaan Sinitsyn kertoo, miten vasta viikon Suomessa oltuaan syksyllä 1944 hänen luokseen pyrki ja pääsi mies, jota hän kutsuu Ahdiksi. Kysymyksessä oli Kekkosen harmaa eminenssi Kustaa Vilkuna, se käy helposti selväksi. Hän esitteli Sinitsynille venäjäksi käännetyn Kekkosen 25.9.44 pitämän radiopuheen tekstin, joka sisälsi ohjelman maan olojen järjestämiseksi rauhansopimusehtojen pohjalta. Tuo puhehan oli äärimmäisen myötämielinen neuvostoliittolaisille, niin mielistelevä, että jo sitä kirjoitettaessa lienee ajateltu puheen myöhempää käyttötarkoitusta, sitä, millä asialla Vilkuna nyt oli. Eli hän suoraan pyysi Neuvostoliiton tukea Kekkoselle tämän pyrkimyksessä päästä valta-asemiin Suomessa.

        Sinitsyn kiikutti tekstin heti Zdanoville, joka aikansa Sinitsyniä tentattuaan otti puhelinyhteyden Staliniin kertoakseen tälle asian. Hän esitteli Stalinille Kekkosen miehenä, johon he voisivat panna toivonsa. Stalin hyväksyi Zdanovin esityksen ja pyysi tätä työskentelemään Kekkosen saamiseksi pääministeriksi. Sinitsyn pantiin asialle kertomaan ilouutinen Vilkunalle.

        Kekkonen ei ollut halukas ryhtymään pääministeriksi, vaan suositti tehtävään Paasikiveä. Sinitsynin kerrottua asian Zdanoville, tämä suhtautui ajatukseen pitkin hampain ja kysyi: ”Entä jos Paasikivi pääministeriksi tultuaan esittää ohjelman, joka on kannaltamme Kekkosen ohjelmaa heikompi; mitä sitten tehdään?” Sinitsyn kertoo vakuuttaneensa, että Paasikivi on paras ehdokas siksi, että hänellä on kansan kannatus toisin kuin Kekkosella. Niinpä Zdanov hyväksyi ajatuksen ja totesi: ”No niin, Paasikiven hallitus on selvä tapaus. Täytyy informoida Stalinia. Haluan kuitenkin lisätä, että Paasikivi ei johda kansaansa sosialismiin”. Näin siis ”muodostettiin” Paasikiven hallitus, takapiruinaan Neuvostoliitto ja sen luottopojaksi päässyt Urho Kekkonen.

        --------------------------------------

        Miten sitten Kekkosesta tuli presidentti? Oman puolueensa aluksi jyrkästä vastustuksesta huolimatta Arvo Korsimon taidoilla ja Neuvostoliiton rahoilla se tapahtui. Tuosta tutkielmani lyhemmän version luvusta selviää yksityiskohtaisemmin:

        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/881164/4147332

        Miten hän sitten sai myös nuo mainitsemasi muut suuret puolueet taakseen? Tietysti siksi, että niilläkin oli halu päästä käyttämään valtaa, ja se oli mahdollista vain Kekkosen ja Neuvostoliiton hyväksynnällä. ”Hajota ja hallitse”-taktiikkaa siihen kyllä tarvittiin. Mutta kun Kekkonen oli saanut valtaansa jo median, niin helppohan oli tuolla taktiikalla kaapata puolueetkin. Siitä lyhyesti lisää tuossa:

        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/881164/4147366

        Mutta helppoa se ei silti ollut Kekkoselle. Vuoden 1968 vaaleissa vastaehdokkaat kokoomuksen Virkkunen ja maaseudun puolueen Vennamo saivat niin paljon ääniä, että se sai Kekkosen raivoihinsa. Eikä hän sitten 1974 suostunut vaaleihin, vaan valitutti itsensä poikkeuslailla. Poikkeuslaki edellyttää laista poikkeamista, ja sellaisella on toinenkin nimi: sitä kutsutaan rikollisuudeksi.

      • kapi_
        kapi_ kirjoitti:

        ...niin nähdään, mitä todellisuudessa tapahtui. Emme me noita aikoja eläneet silloinkaan uskoneet, että Kekkonen olisi päässyt asemiinsa ja pysynyt niissä vain meidän suomalaisten tahdosta, "korkeampien voimien" tiesimme olevan asialla.

        Ei ole vain mielipide, vaan moniinkin lähteisiin perustuva tieto, että Kekkosen sodanjälkeinen ura alkoi Neuvostoliiton tuella, ja se tuki oli vahva myös hänen lyhytaikaisille hallituksilleen ja varsinkin hänelle presidenttinä.

        Näin se alkoi (lyhennelty pätkä tutkielmastani):

        -------------------------------

        Kenraali Jelisei T.Sinitsyn oli korkean tason neuvostoagentti, Stalinin, Berijan ja Zdanovin luotettu. Suomessa hän toimi Jelisejev-nimisenä talvisodan alla ja välirauhan aikana sekä jatkosodan jälkeen tärkeissä salaisissa tehtävissään. Hän on kirjoittanut noista ajoista muistelmansa ”Vaiettu totuus”. Hän oli elämänsä loppuun saakka (kuoli 1998) vakaumuksellinen kommunisti ja hänen kirjassaan ”demokraatteja ja vapauden puolustajia” ovat tietenkin kommunistit ja muut Neuvostoliiton ystävät, joihin hän Kekkosenkin lukee.

        Kirjassaan Sinitsyn kertoo, miten vasta viikon Suomessa oltuaan syksyllä 1944 hänen luokseen pyrki ja pääsi mies, jota hän kutsuu Ahdiksi. Kysymyksessä oli Kekkosen harmaa eminenssi Kustaa Vilkuna, se käy helposti selväksi. Hän esitteli Sinitsynille venäjäksi käännetyn Kekkosen 25.9.44 pitämän radiopuheen tekstin, joka sisälsi ohjelman maan olojen järjestämiseksi rauhansopimusehtojen pohjalta. Tuo puhehan oli äärimmäisen myötämielinen neuvostoliittolaisille, niin mielistelevä, että jo sitä kirjoitettaessa lienee ajateltu puheen myöhempää käyttötarkoitusta, sitä, millä asialla Vilkuna nyt oli. Eli hän suoraan pyysi Neuvostoliiton tukea Kekkoselle tämän pyrkimyksessä päästä valta-asemiin Suomessa.

        Sinitsyn kiikutti tekstin heti Zdanoville, joka aikansa Sinitsyniä tentattuaan otti puhelinyhteyden Staliniin kertoakseen tälle asian. Hän esitteli Stalinille Kekkosen miehenä, johon he voisivat panna toivonsa. Stalin hyväksyi Zdanovin esityksen ja pyysi tätä työskentelemään Kekkosen saamiseksi pääministeriksi. Sinitsyn pantiin asialle kertomaan ilouutinen Vilkunalle.

        Kekkonen ei ollut halukas ryhtymään pääministeriksi, vaan suositti tehtävään Paasikiveä. Sinitsynin kerrottua asian Zdanoville, tämä suhtautui ajatukseen pitkin hampain ja kysyi: ”Entä jos Paasikivi pääministeriksi tultuaan esittää ohjelman, joka on kannaltamme Kekkosen ohjelmaa heikompi; mitä sitten tehdään?” Sinitsyn kertoo vakuuttaneensa, että Paasikivi on paras ehdokas siksi, että hänellä on kansan kannatus toisin kuin Kekkosella. Niinpä Zdanov hyväksyi ajatuksen ja totesi: ”No niin, Paasikiven hallitus on selvä tapaus. Täytyy informoida Stalinia. Haluan kuitenkin lisätä, että Paasikivi ei johda kansaansa sosialismiin”. Näin siis ”muodostettiin” Paasikiven hallitus, takapiruinaan Neuvostoliitto ja sen luottopojaksi päässyt Urho Kekkonen.

        --------------------------------------

        Miten sitten Kekkosesta tuli presidentti? Oman puolueensa aluksi jyrkästä vastustuksesta huolimatta Arvo Korsimon taidoilla ja Neuvostoliiton rahoilla se tapahtui. Tuosta tutkielmani lyhemmän version luvusta selviää yksityiskohtaisemmin:

        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/881164/4147332

        Miten hän sitten sai myös nuo mainitsemasi muut suuret puolueet taakseen? Tietysti siksi, että niilläkin oli halu päästä käyttämään valtaa, ja se oli mahdollista vain Kekkosen ja Neuvostoliiton hyväksynnällä. ”Hajota ja hallitse”-taktiikkaa siihen kyllä tarvittiin. Mutta kun Kekkonen oli saanut valtaansa jo median, niin helppohan oli tuolla taktiikalla kaapata puolueetkin. Siitä lyhyesti lisää tuossa:

        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/881164/4147366

        Mutta helppoa se ei silti ollut Kekkoselle. Vuoden 1968 vaaleissa vastaehdokkaat kokoomuksen Virkkunen ja maaseudun puolueen Vennamo saivat niin paljon ääniä, että se sai Kekkosen raivoihinsa. Eikä hän sitten 1974 suostunut vaaleihin, vaan valitutti itsensä poikkeuslailla. Poikkeuslaki edellyttää laista poikkeamista, ja sellaisella on toinenkin nimi: sitä kutsutaan rikollisuudeksi.

        vielä eräitä pätkiä tutkielmani yhdestä luvusta:


        Siitä, että Kekkosen valta perustui Neuvostoliiton tukeen, ei ole pienintäkään epäilystä. Kaikessa tekemisessään Kekkonen otti ensiksi huomioon Neuvostoliiton mielipiteet. Hänelle suhteet Neuvostoliittoon olivat ulkopolitiikan synonyymi.

        Kekkosen hoiti idänsuhteitaan nimenomaan NKP:n ja KGP:n kautta, eikä virallisen valtiojohdon kautta, mihin pitäytymistä Paasikivi oli pitänyt tärkeänä. Ne suhteet avasi siis jo tuo Jelisei Sinitsyn Kustaa Vilkunan välityksellä jo syksyllä 1944 heti sodan päätyttyä ja ne jatkuivat samalla kaavalla Kekkosen uran loppuun asti. Hannu Rautkallio kirjassaan ”Agenda Suomi” toteaa: ”Urho Kekkonen oli pitkällä urallaan tekemisissä tietoisesti NKP:n johdon kanssa. Se oli hänen yhteistoimintansa primaarinen kohde, ei suinkaan Neuvostoliiton valtionjohto, kuten hänen edeltäjänsä Paasikiven. Tämän vuoksi Kekkosen NKP-suhdetta hoiti puoluevaltion turvallisuuslaitos KGP. Sen edustajien tehtävänä Suomessa oli samalla valvoa Neuvostoliiton ulkomaantiedustelun päämääriä.” Neuvostoliiton virallinen yhteyshenkilö, suurlähettiläs, joutui usein aivan alistettuun asemaan noihin puolue- ja turvallisuusmiehiin nähden. Tämä käy hyvin noiden turvallisuuslinjan miesten – Jelisejev/Sinitsyn, Vladimirov, Derjabin – muistelmistakin.

        NL määräsi myös sisäpolitiikastamme, mikä oli täysin alisteinen ulkopolitiikalle. Neuvostoliitto oli itse asiassa soluttautunut mukaan myös sisäpoliittiseen päätöksentekoon ylimpien johtajiemme ”kotiryssillä” ja alemmilla tasoilla toimivilla agenteillaan. Samoin oli talouspolitiikkamme laita. Kekkonen johti sitä ulkopolitiikan välityksellä suvereenisti ja hänen suvereenisuutensa perustui Neuvostoliiton tukeen. Kekkosen seurueena hänen Neuvostoliiton matkoillaan oli aina joukko ”punaisia vuorineuvoksia”. Heidän edustamiensa yhtiöiden tuotteille, jotka eivät ehkä olisi kelvanneet länsimarkkinoille, oli itämarkkinoilla aina menekki taattu. Tästä he ymmärsivät olla kiitollisia parhaalle myynninedistäjälleen Urho Kekkoselle.

        Oleg Gordievsky oli korkea-arvoinen KGP-mies, myöhemmin myös lännen agentti, joka loikkasi Suomen kautta länteen 1986. Gordievskyn ja Rogatchin kirja lainaa paljon virallisia neuvostodokumentteja, kuvaa tarkasti ja oikea-aikaisesti tapahtumat, nimeää niihin liittyneet ihmiset – neuvostoliittolaiset ja suomalaiset – ja heidän tekemisensä ja sanomisensa. Tuo yli 500-sivuinen kirja on paikoin järkyttävää luettavaa. Se kertoo KGP:n asiakirjoista, joissa Kekkonen nimetään NL:n vaikuttaja-agentiksi. Kirjassa listataan lukuisia Kekkosen NL:lle suorittamia palveluksia. Kirja nimeää lisäksi monia NL:n lieassa olleita poliitikkojamme. Ahti Karjalaista NL:ssa pidettiin täysin ”omana miehenä”, mutta myös Kalevi Sorsa ja Ulf Sundqvist nimetään NL:lle hyödyllisiksi yhteyshenkilöiksi. Taneli Kekkosesta todetaan: ”Taneli Kekkosta jos ketä voidaan väittää empimättä Neuvostoliiton agentiksi. Diplomaatti- ja tiedustelijapiireissä se oli julkinen salaisuus”. Kirjan alkusanoissa todetaan: ”ensi viulua on sodanjälkeisessä Suomessa soitellut KGP. Sen periaatteiden, menetelmien ja mentaliteetin vaikutus Suomeen on ollut todella valtava”.

        Kirjan enempi esittely ei ole tässä mahdollista eikä tarpeenkaan. Samoja asioita voidaan nyt jo lukea myös monista suomalaistutkijoiden, etenkin Timo Vihavaisen ja Hannu Rautkallion kirjoista. Hannu Rautkallion monet kirjat ovat erityisen mielenkiintoisia ja todistusvoimaisiakin siksi, että hän ensimmäisenä suomalaistutkijana pääsi neuvostolähteille, kun glasnostin aikana avautuivat 1980-luvun lopulla. Nythän parhaat neuvostolähteet ovat taas olleet lauan suljettuja ulkomaisilta tutkijoilta. Gordievskyn kirja on kuitenkin sisäpiiritietoa noista asioista. Max Jakobsonkaan ei ymmärrä Kekkosen matelevaa nöyryyttä Neuvostoliittoon päin, mille hän ei koskaan nähnyt välttämätöntä tarvetta; tämä käy ilmi hänen monista kirjoistaan ja kolumneistaan. Kekkosen kovin helppo taipuminen Neuvostoliiton tahtoon johti myös siihen, että Jakobsonista ei tullut YK:n pääsihteeriä, vaikka hänellä olisi ollut koko läntisen maailman tuki. Silti Jakobson ei tällä asialla kovin lyö Kekkosta.

        Kyllä Kekkonen neuvostoliittolaisten silmissä oli ”meidän mies”, siitä ei ole epäilystäkään. Hannu Rautkallio toteaa, että ”Jelisei Sinitsyn oli luonnehtinut Kekkosta ”rohkeaksi ja demokratialle uskolliseksi ihmiseksi”, jolla luonnehdinnalla neuvostoliittolaisessa sanastossa on aivan erityinen merkitys: ”demokratian” puolellahan eivät ole muut kuin ”meidän ihmiset”. Kertoessaan Kekkosen lähipiirilleen esittämistään ajatuksista Rautkallio toteaa: ”Kekkosen rohkea visio tuona ajankohtana kertoi hänen itsevarmuudestaan, jolle Stalinin miesten tuki antoi perusteen”.

      • Tähän On Tultu
        kapi_ kirjoitti:

        ...niin nähdään, mitä todellisuudessa tapahtui. Emme me noita aikoja eläneet silloinkaan uskoneet, että Kekkonen olisi päässyt asemiinsa ja pysynyt niissä vain meidän suomalaisten tahdosta, "korkeampien voimien" tiesimme olevan asialla.

        Ei ole vain mielipide, vaan moniinkin lähteisiin perustuva tieto, että Kekkosen sodanjälkeinen ura alkoi Neuvostoliiton tuella, ja se tuki oli vahva myös hänen lyhytaikaisille hallituksilleen ja varsinkin hänelle presidenttinä.

        Näin se alkoi (lyhennelty pätkä tutkielmastani):

        -------------------------------

        Kenraali Jelisei T.Sinitsyn oli korkean tason neuvostoagentti, Stalinin, Berijan ja Zdanovin luotettu. Suomessa hän toimi Jelisejev-nimisenä talvisodan alla ja välirauhan aikana sekä jatkosodan jälkeen tärkeissä salaisissa tehtävissään. Hän on kirjoittanut noista ajoista muistelmansa ”Vaiettu totuus”. Hän oli elämänsä loppuun saakka (kuoli 1998) vakaumuksellinen kommunisti ja hänen kirjassaan ”demokraatteja ja vapauden puolustajia” ovat tietenkin kommunistit ja muut Neuvostoliiton ystävät, joihin hän Kekkosenkin lukee.

        Kirjassaan Sinitsyn kertoo, miten vasta viikon Suomessa oltuaan syksyllä 1944 hänen luokseen pyrki ja pääsi mies, jota hän kutsuu Ahdiksi. Kysymyksessä oli Kekkosen harmaa eminenssi Kustaa Vilkuna, se käy helposti selväksi. Hän esitteli Sinitsynille venäjäksi käännetyn Kekkosen 25.9.44 pitämän radiopuheen tekstin, joka sisälsi ohjelman maan olojen järjestämiseksi rauhansopimusehtojen pohjalta. Tuo puhehan oli äärimmäisen myötämielinen neuvostoliittolaisille, niin mielistelevä, että jo sitä kirjoitettaessa lienee ajateltu puheen myöhempää käyttötarkoitusta, sitä, millä asialla Vilkuna nyt oli. Eli hän suoraan pyysi Neuvostoliiton tukea Kekkoselle tämän pyrkimyksessä päästä valta-asemiin Suomessa.

        Sinitsyn kiikutti tekstin heti Zdanoville, joka aikansa Sinitsyniä tentattuaan otti puhelinyhteyden Staliniin kertoakseen tälle asian. Hän esitteli Stalinille Kekkosen miehenä, johon he voisivat panna toivonsa. Stalin hyväksyi Zdanovin esityksen ja pyysi tätä työskentelemään Kekkosen saamiseksi pääministeriksi. Sinitsyn pantiin asialle kertomaan ilouutinen Vilkunalle.

        Kekkonen ei ollut halukas ryhtymään pääministeriksi, vaan suositti tehtävään Paasikiveä. Sinitsynin kerrottua asian Zdanoville, tämä suhtautui ajatukseen pitkin hampain ja kysyi: ”Entä jos Paasikivi pääministeriksi tultuaan esittää ohjelman, joka on kannaltamme Kekkosen ohjelmaa heikompi; mitä sitten tehdään?” Sinitsyn kertoo vakuuttaneensa, että Paasikivi on paras ehdokas siksi, että hänellä on kansan kannatus toisin kuin Kekkosella. Niinpä Zdanov hyväksyi ajatuksen ja totesi: ”No niin, Paasikiven hallitus on selvä tapaus. Täytyy informoida Stalinia. Haluan kuitenkin lisätä, että Paasikivi ei johda kansaansa sosialismiin”. Näin siis ”muodostettiin” Paasikiven hallitus, takapiruinaan Neuvostoliitto ja sen luottopojaksi päässyt Urho Kekkonen.

        --------------------------------------

        Miten sitten Kekkosesta tuli presidentti? Oman puolueensa aluksi jyrkästä vastustuksesta huolimatta Arvo Korsimon taidoilla ja Neuvostoliiton rahoilla se tapahtui. Tuosta tutkielmani lyhemmän version luvusta selviää yksityiskohtaisemmin:

        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/881164/4147332

        Miten hän sitten sai myös nuo mainitsemasi muut suuret puolueet taakseen? Tietysti siksi, että niilläkin oli halu päästä käyttämään valtaa, ja se oli mahdollista vain Kekkosen ja Neuvostoliiton hyväksynnällä. ”Hajota ja hallitse”-taktiikkaa siihen kyllä tarvittiin. Mutta kun Kekkonen oli saanut valtaansa jo median, niin helppohan oli tuolla taktiikalla kaapata puolueetkin. Siitä lyhyesti lisää tuossa:

        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/881164/4147366

        Mutta helppoa se ei silti ollut Kekkoselle. Vuoden 1968 vaaleissa vastaehdokkaat kokoomuksen Virkkunen ja maaseudun puolueen Vennamo saivat niin paljon ääniä, että se sai Kekkosen raivoihinsa. Eikä hän sitten 1974 suostunut vaaleihin, vaan valitutti itsensä poikkeuslailla. Poikkeuslaki edellyttää laista poikkeamista, ja sellaisella on toinenkin nimi: sitä kutsutaan rikollisuudeksi.

        >Mutta helppoa se ei silti ollut Kekkoselle. Vuoden 1968 vaaleissa vastaehdokkaat kokoomuksen Virkkunen ja maaseudun puolueen Vennamo saivat niin paljon ääniä, että se sai Kekkosen raivoihinsa<

        Älä Jorma unohda Kauko Kareen kirjan vaikutusta! Se oli todellinen pistos kekkosen kampanjaan. Siinä on mm. jutut Kalle Kaiharin suorittamaksi väitystä Kekkosen puukotuksesta jne. ja kaikki muutkin aikansa poliititset faktat ja -juorut.

        Kare Kauko: Tähän On Tultu
        KARISTO A.A, 1967, s., 1. painos

        Tuota kauko Kareen kirjaa myytiin ainakin 70 000 kappaletta heti sen 1. ilmestymisvuoden aikana. Samoin siitä otettiin ainakin 6 painosta samana vuonna eli 1967. Kirja oli 1. todellinen best-selleri Suomessa ja se oli täynnä ilkeitä paljastuksia Kekkosesta ja KesKustasta! Myöskin kustantaja vaihtui kesken kaiken Karistosta Alea -kirjaksi.

        Kare Kauko Tähän on tultu - Paasikiven linjalta K-rintamaan
        Alea-kirja, 1967, 287 s., 6. painos

      • kapi_
        kapi_ kirjoitti:

        vielä eräitä pätkiä tutkielmani yhdestä luvusta:


        Siitä, että Kekkosen valta perustui Neuvostoliiton tukeen, ei ole pienintäkään epäilystä. Kaikessa tekemisessään Kekkonen otti ensiksi huomioon Neuvostoliiton mielipiteet. Hänelle suhteet Neuvostoliittoon olivat ulkopolitiikan synonyymi.

        Kekkosen hoiti idänsuhteitaan nimenomaan NKP:n ja KGP:n kautta, eikä virallisen valtiojohdon kautta, mihin pitäytymistä Paasikivi oli pitänyt tärkeänä. Ne suhteet avasi siis jo tuo Jelisei Sinitsyn Kustaa Vilkunan välityksellä jo syksyllä 1944 heti sodan päätyttyä ja ne jatkuivat samalla kaavalla Kekkosen uran loppuun asti. Hannu Rautkallio kirjassaan ”Agenda Suomi” toteaa: ”Urho Kekkonen oli pitkällä urallaan tekemisissä tietoisesti NKP:n johdon kanssa. Se oli hänen yhteistoimintansa primaarinen kohde, ei suinkaan Neuvostoliiton valtionjohto, kuten hänen edeltäjänsä Paasikiven. Tämän vuoksi Kekkosen NKP-suhdetta hoiti puoluevaltion turvallisuuslaitos KGP. Sen edustajien tehtävänä Suomessa oli samalla valvoa Neuvostoliiton ulkomaantiedustelun päämääriä.” Neuvostoliiton virallinen yhteyshenkilö, suurlähettiläs, joutui usein aivan alistettuun asemaan noihin puolue- ja turvallisuusmiehiin nähden. Tämä käy hyvin noiden turvallisuuslinjan miesten – Jelisejev/Sinitsyn, Vladimirov, Derjabin – muistelmistakin.

        NL määräsi myös sisäpolitiikastamme, mikä oli täysin alisteinen ulkopolitiikalle. Neuvostoliitto oli itse asiassa soluttautunut mukaan myös sisäpoliittiseen päätöksentekoon ylimpien johtajiemme ”kotiryssillä” ja alemmilla tasoilla toimivilla agenteillaan. Samoin oli talouspolitiikkamme laita. Kekkonen johti sitä ulkopolitiikan välityksellä suvereenisti ja hänen suvereenisuutensa perustui Neuvostoliiton tukeen. Kekkosen seurueena hänen Neuvostoliiton matkoillaan oli aina joukko ”punaisia vuorineuvoksia”. Heidän edustamiensa yhtiöiden tuotteille, jotka eivät ehkä olisi kelvanneet länsimarkkinoille, oli itämarkkinoilla aina menekki taattu. Tästä he ymmärsivät olla kiitollisia parhaalle myynninedistäjälleen Urho Kekkoselle.

        Oleg Gordievsky oli korkea-arvoinen KGP-mies, myöhemmin myös lännen agentti, joka loikkasi Suomen kautta länteen 1986. Gordievskyn ja Rogatchin kirja lainaa paljon virallisia neuvostodokumentteja, kuvaa tarkasti ja oikea-aikaisesti tapahtumat, nimeää niihin liittyneet ihmiset – neuvostoliittolaiset ja suomalaiset – ja heidän tekemisensä ja sanomisensa. Tuo yli 500-sivuinen kirja on paikoin järkyttävää luettavaa. Se kertoo KGP:n asiakirjoista, joissa Kekkonen nimetään NL:n vaikuttaja-agentiksi. Kirjassa listataan lukuisia Kekkosen NL:lle suorittamia palveluksia. Kirja nimeää lisäksi monia NL:n lieassa olleita poliitikkojamme. Ahti Karjalaista NL:ssa pidettiin täysin ”omana miehenä”, mutta myös Kalevi Sorsa ja Ulf Sundqvist nimetään NL:lle hyödyllisiksi yhteyshenkilöiksi. Taneli Kekkosesta todetaan: ”Taneli Kekkosta jos ketä voidaan väittää empimättä Neuvostoliiton agentiksi. Diplomaatti- ja tiedustelijapiireissä se oli julkinen salaisuus”. Kirjan alkusanoissa todetaan: ”ensi viulua on sodanjälkeisessä Suomessa soitellut KGP. Sen periaatteiden, menetelmien ja mentaliteetin vaikutus Suomeen on ollut todella valtava”.

        Kirjan enempi esittely ei ole tässä mahdollista eikä tarpeenkaan. Samoja asioita voidaan nyt jo lukea myös monista suomalaistutkijoiden, etenkin Timo Vihavaisen ja Hannu Rautkallion kirjoista. Hannu Rautkallion monet kirjat ovat erityisen mielenkiintoisia ja todistusvoimaisiakin siksi, että hän ensimmäisenä suomalaistutkijana pääsi neuvostolähteille, kun glasnostin aikana avautuivat 1980-luvun lopulla. Nythän parhaat neuvostolähteet ovat taas olleet lauan suljettuja ulkomaisilta tutkijoilta. Gordievskyn kirja on kuitenkin sisäpiiritietoa noista asioista. Max Jakobsonkaan ei ymmärrä Kekkosen matelevaa nöyryyttä Neuvostoliittoon päin, mille hän ei koskaan nähnyt välttämätöntä tarvetta; tämä käy ilmi hänen monista kirjoistaan ja kolumneistaan. Kekkosen kovin helppo taipuminen Neuvostoliiton tahtoon johti myös siihen, että Jakobsonista ei tullut YK:n pääsihteeriä, vaikka hänellä olisi ollut koko läntisen maailman tuki. Silti Jakobson ei tällä asialla kovin lyö Kekkosta.

        Kyllä Kekkonen neuvostoliittolaisten silmissä oli ”meidän mies”, siitä ei ole epäilystäkään. Hannu Rautkallio toteaa, että ”Jelisei Sinitsyn oli luonnehtinut Kekkosta ”rohkeaksi ja demokratialle uskolliseksi ihmiseksi”, jolla luonnehdinnalla neuvostoliittolaisessa sanastossa on aivan erityinen merkitys: ”demokratian” puolellahan eivät ole muut kuin ”meidän ihmiset”. Kertoessaan Kekkosen lähipiirilleen esittämistään ajatuksista Rautkallio toteaa: ”Kekkosen rohkea visio tuona ajankohtana kertoi hänen itsevarmuudestaan, jolle Stalinin miesten tuki antoi perusteen”.

        Tämän vielä näen tarpeelliseksi. Pätkiä tutkielmastani nämäkin ovat:


        Mutta vaikka Kekkonen olisi ollut siinä uskossa, että hänen toimintansa palvelee Suomen etua ja että hänen toimintatapansa on ainoa mahdollinen, herää silti monia kysymyksiä. Miksi Kekkonen aina niin helposti taipui neuvostoliittolaisten tahtoon, usein jopa oma-aloitteisesti neuvostoliittolaisten haluja ennakoiden? Taipuiko hän siihen vain pehmeyttään ja vain vallassa pysyäkseen ja etuja itselleen ja puolueelleen saadakseen? Miksi hän niin silmiinpistävän ”hövelisti” Neuvostoliittoa palveli ja sen johtajien kanssa kaveerasi? Minun on pakko on taas kysyä: Oliko takana myös jotakin muuta?

        Luopuiko Kekkonen kaikesta entisestään tehdessään tuon käännöksensä ja ryhdyttyään Neuvostoliiton kuuliaiseksi palvelijaksi? Jospa hän sittenkin pysyi sydämessään nuoruuden aikojensa isänmaallisena patrioottina, joka alentui noin vain siksi, että hän näki Suomen edun ja turvallisuuden sitä vaativan. Onhan sekin mahdollista. Mutta olisiko Kekkonen ollut sellainen höppänä, joka ei olisi nähnyt Suomen edun olevan paljon laajemman ja kokolailla toisenlaisen kuin mistä me saimme Neuvostoliiton helmassa nauttia? En oikein jaksa uskoa. Kekkonen liikkui myös länsimaissa ja näki, että siellä olivat asiat monessa suhteessa paremmin kuin meillä.

        Vai pelkäsikö Kekkonen todella Neuvostoliittoa niin suunnattomasti, kuin mitä esimerkiksi Kalevi Sorsa muistelmissaan kertoi? Pelkäsikö hän, että Neuvostoliitto hyökkäisi taas Suomeen ja häneltä otettaisiin pää pois, ellei hän palvelisi tuota mahtavaa isäntää nöyrästi ja silmänsä paljolta sulkien? Tiedä häntä. Mutta olisiko Neuvostoliitto todella uskaltanut hyökätä Suomeen, ”normalisoida” myös meidät siten kun se teki Unkarille 1956 ja Tsekkoslovakialle 1968? Gordievskyn enempää kuin Viktor Vladimirov ja Juri Derjabinin kirjoissaan antamien todistusten mukaan mitään sellaista suunnitelmaa Neuvostoliitolla ei ollut. Myös suomalaiset tutkijat Nevakivi, Rautkallio ja Vihavainen ovat sitä mieltä, että Neuvostoliitto ei olisi ainakaan enää kylmän sodan alettua uskaltanut hyökätä Suomeen, vaikka eräät tutkijat ovat kaivaneet esille amerikkalaisista lähteistä sellaisenkin korkea tason päätöksen, jossa todetaan, että ”Neuvostoliiton hyökkäys Suomeen ja Suomen miehittäminenkään ei olisi riittävä syy amerikkalaisten reagoimiseksi sodalla”.

        Jukka Nevakivi kirjassaan ”Miten Kekkonen pääsi valtaan ja Suomi suomettui” kysyy: ”Uskoiko Kekkonen itse niihin uhkakuviin, joita hän etenkin idänpolitiikassaan alati viljeli?” Nevakiven käsitys on, että nuo uhkakuvat olivat vain Neuvostoliiton ja Kekkosen yhteisluomus Kekkosen vallan pönkittämiseksi. Nevakivi perustaa näkemyksensä kuten koko kirjansakin Moskovasta löytämiinsä dokumentteihin, joista laajin on Neuvostoliiton Helsingin lähettilään V.Z.Lebedevin työpäiväkirja. Nevakivi toteaa, että ”Suomen kansan sielua voi vaivata pitkään tietoisuus siitä, että se on joutunut elämään Neuvostoliiton naapurina suurimman osan itsenäisyyden kautta suomettumisen valheen, teeskentelyn ja itsepetoksen ilmapiirissä. Minkään muun demokratian nimeen vannovan Euroopan maan ei ole tarvinnut vajota poliittisessa kulttuurissaan vastaavalle limbotasolle”.

        Nevakiven vuonna 1996 julkaistu kirja, mikä perustuu neuvostoliittolaisiin arkistodokumentteihin sekä lukuisiin haastatteluihin Suomessa ja Venäjällä, on varmaan paras selvitys suomettumisesta. Olen sitä hyvin vähän tässä referoinut, sillä jos siihen ryhtyy, helposti siihen myös juuttuu, kun kaikki kirjassa sanottu on niin mielenkiintoista. Toinen hyvä kirja suomettumisesta on Timo Vihavaisen ”Kansakunta rähmällään – suomettumisen lyhyt historia”. Sen teksti on syntynyt jo vuotta ennen Neuvostoliiton romahtamista (kirja julkaistu 1992) eikä hänellä ollut käytettävissään sen jälkeen avautuneita lähteitä, mutta Vihavainen on ihan kotimaisista lähteistä ja omalla historioitsijan järjellään koonnut mainion kirjan, jota voidaan pitää perusteoksena aiheesta.

        Neuvostoliitto yritti vielä 1970 luvulla kytkeä Suomen entistä lujemmin itseensä mm. esittämällä useaan otteeseen yhteisiä sotaharjoituksia ja painostamalla Suomea puolustusvoimain ase- ja kalustohankinnoissa. Tässä ”kunnostautui” erityisesti Neuvostoliiton Suomen suurlähettiläs Vladimir Stepanov ja myös eräät NL:n näkyvät poliitikot ja korkeat sotilashenkilöt. Ahti Karjalainen ja monet muut johtavat poliitikkomme olisivat olleet täysin Neuvostoliiton vietävissä, mutta Urho Kekkonen kiemurteli eroon kerta toisensa jälkeen hänelle asetetuista syöteistä. Hyvänä apunaan hänellä oli puolustusvoimain komentaja kenraali Lauri Sutela. Tästä kerrotaan Matti Lukkarin kirjoittamassa Sutelan elämäkerrassa. Kekkosen toiminta tässä asiassa myös kertoisi hänessä sittenkin piilleestä aidosta patriootista.

      • kapi_
        Tähän On Tultu kirjoitti:

        >Mutta helppoa se ei silti ollut Kekkoselle. Vuoden 1968 vaaleissa vastaehdokkaat kokoomuksen Virkkunen ja maaseudun puolueen Vennamo saivat niin paljon ääniä, että se sai Kekkosen raivoihinsa<

        Älä Jorma unohda Kauko Kareen kirjan vaikutusta! Se oli todellinen pistos kekkosen kampanjaan. Siinä on mm. jutut Kalle Kaiharin suorittamaksi väitystä Kekkosen puukotuksesta jne. ja kaikki muutkin aikansa poliititset faktat ja -juorut.

        Kare Kauko: Tähän On Tultu
        KARISTO A.A, 1967, s., 1. painos

        Tuota kauko Kareen kirjaa myytiin ainakin 70 000 kappaletta heti sen 1. ilmestymisvuoden aikana. Samoin siitä otettiin ainakin 6 painosta samana vuonna eli 1967. Kirja oli 1. todellinen best-selleri Suomessa ja se oli täynnä ilkeitä paljastuksia Kekkosesta ja KesKustasta! Myöskin kustantaja vaihtui kesken kaiken Karistosta Alea -kirjaksi.

        Kare Kauko Tähän on tultu - Paasikiven linjalta K-rintamaan
        Alea-kirja, 1967, 287 s., 6. painos

        ...luin kyllä kirjan aikanaan, mutta sitä minulla ei ainakaan enää ole. Saisikohan sen vielä jostakin divarista tai olisikohan se vielä lainattavissa kirjastossa? Täytyy kysellä, sillä kiva se olisi nyt lukea uudestaankin ja verrata siinä sanottua muuhun lukemaani, johon paljolti tuon Kekkostutkielmanikin perustan.

      • Tähän On Tultu
        kapi_ kirjoitti:

        ...luin kyllä kirjan aikanaan, mutta sitä minulla ei ainakaan enää ole. Saisikohan sen vielä jostakin divarista tai olisikohan se vielä lainattavissa kirjastossa? Täytyy kysellä, sillä kiva se olisi nyt lukea uudestaankin ja verrata siinä sanottua muuhun lukemaani, johon paljolti tuon Kekkostutkielmanikin perustan.

        Parahin Jorma, Sinulle ja muillekin tiedoksi, että tuota Kareen kirjaa on divarit tulvillaan ja muutamalla rahalla sen saa. Osta 6. painos sillä siinä on toreimmat jutut. Minulla on useampi painosversio ja esim. 3. painos sisältää ERILLISEN lisälehtisen kirjan välissä.

        Hanki samalla kertaa nämä 3 muutakin kirjaa, ne ei maksa paljoa mutta ovat sitäkin "antoisampia". Olenhan ne tälläkin saitilla lyhyesti esitellyt muutaman kerran:


        Kähkölä, Lehtilä, Pihlajaniemi, Pyyluoma: Suomi K-linjalla
        Otava, 1974, 224 s., 1. painos

        VIRKKUNEN SAKARI: Korsimo Kekkosen mies, Otava, 1976, 352 s.

        Laukkonen Ilmari: Alkion miehet, Vaasa Oy, 242 s, Siitä erikoinen kirja kun ei ole painovuotta merkitty.


        http://www.antikvaari.fi/


        http://www.antikvaari.fi/haku.asp?tekija=kauko kare&nimi=t%E4h%E4n on tultu&isbn=&tryhma=0&myyja=0&kieli=kaikki&aika=&stype=full&Submit=%A0Hae%A0

        http://www.antikka.net/


        K-linja - Mitä se on?
        K -kaapista? 29.12.2008 02:11

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/6648681

        Matti Kurjensaari Kansakunnan kaapin päällä

        s. 177 K-linja-Mitä se on?

        Millainen on Kauko Kareen näkemys K-linjasta?

        "K-linja on salaliitto, se on Mafia, se on Camorra, se on bakteeri, se on syöpä, se jakaa ja vie virkoja, se on Musta Käsi, joka kaivoi Saimaan kanavan; se on kaikkialla, se on enemmän kuin kirjain, se on virus; siihen voi sisältyä Kekkonen, kapitalismi, kommunismi. K-linjan pyhin paikka on jossain, missä Urho Kekkonen polvistuneena nauttii ateistisen herranehtoollisen Kremlin kellojen soidessa ja puolisotilaalliseen asuun pukeutuneiden kommunismin pappien juhlallisesti hymistessä valittuja kohtia Marxin Pääomasta ja Leninin kootuista teoksista. Alttarin yllä kaatuu venäläisin kirjaimin teksti Finis Finlandie - Suomen loppu.

        Sama teksti löytyy kirjan K-Linjalla esipuheesta.

        Toim. Suomi K-linjalla
        Otava, 1974, 224 s.

      • KePulit kyykkyyn
        Tähän On Tultu kirjoitti:

        Parahin Jorma, Sinulle ja muillekin tiedoksi, että tuota Kareen kirjaa on divarit tulvillaan ja muutamalla rahalla sen saa. Osta 6. painos sillä siinä on toreimmat jutut. Minulla on useampi painosversio ja esim. 3. painos sisältää ERILLISEN lisälehtisen kirjan välissä.

        Hanki samalla kertaa nämä 3 muutakin kirjaa, ne ei maksa paljoa mutta ovat sitäkin "antoisampia". Olenhan ne tälläkin saitilla lyhyesti esitellyt muutaman kerran:


        Kähkölä, Lehtilä, Pihlajaniemi, Pyyluoma: Suomi K-linjalla
        Otava, 1974, 224 s., 1. painos

        VIRKKUNEN SAKARI: Korsimo Kekkosen mies, Otava, 1976, 352 s.

        Laukkonen Ilmari: Alkion miehet, Vaasa Oy, 242 s, Siitä erikoinen kirja kun ei ole painovuotta merkitty.


        http://www.antikvaari.fi/


        http://www.antikvaari.fi/haku.asp?tekija=kauko kare&nimi=t%E4h%E4n on tultu&isbn=&tryhma=0&myyja=0&kieli=kaikki&aika=&stype=full&Submit=%A0Hae%A0

        http://www.antikka.net/


        K-linja - Mitä se on?
        K -kaapista? 29.12.2008 02:11

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/6648681

        Matti Kurjensaari Kansakunnan kaapin päällä

        s. 177 K-linja-Mitä se on?

        Millainen on Kauko Kareen näkemys K-linjasta?

        "K-linja on salaliitto, se on Mafia, se on Camorra, se on bakteeri, se on syöpä, se jakaa ja vie virkoja, se on Musta Käsi, joka kaivoi Saimaan kanavan; se on kaikkialla, se on enemmän kuin kirjain, se on virus; siihen voi sisältyä Kekkonen, kapitalismi, kommunismi. K-linjan pyhin paikka on jossain, missä Urho Kekkonen polvistuneena nauttii ateistisen herranehtoollisen Kremlin kellojen soidessa ja puolisotilaalliseen asuun pukeutuneiden kommunismin pappien juhlallisesti hymistessä valittuja kohtia Marxin Pääomasta ja Leninin kootuista teoksista. Alttarin yllä kaatuu venäläisin kirjaimin teksti Finis Finlandie - Suomen loppu.

        Sama teksti löytyy kirjan K-Linjalla esipuheesta.

        Toim. Suomi K-linjalla
        Otava, 1974, 224 s.

        Mikään ei ole muuttunut Korsimon ajoista. Silloinhan KePu pyysy KGB:ltä vaalirahaa ja saikin.

        Rautkallion kirjasta löytyy dokumentit ja siitä hän sai lisänimen 1. dokumentin dosentti.

        Kyllä KePua ottaakin kuuppaan se julkitullut Korsimon rahapyyntö KGB:lle!

        Arvo Korsimon raha-anomuspaperikin selviää tuolta Rautkallion kirjasta.

        Tsernous V. N. - Rautkallio Hannu NKP ja Suomi - Keskuskomitean salaisia dokumentteja 1955-1968
        Tammi, 1992, 164 s., painos: 1

        Tämä kirja on KePu:lle erikoisen vihattu. Siinä on käännettynä se Korsimon 10 miljoon raha-anomus KGB:lle. Ja monta muuta tosi ikävää dokumenttia juuri KePulle ja Kekkoslaisille.

        SE asiakirja on sivulla 122 ja sivulla 123 on luonnos 10 miljoonan maksusta Suomen maalaisliitolle ja ajankohta on 22.1.1962.



        Myös Hannu Rautkallion kirja, NOVOSIBIRSKIN LAVASTUS kuulemma kertoo että Kepun 1960-luvun puoluesihteeri Arvo Korsimo pyysi vaalirahaa Neuvostoliitosta ja sai 10 miljoonaa silloista markkaa. On todella häkellyttävää että maalaisliiton puoluesihteeri menee pyytämään rahaa Neuvostoliitosta. Tämä kertoo kuinka ystävälliset ja luottamukselliset suhteet Kepulla ja venäläisillä tuolloin oli. Mitä KGB sai vastineeksi rahoilleen? Tietoa.

        http://www.students.tut.fi/~meskola/kekkonen/neuvostoliitossa.html

        "Toveri N.S.Hrustseville

        Ilmoitan teille, että Suomen presidentin luottomies, maalaisliiton johtoryhmän jäsen Korsimo on pyytänyt KGP:n Helsingin residenttiä välittämään Teille henkilökohtaisesti pyynnön 10 miljoonan Suomen markan lisäavun saamisesta. Samalla Korsimo on todennut, että maalaisliittolaiset tarvitsevat ko. summan niden velkojen maksamiseen (9 miljoonaa markkaa), jotka ovat syntyneet presidentti Kekkosen vaalikampanjan rahoittamisesta sekä maalaisliiton eduskuntaryhmän uudistamisesta 4.-5. helmikuuta tänä vuonna pidettävissä eduskuntavaaleissa tukemalla Kekkosta lähellä olevia kansanedustajaehdokkaita niissä vaalipiireissä, joista on aikaisemmin valittu puolueen oikeistosiiven edustajia"

        KGB sai tosiaankin Korsimon pyynnön vaalirahoituksesta. Kyseessä on skandaali sillä Korsimo pyysi rahaa niiden velkojen maksamiseen (9 miljoonaa markkaa), jotka ovat syntyneet presidentti Kekkosen vaalikampanjan rahoittamisesta, ts. KGB maksoi Kekkosen vaalilaskut. Kekkonen oli KGB:n mies. Ei KGB muuten maksaisi tuollaisia summia presidentinvaaleissa.

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/1951747/flat

      • kapi_
        Tähän On Tultu kirjoitti:

        Parahin Jorma, Sinulle ja muillekin tiedoksi, että tuota Kareen kirjaa on divarit tulvillaan ja muutamalla rahalla sen saa. Osta 6. painos sillä siinä on toreimmat jutut. Minulla on useampi painosversio ja esim. 3. painos sisältää ERILLISEN lisälehtisen kirjan välissä.

        Hanki samalla kertaa nämä 3 muutakin kirjaa, ne ei maksa paljoa mutta ovat sitäkin "antoisampia". Olenhan ne tälläkin saitilla lyhyesti esitellyt muutaman kerran:


        Kähkölä, Lehtilä, Pihlajaniemi, Pyyluoma: Suomi K-linjalla
        Otava, 1974, 224 s., 1. painos

        VIRKKUNEN SAKARI: Korsimo Kekkosen mies, Otava, 1976, 352 s.

        Laukkonen Ilmari: Alkion miehet, Vaasa Oy, 242 s, Siitä erikoinen kirja kun ei ole painovuotta merkitty.


        http://www.antikvaari.fi/


        http://www.antikvaari.fi/haku.asp?tekija=kauko kare&nimi=t%E4h%E4n on tultu&isbn=&tryhma=0&myyja=0&kieli=kaikki&aika=&stype=full&Submit=%A0Hae%A0

        http://www.antikka.net/


        K-linja - Mitä se on?
        K -kaapista? 29.12.2008 02:11

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/6648681

        Matti Kurjensaari Kansakunnan kaapin päällä

        s. 177 K-linja-Mitä se on?

        Millainen on Kauko Kareen näkemys K-linjasta?

        "K-linja on salaliitto, se on Mafia, se on Camorra, se on bakteeri, se on syöpä, se jakaa ja vie virkoja, se on Musta Käsi, joka kaivoi Saimaan kanavan; se on kaikkialla, se on enemmän kuin kirjain, se on virus; siihen voi sisältyä Kekkonen, kapitalismi, kommunismi. K-linjan pyhin paikka on jossain, missä Urho Kekkonen polvistuneena nauttii ateistisen herranehtoollisen Kremlin kellojen soidessa ja puolisotilaalliseen asuun pukeutuneiden kommunismin pappien juhlallisesti hymistessä valittuja kohtia Marxin Pääomasta ja Leninin kootuista teoksista. Alttarin yllä kaatuu venäläisin kirjaimin teksti Finis Finlandie - Suomen loppu.

        Sama teksti löytyy kirjan K-Linjalla esipuheesta.

        Toim. Suomi K-linjalla
        Otava, 1974, 224 s.

        Kiitos vinkistä. Soitin minulle paljon hyviä palveluja tehneeseen antikvariaatti Anno Dominiin Vantaan Tikkurilassa, ja siellä se Kareen kirja oli hyllyssä ja on nyt siirretty sivuun ja haen sen vielä tänään.

        Tuota toista mainitsemaasi kirjaa siellä ei ollut, mutta lokakuun lopussa taas on kirjamessut, jossa kymmeniä ellei satoja antikoitakin on esittelemässä kirjojaan, niin sieltä varmasti saan senkin - ja paljon muuta taas luultavasti tarttuu mukaani kuten aina.

      • KooKooKoo
        kapi_ kirjoitti:

        Kiitos vinkistä. Soitin minulle paljon hyviä palveluja tehneeseen antikvariaatti Anno Dominiin Vantaan Tikkurilassa, ja siellä se Kareen kirja oli hyllyssä ja on nyt siirretty sivuun ja haen sen vielä tänään.

        Tuota toista mainitsemaasi kirjaa siellä ei ollut, mutta lokakuun lopussa taas on kirjamessut, jossa kymmeniä ellei satoja antikoitakin on esittelemässä kirjojaan, niin sieltä varmasti saan senkin - ja paljon muuta taas luultavasti tarttuu mukaani kuten aina.

        Kapi on näemmä taas hyvässä vauhdissa. Hienoa.

        Suomi K-linjalla -kirjaa löytyy yleensä melko hyvin.

        Tuohon hakukoneeseen vain syöttää kirjan nimen tai osan siitä tai tekijän. Jos tekijänä on toimituskunta, niin joku nimi riittää, tai sitten kirjan nimi.

        Tuossa ketjussa on divareita ympäri maan.

        http://www.antikvaari.fi/

        Tuossa on yksi kirja Vantaalla

        http://www.antikka.net/naytatuote.asp?id=514947


        Kähkölä-Lehtilä-Pihlajaniemi-Pyyluoma: Suomi K-linjalla
        Otava, 1974, 224 s., painos: 1.p.,

        http://www.antikvaari.fi/naytatuote.asp?id=379051

        http://www.antikvaari.fi/haku.asp?tekija=&nimi=Suomi K-linjalla &isbn=&tryhma=0&myyja=0&kieli=kaikki&aika=&stype=full&Submit=%A0Hae%A0

      • kapi_
        KooKooKoo kirjoitti:

        Kapi on näemmä taas hyvässä vauhdissa. Hienoa.

        Suomi K-linjalla -kirjaa löytyy yleensä melko hyvin.

        Tuohon hakukoneeseen vain syöttää kirjan nimen tai osan siitä tai tekijän. Jos tekijänä on toimituskunta, niin joku nimi riittää, tai sitten kirjan nimi.

        Tuossa ketjussa on divareita ympäri maan.

        http://www.antikvaari.fi/

        Tuossa on yksi kirja Vantaalla

        http://www.antikka.net/naytatuote.asp?id=514947


        Kähkölä-Lehtilä-Pihlajaniemi-Pyyluoma: Suomi K-linjalla
        Otava, 1974, 224 s., painos: 1.p.,

        http://www.antikvaari.fi/naytatuote.asp?id=379051

        http://www.antikvaari.fi/haku.asp?tekija=&nimi=Suomi K-linjalla &isbn=&tryhma=0&myyja=0&kieli=kaikki&aika=&stype=full&Submit=%A0Hae%A0

        On minulla suosikeissanikin noita antikvariaatteja, täytyy joskus niitä taas selata. Nyt minulla kuitenkin on se Kauko Kareen kirja, viides painos näkyy olevan. Tällä kertaa onnistuin lähtemään Anno Dominista niin, ettei muit kirjoja tarttunut mukaani, mutta kapuan pitäjän Äijön (entinen ratsupoliisi, muuten) kanssa jo sovimme tapaamisesta kirjamessuilla.

    • niin kova

      poika, että Kekkosen syntymäpäiväkin siirtyy....

      " Urho Kekkosen syntymän 110-vuotispäivänä..."

      Kyllä nämä dementiatollot jaksavat tuoda iloa elämään ;)

      • kapi_

        Nyt teki muisitini tepposen! Varmaan siksi, että aamun lehdessä hehkutetaan Kekkosen 110-vuotispäivää ja en kunniaksi julkaistavaa Iltalehden numeroa, ja kun itse olen syntynyt 1.päivänä (heinäkuuta tosin) niin alitajuisesti varmaan ajattelin, että kaikki suurmiehet syntyvät kuukausien ensimmäisenä päivänä ;)

        No, enpähän ollut ainakaan myöhässä noin suuren asian tiimoilta!

    • kertakaikkiaan...

      Ensimmäistä kertaa luin tuon jatkuvasti palstalle tunkemasi sepustuksen, tutkielman tai tutkimuksen arvoa kirjoituksellesi ei voi missään tapauksessa antaa, niin yksisilmäinen ja heikkotasoinen se on

      Kekkonen teki käännöksensä syistä joita historiantutkimuskaan ei täysin ole vielä selvittänyt. Taustalla vaikutti etenkin Kustaa Vilkuna (agentti Ahti), joka oli aloittanut yhteydenpidon Jelisei T. Sinitsyn kanssa jo ennen talvisotaa. Kekkonen varmasti tajusi Saksan sotamenestyksen käänteen ja sen, että Suomen itsenäisyyden säilyttäminen vaati muutoksen suhteissa Neuvostoliittoon. Kekkonen oivalsi, että Neuvostoliitto nousee voimaan perustavaksi sodan voittajaksi ja maailmanlaajuiseksi toimijaksi, jonka teot eri tilanteissa heijastuivat monin tavoin Suomeen, ja alkoi vaikuttamaan siihen suuntaan, että voisimme irtaantua sodasta miehittämättömänä itsenäisenä valtiona.

      Kekkosen näkemyksessä Suomen johdon roolina oli näistä muutoksista syntyneiden uhkien torjuminen ja mahdollisten vahinkojen korjaaminen kotimaaassa. Politikan suuntaan, voimaan ja kuvioihin ei Helsingissä voitu juurikaan vaikuttaa, me olisimme muiden armoilla. Kekkonen ymmärsi, että suurvallan naapurin selviäminen riippui yksinomaan siitä, miten osaisimme hahmottaa kansainvälisen politiikan tilanteet. Oli sopeuduttava niihin tosiasioihin, joita ei voinut muuttaa, mutta myös kannatti yrittää hyödyntää niiden hyödynnettävissä olevia osia. Siinä pelissä Kekkonen oli mestari, ja osaltaan pelasti Suomen. Hän pystyi murtautumaan ulos Suomalais-Neuvostoliittolaisesta kaksinapaisuudesta ja ottaa huomioon myös muun maailman kehityksen. Tämähän näkyi erityisesti Kekkosen 70-luvun taistelussa EEC:n ja muun länsi-integraation puolesta Kremlin valtaapitäviä ja paikallisesti mm. sosialidemokraatteja vastaan.

      Sodan vielä jatkuessa Kekkonen loi pohjan suhteilleen Neuvostoliittoon, KGB oli tässä mukana, ja heti sodan päätyttyä Kekkonen nousikin yhdeksi NL:n luottamusta nauttineeksi poliitikoksemme. Tannerin ja muiden sota-ajan johtajiemme kyvyt eivät riittäneet tajuamaan muuttuneen tilanteen vaatimaa realismia.

      Paasikiven ja Kekkosen toimin Suomi piti NL:n riittävän kaukana meistä, vaikka etenkin Kekkonen Moskovan päästi ihan iholleen. Yleinen vasemmistolaistunut poliittinen kulttuuri pahimpina 70-luvun vuosina osoitti Kekkosen todelliset tavoitteet. Etenkin SDP:n totaalinen käännös 1960 luvulta lähtien toi meille toiset vaaran vuodet ja Kekkonen lähes yksin pelasti meidät Neuvostoliiton totaaliselta ylivallalta, vai pitäisikö sanoa mielivallalta. Kekkosen läheinen suhde NL:n johtoon ymmärrettävästi epäilytti länttä ja SDP:n toiminta Ylessä, koululaitoksessa jne loi siellä ikävää imagokuvaa Suomesta jonkinlaisena Nl:n satelliittina. Kekkosen ansiosta lännessä myös ymmärrettiin realistisesti, että jossain asioissa Suomen oli pakko ottaa Nl:n toiveet ja intressit huomioon. Ymmärrettiin ainakin lännen valtiojohtotasolla.

      Mutta valitettavasti oli myös paljon sitä tarpeetonta taipumista eli todellista suomettumista: vahva itsesensuuri, kotiryssäjärjestelmä koko laajuudessaan, kulttuurielämän vasemmistolaistuminen, oppikirjojen virallinen linja. Kute sanottua SDP oli se suurin vaaran aiheuttaja tuolloin.

      Tanner on merkittävä suomalainen, mutta ei niinkään politiikassa kuin osuustoimintaliikkeen kehittäjänä. Poliittisesti hän oli paremminkin pelkuri, vetäytyi SDP:n toiminnasta 1917 eikä ollut puolustamassa revisionistista linjaa, siis omalta osaltaan päästi SDP:n radikalisoitumaan. Voimakas johtajatyyppi olisi puoustanut omaa linjaansa. Epäonnistuja hän oli myös punamultahalituksessa ennen Talvisotaa, Tanner ja SDP oli mukana hallituksessa jonka saavutus on kaikkien aikojen Suomen ennätys virhearviointien määrässä. Tanner oli talousmies, ja kuten Paavo Haavikko on todennut, maanpuolustuksen kannalta pahin mahdollinen tilanne syntyy silloin, kun korkein valtiojohto joutuu talousmiesten käsiin. Talousmiehet säästävät kaikessa muussa paitsi ihmishengissä. Näinhän siinä kävi. Lisäksi Tanner oli pasifisti, jonka vastenmielisyys aseita kohtaan rajoitti hänen kykyään tarkastella sotilaallista maanpuolustusta ennakkoluulottomasti ja realistisesti. Olihan Tannerin vähemmistöhallituskin kaatunut 1927 ehdotukseen suojeluskuntien lakkauttamista ja koko puolustushallinnon pääluokan poistamista valtion menoarviosta. Vielä keväällä 1939 Väinö Tanner tokaisi, että Suomen työläisen todellisia vihollisia ovat suojeluskunnat, eikä suinkaan sosialistinen Neuvostoliitto. Tätä periaatetta noudattaen SDP:n ja SAK:n jäseniltä oli kielletty kuuluminen suojeluskuntiin, kielletty osallistuminen Kannaksen linnoitustöihin ja niiden rahoittamiseen.

    • kapi_

      Otsikossani on lipsahdus, ja samasta väärästä olettamasta lähtevät kirjoituksenikin. Kekkonen ei taida sittenkään olla minulle niin tärkeä henkilö kuin olen luullut, kun sekoilen hänen syntymäpäivässäänkin, Tai kyse on sitten tästä:

      http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9299541/45654891

    • kapi_

      …näköjään kovin paljon, kun kymmeniä törkyviestejä heiltä tuli, eikä kukaan niissä oikaisut minua Kekkoselle antamastani väärästä syntymäpäivästä! Asiallisemmalta taholta tuo oikaisu tuli.

      No, tietenkin olen sen aina täällä nähnyt, että vähiten Kekkosesta tietävät ne, jotka eniten häntä palvovat. Mutta mistäpä muustakaan asiasta nuo tietäisivät, uskonsa varassa he ovat kaikkeen, myös kepuun nähden. Mutta kapista he kyllä tietävät tarpeeksi, ja se saa heidät katkeran kateellisiksi ja yrittämään esiintyä jopa sotilaina ja johtajina ja kääntämään itsensä nurin niin, että sieltä sisältä paljastuva on sellaista, jota voi löytyä vain kaikesta paremmasta osattomaksi jääneen kepulireppanan sisältä.

      • Ei Kapille - liike

        Päivämäärävirheesi kuvaa koko Kekkossepustustasi, yhtä virheellistä kaikki.

        Kekkonen oli ennenkaikkea isänmaallinen. Eri aikoina tuo isänmaallisuus näkyi eri tavalla, jotkut sitä sanovat käännökseksi, jotkut realiteettien ymmärtämiseksi. Aina se oli kuitenkin aitosuomalaisuutta, se oli hänen AKS:ään liittymisenkin motiivi, luonteva askel maasedulta tulleen suomenkielisen opiskelijan poliittisessa kehityksessä

        1918 sota oli Kekkoselle Vapaussota, itsenäisyytemme turvaava taistelu. Hänen 20- ja 30-lukujen kommunisminvastaisuutensa lähti siitä, että se oli vaarallinen epäisänmaallinen ilmiö, aivan kuten IKL, jota Kekkonen oli etsivässä poliisissa lakkauttamassa. Kekkonen oli tasavaltalainen isänmaallinen ja siksi marxismista pohjaava sosialidemokratia ja kommunismi olivat hänelle alkuun vieraita, kuten oli aikanaan kuningasta maahan puuhannut oikeistokin.

        1930 luvun lopulla kun kansainvälinen tilanne alkoi kiristyä, Kekkonen puhui paljon kansallisen yksimielisyyden tarpeesta, hän siis oli Tanneriakin suurempi yhtenäisyyden puolestapuhuja ja sen eteen toimija.

        Kekkosen ajattelua kuvaa hyvin Bismarckin sanat. "Politiikka on taito mukautua olosuhteisiin ja käyttää hyväkseen kaikkea, jopa sitä mikä meistä on epämielusinta". Vuoden 1942 linjamuutos on tuota mukautumista uuteen realismiin, tietoisudelle siitä, että Neuvostoliitto säilyy suurvaltana, ja käsitykselle siitä, että Suomi säilyttää itsenäisyytensä vain muuttamalla suhtautumistaan Neuvostoliittoon. Kekkosella oli sotakabinetin ulkopuolellakin ollessaan erinomaiset tietolähteet, Hillilä, Vilkuna (sensuuripäällikkö !), Pakaslahti jne. Pekka Peitsenä hän oli lojaali sotakabinetille aina 1943 vuoden lopulle, jolloin hän alkoi pohtia myös pakinoissaan mahdollisuutta Saksan tappiolle. Poliitikkona hän profiloitui rauhanoppositioon, sen keskeiseksi johtohahmoksi. Hän siis mukautui väistämätömään, sodan lopputuloksen kääntymiseen.

        Kekkonen, kuten Paasikivikin, ymmärsi, että politiikan realiteetit muuttuvat nopeastikin, mutta yleinen ilmapiiri kääntyy hitaammin. Tuota yleistä ilmapiiriä muuttaakseen Paasikivi ja Kekkonen loivat liturgian joka meni aikanaan sitten liiankin hyvin kansaan, muuttui suomettumiseksi. Se ei ollut Kekkosen tahto, ja niinpä hän loppuaikoinaan joutui puolustamaan Suomen itsenäisyyttä kotimaisiakin, liian innokkaita NL:n ystäviä, vastaan. Paasikivi ja Kekkonen omasivat samankaltaisen perusidean siitä, miten itsenäisyys oli säilytettävissä, siksi he eroavaisuuksistaan huolimatta kykenivät niin hyvin toimimaan yhdessä. Heillä oli historiallista perspektiiviä, geopoliittista realismia ja aimo annos tervettä isänmaalisuutta.

        Kekkonen pyrki kaikessa toiminnassaan lisäämään maamme sisäistä yhtenäisyyttä ja lievittämään jännitteitä jottei maa hajoaisi 1918 malliin. Niinpä hänelle oli suuri pettymys, että 1968 hän ei itse ollut niin laajalti hyväksytty kuin itse uskoi, ja kuinka 70-luvun alussa Kekkosvastaisuus nosti päätään Vennamon kautta. Kekkonen halusi yhtenäistä vahvaa kansaa ulkoisia uhkia vastaan, joilla hän aina ymmärsi Neuvostoliittoa, vaikkei sitä saanut sanoa ääneen. Uhan torjuminen aseellisesti ei ollut realismia, niinpä Kekkonen keskittyi uhkien torjumiseen retoriikalla, "rauhanomaisella", "ystävällismielisellä" ja "luottamuksellisilla" suhteilla, kiittämällä Leniniä Suomen itsenäisyydestä jne. Kekkonen ajoi määrittämäänsä maan etua hyvin määrätietoisesti ja pyrki retoorisin keinoin rajaamaan linjansa arvostelijat ulos "yleisen edun" vastaisina.

        Kekkosen voimakas pyrkimys valtaan ja poliittisten vastustajiensa nujertaminen kielellisin ja toiminnallisin keinoin (ministerinimitykset, poliittiset paitsiot) teki hänestä niin yksinvaltaisen kuin mitä hän lopulta oli, Mutta se perusidea, isänmaallisuus, ei koskaan hävinnyt hänen ajattelustaan.

      • kapi_
        Ei Kapille - liike kirjoitti:

        Päivämäärävirheesi kuvaa koko Kekkossepustustasi, yhtä virheellistä kaikki.

        Kekkonen oli ennenkaikkea isänmaallinen. Eri aikoina tuo isänmaallisuus näkyi eri tavalla, jotkut sitä sanovat käännökseksi, jotkut realiteettien ymmärtämiseksi. Aina se oli kuitenkin aitosuomalaisuutta, se oli hänen AKS:ään liittymisenkin motiivi, luonteva askel maasedulta tulleen suomenkielisen opiskelijan poliittisessa kehityksessä

        1918 sota oli Kekkoselle Vapaussota, itsenäisyytemme turvaava taistelu. Hänen 20- ja 30-lukujen kommunisminvastaisuutensa lähti siitä, että se oli vaarallinen epäisänmaallinen ilmiö, aivan kuten IKL, jota Kekkonen oli etsivässä poliisissa lakkauttamassa. Kekkonen oli tasavaltalainen isänmaallinen ja siksi marxismista pohjaava sosialidemokratia ja kommunismi olivat hänelle alkuun vieraita, kuten oli aikanaan kuningasta maahan puuhannut oikeistokin.

        1930 luvun lopulla kun kansainvälinen tilanne alkoi kiristyä, Kekkonen puhui paljon kansallisen yksimielisyyden tarpeesta, hän siis oli Tanneriakin suurempi yhtenäisyyden puolestapuhuja ja sen eteen toimija.

        Kekkosen ajattelua kuvaa hyvin Bismarckin sanat. "Politiikka on taito mukautua olosuhteisiin ja käyttää hyväkseen kaikkea, jopa sitä mikä meistä on epämielusinta". Vuoden 1942 linjamuutos on tuota mukautumista uuteen realismiin, tietoisudelle siitä, että Neuvostoliitto säilyy suurvaltana, ja käsitykselle siitä, että Suomi säilyttää itsenäisyytensä vain muuttamalla suhtautumistaan Neuvostoliittoon. Kekkosella oli sotakabinetin ulkopuolellakin ollessaan erinomaiset tietolähteet, Hillilä, Vilkuna (sensuuripäällikkö !), Pakaslahti jne. Pekka Peitsenä hän oli lojaali sotakabinetille aina 1943 vuoden lopulle, jolloin hän alkoi pohtia myös pakinoissaan mahdollisuutta Saksan tappiolle. Poliitikkona hän profiloitui rauhanoppositioon, sen keskeiseksi johtohahmoksi. Hän siis mukautui väistämätömään, sodan lopputuloksen kääntymiseen.

        Kekkonen, kuten Paasikivikin, ymmärsi, että politiikan realiteetit muuttuvat nopeastikin, mutta yleinen ilmapiiri kääntyy hitaammin. Tuota yleistä ilmapiiriä muuttaakseen Paasikivi ja Kekkonen loivat liturgian joka meni aikanaan sitten liiankin hyvin kansaan, muuttui suomettumiseksi. Se ei ollut Kekkosen tahto, ja niinpä hän loppuaikoinaan joutui puolustamaan Suomen itsenäisyyttä kotimaisiakin, liian innokkaita NL:n ystäviä, vastaan. Paasikivi ja Kekkonen omasivat samankaltaisen perusidean siitä, miten itsenäisyys oli säilytettävissä, siksi he eroavaisuuksistaan huolimatta kykenivät niin hyvin toimimaan yhdessä. Heillä oli historiallista perspektiiviä, geopoliittista realismia ja aimo annos tervettä isänmaalisuutta.

        Kekkonen pyrki kaikessa toiminnassaan lisäämään maamme sisäistä yhtenäisyyttä ja lievittämään jännitteitä jottei maa hajoaisi 1918 malliin. Niinpä hänelle oli suuri pettymys, että 1968 hän ei itse ollut niin laajalti hyväksytty kuin itse uskoi, ja kuinka 70-luvun alussa Kekkosvastaisuus nosti päätään Vennamon kautta. Kekkonen halusi yhtenäistä vahvaa kansaa ulkoisia uhkia vastaan, joilla hän aina ymmärsi Neuvostoliittoa, vaikkei sitä saanut sanoa ääneen. Uhan torjuminen aseellisesti ei ollut realismia, niinpä Kekkonen keskittyi uhkien torjumiseen retoriikalla, "rauhanomaisella", "ystävällismielisellä" ja "luottamuksellisilla" suhteilla, kiittämällä Leniniä Suomen itsenäisyydestä jne. Kekkonen ajoi määrittämäänsä maan etua hyvin määrätietoisesti ja pyrki retoorisin keinoin rajaamaan linjansa arvostelijat ulos "yleisen edun" vastaisina.

        Kekkosen voimakas pyrkimys valtaan ja poliittisten vastustajiensa nujertaminen kielellisin ja toiminnallisin keinoin (ministerinimitykset, poliittiset paitsiot) teki hänestä niin yksinvaltaisen kuin mitä hän lopulta oli, Mutta se perusidea, isänmaallisuus, ei koskaan hävinnyt hänen ajattelustaan.

        ...etteikö Kekkosessa olisi loppuun asti söilynyt syvällä sisimmässään sitä isänmaallisuutta, jota hän oli osoittanut nuorempana aivan yltiöpäisenä huraa-isänmaallisuutena, poliitikkouransa alkupuolella presidentii Kalliota ja Väinö Tanneria myötäillen kaikkein suomalaisten yhteisen isänmaan luomispyrkimyksissään, ja sitten taas sotien tultua jälleen suorastaan sotakiihkoisena Suur-Suomi-isänmaallisuutena. Mutta miksi se täydellinen käännös? Olivatko sen syyt sellaiset, että Kekkosen oli pakko peittää myös se aito isänmaallisuutensa, jota hänessä varmasti täytyi yhä olla. Olisiko Lasse Lehtinen oikeilla jäljillä tässä:

        http://www.lasselehtinen.net/index.php?option=com_content&task=view&id=31&Itemid=44&lang=fi

      • Kalle Pepi
        kapi_ kirjoitti:

        ...etteikö Kekkosessa olisi loppuun asti söilynyt syvällä sisimmässään sitä isänmaallisuutta, jota hän oli osoittanut nuorempana aivan yltiöpäisenä huraa-isänmaallisuutena, poliitikkouransa alkupuolella presidentii Kalliota ja Väinö Tanneria myötäillen kaikkein suomalaisten yhteisen isänmaan luomispyrkimyksissään, ja sitten taas sotien tultua jälleen suorastaan sotakiihkoisena Suur-Suomi-isänmaallisuutena. Mutta miksi se täydellinen käännös? Olivatko sen syyt sellaiset, että Kekkosen oli pakko peittää myös se aito isänmaallisuutensa, jota hänessä varmasti täytyi yhä olla. Olisiko Lasse Lehtinen oikeilla jäljillä tässä:

        http://www.lasselehtinen.net/index.php?option=com_content&task=view&id=31&Itemid=44&lang=fi

        Lehtinen kuuluu siihen kaltaistesi reppanoiden joukkoon, joka jälkiviisaana visastelee, vaikka oli itse toteuttamassa ja tukemassa kaikkea sitä mitä arvostelee. Lehtisen tutkijakaveri, Hannu Rautkallio, lähetti 70 luvulla omistuskirjoituksella varustettuna kirjojaan "kunnioittamalleen presidentille", mutta hyökkää häntä vastaan kun itsesensuurin hanat avattiin Kekkosen kuoltua. Tuskin sinäkään julkisesti tai edes yksityisesti kritisoit Kekkosta armeijassa aliupseerina palvellessasi.

        Ei Kekkonen sitä isänmaalisuuttaan peittänyt, vaan toimi johdonmukaisesti maan itsenäisyyden puolesta, pyrkien koko ajan turvaamaan liikkumatilamme myös lännen suuntaan. EEC jäsenyyden runttaaminen jäi lähes yksin Kekkosen tehtäväksi kun umpisuomettunut ja vasemmistolaisaallon pyöriittämä SDP ja muu vasemmisto sitä näkyvästi vastustivat. Tuo vaan esimerkkinä Kekkosen ajattelun kokonaisvaltaisuudesta, maan kaupallisten ja poliittisten asemien turvaamisesta myös muualla kuin Moskovassa.

      • jos osaat
        kapi_ kirjoitti:

        ...etteikö Kekkosessa olisi loppuun asti söilynyt syvällä sisimmässään sitä isänmaallisuutta, jota hän oli osoittanut nuorempana aivan yltiöpäisenä huraa-isänmaallisuutena, poliitikkouransa alkupuolella presidentii Kalliota ja Väinö Tanneria myötäillen kaikkein suomalaisten yhteisen isänmaan luomispyrkimyksissään, ja sitten taas sotien tultua jälleen suorastaan sotakiihkoisena Suur-Suomi-isänmaallisuutena. Mutta miksi se täydellinen käännös? Olivatko sen syyt sellaiset, että Kekkosen oli pakko peittää myös se aito isänmaallisuutensa, jota hänessä varmasti täytyi yhä olla. Olisiko Lasse Lehtinen oikeilla jäljillä tässä:

        http://www.lasselehtinen.net/index.php?option=com_content&task=view&id=31&Itemid=44&lang=fi

        Mietippä mitä tiedät Kekkosen toimista Talvi- ja Jatkosodan aikana ennen vuotta 1943.

        Vaikka hän kirjoittikin Suomen Kuvalehteen sotapropagandaan verrattavaa tekstiä, niin oliko se hänen todellinen ajattelunsa. Tuskinpa Pekka Peitsen pakinoita olisi julkaistu, jos hän olisi poikennut silloin vallalla olleesta retoriikasta. Kirjoittiko Kekkonen sittenkään ihan niin kuin ajatteli, vai niinkuin valtaa pitävät vaativat?

        Mietippä miksi Kekkonen syrjäytettiin kaikista Talvi- ja Jatkosodan hallituksista, jos hän alunalkujaan oli sellainen yltiöisänmaallinen sotakiihkoilija kuin jotkut antaa ymmärtää. Eikös sellainen mies olisi ollut omiaan hallitusvastuuseen Suur-Suomea tehtäessä? Oletkos lukenut niitä Pekka Peitsen kirjoituksia? Tuskinpa. Jos olet, niin huomaat, että hän hakee oikeutusta Suomen itsenäisyydelle ja käynnissää oleille sodille ennemminkin historiasta kuin Neuvostoliiton politiikasta. Hän ei siis arvostele Neuvostoliittoa suoraan, vaikka toki ryssittelee venäläisiä ajan hengen vaatimalla tavalla. Toki kommunismin vastustus näkyy, kuten näkyi vielä sotien jälkeen. Kyllä Kekkosen toimissa on jatkumona tuo kansallisen eheyden ja itsenäisyyden teema. Kansalaissodankin hän määritteli harvinaisen osuvasti: "omien luottamusmiestensä harhaanjohtaman kansanluokan taisteluksi vieraitten tarkoitusperien hyväksi". Siis SDP:n johdon hairahdus venäjän bolsevikkien kelkkaan.

        Hillilä on tuonut esiin noita Kekkosen ristiriitaisia tunteita kirjoituksiaan laatiessa, mutta sotaoloissa kansan yhtenäisyyden tavoite sai hänet kirjoittamaan kovemmin kuin ajatteli.

      • kapi_
        jos osaat kirjoitti:

        Mietippä mitä tiedät Kekkosen toimista Talvi- ja Jatkosodan aikana ennen vuotta 1943.

        Vaikka hän kirjoittikin Suomen Kuvalehteen sotapropagandaan verrattavaa tekstiä, niin oliko se hänen todellinen ajattelunsa. Tuskinpa Pekka Peitsen pakinoita olisi julkaistu, jos hän olisi poikennut silloin vallalla olleesta retoriikasta. Kirjoittiko Kekkonen sittenkään ihan niin kuin ajatteli, vai niinkuin valtaa pitävät vaativat?

        Mietippä miksi Kekkonen syrjäytettiin kaikista Talvi- ja Jatkosodan hallituksista, jos hän alunalkujaan oli sellainen yltiöisänmaallinen sotakiihkoilija kuin jotkut antaa ymmärtää. Eikös sellainen mies olisi ollut omiaan hallitusvastuuseen Suur-Suomea tehtäessä? Oletkos lukenut niitä Pekka Peitsen kirjoituksia? Tuskinpa. Jos olet, niin huomaat, että hän hakee oikeutusta Suomen itsenäisyydelle ja käynnissää oleille sodille ennemminkin historiasta kuin Neuvostoliiton politiikasta. Hän ei siis arvostele Neuvostoliittoa suoraan, vaikka toki ryssittelee venäläisiä ajan hengen vaatimalla tavalla. Toki kommunismin vastustus näkyy, kuten näkyi vielä sotien jälkeen. Kyllä Kekkosen toimissa on jatkumona tuo kansallisen eheyden ja itsenäisyyden teema. Kansalaissodankin hän määritteli harvinaisen osuvasti: "omien luottamusmiestensä harhaanjohtaman kansanluokan taisteluksi vieraitten tarkoitusperien hyväksi". Siis SDP:n johdon hairahdus venäjän bolsevikkien kelkkaan.

        Hillilä on tuonut esiin noita Kekkosen ristiriitaisia tunteita kirjoituksiaan laatiessa, mutta sotaoloissa kansan yhtenäisyyden tavoite sai hänet kirjoittamaan kovemmin kuin ajatteli.

        …on monenlaisia käsityksiä. ja niistä eräitä olen nytkin tuonut esille. En halua ruveta enempää arvuuttelemaan. Mutta puutun tuohon sanomaasi

        >> Mietippä miksi Kekkonen syrjäytettiin kaikista Talvi- ja Jatkosodan hallituksista, jos hän alunalkujaan oli sellainen yltiöisänmaallinen sotakiihkoilija kuin jotkut antaa ymmärtää. Eikös sellainen mies olisi ollut omiaan hallitusvastuuseen Suur-Suomea tehtäessä?

      • faktojen kanssa
        kapi_ kirjoitti:

        …on monenlaisia käsityksiä. ja niistä eräitä olen nytkin tuonut esille. En halua ruveta enempää arvuuttelemaan. Mutta puutun tuohon sanomaasi

        >> Mietippä miksi Kekkonen syrjäytettiin kaikista Talvi- ja Jatkosodan hallituksista, jos hän alunalkujaan oli sellainen yltiöisänmaallinen sotakiihkoilija kuin jotkut antaa ymmärtää. Eikös sellainen mies olisi ollut omiaan hallitusvastuuseen Suur-Suomea tehtäessä?

        Noista Pekka Peitsen kirjoituksista on tehty väitöskirja, joten oleppa tarkkana mitä sanot. Se kirja on hyllyssäni ja vastaan sinulle tuohon väittämääsi kunhan hiukan selailen tuota kirjaa. Siinä nimittäin annetaan ihan toisenlainen kuva.

        Ai niin, sinähän olet historian tutkija joka päihittää väitelleet historoitsiat, olethan esittänyt vakuuttavia "faktoja".

        Palataan asiaan

    • jo.porta

      historiaa. johtajiemme toimintaa arvioitaessa on olennaista se mitä tietoja johtajillamme oli ja mikä oli maailman poliittinen tilanne. ei se mitä nyt tiedämme.

      kekkosen aikaan NL oli sotilaallisesti lähes USA:n vahvuinen, mutta paremmassa asemassa. neukku johtajien ei tarvinnut välittää kansan mielialoista mitään, toisin kuin vaaleilla valittujen lännen johtajien.

      kommunististen puolueiden tavoitteena oli maailmanvalloitus pitkällä tähtäimellä.NL oli ja venäjä on kova murskaamaan vastustajansa( sota georgiassa).

      käsittämätöntä että joku voi utopiossaan kuvitella, että kekkosen aikaan NL olisi antanut suomen lähestyä tippaakaan enempää rajanaapurinsa länsisuuntausta kuin kekkonen sai aikaan.

      demarin- kommmareiden pahimman vihollisen valinta suomen presidentiksi olisi aiheuttanut jotain vaikeuksia suomelle. mitä, sitä on mahdotonta kenenkään sanoa.

      ääritapauksessa; USA lähti korean sotaan kommunismin leviämisen hillitsemiseksi, mutta olisiko tuonut armeijansa suomeen jos puna-armeija olisi tänne marssinut. epäilen vahvasti, katsottiinhan kylmän sodan aikana, että suomi kuuluu NL:n "etupiiriin"

      • emmää?

        poliittisen historian suhteen johtuu hänen kyvyttömyydestään
        ymmärtää laajempia kokonaisuuksia.
        Toinen ymmärrystä vaikeuttava seikka on hänen järjetön katkeruus
        Kekkosta ja maalaisliittoa kohtaan.
        Luojaties mistä syystä.

        Kekkonenhan toimi siinä maailman tilanteessa niin hyvin kuin vain voi,
        aina kuitenkin isänmaan etu ensimmäisenä mielessä.

      • Ylil evp
        emmää? kirjoitti:

        poliittisen historian suhteen johtuu hänen kyvyttömyydestään
        ymmärtää laajempia kokonaisuuksia.
        Toinen ymmärrystä vaikeuttava seikka on hänen järjetön katkeruus
        Kekkosta ja maalaisliittoa kohtaan.
        Luojaties mistä syystä.

        Kekkonenhan toimi siinä maailman tilanteessa niin hyvin kuin vain voi,
        aina kuitenkin isänmaan etu ensimmäisenä mielessä.

        Kai Kapin traumaattinen lapsuus selittää jotakin.

    • kapi_

      Kristushan kantoi maailman synnit. En nyt sentään koko maailman syntejä ole tässä joutunut kantamaan, mutta sijaiskärsijä melkoiselle joukolle näyn kyllä olevan. Kun olen avauksessani ja sen jatkopätkissä tuonut esille historiantutkijoiden ja eräiden muiden näkemyksiä Kekkosesta, niin kepulaiset ovat keskittäneet voimansa – tai ehkä vain muutama kepuli moneen kertaan – vain nimitelläkseen typerästi minua! Olen siis saanut tässä kantaa ainakin Jelisei Sinitsynin, Andrej Zdanovin, Viktor Vladimirovin, Juri Derjabinin, Oleg Gordijevskyn, Timo Vihavaisen, Jukka Nevakiven, Martti Häikiön,Matti Paavonsalon, Hannu Rautkallion, Jari Tervon ja Aarno Laitisen synnit, eli vastuun heidän mielipiteistään.

      Ei vähät mitään – mutta kyllähän näille leveille harteille lisääkin painoa mahtuu, joten antaapa tulla vaan. Siis niiltä, joille esittämäni asia on liian kipeästi totta. Todennäköisesti noiden suulaimpien lukutaito on kyllä yhtä heikko kuin heidän sanantaitonsakin, joten pätkiäni lukematta he ovat sontalastinsa saitille puskistaan ruikkineet. Mutta avaukseni j sen jatkopätkät ovat täyttäneet tehtävänsä myös heidän suhteensa.

      Hyvä. Olen taas hyvin tyytyväinen aikaansaannokseeni!

      • aikana..

        pidettiin hyviä ja hyödyllisiä suhteita suureen itänaapuriin.

        Se on vaikea käsittää, että mitä väärää sinnä oli?

      • Ylil evp

        Olet ihanan herkkäuskoinen, lapsi vielä.

      • Emäntä 56

        Tätä jo odottelinkin, Jeesukseksikin rupesit!

    • keskustaa..

      nimenomaan sen takia kun Kekkonen oli maalaisliitto-keskustapuolueesta lähtöisin.

      Sinä vahvistat sitä käsitystä, että niin on oikein.

      • kapi_

        Sanoinhan jo avauksessani näin:

        >> Monille kepulaisille Kekkonen on suurin koskaan elänyt suomalainen. He nostivat Kekkosen ”suuret suomalaiset” -äänestyksessä kolmanneksi, sijalle, jolle hän ei mielestäni kuulu. Suomalaista identiteettiämme ja Suomen valtioideaa ajatellen hänen edelleen kuuluisivat ainakin Mikael Agricola, Elias Lönnrot ja J.V.Snellman. Kekkosen edelle nostaisin ehkä myös Georg Magnus (Yrjö Maunu) Sprengtportenin ja Gustaf Mauritz Armfeltin, joilla on ansioita Suomen valtion esiasteen, autonomisen Suomen synnyssä keisarillisen Venäjän alaisuudessa. Itsenäisyytemme ajan valtiomiehistä kuuluisivat mielestäni Kekkosta korkeammalle J.K.Paasikivi ja varsinkin Väinö Tanner, jonka ansiota eniten on, ettei työväestömme enemmistö lähtenyt mukaan vallankumousyritykseen ja että kansamme eheytyi julman kansalaissodan jälkeen.> Monet keskustalaisten puheenvuorot näilläkin palstoilla vahvistavat, että he eivät vieläkään näe niissä mitään väärää. He yhä ihailevat Kekkosta Suurena Johtajana ja hyväksyvät täysin hänen poliittiset periaatteensa ja menettelytapansa. Heidän erityisesti toivoisin tutustuvaan tarkemmin idoliinsa ja hänen tekemisiinsä, jotta he joutuisivat ajattelevan asiaa paremmin.

      • Otan myös osaa..
        kapi_ kirjoitti:

        Sanoinhan jo avauksessani näin:

        >> Monille kepulaisille Kekkonen on suurin koskaan elänyt suomalainen. He nostivat Kekkosen ”suuret suomalaiset” -äänestyksessä kolmanneksi, sijalle, jolle hän ei mielestäni kuulu. Suomalaista identiteettiämme ja Suomen valtioideaa ajatellen hänen edelleen kuuluisivat ainakin Mikael Agricola, Elias Lönnrot ja J.V.Snellman. Kekkosen edelle nostaisin ehkä myös Georg Magnus (Yrjö Maunu) Sprengtportenin ja Gustaf Mauritz Armfeltin, joilla on ansioita Suomen valtion esiasteen, autonomisen Suomen synnyssä keisarillisen Venäjän alaisuudessa. Itsenäisyytemme ajan valtiomiehistä kuuluisivat mielestäni Kekkosta korkeammalle J.K.Paasikivi ja varsinkin Väinö Tanner, jonka ansiota eniten on, ettei työväestömme enemmistö lähtenyt mukaan vallankumousyritykseen ja että kansamme eheytyi julman kansalaissodan jälkeen.> Monet keskustalaisten puheenvuorot näilläkin palstoilla vahvistavat, että he eivät vieläkään näe niissä mitään väärää. He yhä ihailevat Kekkosta Suurena Johtajana ja hyväksyvät täysin hänen poliittiset periaatteensa ja menettelytapansa. Heidän erityisesti toivoisin tutustuvaan tarkemmin idoliinsa ja hänen tekemisiinsä, jotta he joutuisivat ajattelevan asiaa paremmin.

        Sentään 26-v Suomen presidentti, ja kapi vain 25-v mitätön aliupseeri reppana...;)

      • Kapitulanttimies
        kapi_ kirjoitti:

        Sanoinhan jo avauksessani näin:

        >> Monille kepulaisille Kekkonen on suurin koskaan elänyt suomalainen. He nostivat Kekkosen ”suuret suomalaiset” -äänestyksessä kolmanneksi, sijalle, jolle hän ei mielestäni kuulu. Suomalaista identiteettiämme ja Suomen valtioideaa ajatellen hänen edelleen kuuluisivat ainakin Mikael Agricola, Elias Lönnrot ja J.V.Snellman. Kekkosen edelle nostaisin ehkä myös Georg Magnus (Yrjö Maunu) Sprengtportenin ja Gustaf Mauritz Armfeltin, joilla on ansioita Suomen valtion esiasteen, autonomisen Suomen synnyssä keisarillisen Venäjän alaisuudessa. Itsenäisyytemme ajan valtiomiehistä kuuluisivat mielestäni Kekkosta korkeammalle J.K.Paasikivi ja varsinkin Väinö Tanner, jonka ansiota eniten on, ettei työväestömme enemmistö lähtenyt mukaan vallankumousyritykseen ja että kansamme eheytyi julman kansalaissodan jälkeen.> Monet keskustalaisten puheenvuorot näilläkin palstoilla vahvistavat, että he eivät vieläkään näe niissä mitään väärää. He yhä ihailevat Kekkosta Suurena Johtajana ja hyväksyvät täysin hänen poliittiset periaatteensa ja menettelytapansa. Heidän erityisesti toivoisin tutustuvaan tarkemmin idoliinsa ja hänen tekemisiinsä, jotta he joutuisivat ajattelevan asiaa paremmin.

        Missä Sinun mielestäsi on Suomen johto?

    • Uusi-ukki...

      siitä, että hävisit keskustelun.

    • kapi_

      En ehkä enää tänään jatka tässä ja lähipäivinä on muuta niin, että en varmaan ehdi tai välitäkään palstalla paljon pistelehtiä, joten taidan lopetella osaltani tämän ketjun.

      Huomaan, että ylläpito on rassannut sitä suuresti, sillä pari tuntia sitten tässä oli yli 70 puheenvuoroa. Eipä niissä poistetuissa liene hyvä hävinnyt, sillä pelkkää sairasta törkyä ne ovat olleet. Olisivatkohan tulleet kaikki samasta ositteesta, jolloin ylläpito on voinut yhdellä napin painalluksella ne poistaa?

      Käsittääkseni olen vastaillut jokaiseen sellaiseen vastineeseen, siis edes jokseenkin asialliseen, joka vastaustani on kaivannut. Näkyy poistuneen muutamia niistäkin, joille vastailin, kun vastaukseni ovat jääneet tyhjän päälle. Tätä ennen jo olen tehnyt myös pari yleishuomiota, joissa olen näkemyksiäni kertonut.

      Toivottavasti nyt ovat tyytyväisiä ne, jotka ovat vastineeni saaneet, ja tyytyväisiä lienevät nekin, jotka ovat jääneet huomiotani vaille, sillä ovathan he saaneet purkaa pahaa oloaan siitä, ettei heillä ole eväitä keskusteluun.

      Hyvää yötä!

      • 18

        Punikki-luuseri!

      • Ylil evp

        Mutta käsityskykyä vailla.

      • ei noin

        Valitettavasti taas kerran voi loppuhuomiona todeta, että asiavastineisiin et ole kyennyt asiallisesti vastaamaan, vaikka käsittääksesi niin olet tehnyt. Käsityskyvystäsihän se vainb kertoo

        Koetappa miettiä asioita, koeta ymärtää laajemmin, unohtaa kaunasi, unohtaa palstan muut kirjoittajat ja kirjoittaa asiaa. Siihen et ole kyennyt vielä koskaan

    • SuomenRuhtinas

      Uusinta hottia on Pekka Visurin näkemys: Suomi oli kylmän sodan voittaja. Hänen tutkimuksensa otsikolla "Idän ja lännen välissä – puolustuspolitiikka presidentti Kekkosen kaudella" julkaistiin tiistaina.

      Suomi voitti kylmän sodan käytännössä ampumatta laukaustakaan. Siinä sitä onkin miettimistä lokalaitisille ja lasselehtisille.

    • lisää Kekkosia

      voinen vain todeta, että kapin maanisuudesta huomaa syksyn alkaneen.
      Ei kukaan täysijärkinen tyrkytä mokomaa kaunaista demaripunikoitua "kekkosesitelmäänsä", esiintyen muka suurena Kekkos-tutkijana, ja kirjailijana.
      Kapilta se onnistuu tuokin, vaikka kopsattua onkin.
      Narsismi teettää.......

      älä helkutissa tuota "arvotutkielmaasi" täällä mainosta, kaipa siitä olisi kiinnostunet suuret julkaisijatkin, jos se olisi jonkin arvoinen.
      Olet ilmeisesti sitä tyrkyttänytkin jonnekin muallekkin, kuin tälle palstalle, vaan eipä ole kukaan noteerrannut meidän suurta muistelmakirjailijaamme/historioitsijaa/Kekkostutkijaamme.
      Kokeileppa, jos saisit sen vaikka uutispäivä demarin sivuilla esille.

      Et sinä täyspäiseltä vaikuta missään suhteessa.

    • Itkumies kepusta

      nyt Sonnimiehelle on tullut pahamieli tästä sinun avauksesta. Controlmän sekosi jo sen verran pahasti, että uhkailee potkuilla ylläpitoa. En tienytkään, että 300 työtekijän pukifirman lisäksi Controlmälli omistaa myös Eniron. Mutta todella pahan mielen olet avauksellasi saanut Sonnimiehelle, ystävällisesti jatkaisitko samaan tahtiin?

      • aiheuttaminen..

        ..on tärkeä asia herrankekkulille joka ei muuhun pysty, vai pystyykö siihenkään?

      • kapi_

        ...olen aiheuttanut pahaa mieltä sonni"miehelle", joka on niin hyvin käyttäytyvä, rehti ja rehellinen ihminen. Mutta olenkohan sittenkään pahoillani? Enpä taida olla. Enkä pidä sen vuoksi itseäni huonona ihmisenä, pikemmin päinvastoin.

      • kiitos.,...
        kapi_ kirjoitti:

        ...olen aiheuttanut pahaa mieltä sonni"miehelle", joka on niin hyvin käyttäytyvä, rehti ja rehellinen ihminen. Mutta olenkohan sittenkään pahoillani? Enpä taida olla. Enkä pidä sen vuoksi itseäni huonona ihmisenä, pikemmin päinvastoin.

        Koetappa vastata niihin asiavastineisiin joita olet saanut, äläkä roiku näiden sontalinkojen perässä. Vai eikö taitosi ja tietosi riitä asiakeskusteluun, ja siksi vain salaa rakastamaasi "Sonnimiestä" täällä peesaat?

      • haistamaan"...
        kiitos.,... kirjoitti:

        Koetappa vastata niihin asiavastineisiin joita olet saanut, äläkä roiku näiden sontalinkojen perässä. Vai eikö taitosi ja tietosi riitä asiakeskusteluun, ja siksi vain salaa rakastamaasi "Sonnimiestä" täällä peesaat?

        uljaan sonnimiehen kuumaa pierua, ei siitä konsanaan eroon pääse"...

      • Uusi-ukki, se oikea
        haistamaan"... kirjoitti:

        uljaan sonnimiehen kuumaa pierua, ei siitä konsanaan eroon pääse"...

        Nuuhkaisee kerran niin menee taju.Näin on näreet, herra paratkoon???

    • kapi_

      Mentyä siis jo sen Kekkosen oikeankin 110-vuotissyntymäpäivän, jota kahdella päivällä aikaistin, palaan vielä ”astialle” mukavilla huomioilla tämän aamuisesta Hesarista. Siinä kahden sukupolven toimittajien näkemykset Kekkosesta kuvaavat hyvin sitä, miten aika haalistaa värikkäänkin, miten kaikkein tärkeimmästäkin tulee jokseenkin merkityksetön.

      Hesarin entinen päätoimittaja, jo Kekkosen presidenttiaikana poliittisena toimittajana kokemuksia ja ansioita hankkinut reippaasti yli kuusikymppinen Janne Virkkunen ja Hesarin jesätoimittaja 23-vuotias Noora Mattila puhuvat Kekkosesta. Jutut on otsikoitu ”Mikä ihmeen Kekkonen” ja ”Sukupolvien välinen kalju päälaki”. Otan vain pieniä pätkiä pitkistä jutuista:

      - - -

      Janne Virkkunen kertoo: >> Presidentti ei ollut viestinten tavoitettavissa. Hän ei pitänyt tiedotustilaisuuksia kuin ani harvoin ja hänelle pystyi tekemään kysymyksiä (kohteliaita sellaisia) vain silloin, kun hän valtiovierailujen päätteeksi piipahti kotimatkalla lentokoneen turistipuolelle tapaamaan vierailuja seuranneita toimittajia. Valtiovierailut olivat silloin isoja tapauksia kuten kaikki muukin UKK:ta koskevat asiat. Tänään se runtuu jo aika huvittavalta.

      Tähän Kekkosen hahmoon on voinut tutustua Juhani Suomen kirjoittaman elämäkerran avulla. Siellä tutustuin presidenttiin, joka lähes virheettömästi hoiti tehtäviään. UKK:n ympärillä olleet poliitikot ja muut aikalaiset olivat toheloita, jotka vain sotkivat asioita.

      Päiväkirjoista aukeavat tiiviit yhteydet Neuvostoliiton turvallisuuspalvelun KGB:n Helsingissä toimineisiin johtomiehiin. UKK:lle yhteys KGB:hen oli välttämättömyys, jotta oli olemassa kanava suoraan Kremlin johtoon.

      Olennaista Suomen poliittisessa elämässä oli kuitenkin, että se, mitä UKK:n edeltäjä J.K.Paasikivi kauhisteli mahdollisuutena, oli tapahtunut tosiasia. Paasikiven mielestä ”me itse, so. eduskunta ja presidentti, mutta ei Moskova, määrää kutka tulevat hallituksen jäseniksi”. 1970-luvun Suomessa Kreml pystyi jo vaikuttamaan hallituksen henkilökokoonpanoon.> Listaan kaiken, mitä tiedän Urho Kekkosesta. Kekkonen oli kalju, Kekkonen kiipesi puuhun, Kekkosesta tuli legenda. Ja Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen.

      Tämä mies johti Suomea 25 vuotta. Sittemmin ei ole päästy selvyyteen siitä, oliko hän taitava diplomaatti vai itään päin rähmällään. Tai oliko hän suomalaisten kaipaama luja johtaja vai kylmä yksinvaltias.>>

      Mattila kertoo olleensa eilisessä Kekkos-seminaarissa ja tulleensa siellä vain kovin hämmentyneeksi. Hän kertoo edelleen: >> Tilaisuuden jälkeen soitin kaverille, joka on syntynyt vuotta aiemmin kuin minä. ”Minulle Kekkonen ei edusta juuri mitään positiivista”, kaveri tokaisee. ”Hänhän oli käytännössä diktaattori, joka hajotti hallituksia aina kun huvitti”.

      - - -

      Vaikka minulla on jo ikää, ilmeisesti en ole kovin vanhoilliseksi jämähtänyt, kun näkemyksessäni Kekkosesta on paljon samojakin piirteitä kuin tuolla nuorella naistoimittajalla, joka sanoo tuossa jutussaan paljon muutakin, jota tässä ei ole mahdollista enempää referoida. Toisaalta yhdyn myö Janne Virkkusen juttunsa lopuksi esittämään näkemykseen: ”Mutta yksi asia tulee muistaa. Urho Kekkosta ei voi tutkia ymmärtämättä aikaa, jolloin hän ratkaisujaan teki”. Ymmärrän tuon ajan hyvin, koska silloin elin voimakkainta elämääni, parasta miehuuttani, ja siksi myös ymmärrän Kekkosen politiikassa ja hänen toimintatavoissaan olleen paljon sellaista, joka ei tee hänelle kunniaa ja Suomelta se jopa kunniaa aikanaan vei.

      • on taas

        lukenut hesaria.

      • Laps Suomen

        On nuori mies antanut johtaa itseään harhaan reippaasti. Ei haittaisi, jos hän tutustuisi edes hieman Suomen historiaan. Silloin saattaisi luutunut käsitys muuttua. Maailma on keskimäärin moni-ilmeisempi kuin hän ajattelee.

    • suomalaisista suurin

      Nuo muut nimet ovat jotain ruotsia kotikielenään puhuvia säätyläisiä. He pitivät itseään tavallista kansaa (suomalaisia) parempana. Kekkonen oli oikea suomalainen ja kaikista tähän asti eläneistä suomalaisista suurin.

      • 24

        Paavo Lipponenkin on suurempi. Ja Matti Vanhanen, tietty. Suurin suomalainen kautta aikain oli Väinö Myllyrinne, 247 cm.

      • Kekkosta
        24 kirjoitti:

        Paavo Lipponenkin on suurempi. Ja Matti Vanhanen, tietty. Suurin suomalainen kautta aikain oli Väinö Myllyrinne, 247 cm.

        Lipponen suhtautuu Kekkoseen ainakin omissa muistelmissaan suurella kunnioituksella ja kertoo muutaman hyvän anekdootinkin - kuinka Kekkonen näytti vanhan urheilijan vetreydellä "lastenkutsuilla" miten oikeaoppinen kuperkeikka tehdään. Kyllähän nuori Lipponen oli kusi sukassa Kekkosen läheisyydessä.

    • kapi_

      …siis tässä ketjussa, kun en viitsi tehdä uutta avausta. Varmaankin Kekkonen puhuttaa minua vielä joskus toistekin, vaikkei hän enää kovin paljon kiinnosta enempää minua kuin muitakaan.

      Olisikohan Lasse Lehtinen vai Juhani Suomi parempi Kekkos-asiantuntija? Lehtinen on ainakin hauskempi. Hän on myös väitellytkin Kekkosesta, Kekkosen ja sdp:n välisitä suhteista väitöskirjallaan ”aatosta jaloa ja alhaista mieltä”. Uusimmassa Suomen Kuvalehdessä hänellä on aivan erinomainen kolumni otsikolla ”Kaksi Kekkosta”. Kolumni on kolmen sivun pituinen, joten voin ottaa siitä tähän vain muutaman murusen:

      ”Neljänkymmenen kahden vanhaksi Urho Kekkonen oli Suomen ja Venäjän suhteista jyrkästi yhtä mieltä. Yhtä jyrkästi hän oli samasta asiasta loppuelämänsä tasan päinvastaista mieltä. Kumpikaan ei sietänyt vastaansanomista. Pilapiirtäjä Kari Suomalaisen mukaan Kekkonen oli äkki- mutta pitkävihainen mies.”

      ”Kekkonen uskoi ja toivoi, että Saksa lyö Neuvostoliiton. Ulkoministeri Rudof Holsti oli ennen sotia liittoutuneiden kannalla eli samaa mieltä kuin Kekkonen myöhemmin. Kekkonen olikin erottamassa saksalaisvastaista Holstia vuonna 1938”

      ”Keihäänheittäjä Matti Järvinen on muistellut Kekkosta määrätietoisena urheilujohtajana. Berliinin olympialaisissa 1936 Kekkosta harmitti, kun suomalaiset urheilijat eivät Adolf Hitlerin edessä käyttäneet natsitervehdystä.”

      Lehtine muistuttaa mieliin, miten Kekkonen olisi halunnut vielä kesällä 1942 Suomen osallistuvan Saksan Berliinissä järjestämään konferenssiin, jossa suunniteltiin Saksan johtamaa urheilujärjestöä sodan jälkeiselle Euroopalle. Suomi ei lähtenyt, kun presidentti Ryti ja pääministeri Rangell olivat sitä vastaan. Lehtinen jatkaa: ”Väinö Tanner ja Kekkonen olivat ystävystyneet punamultapolitiikassa ennen sotia. (sitten Lehtinen siteeraa täälläkin usein esitettyä Kekkosen ylistävää puhetta Tannerille tämän 60-vuotispäivänä) Sodan jälkeen Tanner, Ryti ja Rangell olivat uudestisyntyneen Kekkosen vastustajia ja joutuivat tuomiolle”.

      Sitten kolumnissa on pitkä osuus tapahtumasta, josta minäkin olen eri lähteisiin nojautuen kertonut täällä, eli marraskuussa 1942 Rovaniemellä pidetystä tapaamisesta, jossa Kekkonen eräiden luottoystäviensä kanssa useita päiviä saunoen ja vain pyjamat päällä konjakin voimalla pohtivat perusteellisesti Suomen tilannetta, jonka tilannearvion seurauksena Kekkonen maaliskuussa 1943 tapasi Tukholmassa Yhdysvaltojen tiedustelumiehiä ja liittyi omaan, siihen asti lähinnä demarijohtoiseen rauhanoppositioomme. Lehtinen kertoo myös Kekkosen ja Jelisejevin tapaamisesta ja tämän välityksellä Andrej Zdanovin kautta itseltään Stalinilta saaman tuen kuningastielleen. Ja paljon, paljon muuta, jota tässä en voi referoida – en ehdi eikä mahdukaan. Ostakaa siis lehti ja lukekaa siitä lisää.

      Laitan loppuun vielä sen, millä Lehtinen aloittaa; ehkäpä ymmärrätte tämän symbolisen merkityksen:

      Mefisto: Minä voin tyydyttää mielitekosi.
      Faust: Mitä hluat vastapalvelukseksi?
      Mefisto: Enpä juuri mitään. Täällä minä olen sinun palveluksessasi, mutta toisella puolella sinä olet minun palvelijani.

      (Goethe: Faust. Murhenäytelmän ensimmäinen osa).

      • 13

        Punikki luuseri

      • kääntymyksen

        tehnyt demarimulkku ja sinä muuten vain mulkku ;)

        Lehtinen, joka itse on hanakasti ollut nuolemassa Kekkosen persettä on nyt muuttunut niin kriittiseksi, niin kriittiseksi. Oksettaa nämä perkeleen "historioitsijat".

        Jokainen, jolla on vähänkin järkeä päässä, ymmärtää Kekkosen luotsailleen Suomen kokolailla mallikaasti läpi kylmän sodan vuosikymmenien. Neuvostoliiton kauppakin ryöstäytyi käsistä vasta Sorsan hallituksen möhläysten takia. Siitäkin toki selvittiin kuivin jaloin.

        Kekkonen vei väkisin halosten ja tuomiojien vastustuksesta huolimatta Suomen länsikaupan piiriin. Ja sillä tiellä ollaan edelleen.

      • housuihinsa..

        ..yhdestä Kekkosen mulkaisusta. Helppo on vainajaa panetella. Tervo ja Lehtinen ovat raukkamaisia miehiä.

      • vaan...

        jatka vain Kekkosen mollaamista katkeraan loppuun asti.

        Kyllä niitä on monta sellaistakin ihmistä, jotka on samaa mieltä sinun kanssa.

      • kapi_
        housuihinsa.. kirjoitti:

        ..yhdestä Kekkosen mulkaisusta. Helppo on vainajaa panetella. Tervo ja Lehtinen ovat raukkamaisia miehiä.

        ...mitä panettelua se on, kun kertoo asioista totta? Vai väitätkö Lehtisen valehtelevan? Jos, niin silloin myös monet muut ovat valehdelleet samoin, ja varmaan ovat väärennettyjä ne monet dokumentit, joissa samat todetaan.

        Lehtinen ei valehtele, eivätkä ole valehdelleet ne muutkaan historian tutkijat, joiden tutkimustensa tuloksina kertomaan mm. minä nojauduin Kekkostutkielmassani. Mutta kepulainenhan on vankasti sitä mieltä, että kepusta ja Kekkosesta saa kertoa vain hyvää, vaikkei se olisi tottakaan, ja epämieluisasta totuudesta on vaiettava.

      • kansan...
        kapi_ kirjoitti:

        ...mitä panettelua se on, kun kertoo asioista totta? Vai väitätkö Lehtisen valehtelevan? Jos, niin silloin myös monet muut ovat valehdelleet samoin, ja varmaan ovat väärennettyjä ne monet dokumentit, joissa samat todetaan.

        Lehtinen ei valehtele, eivätkä ole valehdelleet ne muutkaan historian tutkijat, joiden tutkimustensa tuloksina kertomaan mm. minä nojauduin Kekkostutkielmassani. Mutta kepulainenhan on vankasti sitä mieltä, että kepusta ja Kekkosesta saa kertoa vain hyvää, vaikkei se olisi tottakaan, ja epämieluisasta totuudesta on vaiettava.

        presidentti. Erityisen mieluinen hän oli sosialidemokraattien mielestä, sillä he pyytävät Kekkosta jatkamaan vieläkin.

      • että -
        housuihinsa.. kirjoitti:

        ..yhdestä Kekkosen mulkaisusta. Helppo on vainajaa panetella. Tervo ja Lehtinen ovat raukkamaisia miehiä.

        Kekkosta piti pelätä. Minusta siinä ei ole mitään ihailtavaa. Pelollahan Kekkonen hallitsi. Pelottelemalla, että Neuvostoliitto tulee, jos ette tee niin kuin minä käsken. Neuvostoliiton pelolla sen kanssa tekemänsä sopimuksen mukaisesti. Raukka oli mieheksi Kekkonen.

      • raukat..
        että - kirjoitti:

        Kekkosta piti pelätä. Minusta siinä ei ole mitään ihailtavaa. Pelollahan Kekkonen hallitsi. Pelottelemalla, että Neuvostoliitto tulee, jos ette tee niin kuin minä käsken. Neuvostoliiton pelolla sen kanssa tekemänsä sopimuksen mukaisesti. Raukka oli mieheksi Kekkonen.

        peloittelevat edelleen venäjällä, että pitäisi liittyä NATOon.

      • Uusi-ukki, se oikea
        kapi_ kirjoitti:

        ...mitä panettelua se on, kun kertoo asioista totta? Vai väitätkö Lehtisen valehtelevan? Jos, niin silloin myös monet muut ovat valehdelleet samoin, ja varmaan ovat väärennettyjä ne monet dokumentit, joissa samat todetaan.

        Lehtinen ei valehtele, eivätkä ole valehdelleet ne muutkaan historian tutkijat, joiden tutkimustensa tuloksina kertomaan mm. minä nojauduin Kekkostutkielmassani. Mutta kepulainenhan on vankasti sitä mieltä, että kepusta ja Kekkosesta saa kertoa vain hyvää, vaikkei se olisi tottakaan, ja epämieluisasta totuudesta on vaiettava.

        25-vuotta aliupseerina lusinut reppana väittää kopioitaan tutkielmaksi.
        Kekkonen oli suomen päämies 26-vuotta, sinä vain mitätön aliupseerireppana, joka et ole kelvollinen siomaan Urkin kengännauhoja.

    • Ylös vaan!

      controlpellen yläpuolelle;-))

    • honeyyyh

      80 luvun loppua. ala-aste ikää. paha maailma on niin paljon pienempi kotisuomessakin.

    Ketjusta on poistettu 34 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Elina Valtosella täydellinen mahalasku Ylen Ykkösaamussa. Ei hallitse alkuunkaan tonttiaan.

      Ulkoministerimme Elina Valtosen haastattelu Ylen Ykkösaamussa 25.1.2025 oli jotain niin kiusallista katsottavaa, ettei
      Maailman menoa
      481
      3608

    2. Maisa Torppa

      Voitto oikeudesta. Tässä näkee miten huteralla pohjalla nuo syytökset ovat. Hyvä Maisa 💖. IL
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      1719

    3. Huomaatko että

      Olen kiinnostunut seksielämästäsi. Mitä uskot sen taustalla olevan?
      Ikävä
      149
      1566

    4. Kelpaisinko vielä?

      Huolisitko minut vielä vaikka olen ollut sen toisen kanssa?
      Ikävä
      85
      1311

    5. Mikä on tulevan kevään teema?

      Sun kohdallasi
      Ikävä
      39
      1286

    6. Martina, ero?

      Milloin erouutinen julki, veikkauksia?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      226
      1243

    7. Nainen, haluatko olla haluttava

      Miettinyt tässä salaisuutta sun vetovoimallesi. Kaunis? Kyllä. Kiinnostava luonne? Kyllä. Hyvä kroppa? On. Harrastukset,
      Ikävä
      44
      1061

    8. Jannenkulma

      "Köyhän" kiinteistö selvitystilassa!
      Suomussalmi
      10
      1030

    9. Olen niin pettynyt itseeni

      Että sait väärän kuvan minusta ja luulit etten ole kiinnostunut ja menit eteenpäin. Miten nyt käy jos vielä haluamme toi
      Ikävä
      40
      1020

    10. Kerro yksi positiivinen kokemus kaivatusta

      Voi tunnistaa. Jos ei ole positiivista, voi kertoa negatiivisen. Ne ehkä jää mieleen paremmin.
      Ikävä
      37
      1001
    Aihe
    TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt