Lahja veneilyn ystäville

Venelehti lahjoi lasinalusilla joihin on merkitty ajo-ohjeet
merimerkeille. Pikkasen sekavalta tuntuu, tekstit ovat oikein,
mutta havannoimiskuviin on toivomisen varaa. Pohjois- ja
eteläviitan esitystapa on ymmärrettävissä, jos viivoitettu alue
tarkoittaa turvallista puolta.

Mutta saman logiikan mukaan itä- ja länsiviitoissa turvallinen
puoli on piirretty väärälle puolen viittaa. Olisikohan kuvat
laatinut "vanha jäärä" vanhan muistin mukaan, kai 30 vuotta
sitten, jolloin ajettiin toisin päin.

Mitä mieltä toiset ko. lahjuksen saaneet ovat?

37

1449

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näkyvien

      viittojen merkitystä pitää todellisessa tilanteessa tulkita lasinalustan avulla. Aivan älytön lahjusidea vaikka onhan näitä tarroina nähty aiemminkin. Autovakuutuyhtiö voisi lasinalustoja tyyliin moottorienmerkki, 80 rajoitus, suojatie jne.

      • 38

        Ehkä joillekin kokemattomille veneilijöille niistä tarroista on hyötyäkin, hetkellisen epävarmuuden iskiessä. Itse olen kuitenkin kaivannut sellaista tarraa, jossa olisi yleisimmät päivämerkki- ja valokuviot (siis esim. hinaava alus, kalastusta harjoittava jne.). Niitä kun ei järin usein livenä kohtaa, niin eipä noita muistakaan.

      • toimii aina
        38 kirjoitti:

        Idässä on paksuja maatuskoita, lännessä taas ohuita, pohjoisessa tarvitaan katto, etelässä on aina drinksut lasissa ja kartio osoittaa tietysti aina viitan mustaan osaan.
        Lateraaleilla paparilla punaista ja styparilla vihreätä kun ollaan matkalla satamaan - jos et muusta muista käy kulkuvaloista lunttaamassa.

      • 26
        toimii aina kirjoitti:

        vastannut siihen valokuviokysymykseen, mutta vastaan silti: minä olen alusta saakka kokenut, että vain itä/länsi tarvitsee jotain muistisääntöä. Pohjoinen ja etelä ovat itsestäänselviä, mutta se johtuu varmaan siitä, että käytän karttaa aina "pohjoinen ylös" eli miellän pohjoisen olevan "ylhäällä" ja etelän "alhaalla". Minun muistisääntöni on lyhyempi "Mae West" => kapea keskellä ja leveä rinnoista ja lantioilta on länsi. Itä on sitten se, mitä jää jäljelle. Nuoremmalle polvelle ei Mae West ehkä ole enää tuttu nimi, joten jippo ei välttämättä heille toimi :)

        Jostain syystä en ole punaiselle ja vihreällä koskaan mitään muistisääntöä kaivannutkaan. Ehkä juuri siksi, että ne osuvat yhteen kulkuvalojen kanssa.

      • heh62
        26 kirjoitti:

        Missä olette nähnyt korillisia kardinaalimerkkejä viime vuosina. Minä en muista niitä nähneeni ainakaan 10 vuoteen merellä enkä järvillä.

      • -Mika-
        heh62 kirjoitti:

        Eipä niitä luonnossa näe, mutta kortillahan ne on merkattu juurikin vaan "korin" mukaan.

        Itsekin kuulun siihen sukupolveen, joka on oppinut ne tsaarinaikaiset merkit ensin. Silloin oli vielä värit auttamassa oppimista (lansi ja pohjoinen oli punavalkoisia). No kun nykyiseen järjestelmään siirryttiin, niin mulla on ollut tarra sitlootassa muistuttamassa mikä on mikäkin.

        Ennen vanhaan kun länsiviitta tarkoitti, että matala on viitan länsipuolella... ja muut samoin.
        Ja ihan kuin piruuttaan vaihtoivat vaan pohjoinen/etelä -viittojen korit toisinpäin, mutta itä/länsi jäi ennalleen. Lukuunottamatta tuota "pientä" muutosta, että ennen merkattiin matala, nykyään väylä... olisi ollut vähän helpompaa oppia nykyinen kardinaaliviitoitus.

        Ota näistä nyt sitten selvää...

      • 11
        heh62 kirjoitti:

        Missä olette nähnyt korillisia kardinaalimerkkejä viime vuosina. Minä en muista niitä nähneeni ainakaan 10 vuoteen merellä enkä järvillä.

        ovat huippumerkit käytössä. Aika pieninä tosin keppeihin nähden. En hirveästi pidä niistä, koska ne tuntuvat enemmän vaikeuttavan kuin helpottavan viitan tunnistusta matkan päästä.

    • uteliasuus heräsi

      Olin jo pannut Venelehden mainoksen avaamattomana roskikseeni. Uteliaisuuttani tutkin nyt nuo kuvaamasi typerät mainokset, varsinkin kun päättelit niiden suunnittelijan olleen "vanha jäärä" jne.
      Itsekin vanhana jääränä, yli 50 vuotta veneilleenä, en huomannut erityisiä merkkejä siitä, että piirrokset olisivat ikämiehen suunnittelemia. Nehän olivat epäjohdonmukaisia. Ihmettelen enemmän sitä, mille kohderyhmälle kyseiset pullonalustat on tarkoitettu. Minusta tekstikin on lateraalimerkkien osalta aika outo: "...ohita oikeanpuoleinen viitta vasemmalta....ohita vasemmanpuoleinen viitta oikealta". Olisiko nämä tekstit sitten suunnitellut joku kaikkitietävä nuorukainen? ;-)
      "Vanha jäärä" olisi kenties ilmaissut saman asian toisin, vaikkapa näin: " nimellissuuntaan kulkiessasi jätä vihreät merkit oikealle, punaiset vasemmalle ".

      • +++

        Hyvä huomio. Oma ilmaisusi on paljon selkeämpi.

        Itsekin tutkin juuri näitä lasinalusia. Pohjoisviitan kuvassa pohjoinen alue on viivoitettu. Eteläviitan kuvassa eteläinen alue on viivoitettu. Tästä voisi päätellä, että turvallinen puoli on viivoitettu. Mutta... Länsiviitan kuvassa itäinen puoli on viivoitettu ja itäviitan kuvassa läntinen puoli on viivoitettu. Eli kuvasta ei voi päätellä mitään. Vain tekstiä kannattaa uskoa.

        Karttaa lukemalla nuo jää parhaiten mieleen. http://dy.fi/ohk (huom. maastokartta)

      • Niimpä niin, vihreät oikelle ja punaiset vasemmalle, kuten politiikassa,
        helppo muistaa. Yksinkertaista olisi ollut. Pahinta noissa lappusissa on se,
        että itä- ja länsialueiden merkinnät ovat ristissä, eli väärin.

        Muistuu parin vuden takainen venelehden artikkeli trailerin massoista ja
        aisapainoista. Sain kääntää rautalankaa yrittäessäni oikaista silloista mokaa.
        Sehän loppujen lopuksi kaadettiin sisäministeriön virkamiehen niskaan. Mutta
        ei kai toimittajilta ole kieletty tietojen oikeellisuuden tarkistaminen.

        Käytin nimitystä "jäärä", koska itsekin lukeudun noihin "tietäviin" harrastajiin.
        Jouduin tenttimään huviveneen kuljettajan lupakirjan aikanaan sekä vanhoilla,
        että uusilla viitoilla. Nykyisin mennään liian usein pelkällä navigaattorilla.

    • kiitti vene-lehti

      Ne lähti heti mukaan veneeseen, tuskin malta odottaa että pääsen korkkaamaan ja laskemaan lasin näille tyylikkäille alustoille, eipähän tule sitlooraan rinkuloita enää!!!!

    • Dona10

      Ihmettelin samaa juttua. Aika käsittämätön moka että viittojen oppimiseen tähtäävässä veneilyn erikoislehden matskussa ei tekijä ole tiennyt kumpi on länsi ja kumpi itä...eikä kukaan ole ennen lasinalusten lähettämistä huomannut että suunnat menivät väärin. Saas nähdä mahtaakohan Vene-lehti kommentoida tätä kömmähdystä millään lailla.

      • eteviä ovat

        Oletko koskaan tavannut, nähnyt tai lukenut venetoimittajasta joka olisi ollut väärässä?
        minä ainakaan en ole moisia tavannut.

      • saako

        Veneeltä korvauksia jos "Olimmetulossa satamaan ja tulkitsin edessänäkyviä keppejä alan johtavalta lehdeltä saamallani lasinalustalla ja siinä samassa sitten kolisi niin prleesti".Veneen on nyt tehtävä äkkiä näyttävä takaisinveto - kaikki julkisuus vai miten se nyt oli.

      • 10

        ihmettelyäsi, siis se "kukaan ei huomannut" on melkoista tietämättömyyttä. Luuletko tosiaan, että toimitus olisi niitä lasinalusia pakkaillut ja lähettänyt? Kyllä tuommoiset hoitaa jokin alihankkija. On hyvinkin mahdollista, melkeinpä todennäköistä, että lasinaluset ovat jonkin markkinointiosaston tai peräti mainostoimiston idea eikä se niihin painettu kuva ole missään vaiheessa matkaansa piirtäjän pöydältä vastaanottajille käynyt toimituksen lähelläkään.

        Noloa tuollainen on ihan varmasti. Mutta nykyaikaisissa liiketoimintamalleissa ei mitenkään ihmeellistä.

        Ei muuten taida tuollainen itse lehden ulkopuolella julkaistu mainosmateriaali olla edes millään tavalla päätoimittajan vastuun piirissä :)

      • 13
        10 kirjoitti:

        Toivottavasti nämä "nykyaikaiset liiketoimintamallit" leviä merille

        En todellakaan luule, mutta jos kuvittelet että mainostoimiston suunnittelemia mainosmateriaaleja ei hyväksytetä toimiksiantajalla ennen niiden painattamista, et kyllä pääse itsekään tietämykselläsi brassailemaan...

      • 10
        Dona10 kirjoitti:

        siinä, että se "toimeksiantaja" ei välttämättä ole missään tekemisissä toimituksen kanssa. Asialla on saattanut olla esimerkiksi jokin Yhtyneiden kuvalehtien markkinointiosasto. Eli vaikka kuva varmaankin on jossain käytetty hyväksyttävänä, niin on mahdollista (no, lopputulos huomioonottaen jopa erittäin todennäköistä), ettei yksikään Venelehden toimituksen jäsen ole sitä ikinä nähnyt.

        Tämmöisiä juttuja tulee, kun "keskitytään ydinosaamiseen" :)

    • Ruotsinpuolella

      myydään lautasliinoja joille on painettu kätevästi koko saariston merikortti. Myös kestomuovikasseja vähän isommalla mittakaavalla myydään sikäläisissä ruokakaupoissa. Näillä ollaankin purjehdittu Ruotsin saaristoa ristiin rastiin. Vähän punaviini- ja ruokatahrat välillä haittavaavat navigointia mutta onneksi paketissa riittää tarvittaessa uusia. Nämä lasinalustatkin kuulostavat tosi kivoilta. Taidan laittaa Veneen heti tilaukseen.

    • navigointiin!

      Asiasta on käyty keskustelu myös Vene-lehden keskustelupalstoilla.
      http://venenetti.fi/keskustelut/t8254#m67621
      Siellä päätoimittaja toteaa seuraavaa:

      "Tosi on. Vene-lehden suoramarkkinointiaineistossa olevissa lasinalusissa on virhe. Mainostoimiston tekemissä pahvisissa lasinalusissa itä- ja länsiviitan kohdalla on tummennettu navigointikelpoinen alue väärin, itäviitan kohdalla länsipuoli ja länsiviitan kohdalla itäpuoli. Asia pitäisi tietysti olla päinvastoin.

      Olen pahoillani virheestä, mutta kuten tällaisessa materiaalissä yleensä pitäisi mainita: älä käytä näitä lasinalustoja navigointiin.

      Ari Inkinen
      päätoimittaja
      Vene-lehti"

      • Sattuuhan sitä, että tämä tästä eikä sitten sen enempää.

      • kenen vastuu
        Täpinä kirjoitti:

        Sattuuhan sitä, että tämä tästä eikä sitten sen enempää.

        lisäksi toinenvirhe on se,että niissä ei lue,älä käytä näitä navikointiin! on todella vaarallista!

      • päätetään jakaa

        sen pitää olla oikein. Eria asia on jos alustaan olisi painettu yleistä meriaiheista rekvisiittaa. Itse otan mainostoimiston materiaalin aina nähtäväkseni koska mainostoimistot tuottavat toisinaan uskomatonta soopaa. Tosin sama pätee usein lehtihenkilöihinkin ja olenkin pyytänyt esimerkiksi mahdolliset yritystämme koskevat jutut tarkistettavaksi jos vaan mahdollista. Virheitä tietysti sattuu, tämä on kyllä aika kiusallista laatua. Entisenä ja potentialisena tulevan asiakkaana herää väistämättä epäilyksiä. Tapauksessa on ollut sittenkin tärkeämpää saada asiakkaita kuin varmistaa, että he nämä saavat lisäarvoa oikeellisesta veneilyturvallisuuteen liittyvästä materiaalista. Edustaako toimintatapa mahdollsesti laajemminkin tilannetta ja linjaa lehden toimituksessa ja sisällössä. No ei se veneilylehden tekeminen varmaan niin helppoa ole. Kaikki on jo moneen kertaan kerrottu, mainostajia ei saa suututtaa, lukijoita pitää miellyttää, kilpailijat hengittävät niskaan, kustantaja potkii perseelle ja mainostoimisto vielä menee ja kardinaalimokaa.

      • 19
        päätetään jakaa kirjoitti:

        Näin yleisön kannalta tietysti assosiaatio on selvä eli lehden moka. Mutta päätoimittaja on vastuussa vain lehden sisällöstä ja nykyisin on aika usein niin, että markkinointi, talousvastuu ja mm. logistiikka on aika totaalisesti eriytetty muuanne ja niistä vastaavat raportoivat kustantajalle, eivät päätoimittajalle. Käsittääkseni nuo lasinaluset lisäksi jaettiin erillään jossain suoramarkkinointimateriaalissa, ei lehden mukana (ainakaan minulle ei ole tullut). Ne siis eivät ole juridisestikaan päätoimittajan vastuulla. Sen vuoksi sanoisin, että kysymyksesi "edustaako...linjaa lehden toimituksessa ja sisällössä?" on itse asiassa väärin suunnattu ja suorastaan asiaton. Siitäkin huolimatta, että helposti tuollainen assosiaatio syntyy.

        Eli kyllä siellä joku mokasi ja raskaasti. Mutta tuskin toimitus tai päätoimittaja.

      • 19 kirjoitti:

        Se nyt on viimekädessä yks hailee, kuka mokasi. Päätoimittaja vastaa, ja vastasikin
        hyvin miehekkääsi, tehtiin moka, selittelemättä sen enempää. Minun osaltani tämä
        on tässä.

      • ei kohentunut?
        19 kirjoitti:

        Näin yleisön kannalta tietysti assosiaatio on selvä eli lehden moka. Mutta päätoimittaja on vastuussa vain lehden sisällöstä ja nykyisin on aika usein niin, että markkinointi, talousvastuu ja mm. logistiikka on aika totaalisesti eriytetty muuanne ja niistä vastaavat raportoivat kustantajalle, eivät päätoimittajalle. Käsittääkseni nuo lasinaluset lisäksi jaettiin erillään jossain suoramarkkinointimateriaalissa, ei lehden mukana (ainakaan minulle ei ole tullut). Ne siis eivät ole juridisestikaan päätoimittajan vastuulla. Sen vuoksi sanoisin, että kysymyksesi "edustaako...linjaa lehden toimituksessa ja sisällössä?" on itse asiassa väärin suunnattu ja suorastaan asiaton. Siitäkin huolimatta, että helposti tuollainen assosiaatio syntyy.

        Eli kyllä siellä joku mokasi ja raskaasti. Mutta tuskin toimitus tai päätoimittaja.

        Olin vuosikaudet kestotilaaja, kunnes kyllästyin Vene-lehden juttuihin. Tunsin, että lehden kohderyhmä olisi kenties veneilyharrastuksen aloittelijat. Nyt nämä ei-tilaajillekin postitetut pahvin palat virheellisine navigointiohjeineen vain vahvistivat käsityksiäni. Tämäkö on lehden nykyinen linja? Tuskin mainostoimisto omin päin rupeaa suunnittelemaan tällaisia "lahjoja veneilijöille".

      • tollaisia
        ei kohentunut? kirjoitti:

        lahjuksia vene-lehti on jakanut?

      • Jurpo...
        tollaisia kirjoitti:

        lahjuksia vene-lehti on jakanut?

        Olisiko nimimerkki "Täpinä" itse päätoimittaja ??

      • Jurpo... kirjoitti:

        Olisiko nimimerkki "Täpinä" itse päätoimittaja ??

        Mistä niin päättelet? En ole minkään lehden pää enkä muukaan -toimittaja.

      • ei pidä sanojansa
        Täpinä kirjoitti:

        Mistä niin päättelet? En ole minkään lehden pää enkä muukaan -toimittaja.

        "selittelemättä sen enempää. Minun osaltani tämä on tässä. " no eipä ollutkaan, kauhee selitys sen kun jatkuu. Jotain kytkyä sinne toimituksen suuntaan varmasti löytyy, ehkäpä peräti Veneen oma "desantti" suomi24 venepalstalla. Tottakai siellä näitä juttuja seurataan ja pitääkin seurata. Sidosryhmäanalyysit on varmaan huolella tehty. Tarvittaessa pyritään lietsomaan ja kiihdyttämään keskusteluja ja toisinaan niin kuin tässä tapauksessa koitetaan kaataa paniikissa öljyä laineille. Boatmanin Bavaria keskustelijat ovat sitten ihan oma lukunsa - osa ei varmaan ehdi kunnon töitä tehdäkkään. Muistetaan me perusveneilijät, että kaikenlaista myynninedistäjää tälläkin palstalla hyörii.

      • 19
        ei pidä sanojansa kirjoitti:

        Miksi "Täpinä" olisi koko keskustelua avannut, jos olisi minkäänlainen Veneen "agentti"?

      • naapuri-
        ei pidä sanojansa kirjoitti:

        "selittelemättä sen enempää. Minun osaltani tämä on tässä. " no eipä ollutkaan, kauhee selitys sen kun jatkuu. Jotain kytkyä sinne toimituksen suuntaan varmasti löytyy, ehkäpä peräti Veneen oma "desantti" suomi24 venepalstalla. Tottakai siellä näitä juttuja seurataan ja pitääkin seurata. Sidosryhmäanalyysit on varmaan huolella tehty. Tarvittaessa pyritään lietsomaan ja kiihdyttämään keskusteluja ja toisinaan niin kuin tässä tapauksessa koitetaan kaataa paniikissa öljyä laineille. Boatmanin Bavaria keskustelijat ovat sitten ihan oma lukunsa - osa ei varmaan ehdi kunnon töitä tehdäkkään. Muistetaan me perusveneilijät, että kaikenlaista myynninedistäjää tälläkin palstalla hyörii.

        palstalta. Jatkuvilla höpöhöpö lisäyksillä Bavaria 32 Cruiser keskustelu saadaan pidettyä päivästä toiseen palstan kärjessä. Kukaan sitä juttua jaksa lukea mutta venemerkki ja malli lävähtää joka kerta palstalle siirtyessä päin näköä. Muutamassa päivässä saavaat tuhansia hittejä. Että sellaista sissimarkkinointia taas menossa. Hakekaa huviksenne Bavaria aloitusten lukumäärä palstalta - ei voi olla sattumaa.

      • seuraus???
        naapuri- kirjoitti:

        Vaikka keskustelun avaaja olisikin myyntiagentti, vilkkaan keskustelun seuraus voi tulla omaan nilkkaan. Mua ainakin on alkanut jo etoa, kun jossain otsikossa näen sanan Bavaria. Aina joku myyntiagentti kehuu liian fanaattisesti ollakseen millään tavalla uskottava. Lopulta mainos kääntyy itseään vastaan. Sama juttu voi tulla Venelehdestä, kun sitä tarpeeksi hehkutetaan. "Ainakaan sitä en ikinä tilaa" voi olla seuraus tästäkin "lahja veneilijälle" mainoksesta.

        Toisaalta, eikö ole pelkästään kiva, että keskustelupalstat toimii eikä kuihdu liialliseen asiallisuuteen tai tosikkomaisuuteen? Antaa palaa vaan!

      • ei pidä sanojansa kirjoitti:

        "selittelemättä sen enempää. Minun osaltani tämä on tässä. " no eipä ollutkaan, kauhee selitys sen kun jatkuu. Jotain kytkyä sinne toimituksen suuntaan varmasti löytyy, ehkäpä peräti Veneen oma "desantti" suomi24 venepalstalla. Tottakai siellä näitä juttuja seurataan ja pitääkin seurata. Sidosryhmäanalyysit on varmaan huolella tehty. Tarvittaessa pyritään lietsomaan ja kiihdyttämään keskusteluja ja toisinaan niin kuin tässä tapauksessa koitetaan kaataa paniikissa öljyä laineille. Boatmanin Bavaria keskustelijat ovat sitten ihan oma lukunsa - osa ei varmaan ehdi kunnon töitä tehdäkkään. Muistetaan me perusveneilijät, että kaikenlaista myynninedistäjää tälläkin palstalla hyörii.

        Keskustelun avanneena katsoin "velvollisuudekseni" myös lopettaa sen asioiden
        tavallaan selvittyä. Mielestäni en selitellyt tuota mokaa, vaan vastasin jollekin,
        enkä viitsi lukea noita uusiksi, jotta muistaisin mitä se oli. Taisi olla puhe pää-
        toimittajan vastuusta.

        En todellakaan ole missään kytköksissä Venelehteen, niin kuin joku tuossa
        aika perustellusti esitti.

        En myöskään ikinä ole kirjoittanut mitään tuonne po. venemerkin sivuille ja
        nytkin vältän mainitsemasta tuota nimeä.

        Tulkaa kirjautuneena keskusteluihin mukaan. Siitä on hyötyä, esim. saan sähkö-
        postiini aina viestin, kun kirjoitukseeni on vastattu. Ennen kaikkea pääsette
        ainakin silloin lukemaan kaikki kirjoitukseni, lienne jo yli tuhat, viimeistään
        silloin selviää, etten ole toimittaja. Suuri osa kirjoituksistani liittyy tavalla tai
        toisella tekniikkaan. Pyrin jakamaan kokemusperäisiä teknisiä asioita ja vasta-
        palveluksena olen saanut viekkejä omiin ongelmiin.

      • AriT
        ei pidä sanojansa kirjoitti:

        "selittelemättä sen enempää. Minun osaltani tämä on tässä. " no eipä ollutkaan, kauhee selitys sen kun jatkuu. Jotain kytkyä sinne toimituksen suuntaan varmasti löytyy, ehkäpä peräti Veneen oma "desantti" suomi24 venepalstalla. Tottakai siellä näitä juttuja seurataan ja pitääkin seurata. Sidosryhmäanalyysit on varmaan huolella tehty. Tarvittaessa pyritään lietsomaan ja kiihdyttämään keskusteluja ja toisinaan niin kuin tässä tapauksessa koitetaan kaataa paniikissa öljyä laineille. Boatmanin Bavaria keskustelijat ovat sitten ihan oma lukunsa - osa ei varmaan ehdi kunnon töitä tehdäkkään. Muistetaan me perusveneilijät, että kaikenlaista myynninedistäjää tälläkin palstalla hyörii.

        Käsittämätön väite tai epäily! Täpinä tuo palstalla julki arvostetun veneilylehden kaamean mokan ja tämä anonyymi kirjoittelija viitsii epäillä aloittajaa salaiseksi myynninedistäjäksi. Enpä ole ennen kuullutkaan, että olisi tälläistä negatiivissävytteistä myynninedistämistä edes olemassa...

    • 6

      Noi on vaan lasin alusia molot. Ihan sama miten kuvat on noi laput heitetään menemään parin kaljan jälkeen. Todellinen lahja veneilijälle on fleshlight.

    • pulpettiiin

      Mistä saa näitä merkkitarroja

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      235
      5494
    2. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      196
      2797
    3. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      60
      2128
    4. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      20
      1718
    5. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      68
      1613
    6. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      138
      1365
    7. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      108
      1336
    8. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      167
      1319
    9. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      87
      1242
    10. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      109
      1224
    Aihe