Vaimon ollessa kesämökillä oli kesäleskenä ja minä tietenkin keksin itselleni aktiviteettia, joka oli alistustapaaminen. Siinä minä olin sänkyyn sidottuna ja toinen ”kiusasi” minua ja antoi kämmenellä kunnon läimäyksiä pakaroilleni, sillä mustelmiahan piti välttää ja vyöstä tai muista välineistä niitä syntyy kovin helposti.
Leikki meni ihan mukavasti yli puoli tuntia, mutta sitten jouduin keskeyttämään leikin toteamalla, että nyt tuli paha probleemi. Hiki nousi pintaan ja alavatsaan sattui niin helkatisti. Onneksi sidonnan solmut olivat vedolla aukeavia, joten sidosten avaamiseen ei tuhraantunut aikaa. Minulle oli heinähelteillä kehittynyt ns. virtsakiviä ja yksi lähti liikkeelle! Koski niin helkatisti. Veskissä suoli tyhjeni ja yläkautta maha. Hieno leikki oli pakko lopettaa. Seuraavana yönä lähti vielä pienempi kivi, joka sekin sattui ihan kiitettävästi.
Miksikö kerroin tuon? Jos vain sanoisin, että muistakaa solmujen helppo avattavuus, ei viesti menisi kovin hyvin perille. Mutta tämä on esimerkki elämästä ja siitä käy ilmi, että kyseinen asia on todellinen ja tärkeä. Jos tuossa tilanteessa olisivat solmut olleet umpisolmuja, olisi seurauksena ollut hätääntymistä ja koko homma olisi kestänyt paljon pidempään. Nyt ainakin solmujen aukaisu tapahtui hallitusti ja nopeasti ja siinä suhteessa meillä kummallakin oli turvallinen olo.
Näin se on: omakohtaisesti olen saanut oppia kantapään kautta turvallisuuden merkityksen ja kun turvallisuus on huomioitu oikein, olen niin ikään kokemuksen kautta saanut vahvistusta oikean turvatoiminnan merkityksestä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.