Mannerheim ja Romanovit

Pull0Kädessä

Mannerheimhan oli siellä heidän hovissa. Oli paikalla kun Nikolai kruunattiin. Oli tekemisissä perheen kanssa jollakin tavoin.
Muisti Anna Vurybovan hovi ajoilta ja järjesti hänen pääsyn Suomeen.
Tietääks kukaan, yrittiko hän pelastaa Romanovit? Jos hän olisi saanut ne Suomeen niin varmasti olisivat voineet elää turvassa.
Ainakin Nikolain veli Mikhaililla oli suunnitelmia tulla suomeen, mutta muuttotouhun ollessa kesken jotkut sotilaat huomasivat sen joten joutui lopulta Permille missä hänet ammuttiin.

Olen ajatellut asiaa, tuskin siihen aikaan kukaan Suomessa olisi heille mitään pahaa toivonut.

18

370

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei varmasti olisi otettu vastaan Suomessa. Hänen toimestaan toteutettiin järeitä venäläistämistoimia rajamaan saamiseksi valtakunnan yhteyteen. Bobrikov oli Nikolai II:n nimittämä kuvernööri ja toteutti hänen politiikkaansa. Tsaariin yritettiin vaikuttaa Suurella adressilla johon puoli miljoonaa suomalaista kirjoitti nimensä, mutta tsaari ei edes ottanut lähetystöä vastaan.

      Suomessa oli 1800-luvulla noussut voimakas kansallismielinen liike, joka ajoi aluksi suurempaa riippumattomuutta Venäjästä ja ruotsinkielestä, myöhemmin täyttä itsenäisyyttä.

      Mannerheim oli kavaljeerikaartin kenraaliluutnantti, divisioonatason komentaja, mutta ei Venäjän armeijan ylintä huippua. Tuskin hänellä olisi ollut mahdollisuuksia tsaariperheen pelastamiseksi, vaikka haluakin olisi ollut.

      • tätäkin.

        Mannerhein ei kuulunut varsinaiseen hoviin, vaikka palveli henkivartioväessä ja hovitallihallinnossa.

        Sodassa M. oli prikaatin, divisioonan ja armeijakunnan komentaja ja lyhyen aikaa armeijan kokoisen osastonkin.Hänet vapautettiin aktiivipalveluksesta syyskuussa 1917.

        M. oli Venäjällä viimeisen kerran Pietarissa pari päivää joulukuussa 1917. Keisariperhe siirrettiin Tobolskiin Siperiaan jo heinäkuussa 1917 ja edelleen Jekaterinburgiin huhtikuussa 1918.

        Keisariperheen mahdolliset pelastajat olivat tietysti valkoiset venäläiset kenraalit, joilla oli armeijoita käytössään.

      • Buhahaa
        tätäkin. kirjoitti:

        oli keisarin hevosten ostaja, sillä pohjalla sitä sotaa johdetaan.

      • Koroljov

        "Hänen toimestaan toteutettiin järeitä venäläistämistoimia rajamaan saamiseksi valtakunnan yhteyteen."

        Nikolai II:n aikana jouduttiin Saksan uhan vuoksi panemaan valtakunnassa toimeen uudistuksia, jotka olisi pitänyt itse asiassa toteuttaa jo aikaisemmin.

        "Bobrikov oli Nikolai II:n nimittämä kuvernööri ja toteutti hänen politiikkaansa."

        Lojaali osa suomalaisista oli valmis noudattamaan tuota politiikkaa, jossa sinänsä ei ollut mitään väärää eikä Suomea sortavaa. Väärä - taikka Suomen oloihin sopimaton - oli korkeintaan se tapa jolla Bobrikov reforminsa pani Suomessa toimeen.

        "Tsaariin yritettiin vaikuttaa Suurella adressilla johon puoli miljoonaa suomalaista kirjoitti nimensä, mutta tsaari ei edes ottanut lähetystöä vastaan."

        Keisari ei ollut tehnyt mitään väärää, rikkonut mitään lakia tai periaatetta vastaan. Hän toimi Suomen hallitsijan perustuslaillisten oikeuksiensa puitteissa. Sen sijaan suomalaiset ilmaisivat addressipuuhan yhteydessä jo oman epälojaalisuutensa emämaataan kohtaan yrittäessään hankkia ulkomailta - myös Venäjän vihollismaista - moraalista tukea omaa emämaatansa vastaan.

        "Suomessa oli 1800-luvulla noussut voimakas kansallismielinen liike, joka ajoi aluksi suurempaa riippumattomuutta Venäjästä ja ruotsinkielestä, myöhemmin täyttä itsenäisyyttä."

        Yrität kirjoittaa historiaa uudelleen. Nimenomaan Venäjä tuki suomalaista kansallismielistä liikettä, antoi sille tilaisuuden vahvistua. Tästä kiitollisena Snellman, Yrjö-Koskinen ja muut 1800-luvun fennomaanit olivat erittäin lojaaleja emämaa Venäjää kohtaan. Suomen eroa Venäjästä eivät vakavasti ajatelleet kuin jotkin ruotsinmieliset ääriainekset. Jopa 1900-luvun alussa, vieläpä ensimmäisen maailmansodan aikanakin olivat Suomessa täyden itsenäisyyden kannattajat vähemmistönä huolimatta aktivistien, jääkärien, sosialistien ja muiden suomalaisten vallankumuoksellisten maanpetoksellisesta myyräntyöstä, kapinahankkeista ja terroritoiminnasta.

        "Mannerheim oli kavaljeerikaartin kenraaliluutnantti, divisioonatason komentaja, mutta ei Venäjän armeijan ylintä huippua."

        Mannerheim komensi v. 1917 kokonaista ratsuväkiarmeijakuntaa, ja kävi tuon vuoden aikana neuvotteluja Kornilovin tasoisten kenraalien kanssa Venäjän pelastamisesta vallankumouksen kurimuksesta. Suomen puhdistaminen bolševikeista alkuvuodesta 1918 lisäsi Mannerheimin arvonantoa Venäjän valkoisten silmissä. Mannerheim oli luonut tukialueen koko Venäjän vapauttamiselle. Mutta Saksalla oli v. 1918 voimassa edullinen sopimus valtaan nostamiensa bolševikkien kanssa, eikä Mannerheim voinut suoraan jatkaa Viipurin vapauttamisen jälkeen kohti Pietaria. Hän joutui alistumaan bolševikkivallan vakiintumiseen Pietarissa ja Moskovassa sekä Suomen juotumisen saksalaisherruuteen, joka päättyi vasta marraskuussa 1918 Saksan hävitessä maailmansodan. Sillä välin bolševikkirikolliset, suomalaisten vallankumouksellisten ja saksalaisten liittolaiset, murhasivat Suomen lallisen hallitsijan keisari-suuriruhtinaan perheineen.

        "Tuskin hänellä olisi ollut mahdollisuuksia tsaariperheen pelastamiseksi, vaikka haluakin olisi ollut."

        Mannerheimilla ei ollut mahdollisuuksia 1) saksalaisten, 2) suomalaisten takia. Vielä v. 1919 Mannerheim olisi voinut vapauttaa Pietarin, mikäli Suomi olisi asettunut hänen taakseen, mutta aivan kuten saksalaiset v. 1918, eivät suomalaiset v. 1919 tahtoneet bolševikkivallan kukistumista, vaan edullista sopimusta sen kanssa. Saksalaiset kiristivät bolševikeilta Brest-Litovskin rauhansopimuksen, suomalaiset kiristivät bolševikeilta Tarton rauhansopimuksen. Se oli lyhytnäköistä ja tyhmää keinottelupolitiikkaa, koska Neuvosto-Venäjän uudelleen vahvistuessa ei Tarton rauha voisi jäädä pysyväksi, niin kuin ei Brest-Litovskinkaan sopimus ollut kuin paperilappu Saksan luhistuttua.

        "Keisariperheen mahdolliset pelastajat olivat tietysti valkoiset venäläiset kenraalit, joilla oli armeijoita käytössään."

        Keisari-suuriruhtinaan jouduttua bolševikkirikollisten käsiin hänen kohtalonsa oli todennäköisesti jo siinä vaiheessa sinetöity. Mutta Pietarin valtaus olisi taittanut niskan bolševikkivallalta. Saksa esti sen v. 1918 ja Suomi esti sen v. 1919. Siinä välissä ehdittiin tsaariperhe murhata Leninin gangsterikoplan käskystä. Suomalaiset separatistit, joita Sologdin ihailee, olivat koko ajan samalla puolella bolševikkien kanssa - siis rikostovereita - lukuunottamatta talven 1918 lyhyttä punakapinaa.

      • kahdessa
        Buhahaa kirjoitti:

        oli keisarin hevosten ostaja, sillä pohjalla sitä sotaa johdetaan.

        kahdessa sodassa rintamalla kunnostautuen ylennysten arvoisesti. Hänet palkittiin mm. Yrjön sapelilla ja ristillä.

        M. toimi rykmentin ja prikaatin komentajana 1909-1914 kunnostautuen joukkojen kouluttajana.

        Hovitallihallinnoossa M. toimi osastonjohtajana 1897-1902.

        1. MSodassa M. oli prikaatin, divisioonan ja armeijakunnan komentaja ja lyhyen aikaa armeijan kokoisen osastonkin.Hänet vapautettiin aktiivipalveluksesta syyskuussa 1917.

      • oikeassakin
        Koroljov kirjoitti:

        "Keisariperheen mahdolliset pelastajat olivat tietysti valkoiset venäläiset kenraalit, joilla oli armeijoita käytössään."

        Keisari-suuriruhtinaan jouduttua bolševikkirikollisten käsiin hänen kohtalonsa oli todennäköisesti jo siinä vaiheessa sinetöity. Mutta Pietarin valtaus olisi taittanut niskan bolševikkivallalta. Saksa esti sen v. 1918 ja Suomi esti sen v. 1919. Siinä välissä ehdittiin tsaariperhe murhata Leninin gangsterikoplan käskystä. Suomalaiset separatistit, joita Sologdin ihailee, olivat koko ajan samalla puolella bolševikkien kanssa - siis rikostovereita - lukuunottamatta talven 1918 lyhyttä punakapinaa.

        "Suomalaiset separatistit, joita Sologdin ihailee, olivat koko ajan samalla puolella bolševikkien kanssa - siis rikostovereita - lukuunottamatta talven 1918 lyhyttä punakapinaa. "

        Tuossa taas ihan perätön väite.

      • sivuuttaa
        Koroljov kirjoitti:

        "Hänen toimestaan toteutettiin järeitä venäläistämistoimia rajamaan saamiseksi valtakunnan yhteyteen."

        Nikolai II:n aikana jouduttiin Saksan uhan vuoksi panemaan valtakunnassa toimeen uudistuksia, jotka olisi pitänyt itse asiassa toteuttaa jo aikaisemmin.

        "Bobrikov oli Nikolai II:n nimittämä kuvernööri ja toteutti hänen politiikkaansa."

        Lojaali osa suomalaisista oli valmis noudattamaan tuota politiikkaa, jossa sinänsä ei ollut mitään väärää eikä Suomea sortavaa. Väärä - taikka Suomen oloihin sopimaton - oli korkeintaan se tapa jolla Bobrikov reforminsa pani Suomessa toimeen.

        "Tsaariin yritettiin vaikuttaa Suurella adressilla johon puoli miljoonaa suomalaista kirjoitti nimensä, mutta tsaari ei edes ottanut lähetystöä vastaan."

        Keisari ei ollut tehnyt mitään väärää, rikkonut mitään lakia tai periaatetta vastaan. Hän toimi Suomen hallitsijan perustuslaillisten oikeuksiensa puitteissa. Sen sijaan suomalaiset ilmaisivat addressipuuhan yhteydessä jo oman epälojaalisuutensa emämaataan kohtaan yrittäessään hankkia ulkomailta - myös Venäjän vihollismaista - moraalista tukea omaa emämaatansa vastaan.

        "Suomessa oli 1800-luvulla noussut voimakas kansallismielinen liike, joka ajoi aluksi suurempaa riippumattomuutta Venäjästä ja ruotsinkielestä, myöhemmin täyttä itsenäisyyttä."

        Yrität kirjoittaa historiaa uudelleen. Nimenomaan Venäjä tuki suomalaista kansallismielistä liikettä, antoi sille tilaisuuden vahvistua. Tästä kiitollisena Snellman, Yrjö-Koskinen ja muut 1800-luvun fennomaanit olivat erittäin lojaaleja emämaa Venäjää kohtaan. Suomen eroa Venäjästä eivät vakavasti ajatelleet kuin jotkin ruotsinmieliset ääriainekset. Jopa 1900-luvun alussa, vieläpä ensimmäisen maailmansodan aikanakin olivat Suomessa täyden itsenäisyyden kannattajat vähemmistönä huolimatta aktivistien, jääkärien, sosialistien ja muiden suomalaisten vallankumuoksellisten maanpetoksellisesta myyräntyöstä, kapinahankkeista ja terroritoiminnasta.

        "Mannerheim oli kavaljeerikaartin kenraaliluutnantti, divisioonatason komentaja, mutta ei Venäjän armeijan ylintä huippua."

        Mannerheim komensi v. 1917 kokonaista ratsuväkiarmeijakuntaa, ja kävi tuon vuoden aikana neuvotteluja Kornilovin tasoisten kenraalien kanssa Venäjän pelastamisesta vallankumouksen kurimuksesta. Suomen puhdistaminen bolševikeista alkuvuodesta 1918 lisäsi Mannerheimin arvonantoa Venäjän valkoisten silmissä. Mannerheim oli luonut tukialueen koko Venäjän vapauttamiselle. Mutta Saksalla oli v. 1918 voimassa edullinen sopimus valtaan nostamiensa bolševikkien kanssa, eikä Mannerheim voinut suoraan jatkaa Viipurin vapauttamisen jälkeen kohti Pietaria. Hän joutui alistumaan bolševikkivallan vakiintumiseen Pietarissa ja Moskovassa sekä Suomen juotumisen saksalaisherruuteen, joka päättyi vasta marraskuussa 1918 Saksan hävitessä maailmansodan. Sillä välin bolševikkirikolliset, suomalaisten vallankumouksellisten ja saksalaisten liittolaiset, murhasivat Suomen lallisen hallitsijan keisari-suuriruhtinaan perheineen.

        "Tuskin hänellä olisi ollut mahdollisuuksia tsaariperheen pelastamiseksi, vaikka haluakin olisi ollut."

        Mannerheimilla ei ollut mahdollisuuksia 1) saksalaisten, 2) suomalaisten takia. Vielä v. 1919 Mannerheim olisi voinut vapauttaa Pietarin, mikäli Suomi olisi asettunut hänen taakseen, mutta aivan kuten saksalaiset v. 1918, eivät suomalaiset v. 1919 tahtoneet bolševikkivallan kukistumista, vaan edullista sopimusta sen kanssa. Saksalaiset kiristivät bolševikeilta Brest-Litovskin rauhansopimuksen, suomalaiset kiristivät bolševikeilta Tarton rauhansopimuksen. Se oli lyhytnäköistä ja tyhmää keinottelupolitiikkaa, koska Neuvosto-Venäjän uudelleen vahvistuessa ei Tarton rauha voisi jäädä pysyväksi, niin kuin ei Brest-Litovskinkaan sopimus ollut kuin paperilappu Saksan luhistuttua.

        kokonaan Suomeen kohdistuneet sorto- ja venäläistämistoimet. Niihin loppui Venäjän myötämielisyys Suomea kohtaan. Keisaria pidettiin valapattona, eikä sitä Koroljovin sepustukset miksikään muuta.

      • Venäjää hallitsivat vuosina 1721-1917 keisarit, eivät tsaarit.

      • gggggggggggggggggggg
        sivuuttaa kirjoitti:

        kokonaan Suomeen kohdistuneet sorto- ja venäläistämistoimet. Niihin loppui Venäjän myötämielisyys Suomea kohtaan. Keisaria pidettiin valapattona, eikä sitä Koroljovin sepustukset miksikään muuta.

        mutta mutta
        ei Suomalaiset olisi siitä huolimatta suostuneet ryhtymään tsaarin perheen murhaan.
        Vai oltaisiinko sinun mielestä??

        Valittaminen jne jne, ei murhaan.

      • mtauren
        Koroljov kirjoitti:

        "Hänen toimestaan toteutettiin järeitä venäläistämistoimia rajamaan saamiseksi valtakunnan yhteyteen."

        Nikolai II:n aikana jouduttiin Saksan uhan vuoksi panemaan valtakunnassa toimeen uudistuksia, jotka olisi pitänyt itse asiassa toteuttaa jo aikaisemmin.

        "Bobrikov oli Nikolai II:n nimittämä kuvernööri ja toteutti hänen politiikkaansa."

        Lojaali osa suomalaisista oli valmis noudattamaan tuota politiikkaa, jossa sinänsä ei ollut mitään väärää eikä Suomea sortavaa. Väärä - taikka Suomen oloihin sopimaton - oli korkeintaan se tapa jolla Bobrikov reforminsa pani Suomessa toimeen.

        "Tsaariin yritettiin vaikuttaa Suurella adressilla johon puoli miljoonaa suomalaista kirjoitti nimensä, mutta tsaari ei edes ottanut lähetystöä vastaan."

        Keisari ei ollut tehnyt mitään väärää, rikkonut mitään lakia tai periaatetta vastaan. Hän toimi Suomen hallitsijan perustuslaillisten oikeuksiensa puitteissa. Sen sijaan suomalaiset ilmaisivat addressipuuhan yhteydessä jo oman epälojaalisuutensa emämaataan kohtaan yrittäessään hankkia ulkomailta - myös Venäjän vihollismaista - moraalista tukea omaa emämaatansa vastaan.

        "Suomessa oli 1800-luvulla noussut voimakas kansallismielinen liike, joka ajoi aluksi suurempaa riippumattomuutta Venäjästä ja ruotsinkielestä, myöhemmin täyttä itsenäisyyttä."

        Yrität kirjoittaa historiaa uudelleen. Nimenomaan Venäjä tuki suomalaista kansallismielistä liikettä, antoi sille tilaisuuden vahvistua. Tästä kiitollisena Snellman, Yrjö-Koskinen ja muut 1800-luvun fennomaanit olivat erittäin lojaaleja emämaa Venäjää kohtaan. Suomen eroa Venäjästä eivät vakavasti ajatelleet kuin jotkin ruotsinmieliset ääriainekset. Jopa 1900-luvun alussa, vieläpä ensimmäisen maailmansodan aikanakin olivat Suomessa täyden itsenäisyyden kannattajat vähemmistönä huolimatta aktivistien, jääkärien, sosialistien ja muiden suomalaisten vallankumuoksellisten maanpetoksellisesta myyräntyöstä, kapinahankkeista ja terroritoiminnasta.

        "Mannerheim oli kavaljeerikaartin kenraaliluutnantti, divisioonatason komentaja, mutta ei Venäjän armeijan ylintä huippua."

        Mannerheim komensi v. 1917 kokonaista ratsuväkiarmeijakuntaa, ja kävi tuon vuoden aikana neuvotteluja Kornilovin tasoisten kenraalien kanssa Venäjän pelastamisesta vallankumouksen kurimuksesta. Suomen puhdistaminen bolševikeista alkuvuodesta 1918 lisäsi Mannerheimin arvonantoa Venäjän valkoisten silmissä. Mannerheim oli luonut tukialueen koko Venäjän vapauttamiselle. Mutta Saksalla oli v. 1918 voimassa edullinen sopimus valtaan nostamiensa bolševikkien kanssa, eikä Mannerheim voinut suoraan jatkaa Viipurin vapauttamisen jälkeen kohti Pietaria. Hän joutui alistumaan bolševikkivallan vakiintumiseen Pietarissa ja Moskovassa sekä Suomen juotumisen saksalaisherruuteen, joka päättyi vasta marraskuussa 1918 Saksan hävitessä maailmansodan. Sillä välin bolševikkirikolliset, suomalaisten vallankumouksellisten ja saksalaisten liittolaiset, murhasivat Suomen lallisen hallitsijan keisari-suuriruhtinaan perheineen.

        "Tuskin hänellä olisi ollut mahdollisuuksia tsaariperheen pelastamiseksi, vaikka haluakin olisi ollut."

        Mannerheimilla ei ollut mahdollisuuksia 1) saksalaisten, 2) suomalaisten takia. Vielä v. 1919 Mannerheim olisi voinut vapauttaa Pietarin, mikäli Suomi olisi asettunut hänen taakseen, mutta aivan kuten saksalaiset v. 1918, eivät suomalaiset v. 1919 tahtoneet bolševikkivallan kukistumista, vaan edullista sopimusta sen kanssa. Saksalaiset kiristivät bolševikeilta Brest-Litovskin rauhansopimuksen, suomalaiset kiristivät bolševikeilta Tarton rauhansopimuksen. Se oli lyhytnäköistä ja tyhmää keinottelupolitiikkaa, koska Neuvosto-Venäjän uudelleen vahvistuessa ei Tarton rauha voisi jäädä pysyväksi, niin kuin ei Brest-Litovskinkaan sopimus ollut kuin paperilappu Saksan luhistuttua.

        Hei Koroljov, sinulla on todella mielenkiintoisia kommentteja Suomesta ja Venäjästä. Haluaisin tutustua henkilökohtaisesti. Tarjoan päivällisen Bellevuessä. Meilaatko osoitteeseen [email protected]. P.S. ei ole mikään vitsi vaan olen todella kiinnostunut

    • Pull0Kädessä

      Mut eiks Romanovit olleet kovin arvostettuja jopa suomalaistenkin keskuudessa. He tulivat tänne kesälomilla ja Anna Vyrybovan muistojen mukaan paikallisten kanssa ei ollut mitään ongelmia, jopa hänen turvamiehet eivät olleet mistään huolissaan.
      Ja nykyäänhän täällä tehdään numero jopa ruotsin kuninkaallisista.

      Sen olen saanut selville että Mikhail Romanov oli päättänyt tulla Suomeen mutta muutos jäi kesken.

      Ja millä perusteella suomalaiset olisivat vastustaneet häntä perhemiehenä. Hänhän oli itse luopunut kruunustaan, sisällissota oli jättänyt arvet jotka olivat tuoreemmat kuin Bobrikovin aiheuttamat. Ja Suomi oli saanut kommunistisen vallankumouksen kukistettua suomessa, joten ei Nikolai sitä olisi vastustanut. Sitäpaitsi suomen itsenäisyys olisi ollut se yksi asia mikä olisi hänet turvassa pitänyt.

      ja pitkällä tähtäimellä. Suomi on pieni maa, mutta ei pieni maa Kanadan vieressä. joten jos asiat on hyvin rajan takana, niin sitä enemmän emme voi edes toivoa. Ja nyt on kyse kovin pyhästä asiasta Venäjälle. Kuinka paljon se heille merkitsee. Siihen aikaan suomalaiset olisivat varmaan vain ajatelleet et sen suurempaa kunniaa ei voi olla.

      • näon se menisi

        mikäli ne olisi tänne tulleet, niin olisivat vieläkin vallassa.

      • Pull0Kädessä
        näon se menisi kirjoitti:

        mikäli ne olisi tänne tulleet, niin olisivat vieläkin vallassa.

        ei heillä valtaa ollut.
        Ja tuskin he olisivat voineet tänne pysyvästi jäädä. Liian rakas asia Venäläisille.

        Ehkä suomen ruhtinaaksi olisi sen hassun saksalaisen sijaan voitu nimittää Anastasia!!

      • oli ammuttu
        Pull0Kädessä kirjoitti:

        toukokuussa 1918. Kuollutko "suomen ruhtinaaksi"? Ottaisitko joskus selvää asioista ennen kirjoittamista?

      • rovessori
        Pull0Kädessä kirjoitti:

        ei heillä valtaa ollut.
        Ja tuskin he olisivat voineet tänne pysyvästi jäädä. Liian rakas asia Venäläisille.

        Ehkä suomen ruhtinaaksi olisi sen hassun saksalaisen sijaan voitu nimittää Anastasia!!

        Kokkarit halusi kuningasta, mikäli asia olisi realisoitunut, niin suuriruhtinaskin varmasti olisi menetellyt, se olisi tietenkin kääntynyt luterilaiseksi ja ottanut jonkun suomalaisen nimen, esim. Nikolaista olisi voinyt tulla vaikka Niilo ensimmäinen ...

        Poika olisi tietenkin ollut sitten Akseli tosta Alekseista.
        Anastasiasta olisi tullut Anna-Kaisa ja muu perhe samallalailla ...
        Keisarinna oli jo valmiiksi Saksalainen prinsessa, joten siinä mielessä tuskin kynnys kääntyä olisi ollut kovinkaan suuri, olisi päästy Saksan keisariperheen vanaveteen, kutne oli alunperin suunniteltukkin ja Mannerheim olisi varmasti kaveria tukenut ja kaikki kapinat kukistanut, mitä maassa olisi syntynyt.

      • Pull0Kädessä
        rovessori kirjoitti:

        Eiks Nikolaista olisi tullut Niko
        Ja hänhän oli suomen suurruhtinas, joten olisi voinut antaa asian olla

        Ja heinoahan se olisi ollut kun suomalaiset olisivat voineet diivailla siitä että miten meillä on tsaari, venäjän kansan pyhin asia, ja rajalla näyttää kieltä ohikulkijoille, kun kerran se on nyt meidän!!

        Asiaa syvemmin ajatellen se olisi myos taannut sen että joka ikisella venäjän reissulla kuka tahansa suomalainen olisi voinut huijata kahvikupin keneltä tahansa venäläiseltä. Kun kerran heille se on niin rakas asia.
        Mutta suomeen hän ei olisi voinut jäädä. Venäläiset rakastavat häntä liikaa ja eivät mitenkään olisi sietäneet sitä että heidät sivuutetaan ja nyt joku muu pikku kansa josta eivät olleet kuulleetkaan ovat hänet omineet.

        Joten paluu jonain päivänä olisi ollut edessä. Samaan aikaan se olisi ollut suuri siunaus voida olla venäjää tukemassa vaikeina aikoina. Suomi olisi siitä taloudellisesti hyotynyt ja jopa nykyäänkin, pelkkä ajatus siitä että jos entinen neukkula voisi ottaa varallisuudessa amerikan kiinni, siitä hyodyttäisiin me

      • rofessoori

        Ei Nikolaista olisi voinut Nikoa tulla, koska Niko ei ole perinteinen suomalainen nimi, nimi pitää ottaa kansan omasta perinteestä, silloin se olisi ollut suuriruhtinas ja Niilo, ei tsaari ja Niko, tsaari ei ole suomalainen titteli, eikä Niko suomalainen nimi.

        Suomen suuriruhtinas on vanha titteli, jota käytti myös Kustaa Vaasa aikanaan, eli sen titteli oli Svean, Götan ja Vendien kuningas, sekä Suomen suuriruhtinas, tämä oli Kustaa Vaasan virallinen titteli.
        Tämä viittaa nimenomaan siihen, että Suomi olisi ollut jokin vanha ruhtinaskunta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      24
      4592
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3533
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      54
      3414
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      20
      3350
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      123
      2930
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      28
      2680
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      116
      2360
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      12
      2351
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2165
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      33
      1774
    Aihe