Yhteiskuntaa vääristävä "oikeus" lakkautettava

Yksi tärkeä säästökohde, jonka ei edes pitäisi olla säästökohde, koska sitä ei olisi pitänyt alun alkaenkaan sallia on subjektiivinen päivähoito-oikeus joka on lakkautettava:

Porin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pentti Kilkku mainitsi Uusi Pori -lehden 25.8. haastattelussa Porin päivähoidon ja esikoulun olevan taloudellisissa vaikeuksissa.

Tässä on yksi perusteltu syy lakkauttaa subjektiivinen päivähoito-oikeus jonka jo runsas vuosi sitten päivähoidosta kustannuslaskelmia tekevä Simo Pokki kertoi rasittavan kuntia suuresti ja ihmettelevänsä tuollaisen oikeuden järjellisyyttä.

Aiheellista ihmettelyä….

Vanhemmista jotka tätä ”oikeutta” käyttävät ja sitä puolustavat eivät siis näytä tajuavan ketä tämän ”lystin” maksaa sekä henkisessä että taloudellisessa mielessä, sillä subjektiivista päivähoito-oikeutta ei ole perusteltua lakkauttaa pelkästään taloudellisuutta ajatellen vaan myös erityisesti sosiaalisessa ja henkisessä mielessä.

On täysin järjetöntä että lasten hoitaminen ulkoistetaan silloinkin yhteiskunnalle vaikka vanhemmilla on mahdollisuus hoitaa itse lapsensa ja vaikka koko päivähoitojärjestelmä on mielestäni kyseenalainen niin subjektiivinen päivähoito-oikeus on järjettömyyden ja vastuuttomuuden huippu.

Tälläisellä kyseenalaisella oikeudella viestitetään että itse ei ole mistään vastuussa ja tehdään vanhemmista avuttomia ja vieraannutetaan lapsistaan mikä ei ole pitkälläkään tähtäimellä kenellekään osapuolelle hyväksi.

Subjektiivinen päivähoito-oikeus ei ole siis mikään oikeus, vaan yhteiskuntaa, vanhempien ja lapsen välistä suhdetta heikentävä epäkohta ja vinoutuma joka on mahdollisimman pian poistettava.

http://www.adressit.com/subjektiivinen-hoito-lakkautettava

http://annaleena.blogit.uusisuomi.fi/2010/08/31/yhteiskuntaa-vaaristava-oikeus-lakkautettava/
0193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

AnLeN kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu