Mistä Halosen työn jatkaja?

Koroljov kirjoitti:

Mannerheim, Paasikivi, Kekkonen, Koivisto, Halonen - vain Ahtisaari puuttuu niiden Suomen presidenttien joukosta, jotka ovat pitäneet hyvää huolta Suomen idänsuhteista toisen maailmansodan jälkeen. Kysymys kuuluukin nyt: jatkuuko suomalaisen kansakunnan suuri ulkopoliittinen peruslinja Halosen seuraajan myötä, vai tuleeko Ahtisaaren - ja Kataisen, Stubbin ja Häkämiehen - linja sen tilalle? Mistä löytyy Haloselle arvoisensa jatkaja, luottamuksellisten idänsuhteiden hoitaja? Kautta historian pätee se tosiseikka, että aina kun Suomi-neito kilttinä kumartaa länttä kohti, se pyllistää samalla perin rumasti itäänpäin.

Suomen viime vuosien pää- ja ulkoministerit eivät ole olleet tehtäviensä tasalla. On käymässä selväksi, että Suomen presidentin valtaoikeuksien vähentäminen on ollut suomalaisilta virhe (eikä suomalaisten enemmistö ole sitä toisaalta koskaan kannattanutkaan). Kuten venäläiset, joiden kanssa suomalaisilla on niin paljon yhteistä, myös suomalaiset haluavat vahvaa johtajaa, presidenttiä jolla on todellista valtaa ja joka myös uskaltaa sitä käyttää. Halonen on varmoin ottein taannut Suomen ulkopolitiikan, venyttänyt nykyisiä valtaoikeuksiaan välillä äärimmäisyyksiin asti esim. EU:n huippukokousasiassa. Mutta Halonen on toiminut parhaaksi katsomallaan tavalla pakon edessä, kun tärkeiden asioiden hoitamista ei ole voitu jättää kokonaan kyvyttömien käsiin. Yhtä vahvaa toimijaa presidentin hahmossa Suomi tarvitsee vastaisuudessakin.

Ensiarvoisen tärkeää on se, ettei Halosen seuraaja tule ainakaan kokoomuspuolueesta, Suomen ainoasta suurpuolueesta jolla on radikaalisti väärä yleiskäsitys Suomen ulkopolitiikasta ja geopoliittisesta asemasta. Käytännössä tämä rajaa mahdollisuutemme linjalle SDP-keskustapuolue. Sieltä suunnalta on Halosen työn jatkajan löydyttävä. Hän voi hyvin olla nainen, jopa radikaalin taustan omaava, kuten Halonen. Sellaiset asiat eivät ole ratkaisevia. Ratkaisevaa on Suomen ulkopolitiikan jatkuvuus. Niin kuin Suomi pystyi jopa yya-aikana (ollessaan de facto Neuvostoliiton sotilaallinen liittolainen) turvaamaan taloudelliset etunsa Länsi-Euroopan maiden kanssa tehdyillä sopimuksilla, kykenee Suomi vastaavasti nykyisin pysymään Venäjää piirittävän sotaliitto Naton ulkopuolella, vaikka Suomi kuuluukin tiivisti EU:n ytimeen ja muihin keskeisiin läntisiin yhteisöihin.

Suomen on ajateltava yksin omaa valtioetuaan, vaikka Suomen kansallinen suvereniteetti ja liikkumatila onkin merkittävästi supistunut EU:n liittovaltiokehityksen myötä. Suomella on yhä vaihtoehtoja - vain kokoomuslaiset tahtovat saattaa Suomen tilanteeseen, jossa mitään vaihtoehtoja ei enää ole, ei edes ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Kokoomus tahtoo Suomen edun vastaisesti ottaa tuon peruuttamattoman askeleen, ja se on isänmaallisten suomalaisten - Suomen kansan enemmistön - yhteisvoimin estettävä. Mannerheimin, Paasikiven, Kekkosen, Koiviston ja Halosen ulkopoliittinen elämäntyö, sekä Suomen geopoliittinen asema, joka ei muutu, velvoittaa suomalaisia jatkamaan samalla linjalla - kansakunnan suurella peruslinjalla. On tärkeää, ettei seuraava Suomen presidentti omaa minkäänlaisia Nato-sympatioita.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että Paavo Väyrysen pitkä kokemus, syvällinen asiantuntemus, terävä äly ja harkitseva valtioviisaus tekisivät hänestä erinomaisen presidentin, ainakin itseoikeutetun keskustapuolueen presidenttiehdokkaan. Väyrynen olisi silta nykypäivän ja Kekkosen ajan parhaiden perinteiden välillä. Kekkoslaista valtiotaitoa, jonka opissa nuori Väyrynen oli, ei ole myöhemmin - eikä oikeastaan aikaisemminkaan - Suomen historiassa koskaan ylitetty. Kaikesta ideologiasta riippumattoman poliittisen realisminsa ja oman maan edun ensisijaisuuden jatkuvan korostamisensa puolesta Väyrynen on myös erittäin paasikiviläinen. Väyrysen syvästä isänmaallisuudesta ei ole epäilystäkään, kun taas kokoomuslaisista joutuu aina välillä kysymään, kohdistuuko heikäläisten lojaliteetti niinkään omaan kansaan vaiko enemmän länsimaiseen "kansainväliseen yhteisöön".

Niin kuin Väyrynen on oikein todennut, kokoomuksen kannanottoja säätelee ideologia, ei realiteetit: ollakseen "länsimaa" Suomen on muka kuuluttava jokaiseen "länsimaiseen" järjestöön - myös Natoon. Nato-jäsenyys ei kuitenkaan ole Suomen edun mukaista eikä edes länsimaiden edun mukaista, kuten Väyrynen on oikein huomauttanut. Suomen liittyminen Natoon mullistaisi Pohjolan voimatasapainon, pakottaisi Ruotsinkin Naton jäseneksi, lisäisi huomattavasti Venäjään kohdistuvaa strategista uhkaa, tekisi Suomesta Venäjän silmissä potentiaalisen vihollisvaltion ja Venäjän ydinaseiden kohteen sekä tietysti huonontaisi suuresti, paitsi Suomen ja Venäjän välisiä, myös kaikkien EU/Nato-maiden ja Venäjän välisiä suhteita niin kauppa-, talous-, energia-, ulko- kuin turvallisuuspoliittisestikin. Suomea Natoon ajavat kokoomuslaiset eivät ole oman maansa asialla, vaan vieraan vallan, joka kuitenkaan ei edes tiedä, mitä tekee. Muistakoot suomalaiset tämän seuraavaa presidenttiään valitessaan.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä