Eikö suomen autoilijoita ole jo kuritettu
liikaakin?
Täytyy ihmetellä millaisen "Lammion"olemme
saaneet meitä kurittamaan?
Suunnitteilla:nopeusrajoitusten laskeminen......??
Nyt jo metsäväliä,hyviä teitä,matkustetaan hermot
pinnalla kun jokainen tielläliikkuja ymmärtää
rajoitusten tarkoituksen useissa
tapauksissa:Virkamiesten vittuilu kansalle ja
rahankeruu kansalta.
Mitenkäs sitten muuten?Tielläliikkujia aletaan
kytätä (sitä on kyllä tehty riittämiin tähänkin
asti)sen sijaan,että menisivät rosvojen ja
huumeveikkojen perään.
Todella hämmästyin...Itälän typeryyttä..ja olen
huolissani meitähän valvotaan ja holhotaan
muutenkin aivan liikaa.
Ettei sieltä takaa paljastu suuren suuri oma
tunkio..kun profiilia kansan edessä yritetään
näin nostaa.
Olen aina inhonnut niuhottajia jotka tekevät
lähimmäisen elämän vaikeaksi.
Tietysti yhteiskunnassa pitää valvoa ja hoitaa
poliisinkin tehtäviä,mutta sen sijaan,että Itälä
etenisi syvemmälle ja tarkastelisi mistä
esim.epäsosiaalinen käyttäytyminen johtuu hän
ottaa heti ruoskan ja tutkimatta hutkii.
Typerien kuoron säestyksellä.
Asennekasvatusta sekä pyrkimystä ulos
luokkayhteiskunnasta sen sijaan.Sekä
nopeusrajoitukset tulisi nostaa järkevälle
tasolle.
Ennenmuinoin tullimies takavarikoi leskimummon
käsilaukusta voipaketin ja teki
yhteiskunnallisesti merkittävän kurinpidollisen
toimenpiteen.(kukahan senkin paketin söi?)
(tyypillistä virkamiesmäistä toimintaa)
Tässä on nyt hieman samanlainen laulu soimassa.
Tänään niitä tullimiehiä taitaa hieman hävettää??
Tai sitten ovat...en sano mitä.
Verokuritusterveisin autoilija:

Vastaukset 3
Vanhimmat
"Nyt jo metsäväliä,hyviä teitä,matkustetaan
hermot pinnalla kun jokainen tielläliikkuja
ymmärtää rajoitusten tarkoituksen useissa
tapauksissa:Virkamiesten vittuilu kansalle ja
rahankeruu kansalta."
Kunpa asia olisikin näin. Silloin olisi jotain
tehtävissä. Mutta kun syy rajoituksiin on itse
kansalaisissa, niin mitään ei ole tehtävissä. Kun
suomalaiset ajavat muutenkin kuin pullopersesiat,
niin mitä siitä tulisi, jos rajoituksia
nostettaisiin????
Ei mitään!!! Liikenne seisoisi, kun joka paikassa
olisi kolaripaikkoja, joissa vain "yksi kaista
vetää" ja liikenne seisoi tuntikaupalla. Ts.
rajoitusten nosto hidastaisi liikennettä.
taajamissa ovat paikallaan..kunhan ei ammuta
niissäkin ylitse.
Pääteillä esim.120 olisi lähellä sitä oikeaa.
Talvella 100-110.
Rajoituksethan eivät tarkoita sitä,että on
ajettava niin lujaa vaan taitojen ja olosuhteiden
mukaan.
Sitten niistä pulloperse-sioista..useita niitä
näyttää olevan jopa maailman tähti-ajajien
joukossa.
Suomalaiselle viranhaltijalle tulee laki
Jumalaksi..ja menettää palvelijan aseman
jollaisena sen tulisi säilyä.
Nopeusrajoituksia rikotaan Suomessa siitä
yksinkertaisesta syystä, että ne on säädetty jo
nyt liian alas. Ei paljoa huvita noudattaa jotain
määräystä, missä ei ole päätä eikä häntää. Onhan
Suomessa tehty jo tutkimuskin, jonka lopputulos
oli suunnilleen se, että kuolonkolarit
maantieliikenteessä saadaan loppumaan, kun
asetetaan kattonopeudeksi 30 km/h.
Tässä 0,2 promillerajavauhkoamisessa on pitkälti
kysymys samasta asiasta; kriminalisoidaan
viinilasillisen juominen lounaalla. Kyllä tällä
menolla saadaan rattijuoppojen määrä
moninkertaistumaan ja muutenkin ylityöllistetty
poliisi vahtimaan taas jotain tuikitarpeetonta.