Mitä pirun peliä tämä nyt on, Timo Soini on antanut 13 vuotta(oikeasti yli 20 vuotta, mutta siitä hys hys) kestäneen populistipelleuransa ensimmäisen järkevän ja vastuullisen kommentinsa. Täten tällainen kaltaiseni vihermokukomuhyysäri ei voi ensimmäistä kertaa elämässään teilata Soinin sanomaa kakaramaisena, läpeensä typeränä ja rakentamattomana haihatteluna.
"EU:n rahojen antamista moneen eri suuntaan vastustava Soini puolustaa kuitenkin rahan antamista suoraan Romaniaan.
- Koulutukseen ja elinolojen parantamiseen voi antaa rahaa. Romaniassa on lukutaidottomuutta, eikä monilla koulupohjaa eikä tulevaisuudennäkymää. Sellainen projekti kestää vuosikymmeniä. Siihen rahan laittamista en kuitenkaan vastusta, jos se on ainoa tapa estää tämä kansainvaellus sanoo Soini." (MTV3)
Eri asia sitten pitääkö Soini enää puolueessaan jöötä vai onko puolueen todellisuudessa kaapannut Suomen Sisu niminen, suojelupoliisin ja KRP:n natsihenkiseksi luonnehtima äärioikeistolainen salaseura. Mutta mikäli Soini on valmis ottamaan niin kansallista kuin globaalia vastuuta harteilleen, ajamaan puolueessaan vaikuttavat rasistiset natsivoimat ulos ja vaihtamaan rasistisesta Eu-parlamenttiryhmästään normaaliin ryhmään(ei kiinnosta mihin kunhan se ei ole kumpikaan olemassaolevista natsiryhmistä), niin olen varauksella valmis tukemaan perussuomalaisten oikeutta toimia politiikassa jatkossakin. Muussa tapauksessa jatkan ristiretkeäni rasistisen puolueen lakkauttamiseksi, enkä todellakaaan lepää ennen kuin puolue on lakkautettu.
Kaikesta huolimatta Soinilta järkevä ja vastuullinen kommentti, kerrankin.

Vastaukset 4
Vanhimmat
puheista väriskaalaa kuin roukkuhousujen housuista krapulaaamuna. Persujen mielipdearpajaisista puolestaan löytyy jokaiselle jotakin märehdittävää. -Kusetusta kaikki tyyni.
Luottamusta ei todellakaan ole enää jäljellä. Persujen suorittamista selkäänpuukotuksista on jouduttu luuttuamaan tynnyreittäin verta. Guinnesin ennätystenkirjaan on päästy takinkäännön maailmanennätyksellä. Sisällöttömän tekstin tuotolla on saavutettu pölhönobel ja paskapuhepulitzer.
Milloin ollaan kosiskeltu ydinvoimaa vastustavia, milloin kannattajia. Milloin on annettu kutsu Natoa kannattaville, milloin vastustajille. Milloin Soini on köyhän asialla, milloin heitä vastaan. Ympäristönsuojelu ja ilmastonmuutos on täyttä huuhaata, mutta kestävää kehitystä silti vaaditaan toisaalla. Katto on korkealla, seinät leveällä ja lattia ulottuu Manalaan asti.
Nyt Soin...mainostoimisto "Jukka Jusula" on keksinyt, että köyhien ihmisten ongelmien maton alle lakaiseminen rikkaiden toimesta ei ratkaisekaan heidän ongelmiaan, ei Suomessa, ei ulkomailla, vaan päinvastoin muuttaa ne meidän kaikkien ongelmiksi. Mutta kuka ottaa enää todesta Soinin löpinöitä. Kuka enää tietää onko Soini tosissaan vai yritetäänkö puolueeseen kalastella tällä kertaa vain ääniä normaaleilta maltillisilta suomalaisilta. Jokainen itsekäs ja ahne rasisti alkaa olla jo maasta imuroitu, kannatus uhkaa tyssätä. Onko aika jo ottaa humanismi ja ihmisoikeudet sieltä romukopasta takaisin käyttöön jonne Soini ne vuosikymmen sitten päätti viskata varoituksista välittämättä?
"kuningasideahan on" : Suomalaisten rahaa ei saa syytää Kreikkaan, mutta Suomalaisten rahaa PITÄÄ syytää Romaniaan. -Onko Soini enää terve?
viherpunikki-hyysärillä tekemistä,että saa rasismin poistettua Suomesta(jossa sitä ei oikeastaan ole)ja maailmasta..häh..häh.hhhäää