Mua niin ärsyttää, ku oon tämmönen ujo ja mä luulen, että siihen suurin syy on punastumisen pelko. Punastun tosi helposti ja sille ei oo melkeen koskaan mitään todellista syytä. Punastun siis vaan siks, että pelkään niin käyvän. Ja se on ahistavaa ja noloo. Hävettää niin sairaasti, ku aina jossain ihmisten ilmoilla menee yhtäkkiä ihan tomaatiks ilman mitään syytä, ja sit tuntuu, et kaikki tuijottaa ja välillä jotku aina huomauttelee, että "hei sä oot ihan punane" ja nauraa. Ja sit mun bestis aina kiusaa mua sen takia kaikista pojista ja se on niin rasittavaa, ku kaikki luulee, että tykkään yhestä tietystä, vaikka se ei oo totta. Niin NOLOO! Mulle on sattunu tän takia niin miljoonia noloja juttuja, että en es muista läheskään kaikkia. Oon yrittäny olla ajattelematta punastumista, mutta en vaan pysty! Kotona se kyllä onnistuu, mutta muualla onki sitte eri juttu.
Ja muutenki jos mulla on pikkusenki kuuma, ni posket taas punottaa ja se on nii rasittavaa, ku liikkatunnillaki, heti alkuverryttelyn jälkee oon tuli punanen, vaikka muut ei ois es tunnin lopuks ja sit se mun punotus kestää poskilla suunnilleen pari tuntia ainaki. Aamullaki, ku tuun pyörällä kouluu, ni vaikka ois kuin kova pakkanen, ni silti oon koulussa ihan hiestä märkä ja naama on taas tuli punanen ekan tunnin ajan.
Ja sitte, ku jännitän, ni hikoilen... Mua oikeesti jännittää ihan hirveesti esim. juhlat, esitelmät yms. Nytki ois tulossa yhet häät ja jännitä niitä sairaasti, ku tiedän, että mun jännitys näkyy siellä ulospäin ja oon koko ajan ihan punanen ottaa ja kaulaa myöten. Haluun päästä tästä punastumisesta eroon!!! Jos tietäisin, että en punastus, mun ei tarvis jännittääkkään ja voisin olla ihan eri ihminen ja paljo sosiaallisempi. Mulla ei oo tän ujouden takia sellasia hyviä kavereitakaan, ku muutama. Sellasia puoli kavereita on kyllä vaikka kuinka paljo, joista ei oikeen oo varma, onks ne mun kamuja, vai ei. Välillä ne tuntuu hyviltäki kavereilta, mut sit ku löytyy parempaa seuraa, ni ei.
En oo kertonu tästä kellekkään muulle, ku äitille ja se vaan sano, että oli itekki lapsena ujo ja se ujous lähti ajan myötä. mutta entäpäs jos ei lähekkään? kohta saatan olla nii masentunu, että en kehtaa lähtee enää mihinkää...
Pystyisin kyllä muuten olemaan normaali ja jännittämättä, mutta sitte ku pelkään, että punastun, ni siitä ei tuu mitään. Ja sit se puna ei lähe poskilta pitkään aikaa, vaikka yritän hengittää monta kertaa syvästi sisään ja ulos. Ja en osaa yhtään työskennellä esim. vastakkaisten sukupuolten kanssa.
Mitä teen??? haluun päässtä tästä punastelusta ja jännityksestä eroon ja ois myös kiva, jos liikuntasuoritustenkaan jälkeen naama ei ois ihan tuli punanen!!! Eihän se pieni punotus sillon tällön haittaa, mutta mulla naama on ihan kunnolla punane...
En uskaltais/kehtais mennä mihinkään koulu terkkarin tai lääkärin puheillekkaan... Ne kuitenki vaan sanois, että "punastuminen on normaalia" tai jtn sinne päin. Tiiättekö saisko apteekista jotain ilman reseptiä?:))
Luin myös jostain hypnotisoijasta, joka vois saada ton ongelman pois, mutta maksaa varmaan sikana? Onko teillä kokemuksia ja auttoko?
Ja onko jossain luontaistuote kaupassa sellasia tuotteita, jotka vois auttaa...
Ne juhlat on jo ylihuomenna ja stressaan kauheesti sen punastumisen takia. Haluisin saada sen pois! En haluu käyttää mitään pakkeliakaa... Siitä tulee posket ihan ruman näkösiks ja muutenki on jo ennestään huono iho, ni tulee vaa lisää finnejä.
Kiitos paljo, jos joltaki löytyis apua!!!:))
Ja muutenki jos mulla on pikkusenki kuuma, ni posket taas punottaa ja se on nii rasittavaa, ku liikkatunnillaki, heti alkuverryttelyn jälkee oon tuli punanen, vaikka muut ei ois es tunnin lopuks ja sit se mun punotus kestää poskilla suunnilleen pari tuntia ainaki. Aamullaki, ku tuun pyörällä kouluu, ni vaikka ois kuin kova pakkanen, ni silti oon koulussa ihan hiestä märkä ja naama on taas tuli punanen ekan tunnin ajan.
Ja sitte, ku jännitän, ni hikoilen... Mua oikeesti jännittää ihan hirveesti esim. juhlat, esitelmät yms. Nytki ois tulossa yhet häät ja jännitä niitä sairaasti, ku tiedän, että mun jännitys näkyy siellä ulospäin ja oon koko ajan ihan punanen ottaa ja kaulaa myöten. Haluun päästä tästä punastumisesta eroon!!! Jos tietäisin, että en punastus, mun ei tarvis jännittääkkään ja voisin olla ihan eri ihminen ja paljo sosiaallisempi. Mulla ei oo tän ujouden takia sellasia hyviä kavereitakaan, ku muutama. Sellasia puoli kavereita on kyllä vaikka kuinka paljo, joista ei oikeen oo varma, onks ne mun kamuja, vai ei. Välillä ne tuntuu hyviltäki kavereilta, mut sit ku löytyy parempaa seuraa, ni ei.
En oo kertonu tästä kellekkään muulle, ku äitille ja se vaan sano, että oli itekki lapsena ujo ja se ujous lähti ajan myötä. mutta entäpäs jos ei lähekkään? kohta saatan olla nii masentunu, että en kehtaa lähtee enää mihinkää...
Pystyisin kyllä muuten olemaan normaali ja jännittämättä, mutta sitte ku pelkään, että punastun, ni siitä ei tuu mitään. Ja sit se puna ei lähe poskilta pitkään aikaa, vaikka yritän hengittää monta kertaa syvästi sisään ja ulos. Ja en osaa yhtään työskennellä esim. vastakkaisten sukupuolten kanssa.
Mitä teen??? haluun päässtä tästä punastelusta ja jännityksestä eroon ja ois myös kiva, jos liikuntasuoritustenkaan jälkeen naama ei ois ihan tuli punanen!!! Eihän se pieni punotus sillon tällön haittaa, mutta mulla naama on ihan kunnolla punane...
En uskaltais/kehtais mennä mihinkään koulu terkkarin tai lääkärin puheillekkaan... Ne kuitenki vaan sanois, että "punastuminen on normaalia" tai jtn sinne päin. Tiiättekö saisko apteekista jotain ilman reseptiä?:))
Luin myös jostain hypnotisoijasta, joka vois saada ton ongelman pois, mutta maksaa varmaan sikana? Onko teillä kokemuksia ja auttoko?
Ja onko jossain luontaistuote kaupassa sellasia tuotteita, jotka vois auttaa...
Ne juhlat on jo ylihuomenna ja stressaan kauheesti sen punastumisen takia. Haluisin saada sen pois! En haluu käyttää mitään pakkeliakaa... Siitä tulee posket ihan ruman näkösiks ja muutenki on jo ennestään huono iho, ni tulee vaa lisää finnejä.
Kiitos paljo, jos joltaki löytyis apua!!!:))
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kerroit hyvin just oleellisen siitä mistä sosiaalisessa liikajännittämisessä on kyse. Jännittämisestä tulee ongelma tyypillisesti murrosiässä / alle parikymppisenä. Siinä iässä itsensä kriittinen tarkkailu lisääntyy - harva alle murrosikäinen ehtii murehtia miltä näyttää tai mikä väri naamassa on. Itsellä jännittämisestä tuli ongelma lukioikäisenä; äkillinen punastelu haitallisin, myös käsien kova hikoilu ja tärinä esiintymistilanteissa. Minullakin, kun esim. punastuin esiintyessä jäi naama tulipunaiseksi pitkäksi aikaa.
Nyt olen yli 40 v mies ja töitä on ongelman kanssa saanut tehdä. Listaan tähän joitakin ajatuksiani matkan varrelta jos niistä joistakin olisi vaikka sinulle apua:
- lääkkeet esim. beetasalpaajat, jotka ovat turvallisia eivätkä vaikuta keskushermostoon eivät ainakaan minulla auttaneet yhtään punasteluun. Ovat mielestäni apu lähinnä pikkujännityksestä kärsivän käsien tärinään tms.
- itselleni on ollut vaikea myöntää, mutta kyse on pitkälti itsetunto-ongelmasta ja jos on esim. perinnöllinen alttius niin jännittämisestä helpommin tulee ongelma. Tiedän, että monet pääsevät eroon liikajännittämisestä iän myötä, kun itsetuntokin vahvistuu, mutta monella ongelma jatkuu ikävä kyllä läpi elämän.
- Tämä on tärkeätä: vältä päihteitä (tupakka, alkoholi ym. päihteet, kahvikin ehkä kofeiiniherkillä). Ne antavat hetkellisen helpotuksen ja unohduksen, mutta vaikuttavat tilannetta huonontavasti pitkässä juoksussa. Liian päihteiden käytön jälkeen tuleva alakulo ja masennus pahentaa jännitysoireita kokemukseni mukaan ja nikotiini nostaa pulssia ja tekee levottoman olon ainakin minulla ja alkoholi laajentaa kasvojen pintaverisuonia, joka liikakäyttäjällä voi jäädä pysyväksi
- Harrasta itsellesi sopivaa liikuntaa kohtuullisesti ja kokeile esim joogaa
- Itselläni on vaalea iho, jossa vähän pigmenttiä, joten punoitus näkyy herkästi. Vaikka mies olenkin niin käytän kasvoihin nopeasti imeytyvää kosteusvoidetta ja päälle oman ihoni väristä meikkivoidetta. Käytän tietty vähäisen määrän, jotta ei herätä huomiota ja ainakin minulla rauhoittaa kasvojen väriä jonkin verran.
- Itsekin aikoinaan törmäsin ammattiauttajienkin perisyntiin vähätellä ihmistä, joka tulee hakemaan apua jännitysoireisiin. Liika jännittäminen on tosi yleistä, mutta sen vakavuutta vähätellään jatkuvasti ja vain ongelman itse kokenut voi tajuta kuinka kurjasta jutusta on kyse-
- Jännittämisen ja sen oireiden paradoksi on siinä, että mitä enemmän asiaa ajattelet ja yrität oireita estää niin sitä pahempi ongelma on, koska jännittäminen on tahdosta riippumattoman hermoston juttuja. Paras hoito on olla ajattelematta jännittämistä ja lakata pelkäämästä esim. punastumista, koska tahdolla sitä ei kuitenkaan voi hallita, mutta tiedän kyllä sen melkeinpä mahdottomaksi.
Voimia ja elämän iloa sinulle. Kaltaisiasi on hurjan paljon ja toivon, että toimiva keino saada apua ongelmaan joskus keksitään.
jännittäminen ja sen oireet ei olekaan ns. mielenterveysongelma? Mitä jos kyse on yliherkästi reagoivasta autonomisesta (tahdosta riippumaton) hermostosta. Tyyliin kuin allergiassa, jossa elimistö reagoi järjen vastaisesti johonkin siitepölyyn tai eläinpölyyn ja tulee oireita, joista on älytöntä haittaa sille ihmiselle?
Hei! Mulla on ihan sama juttu. Olin ihan yllättyny ku kirjotit just sitä, mitä oon aina ajatellu, mutten koskaa oo mihinkää uskaltanu kirjottaa. Mulla on oikeestaan aina, jatkuvasti niin, että ku ajattelenkaa että punastun, niin helotan heti punasena, ennenkaikkia tilanteissa, joissa ei pitäs punastua. Se ärsyttää ja sitä on niin vaikia yrittää peittää. Ite yritän aina mennä jonneki piiloon jos mahollista tai nojata käsiin tai jotaki, ettei muut näkis. Se ahistaa niiiiiiin paljon. Sitten kaikki esiintymistilanteet jännittää kauheesti ja yleensäki ihmisten kans juttelu. Kokoajan pelkään sitä, että punastun. Hikoilen kauheesti kans, varsinki sillon ku punastun. Hikoilen sillonki ko keskitän kaikki voimat siihen, etten punastuis. Sitä on niin vaikea varmasti muitten ymmärtää miltä se tuntuu, jos ei oo ite kokenu tämmöstä. Hyi että mää haluan pois ne olot. Koko elämä rajottuu siihen, että pelkää että punastuu. Kokoajan on semmonen jännitystila päällä. Ärsyttää niin paljon, ko jos on kaverin tai kavereitten kans, ni tuntuu ettei voi olla normaalisti yhtään niitten kans. Ei vaan voi. Ihana kuulla, että on muitaki samanlaisia. Vaikka sehän ei oo mukava juttu. Voimia sulla ja koitetaan selvitä tilanteista! Hoitoja en oo mitään kokeillu, enkä halua varsinkaa mittään lääkkeitä alkaa syömään. Haluaisin vaan punastumisen pois, niin voisin olla vapaasti kaikkien kans. Sisältä oon sosiaalinen, mutta punastuminen pelottaa niin paljon, etten voi olla normaalisti kenenkää kans, enkä jutella mitään.
mutta kannattais miettiä, mikä sen punastumisen taustalla on. Apua kannattaa hakea joka paikasta , mistä mahdollista, jos kouluterveydenhoitaja vähättelee vaivaa niin sitte terveyskeskukseen sairaanhoitajan (psykologiaan erikoistunut) puheille tai mielenterveystoimistoon. Ei kannata jäädä oottamaan, että vaiva paranee iän myötä, koko elämä menee jännittäessä. Tää elämä on niin lyhyt ja jos koko nuoruus ja paras aikuisikä menee jännittämiseen niin vanhana saattaa tulla katkeraks ku "elämä jäi elämättä" . Apua löytyy kyllä, mutta sitä on tosissaa haettava, jos etukäteen ajattelee, että se vähättelee kuitenkin tätä mun vaivaa niin sitä saattaa itekin kertoa siitä vähätellen. Apua on haettava ja mieluummin vähän liiotellen vaivaa ja jos kuitenkin joku vähättelee niin seuraavassa paikassa oltava vielä topakampi. Jos äiti vähättelee, niin haluuko se auttaa ettei sun elämäs olis samanlaista jännittämistä kun sen oma on ollu. Voi kun mä osaisin sanoa, mitä mä tarkotan että siitä olis apua.
Mullekin vähäteltiin eikä se vaiva ole kadonnu
Olen nyt 25-v nainen. Olen ollut arka ja ujo elämässäni niin kauan kuin muistan. Pienenä piilouduin aina äidin taakse, jos joku vieraampi tuli käymään, enkä saanut montaa sanaa suustani. Toisaalta hyvien kavereiden kanssa ongelmaa ei ollut, ainoastaan puolituttujen. Yläasteella sitten asiat pahenivat, jokaista esitelmää jännitin ainakin kuukauden etukäteen, enkä iltaisin (monta iltaa etukäteen) saanut unta, koska tilanne ahdisti niin paljon. Ongelmanani oli myös punastuminen sosiaalisissa tilanteissa ja lisäksi joka ikisen liikuntatunnin jälkeen kasvoni loistivat pitkään punaisina (ja loistavat urheilun jälkeen yhä muutenkin). Lisäksi jännitin paljon myös puhelinsoittoja. En voinut kuvitellakaan kamalampaa kuin esim. leffalipun varaus (joka silloin hoidettiin puhelimitse). Lukiossakin samaa oireilua oli edelleen. Kuitenkin aina olen kokenut että olen sisältä rohkeampi ja sanavalmiimpi ja pikkuhiljaa aloin osallistua enemmän sosiaalisiin tilanteisiin ja tietysti kotoa muutettuani asiat oli pakko hoitaa itse. Yliopistossa koin vieläkin jännitystä ja ensimmäiset esitykset 150 hengelle kyllä pistivät yöunet sekaisin. Yhtään esitelmää en kuitenkaan ole jättänyt pelkoni takia väliin, joskaan en ole aktiivisesti esiintyjäksi hakeutunutkaan. Kuitenkin pikkuhiljaa jännitysoireet alkoivat helpottaa. Lähdin vaihtoon 3. yliopistovuotenani ja se ehkä laittoi pisteen jännittämiselle. Enää en koe olevani ujo ja arka ja vaikka välillä saatankin punastua, mutta sitä en lainkaan edes mieti. Kaikki opiskelukaverini ovat todella yllättyneitä, kun olen kertonut kuinka ujo olenkaan ollut, sillä nykyisin olen aika eri ihminen kuin vuosia sitten. Vieläkään en mikään esiintyjä ole (tuskin koskaan), mutta yöuneni saan nykyisin nukkua rauhassa, eikä puhelinsoittokaan pelota. Enää en ole ujouteni ja arkuuteni vanki ja iän myötä olenkin saanut itsevarmuutta ja itseluottamusta ja olen nyt muutaman vuoden elänyt elämäni onnellisinta aikaa :o)
Uskon että jokaisella on mahdollisuus samaan. Rohkeasti vain päin sosiaalisia tilanteita, oli naama punainen tai ei. Pikkuhiljaa tilanteisiin tottuu ja sitä kautta ujouskin hälvenee. Mitään oikotietä tai ihmelääkettä ei ole, ainoastaan aika ja harjoitus (toiset tarvitsevat enemmän kuin toiset). Suurin virhe on jäädä kotiin naamaansa piilottelemaan, siinä jää elämä elämättä! (ja parempi kai elää punanaamana, kuin ei elää ollenkaan)
Epa ja Karnosiini on minulla auttanut eikä jännittämistä ja paniikkia enää ole. Syön joskus propralia myös varalta jos pitää mennä johonkin juhliin ym
reseptillä vai ilman? ja aiheuttaako ne mitään riippuvuutta tms?
Mulla oli sillätavalla että olin ala-asteen ihan älyttömän villi ja riehuja mutta sitten kun menin ylä-asteelle nii paheni pahenemistaan. ysi luokka oli kaiken huippu. Esitelmät stressas oikeasti montaa viikkoa aikasemmin. Punastelin jokaisessa tilanteessa jota pidin nolona. Sillon ajattelin että mitenkäs tästä selvitään kun kaveritiki naureskeli mulle. Yritin sillon ettiä netistä hieman aiheesta mutta ei oikeen löytynyt enkä kirjotellutkaan mihinkään. Sitten kun menin lukioon nii eka luokka jännitti hieman kun ei yhtään entistä kaveria tai ees tuttua tullu samaan paikkaan. Ekana vuonna jännitin kokeita mutta punastelu oli hieman oudosti helpottanut. Kun menin kakkos luokalle kavereita oli aivan mahottomasti ja en jännittänyt missään tilanteissa. En edes esitelmissä tai muissakaan. Olen aina ollut sosiaalinen ja tuntui että nyt pystyn vihdoinkin nauttia siitä. Jotenkin kesälomien aikana ja kunnon kavereiden seurassa ajan viettäminen pyyhki punastelun pelon pois :) Kyllä välillä tietenkin hieman pamahtaa väriä kasvoille mutta kukaan ei reagoi siihen enää mitenkään, miksi siis minäkään? Tiedän miltä siis punastuminen ja hikoilu tuntuu enkä oikein osaa selittää miten asia minulle ratkesi. Hieman kuitenki työnhaku ja pääsykokeet jännittivät mutta sehän on normaalia ;) Voisinpa kertoa teille kuinka asia korjaantuisi mutta mutta.. : /