Olen 20 vuotias nuori mies, ja olen pahasti eksynyt omiin ajatuksiini. Haluaisin pystyä käsittämään mikä saa ihmisen ajattelemaan niin kuin hän ajattelee, mikä saa toiset uskomaan jumalaan, toiset ihannoimaan sotaa, valittamaan turhasta, ihan mitä tahansa..... Mikä on tehnyt minusta sen mitä minusta on tullut?
Paras kaverini on kulkenut rinnallani 16 vuotta mutta hänestä tuli erillainen, hänestä tuli "normaali". Hän kävi rippikoulun, minä en, hän lähti armeijaan, minä en.
Äitinikin sanoi että mikset sinä voi tehdä niin kuin kaikki muutkin ikäisesi tekevät? Ehkä juuri sen takia, ja sen etten usko jumalaan, enkä ymmärrä mitä hyötyä on sotimisesta.... en kyllä aio sivariinkaan mennä.
Olen kysynyt itseltäni liian monta kertaa, MIKSI? Miksi minun pitäisi tehdä näin? Menetönkö/jäänkö jostain paitsi jos en tee näin? Mitä väliä sillä loppujen lopuksi on?
Olen työtön. Opiskelin kolme vuotta, suoritin opintoni kunnialla loppuun, vaikka ala ei kiinnostanut, eikä kiinnosta vieläkään. Amiston viimeisellä luokalla aloin lintsaamaan kuolusta. Vasta, huom, vasta! En ollut ikinä aikaisemmin lintsannut, en ala, enkä yläasteella. Jotenkin vain käsitin sen, että opettajien uhkaukset olivat täysin perättömiä, kukaan ei joutunut korvaamaan poissa olojaan. Olimme pitkiä päiviä ykisn luokssa, ilman valvontaa, istuimme koneen ääressä ja "teimme" tehtäviä. Nuosin paikaltani, vedin takin niskaani ja lähdin, en tuntenut menettäväni siinä mitään, sillä ei ollut mitään merkitystä.
Työttömyys on paha asia, mutta en tunnu tiedostaneeni sitä kovinkaan hyvin. En ole oikeastaan yhtään huolestunut siitä että minulla ei ole töitä. Ja toisaalta en edes tiedä mitä haluaisin tehdä, sitä omaa alaa ei vain tunnu löytyvän. Olen käynyt, ammatinvalinta ohjaajilla, ammatinvalinta psykolokeilla, ennen opiskelua opintoohjaajilla, mutta ei, ei lyödy.
Oikeastaan pelkään, että kun "joudun" töihin, jos se ei olekaan se oma ala, mutta se on ihna ookoo, ja siitä saa rahaa, ja sillä tulee toimeen.... Sellainen ala kuin kolmen kuukauden työharjoittelu jaksoni helsingin konepajalla, päiviä ei enää erottanut toisistaan, havahtui vain joihinkin tiettyihin hetkiin, joko menossa, syömässä, tai tulossa himaan. Niin jos joka päiväinen työ olisi sellaista, sillä eläisi ja tulisi toimeen mutta se olisi tylsää..... ja minulla kun ei ole kuin tämä yksi elämä, olisi sääli jos se menee hukkaan. Ei ole mahdollisuutta kokeilla uuudestaan, että joo ei tää nyt ollu mun juttu kokeillaan jotain muuta. Aikaa ei saa takaisin, jokainen mennyt päivä on menetetty.
Toivoisin ja vanhempani myöskin toivoisivat että puhuisin heille enemmän asioistani. En oikeastaan enää nykyää pahemmin kerro heille mitään. Ja välillä he puhuvat minusta asioita jotka eivät pidä paikkaansa, jotain mitä he kuvittelevat minun olevan, välillä tekisi mieli sanoa, että ette te edes tunne minua, mutta jätän sanomatta. Myötäilen vain ja olen hiljaa.
En usko heidän ymmärtävä, en usko että osaisin edes kertoa kaikkea. Juuri se on mielestäni ongelma kun kaikki ihmiset ajattelvat eritavalla, toisen näkymykset ovat omasta mielestä ihan vääriä. Yrittäisi nyt selittää rasistille että kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia, ei se onnistu.
JATKUU....
Toisinajattelija.
5
393
Vastaukset
- WWADWUWWHDLF..
En ymmärrä ihmisiä, enkä oikeastaan enää mitään muutakaan. Kaikki on jotenkin niin typerää/tyhmiä.
Niin kliseisiä asioita, ihmisten vääristyneitä arvoja ja ajattelu tapoja. Esim, nyt se armeija. Minkä ihmeen takia sinne pitäisi mennä? Koska siellä kasvaa pojista miehiä! Niin juuri, kaikista aivottomin peruste joka on keksitty. Kuinka paljon rahaa mätätään sota teollisuuteen ympäri maailmaa ja samalla ihmisten pitäisi suunnata kohti kestävää kehhitystä, ja sitten vielä kutsutaan itseämme sivistyneiksi. Niin kauan kuin on rikoksia, sotia ja väkivaltaa, ihmiset ovat kaukana sivistyneestä.
Rahassakaan ei ole mitään järkeä, millää ei ole mitään rahallista arvoa kaikki hinnat on vain vedetty hatusta. Ja rahaa on vain se tietty määrä maailmassa ja jos se pahasti ylittyy niin tulee iflaatio, sekin ihna ihmisten itse keksimää. Ja kehitys maat kärsivät sen takia kun niillä ei ole varaa tehdä yhtään mitään, ja sitten kerätään jotain avustuksia vaikka mikään ei estäisi korjaamasta asioita ilman rahaa.
Se olisi yksi toiveeni: Maailma ilman rahaa.
Sitten tulee uskonnot. Nekin täysin keksittyjä. Ja jumala jonka tulisi rakastaa kaikkia, mutta joka antaa kaiken pahan tapahtua, ja jos emme tottele hänen käskyjään palamme helvetissä aikojen loppuun asti.
Ja suurin osa ihmisistä valittaa täysin turhasta. Oma isäni on hyvä esimerkki, hän valittaa erityisesti siitä kuinka köyhä hän on, ja kuinka huonosti hänen asiansa ovat. Oma talo, kaksi hehtaaria maata, uusi auto, 50tuuman terävä piirto tv, oma terassi, ihan kohtuu palkkainen työ.... Ei pitäisi olla mitään syytä valittaa, mutta silti maailma on hänelle epäoikeuden mukainen.. ja erityisesti hän valittaa politiikasta.. mistä pääsemmekin jälleen yhteen "ei mitään järkeä aiheeseen"
En aio ikinä äänestää. Minulla on yksi ja sama kuka on maamme presidenttinä tai ketkä istuvat edeskunnassa, he eivät vaikuta minun elämääni. Poliitikot ovat täysin kykenemättömiä ratkaisemaan maamme ja maailman ongelmia.
Lokeroituja ihmisiä, mihin puolueeseen kuulut, mihin uskot, minkä maalainen olet jne... miten nämä asiat muuttavat ihmisten käsityksiä toisistaan. Mitä väliä on jonkun ihonvärillä, tai uskolla, tai puolueella? Minun "maailmassanni" en ole suomalainen olen maailman kansalainen, ihminen.
Jos minä saisin päättää, jos minä olisin luonut maailman, ei olisi rajoja, ei rasismia, ei uskontoja, ei politiikkaa, eikä rahaa.
Ehkä eniten toivoisin että saisin olla vapaa, että jotenkin mystisesti työvaimatoimisto unohtaisi olemassa oloni, ja jotenkin mystisesti tililleni ilmaantuisi juuri sen verran rahaa että tulen toimeen elämäni loppuun asti. Minusta on mukava herätä aamulla, kävellä postiin ja juoda aamukahvit lehteä lukiessa. Pyöriä kaupunkilla ja ostella elokuvia, joita keräilen. Käydä pyörälenkillä, varsinkin nyt kun syjsy tulee on sellainen raikas viileä ilma. Valjoa myöhään ilman murhetta siitä että aamulla pitäisi olla pirteä.
Joku voi kutsua sitä laiskuudeksi, minä en. Olen ahkera työmies, sen voi moni luotettava taho todistaa.
Jos minä lupaan olla kahdeksalta paikalla, minä olen kahdeksalta paikalla. Luottamus on yksi mielestäni tärkeimpiä arvoja joita tulisi vaalia.
Maailma on niin ihme paikka.
Ei tullut kaikki sanottua, ei millään..............- k
Hei!
Minusta on hienoa miten paljon kirjoitit ajatuksiasi . uskalsit kyseenalaistaa "perinteisiä" käsityksiä kuten esim.että miksi on pakko mennä armeijaan , miksi ei sivari.
Tahdon muistuttaa sinua , että armeija ei yksinkertaisesti vain sovi kaikille, ja se on mustavalkoista ajatella että se joka ei käy armeijaa, vaan sivarin, olisi jotenkin huonompi tai luuseri.
Onneksi nykyään tämä aate on vähän murtumassa koska se on todella mustavalkoinen näkemys.
Ihminen on yhtä arvokas vaikka menisi sivariin tai armeijaan. Sydämessäsi tiedät itse mitä haluat, ei kukaan muu voi sitä päättää puolestasi.
Kukaan ei ole osannut perustella miksi armeija on oikea ratkaisu. Jos tahdot sivariin tai armeijaan, sen pitää riittää myös muille koska se on sinun ainutlaatuinen päätöksesi.
Koen myös että nykyajassa on paljon jonkinlaisia "standardi" asioita ja niistä poikkeaminen on kiusallista, mutta on rikkaus olla myös järkevästi eri mieltä asioista.
Ihmiset lokeroivat ja arvostelevat toisia ihmisiä erilaisten asioiden takia, mutta todellinen rakkaus ja toisen ihmisen arvostus ei katso ihonväriä eikä aja kilpailemaan tai sotimaan.
Oman itsensä ja myös toisen arvokkuuden hyväksyminen on iso asia.
Ihminen valitettavasti on ahne ja taipuvainen vallantavoitteluun keinolla millä hyvänsä.
Tärkeää on kaikesta vääryydestä huolimatta vahtia itseään ja vältellä tietoisesti asioita jotka ajavat riitoihin,sotiin, väittelyihin,kiusaamiseen yms. Pyrkiä ystävyyteen ja rauhaan tietoisesti huolimatta siitä, vaikka ei aina saisikaan samanlaista vastausta, jatkaa eteenpäin kaikesta huolimatta.
Mieti rehellisesti asioita, joista sinä pidät. Tee mukavia asioita jotka koet omaksesi. Näe omat vahvuutesi ja koita kehittää niitä, mutta ymmärrä myös omat heikkoutesi. Sinun vahvuutesi ei ole välttämättä samat kuin jollain toisella, siksi on tärkeää että pääsisit tiedostamaan omat hyvät puolesi ja jakamaan niistä niille, jotka ovat heikkoja niillä alueilla.
Jotkut ihmiset valittavat sen takia, kun ovat voineet aina niin hyvin. SIllon on aikaa mietiskellä itku silmässä 50 tuuman tvn kokoa , väärän värisiä verhoja jne. Etenkin kun elämään tulee vaikea vaihe, silloin pieni muuttuu isoksi. Kiitollisimmat tuntemani ihmiset ovat niitä, jotka ovat kokeneet tyhjyyttä ja köyhyyttä, tulee jalo taito oppia olemaan kiitollinen vähästä:).
Mitä tulee uskon asioihin, itse uskon Jeesukseen ja se on isoin asia mitä omistan. Se on turva ja lohdutus , ja risti on kirkas silloinkin kun on kaikista pimeintä ja pettymys toisiin ja itseensä on suurin.
Saan olla heikko ja vajavainen, kelpaan silloinkin. Tekosyitä ja petosta ja tietoista pahantekoa ja vääryyttä Jumala ei kuitenkaan salli.
Omassa elämässäni on ollut paljon epätoivoa, harmia ja pettymyksiä erityisesti toisiin ihmisiin, ja kun aina ei tahdo ymmärtää miksi joku on niin paha tai tekee väärin... Silloin on Jumalan voima osoittautunut todelliseksi erilaisilla isoilla ja pienillä asioilla. Ihminen on ja tulee aina olemaan epäoikeudenmukainen ja mielitekojensa vietävissä.
Ihminen on saanut lahjaksi elämän ja vapauden elää elämää, mutta
joskus tulee hetki, jolloin jokainen meistä joutuu vastuuseen kaikesta hyvästä ja pahasta mitä on tehnyt.
Ihminen on se kuka kohtelee väärin, ei Jumala.
Jumalan olemassaolon näkee siitä, miten ihmisellä on tunteet,moraali, käsitys oikeasta ja väärästä, ja ennenkaikke kyky rakastaa ja antaa anteeksi.
On hienoa että mietit isoja ja tärkeitä asoita. Toivon että jakaisit noita asioita rehellisesti vanhempiesi kanssa, ja tekisit rohkeasti niitä valintoja jotka koet omaksesi,kuka toinen tietäisi sydämesi tahdon muka paremmin kuin sinä itse? Älä luovuta! Olet arvokas ja tärkeä! kenties tämä aika elämässäsi on se, kun alat tutustua siihen mihin suuntaan olet menossa . Ymmärrän että on turhauttavaa esim.kun ei tiedä mihin ammattiin haluaa ja työkkäri jaksaa tivata vastauksia asioihin mistä ei ole mitään hajua.
...Vaikka on jo elettyjä päiviä takana, niin suuntaa katse ja voimavarat tuleviin päiviin, muuten sitä huomaa olevansa eilisen vankina eikä elä ollenkaan. - iitintilta:)
Olen lukenut tarinasi jo moneen kertaan ja taas palasin siihen. Miksi taas palasin, niin sinun kirjoituksissasi on jotakin, joka pakotti lukemaan vieläkin uudestaan. Siinä on joitakin samanlaisia ajatuksia mitä itsellänikin on ja on ollut. Olen 40 nainen ja vasta 10 vuotta sitten löysin itselleni sen ammatin, jossa halusin ja haluan vieläkin olla.
Luin nimimerkki k:n sinulle kirjoittaman vastauksen ja se on niin hyvin kirjoitettu, että voisin sanoa että ei ole mitään lisättävää :). Kuitenkin jäi mietityttämään että olet etsinyt omaa alaasi löytämättä sitä vielä. Tuli mieleeni elokuvien keräilystä, että oletko miettinyt media-alaa tai jotain siihen viittaavaa. Olisiko motivaatiota lähteä opiskelemaan jotakin, joka sivuaa kiinnostustasi elokuvia kohtaan?
Hyvää syksyä sinulle ja nauti jokapäivästä sellaisena kun se vastaan tulee, sillä se päivä todellakin tulee vaan kerran. Itse en ole ymmärtänyt aina sitä tehdä ja nyt kadun suuresti, sillä liian monia hienoja päiviä meni ohitseni, enkä ymmärtänyt olla niistä päivistä/hetkistä onnellinen ja kiitollinen. "Maailma on niin ihme paikka" :)
- k
...ainiin. Unohdin sanoa, että älä yritä vakuuttamalla vakuuttaa toisia ihmisiä(kuten viestisi lopussa mainitsit rasisti jutun). Seiso rohkeasti omana itsenäsi äläkä myötäile toisia. Toisten vakuuttelu vie turhaan voimia eikä todellista voittoa näe heti.´, vaan kenties hitaasti ajan kanssa. Niin kauan kun pystyt perustella itsellesi järkevästi asioita, niin onnistuu perustelu muillekin.
Mitä tulee vanhempiesi väitöksiin , että he sanovat asioita mitkä eivät ole totta, mikset sano vastaan(kärsivällisesti)? Vaikeneminen aiheuttaa isomman vahingon.
Näin myös vanhempasi alkaisivat tuntea sinua enemmän ja "väärät analyysit" jäisivät pois.
Voimia ja rohkeutta sinulle:)- WAMCBITEOCMU....
Kiitän kommenteistanne.
Jatkan maailman katselua kyseenalaistavin silmin. Luultavasti kuitenkin pidän kaiken tiedon itselläni enkä jaa sitä muille, ellei nyt jokin ihme tapahdu ja kohtaan jonkun saman ajatusmaailman omaavan. Luultavasti pudottelen ajatuksiani ympäriinsä suomi24:sen foorumeita. Sanottavaa vain olisi niin paljon ettei 5000 merkkiä riitä, eikä oikein ole mitään hyvää palstaakaan minne voisi vain höpistä jostain aiheesta.... ja toisaalta hyvin harvoin viestit saisivat järkeviä vastauksia ihmisiltä jotka oikeasti vaivautuisivat ajattelemaan hiukan enemmän.
WWADWUWWHDLF
What we are dies with us what we have done lives forever
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400006101004424h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?102458Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy2111862Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja231663- 721050
Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.43993Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?75875Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57862En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.43832Tuo yksi tampio vielä ilmeisesti kuvittelee
Että joku itkee peräänsä täällä vinkuen jotain utopistista kadonnutta rakkauttaan kaksoisliekit silmissä leiskuen. Pyhä82792