Aamu tv.ssä Hannu Salama totesi ettei politiikka kiinnosta enää kansalaisia ja että puolueet olisi kriisissä.Kriisi on lähinnä puolueista ainoastaan sosialisteilla ja yleensäkin vasemmistolla. Ei Kokoomuksella eikä Keskustalla. Kaikkein eniten älämölöötä onkin asiasta pitäneetkin , aivan oikeutetusti kyseiset puolueet. Sosialismi ja kommunismi onkin juuri kriisissä , eikä se kiinnosta kansaa. Kuin peitelläkseen omaa poliittista kriisiään onkin vasemmisto käynyt raivoisaan hyökkäyssotaan Kokoomuslaisia ja Keskustalaisia poliitikkoja vastaan. He syyttävät olemattomista asioista kerta toisensa jälkeen ,milloin vaaliavustuksissa olisi epäselvyyttä.Lisäksi kansalaisia hämmennetään kertomalla rikosepäilyistä ja mahdollisista rikossyytteistä kyseisiä puolueita kohtaan.Juoni onkin varsin onnistunut ja näyttäisi jotenkin toimivankin. Propakandahyöty on silloin saavutettu kun vaalit on ohi ja todetaan ..syytön.Vasemmistolla on oma likapyykki pesemätä.Vaaliavustukset heillä tuskin kestäisivät niin tarkkaa suurennuslasin käyttöä kuin muilla puolueilla.Yleensäkin vasemmiston kelpaamatonta aatetta koetetaan edes jotenkin tasapainottaa keksityillä rikossyytteillä kilpailevia puolueita kohtaan.Kokoomus ja keskusta ei sosialistisina puolueina ovat ennakkosuosikkeja ja ovat myös nuorten suosiossa. Sosialistisille aatteille nuoremme sanovatkin,EI.
Vaalit
odotusta
3364
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mikähän asiantuntija oli kyseessä? Taisi olla vielä kokoomusjohtoinen kanavakin:)
Asia on justiinsa toisinpäin, nykyisen hallituksen emämunaukset on aiheuttanut sen että politiikka kiinnostaa enemmän kuin aikoihin. Tuollaisia propaganda-asiantuntijoiden "lausuntoja" ei kukaan fiksu ota tosissaan.
Oletko muuten itse kokoomuksen leivissä, mairittelevasta kirjoituksestasi päätellen...
Oppositio on oikea paikka vasemmistolle. Kunhan eka opettelevat yhteistyön taidon ja lopettaa turhan lässsytyksen ni sitten katsotaan.
Vasuri änkyrät häviää seuraavat vaalit. Siinä ei jauhaminen torjuntavoitosta lämmitä. KOK ja PS suurimmat voittajat.