Olen miettinyt elämääni jo kauan ja alan olla todella väsynyt siihen. Lapsuuteni oli ihan normaali, mitä nyt vanhemmillani oli parin vuoden ajan tapana olla joka ikinen viikonloppu tuttavaperheen kanssa juhlimassa yötä myöten ja minä sitten kaverini kanssa alle kymmenvuotiaina juostiin mukana ravintoloissa ja yöksi meidät jätettiin joko kaksin tai kaverin sammuneen äidin seuraksi kotiin. Monesti olin myös kotona yksin aamu viiteen asti ja olin niin peloissani etten uskaltanut nukkua ja minun oli pakko pitää valoja päällä koko yön. Soittelin äitille milloin he tulevat kotiin, mutta puheesta ei saanut mitään selvää tai hän ei vastannut puhelimeen. Usein katselin vanhempieni riitoja vierestä, itkin yön isän perään joka oli lähtenyt kävelemään yöhön tai keräsin lasinsirpaleita lattialta. Noin seitsenvuotiaana alkoi ruumillinen väkivalta joka loppui kuitenkin ja alkoi taas monen vuoden jälkeen teini-iässä jolloin alkoi myös henkinen väkivalta. 12-vuotiaana aloitin alkoholinkäytön ja jäin siitä useasti kiinni. Jossain vaiheessa menin puhumaan koulupsykologille väkivallasta ja he ottivat yhteyttä sosiaalityöntekijään. Sen jälkeen ruumillinen väkivalta loppui mutta henkinen jatkui. Alkoholin käyttö alkoi taas ja entistä voimakkaampana. Menin kerran suruissani metsään yksin juomaan ja otin seuraksi paracetamolia. Loppujen lopuksi sain juuri raahauduttua kotiin umpi jurrissa ja poliisithan siellä oven takana olivat, koska tuttuni oli soittanut hätäkeskukseen. Aiemminkin olen ottanut särkylääkkeitä alkoholin kanssa. Olen myös tilannut kannabista. 13-vuotiaana minua kiusattiin koulussa, mutta vaihdoin toiseen kouluun. Minulla oli myös akne joka on vaikuttanut syvästi itsetuntoon, siitä olen kuitenkin melkein kokonaan päässyt eroon. Osa kavereista on jäänyt masennukseni takia. Minulla onkin vakava masennus ja olen usein miettinyt itsemurhaa, ensimmäisen kerran pari vuotta sitten. Nyt se on taas pallannut mieleen ja tiedän jo mitä tekisin, paikkaa ja aikaa en ole vain suunnitellut. En pelkää kuolemaa, se on enemmänkin aina kiehtonut minua. En vain ole varma viitsinkö tuottaa sitä kaikkea surua ystävilleni ja sukulaisilleni. Viitsinkö olla niin itsekäs, toisaalta en ole täällä muita varten. Joskus pitäisi miettiä myös itseään. Elämä ei ole hymyillyt pitkään aikaan ja olen jatkuvasti surullinen ja ahdistunut. Painoni on laskenut ja nukkuminen on hankalaa. Olen muutenkin liian laiha ja tiedän sen itsekkin, ruokahalua ei vain ole. Eikä paljoa halua elämään. Monet asiat joista ennen innostuin eivät enää kiinnosta niin paljoa. Ainut mikä minua kiinnostaa on alkoholi, siitä on tullut liian iso osa elämääni. En enää keksi mitään mitä tekisin. Ajattelen kaikki asiat, kuin niillä ei olisi enää väliä, kuin kohta en enää olisi täällä. Niin ja iältäni olen vasta 15-vuotias, eli monen mielestä olen vielä nuori ja minulla on elämä edessä. Jepjep elämä edessä hyvinkin, harmi kyllä.
Väsynyt kaikkeen.
tyttö vain
4395
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
On surullista lukea kaltaisesi tarinaa, mutta lopeta päihteiden käyttö. Se ei tee ongelmista pienempiä. Ja esimerkiksi tk:n voi aina mennä puhumaan, he ohjaavat sieltä eteenpäin.
terveyskeskus auttaa, mutta ilmeisemmin mikäli sinulle aloitetaan masennuslääke, niin olet sitten siitä riippuvainen. Nykymaailmassa ihmiset ovat riippuvaisia lääkkeestä, tupakasta, alkosta, huumeesta tai jostakin. Mutta hyvän kuuntelijan sinä tarvitsisit. Niitä kuuntelijoita on mielenterveystoimistoissa. Vaikkapa sairaanhoitaja tai psykologi olisi oikeen hyvä neuvomaan ja kuuntelemaan. Monesti ihan puhuminen helpottaa. Terapeutilta saa myöskin henkistä tukea elämään.----Soitappa mielenterveystoimistoon tai soitappa terveyskeskukseen ja kerro sinne asiasi. Luota niihin ihmisiin, se on tärkeää. Parempi on keskusteluhoito kuin turruttaa lääkkeillä aivot. Toisinaan lääke on kyllä paikallaan. Tsemppiä sinulle ja kyllä se elämä sinulle vielä hymyilee. Muuten Verkkoklinikalla keskustellaan Masennuksesta. Googlaa Verkkoklinikka ja masennus.
on elämäsi ollut. Ja tulee tuolla menolla olemaankin.
Sanot että lapsuutesi oli "ihan normaali", ei ollut,vaan aivan sairas. Yleistä tuollainen "lasinen"lapsuus kyllä on muttei saisi olla. Vanhempasi ovat tuhonneet sinun elämäsi ja tulevaisuutesi. Nimittäin kun näköjään jatkat itse vakaasti vanhempiesi jalanjäljissä,niin tulevaisuutesi on myös tuhottu. Aivan liian nuorena olet joutunut kokemaan aivan liian paljon. Nyt olisi jo aika muuttaa suuntaa, tuolla menolla et kyllä pitkälle jatka,todennäköisesti et selviä täysi-ikäiseksi.
Sanoit että joskus pitäisi miettiä itseään, olet täysin oikeassa siinä, niin pitäisikin. Pitäisi alkaa välittämään itsestään,haluta itselleen hyvää. Nyt haluat vaan pahaa, kuten vanhempasi sinulle halusivat,kuten he opettivat sinutkin haluamaan. Perusteellinen suunnanmuutos elämääsi on kyllä tarpeen.
-
http://masennus.nettisivu.org
Minäkin suosittelen mielenterveytoimistoon soittamista. Tarvitset tukea elämääsi. Lapsuutesi on ollut täynnä turvattomuutta ja epävarmuutta, ja yrität nyt paikkailla asioita alkoholilla. Mielenterveytoimistossa käynti ei maksa mitään ja sinua halutaan auttaa siellä, joten älä jätä sitä mahdollisuutta käyttämättä. Käy vaikka täällä palstalla kirjoittamassa miten sujuu, jookos?