Tervehdys!
Itseäni on ruvennut askarruttamaan pääni sisällä tapahtuvat asiat aivan älyttömästi.
Tunne että en ole enää tasapainossa itseni kanssa,tunteiden täydellinen puuttuminen
ja asioiden äärimmäisen vaikea käsitteleminen on tuottanut tuskaa 2v ajan.
Kuukaudesta toiseen on tunne että olen jotenkin ulkopuolinen tästä maailman menosta
ja tallustelen täällä aivan yksin,tosin olen kyllä avoliitossa mutta kuitenkin.
Tämä tunteiden puuttuminen on se asia mikä on vaivannut minua eniten.(tai no tunnen
mutta en yhtään hyvää tunnetta vaan aina vaan sitä paskaa tunnetta)En saa enää mistään
mitään irti,ei siis mikään tunnu yhtään miltä.Ennen niin rakkaat asiat ovat minulle
täysin yhdentekeviä.Mikään ei maistu miltään,työt eivät luista,kotitöitä en jaksa tehdä
harrastuksia ei ole enää ja viinakaan ei maistu enää yhtään(tämä tosin hyvä asia).
On äärimmäisen vittumaista kun ei saa mistään mitään irti.Kun rupean miettimään taaskepäin
minkälainen olin ennen niin en saa kiinni mistään,siis en muista.Olen ruvennut epäilemään
että olenko ollut aina näin tunteeton ihminen,vaikea sanoa.
Minulle on sattunut 2v aikana jokseenkin paljon äärettömän epämielyttäviä asioita,on avioero
on parhaan kaverin kuolema,sukulaisen kuolema,isäni rankka kritiikki itseäni
ja elämääni kohtaan,kovaa viinankäyttöä,hyvien kavereiden menettämistä.Vaihdoin myös
työpaikkaa tähän väliin ja niin hyvät työkaveritkin jäivät siinä sivussa.
Pelkään että tässä ei tule käymään hyvin,tosin itsetuhoisia ajatuksia ei minulla ole vaan
sellainen ajatus pyörii päässä kokoajan että voi kun saisin itseni kuntoon jotta voisin
jatkaa normaalia elämää.
Taaksepäin kun kelaan niin tunne että tämä pahenee on selvä,rakastuin 1v sitten ja sen kyllä
tunsin todella hyvin,mutta tunne on laantunut ja tiedän että se ei johdu rakkauden puutteesta
vaan minussa on joku vikana mutta mikä,sitä en tiedä.Asiani ovat kuitenkin suht hyvin ja pitäisi
osata nauttia tulevasta kesästä ja elämästä mutta ei,tyhjää viivaa näyttää tunnetasolla.
Lapsia entisestä avioliitosta on ja tapaan heitä säännöllisesti mutta yllätys,yllätys,sekin tuntuu
niin lattealta,tai no tyhjältä,en edes enää osaa nauttia lapsista mistä ammensin sentään ennen
elämäniloa.
Olen vähän huono puhumaan asioista ihmisten kanssa ja se on syy minkä takia en ole lääkäriin
mennyt puhumaan näistä asioista mutta minun on ehkä pakko ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä tälle
asialle jotain.Tunne että olisi joku ihminen kelle voin kertoa aivan kaikki,siis aivan kaikki asiat on
tullut jotenkin itselleni tärkeäksi.Naiselleni en pysty kaikkia tekemisiäni kertomaan,se on selvä.
On niin paljon asioita menneisyydestäni etten pysty niistä kertomaan hänelle,hän menisi murskaksi jos
sen tekisin ja sitä en halua.
Selaan nettiä ja arvuuttelen että mikäköhän se meikäpoikaa vaivaa niin tulee yllätyksenä että melkeen
mihin tahansa mielenterveysvaivaan sopivat nämä minun oireet tai sitten kuvittelen asiat.
Olisiko kellään antaa vinkkiä että miten tästä eteenpäin? tosin luulen että se psykiatrille lähtö
rupeaa olemaan minulle ajankohtainen,sekin tuntuu vaan niin vaikealta myöntää itselleen ja läheisilleen
että olen mielenterveydeltään sairas vai olenko,kuvittelenko vaan nämä kaikki ja nämä ovat normaaleja asioita
mitä ihmiselle tapahtuu jossainvaiheessa elämää,kertokaa te se,minä en tosiaankaan tiedä.
tv:Mies 34v
Itseäni on ruvennut askarruttamaan pääni sisällä tapahtuvat asiat aivan älyttömästi.
Tunne että en ole enää tasapainossa itseni kanssa,tunteiden täydellinen puuttuminen
ja asioiden äärimmäisen vaikea käsitteleminen on tuottanut tuskaa 2v ajan.
Kuukaudesta toiseen on tunne että olen jotenkin ulkopuolinen tästä maailman menosta
ja tallustelen täällä aivan yksin,tosin olen kyllä avoliitossa mutta kuitenkin.
Tämä tunteiden puuttuminen on se asia mikä on vaivannut minua eniten.(tai no tunnen
mutta en yhtään hyvää tunnetta vaan aina vaan sitä paskaa tunnetta)En saa enää mistään
mitään irti,ei siis mikään tunnu yhtään miltä.Ennen niin rakkaat asiat ovat minulle
täysin yhdentekeviä.Mikään ei maistu miltään,työt eivät luista,kotitöitä en jaksa tehdä
harrastuksia ei ole enää ja viinakaan ei maistu enää yhtään(tämä tosin hyvä asia).
On äärimmäisen vittumaista kun ei saa mistään mitään irti.Kun rupean miettimään taaskepäin
minkälainen olin ennen niin en saa kiinni mistään,siis en muista.Olen ruvennut epäilemään
että olenko ollut aina näin tunteeton ihminen,vaikea sanoa.
Minulle on sattunut 2v aikana jokseenkin paljon äärettömän epämielyttäviä asioita,on avioero
on parhaan kaverin kuolema,sukulaisen kuolema,isäni rankka kritiikki itseäni
ja elämääni kohtaan,kovaa viinankäyttöä,hyvien kavereiden menettämistä.Vaihdoin myös
työpaikkaa tähän väliin ja niin hyvät työkaveritkin jäivät siinä sivussa.
Pelkään että tässä ei tule käymään hyvin,tosin itsetuhoisia ajatuksia ei minulla ole vaan
sellainen ajatus pyörii päässä kokoajan että voi kun saisin itseni kuntoon jotta voisin
jatkaa normaalia elämää.
Taaksepäin kun kelaan niin tunne että tämä pahenee on selvä,rakastuin 1v sitten ja sen kyllä
tunsin todella hyvin,mutta tunne on laantunut ja tiedän että se ei johdu rakkauden puutteesta
vaan minussa on joku vikana mutta mikä,sitä en tiedä.Asiani ovat kuitenkin suht hyvin ja pitäisi
osata nauttia tulevasta kesästä ja elämästä mutta ei,tyhjää viivaa näyttää tunnetasolla.
Lapsia entisestä avioliitosta on ja tapaan heitä säännöllisesti mutta yllätys,yllätys,sekin tuntuu
niin lattealta,tai no tyhjältä,en edes enää osaa nauttia lapsista mistä ammensin sentään ennen
elämäniloa.
Olen vähän huono puhumaan asioista ihmisten kanssa ja se on syy minkä takia en ole lääkäriin
mennyt puhumaan näistä asioista mutta minun on ehkä pakko ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä tälle
asialle jotain.Tunne että olisi joku ihminen kelle voin kertoa aivan kaikki,siis aivan kaikki asiat on
tullut jotenkin itselleni tärkeäksi.Naiselleni en pysty kaikkia tekemisiäni kertomaan,se on selvä.
On niin paljon asioita menneisyydestäni etten pysty niistä kertomaan hänelle,hän menisi murskaksi jos
sen tekisin ja sitä en halua.
Selaan nettiä ja arvuuttelen että mikäköhän se meikäpoikaa vaivaa niin tulee yllätyksenä että melkeen
mihin tahansa mielenterveysvaivaan sopivat nämä minun oireet tai sitten kuvittelen asiat.
Olisiko kellään antaa vinkkiä että miten tästä eteenpäin? tosin luulen että se psykiatrille lähtö
rupeaa olemaan minulle ajankohtainen,sekin tuntuu vaan niin vaikealta myöntää itselleen ja läheisilleen
että olen mielenterveydeltään sairas vai olenko,kuvittelenko vaan nämä kaikki ja nämä ovat normaaleja asioita
mitä ihmiselle tapahtuu jossainvaiheessa elämää,kertokaa te se,minä en tosiaankaan tiedä.
tv:Mies 34v
Vastaukset 11
Vanhimmat
Minä olisin kyllä sitä mieltä, että voisit hakea apua...MTT-toimisto voisi olla yksi paikka...
Vaikuttaisi ainakin noin äkkilukemalta, että olet masentunut. Sitä asiaa purkamalla selviää paljon...jossain vaiheessa ihminen reagoi kun tapahtuu paljon vaikeita asioita lyhyellä aikavälillä.
Tsemppiä! ja jaksamista!
Kyseessä on masennus.
Täydellinen "tunnelukko" on ihan tyypillinen oire, samoin kiinostuksen katoaminen asioihin, jotka ennen olivat hyvinkin tärkeitä (= anhedonia).
Hae hoitoa ajoissa. Voin vakuuttaa, että et todellakaan halua kokea hoitamattomana yhä pahenevaa tilannetta.
..kun ilmaiset itseäsi kirjallisesti noinkin hyvin, voisit ehkä printata tuon kirjoittamasi tekstin, ja antaa sen lääkärillesi, sitten kun päätät mennä.
Yhdyn edellisiin kirjoittajiin ja siis kannatan myös lääkärille menoa.
En usko, että olet sairas. Avun tarpeessa kumminkin. Itselläni on vähän samantyyppinen tilanne takanapäin.
Ota vaan yhteyttä johonkin auttavaan tahoon. Täällä minun paikkakunnallani on mielenterveystoimisto. Jos sinun paikkakunnallasi on sellainen, soita sinne. Jos sellaista ei ole, soita terveyskeskukseen. Jos olet hyvätuloinen, kannattaa ehkä hakeutua suoraan yksityiselle puolelle. Silloin voit myös vapaasti vaihtaa terapeuttia, jos siltä tuntuu. Sinun ei ole pakko mennä juuri psykiatrille; ammattiauttajilla voi olla muukin koulutus.
Sanot, että olet huono puhumaan asioista ihmisten kanssa. Osaat kuitekin kirjoittamalla kuvata olotilaasi todella hyvin. Etsi sellainen auttaja, jolle voit puhua. Kaikki ammattiauttajat eivät ole luotettavia, ja vika ei ole sinussa, jos puhuminen tuntuu vastenmieliseltä. Tämä voi tietysti olla sinulle itsestään selvää - sanon sen siksi, että minun piti se oppia kantapään kautta.
Sinulla on tuo tunne, että haluaisit kertoa jollekin ihmiselle aivan kaikki. Tee ihmeessä itsellesi se palvelus, että etsit sellaisen ihmisen!
Sinäkin olet etsinyt tietoa mielenterveysongelmista ja erilaisista oireista. Minäkin tein niin. Jossain vaiheessa sitten huomasin, että diagnoosien ja oireiden kuvauksista ja "sairauksien" syiden arvailusta ei ollut ollut minulle mitään hyötyä. Paranemiseni alkoi, kun löysin tiettyä kirjallisuutta ihmissuhteista, kriiseistä, elämänhallinnasta ja henkisestä kasvusta. Oireeni olivatkin olleet pohjimmiltaan vain tiedon puutetta! Kun ryhdyin soveltamaan uutta tietoa omaan elämääni, alkoi hyvinvointikin lisääntyä.
Tuosta sairaana olemisesta vielä. Olen tavannut mielenterveysongelmista kärsiviä, jotka sanovat masennustaan, paniikkihäiriötään tms. sairaudeksi. Uskon, että joskus voikin olla kysymys sairaudesta ja tuon sanan käyttäminen on asianomaisille hyödyllistä. Minäkin ajattelin jossain vaiheessa, että minun täytyy olla sairas, ja terapeutti vielä vahvisti tätä käsitystäni. Nyt jälkeenpäin, kun en tunne itseäni tippaakaan sairaaksi, ajattelen, etten ole koskaan ollutkaan mieleltäni sairas. Silloisissa olosuhteissa oireeni olivat pikemminkin tervettä reagoimista.
Tuon kirjoituksesi perusteella oireesi vaikuttavat aivan "normaaleilta". Sinulle on kahdessa vuodessa tapahtunut paljon raskaita asioita, joten olisi suorastaan luonnotonta, jos voisit hyvin. Auta itseäsi pääsemään tämän elämänvaiheen yli - pidän peukkuja sinulle!
pidän 10 vuotta sitten diagnosoitua ja edelleen jatkuvaa paniikkihäiriötäni sairautena.
Siinä se on sairaus muiden joukossa,kuten esim.kilpirauhasen vsjaatoiminta,jota myös,mm.sairastan.
Uskon, että paniikkihäiriösi on sairaus. Minun tilanteeni oli kuitenkin erilainen: mielestäni en ole ollut sairas, vaikka minulla on ollut psyykkisiä oireita. En myöskään halua, että ketään muutakaan psyykkisistä oireista kärsivää määritellään muitta mutkitta, ulkopuolisten toimesta, sairaaksi tai edes häiriintyneeksi. On eri asia, jos asianomainen itse pitää oireitaan sairautena.
...ehdottaa, että kannattaisi yksinkertaisella verikokeella tarkistaa kilpirauhasen toiminta, koska miehelläni oli paljon vastaavanlaisia oireita kilpparin vajaatoiminnan yhteydessä.
stressitilanteeseen mielestäni. Liian paljon vaikeita asioita lyhyessä ajassa. Jollekin olisi hyvä päästä puhumaan kunnolla.
Minunkin mielestäni, jos on raskaita elämän vaiheita takana, masennusreaktio on normaali. Ihmisen pitää antaa itselleen aikaa parantua menetyksistään ja toistenkin pitäisi antaa se toipilasaika, eikä heti leimata mielenterveysongelmaiseksi.
Puhuminen (en tiedä kenelle) ja lepo vois auttaa ja sitten pikkuhiljaa tehdä asioita, joista edes hiukan nauttii. Tämä maailma on outo, kun sisäiset parantumiset pitäisi tapahtua hetkessä, eikä normaalille surulle, menetyksille tai pettymyksille anneta aikaa.
Ei ihmisen tunne-elämä ole kone, joka toipuu toisten käskystä tai tietyssä ajassa. Olet menettänyt tosi paljon, ja raskasta on myös isäsi kritiikki.
Varaa ihmeessä aika jollekin, mutta älä suostu uskomaan heti kättelyssä, että olisit outo tai mielenterveysongelmainen.
Kiitos näin alkuun kaikille vastauksista ja se on saanut minut miettimään tätä asiaa monesta näkökulmasta ja kiitos kuuluu siitä teille.
Väkisin mieleeni tulee vääjäämättä se asia että minulla on joku vikana kun en missään vaiheessa saa minkäänlaista tunnetta mistään.
Olen yrittänyt nyt viikonloppuna ajatella/tehdä vain ja ainoastaan positiivisiä asioita joista olen ennen saanut hyvänolon tunnetta mutta ei mitään.
Tiedän 100% varmasti mitkä asiat ovat minulle tunnepuolella tärkeitä ja niitä olen yrittänyt ruokkia mutta ei,tasasen latteata.Tuleva kesä,kesäloma,luonto,kalastus,hyvä musiikki mikä sai ennen ihon oikeen kananlihalle kun kuulosti niin ,niin hyvälle mutta ei,ei sitten mitään.
Tämä rupeaa olemaan aika paskamaista koska olen kuitenkin tunneihminen ja tunne on ohjannut hyvin pitkälle minua elämässäni ja valinnoissani.Siis vankkumaton usko omiin tunteisiin ja siitä että tunne ohjaa minun elämääni.Nyt kun se on kadonnut niin mitä jää jäljelle,ei juuri mitään mihin uskoa.
nämä ovat mietteitä tällähetkellä ja kyllä se on vaan uskottava että tämä ei mene hetkessä ohi.Tarvitsen ulkopuolista apua tähän ongelmaan,se on selvä.Onko apu sitten lääkärin apu nappimuodossa vai puheapu joltain ihmiseltä,sitä en tiedä.
tv:tunteeton mies
Ps.Saako tunteita ostaa kaupasta?(rupeaa jo naurattamaan kun on niin tunteeton olo)
Minä kannatan puheapua! Nappimuodostakin on kuulemma ollut monille hyötyä, mutta älä nyt yksistään siihen turvaudu.
Ajattelin vielä mainostaa, että Mielenterveyden Keskusliitolla (www.mtkl.fi) on vertaistukipuhelin, jossa voi jutella kohtalotoverin kanssa juuri näistä asioista, joista olet kertonut. Lisäksi heillä on esim. tietopalvelu, josta voi kysellä kaikesta aiheeseen liittyvästä.
Ja vielä yksi konsti, jota itse olen käyttänyt: tavalliset auttavat puhelimet. Kirkon Palveleva Puhelin on minusta paras, numero 10071. Mielenterveysseuran kriisipuhelintakin käytän joskus, sen numero on 0203 445 566. Etenkin tuolla ensin mainitussa on usein viisaita ja elämää nähneitä ihmisiä päivystämässä. Heiltä voi saada ensiapua monenlaisissa asioissa. (Joskus tosin sattuu typeriä päivystäjiä kohdalle, mutta se riski pitää vaan ottaa.)
Sinulle on tapahtunut kyllä paljon, joten en kyllä ihmettele miksi mietit oletko sairas! Noin suuret elämänmuutokset ja tapahtumat vie kyllä mehut pois! Kuvauksistasi päätellen sinulla on paha masennus, stressi ja ahdistus. Nuo epätodelliset olotilat johtuvat ahdistuksestasi. Minullakin on tuollaisia johtuen paniikkihäiriöstä. En kuitenkaan epäile sinulla paniikkihäiriötä, koska oireet ovat erilaiset. Suosittelen kyllä lämpimästi lääkärille menoa, koska nyt on jo korkein aika läpikäydä perusteellisesti nuo kaikki asiat. Erittäin hyvä ettet juo alkoholia ym.., koska se pahentaa tilannetta! Toivon sulle paljon onnea ja menestystä sekä voimia! Tiedän että tuo on raskasta, mutta nyt tarvitset vain runsaasti asennetta tehdä asioille jotain!