JulkiTerhikistä luontaisterapeuti pätevyys

Terhikki-rekisteri avataan 9.9.. Nyt voit tarkistaa luontaishoitajasi, diplomi-terapeuttisi tai vaihtoehtoislääkärisi virallisen aseman netistä. Valviran Terhikissä on lähes 400.000 terveydenhuollossa ammattilaisen tiedot. He ovat terapia-ammateissa, joihin heidät on laillistettu ja joiden nimikkeet on suojattu. Julkinen tietokanta luotiin viime talven valeammattilaisia ja sepititteleitä koskeneen kohun jälkeen. Silloin selvisi, että hoitoaloilla "huseeraa" myös ihmisiä, jotka eivät ole hankkineet vaadittua koulutusta.

Julkisessa versiossa eli JulkiTerhikissä on vähemmän tietoja kuin varsinaisessa Terhikissä. Lisää tietoa tarvitsevan pitää edelleen soittaa Valviraan. Rekisteri kertoo nimen lisäksi ammattipätevyyden. Rekisteri kertoo myös, jos työntekijän oikeuksia on rajoitettu. Sen sijaan se ei kerro rajoitusten laatua, vaan sitä pitää kysyä erikseen Valvirasta. Rekisteristä ei löydy ammattilaista, joka on menettänyt oikeutensa toimia tai lupansa käyttää ammattinimikettä.
27370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Mitä lisähyötyä tuo rekisteri tuottaa potilaille?

Äänestä

Tämä on hyvä juttu. Jos nimi ei löydy listasta, niin lähtee 'hoitaja' vaihtoon.

Äänestä
  • Joo, sitten kentällä häärii neulojen, laserin, GuaShan ja ravintoneuvontojen kanssa lääkäreitä, jotka oikeasti eivät koskaan ole olleet tai eivät enää ole Suomessa laillistettuja lääkäreitä. Joskus kyse on kiinalaisista tai ent. IVY-maista tulleista "lääkäreistä".

    Nämäkin on nyt helppo tarkistaa. Jos ei ole nimi listalla => poliisille tekemään popparista rikosilmoitus puoskaroinnista, RL 44.L 3.§.

    Äänestä

  • Takaako nimi listalla sen, että siellä olevan potilas potilas saa parhaan tutkitun hoidon?
    Vai, että alan tuotteita ja palveluja myydään mahdollisimman tehokkaasti?

    Äänestä

  • epävarmuutta? kirjoitti:

    Takaako nimi listalla sen, että siellä olevan potilas potilas saa parhaan tutkitun hoidon?
    Vai, että alan tuotteita ja palveluja myydään mahdollisimman tehokkaasti?

    Paras tutkittu hoito ei useinkaan ole lääkärin valittavissa. Poliitikot määrittelevät raharaamit, joiden kanssa lääkärit joutuvat pelaamaan.
    Sen se takaa, ettei epäpäteviä henkilöitä kovin helposti enää pääse hoitotyöhön.

    Äänestä

  • pygpuy kirjoitti:

    > Poliitikot määrittelevät raharaamit, joiden kanssa lääkärit joutuvat pelaamaan....

    Onko hyvä ja tuloksellinen hoito aina suoraan verrannollista rahan käyttöön?

    Äänestä

  • verrannollistako? kirjoitti:

    > Poliitikot määrittelevät raharaamit, joiden kanssa lääkärit joutuvat pelaamaan....

    Onko hyvä ja tuloksellinen hoito aina suoraan verrannollista rahan käyttöön?

    Jos rahamäärän maksimi on annettu, niin silloin kahdesta yhtä tehokkaasta hoidosta halvempi on parempi. Mikäli hoito ei ole lumekontrollissa osoittautunut ollenkaan vaikuttavaksi, niin silloin sen ostaminen on turhaa, vaikka tuote olisi kuinka halpa.

    Julkinen rekisteri paljastaa ketkut, jotka yrittävät esiintyä hoitajina ilman mitään pätevyyttä.

    Äänestä

  • -terhikki kirjoitti:

    > Mikäli hoito ei ole lumekontrollissa osoittautunut ollenkaan vaikuttavaksi, niin silloin sen ostaminen on turhaa, vaikka tuote olisi kuinka halpa.

    Lumekontrolliakos sitä hoidetaankin?
    Eikös niitä kipeitä ja sairaita ihmisiä pitänytkään hoitaa?

    Äänestä

  • hoitoa? kirjoitti:

    Vähän sä olet yksinkertainen. Lumekontrolli tarkoittaa sellaista koejärjestelyä, jolla hoidon vaikuttavuus testataan. Se menee niin, että osalle porukasta annetaan oikeaa hoitoa. Osa saa hoidolta näyttävää, mutta tehotonta hoitoa vaikkapa sokeria lääkkeen sijaan. Sitten verrataan, onko ryhmien tuloksilla eroa. Jos ei ole, niin hoito on tehoton. Etkö sinä oikeasti tiennyt tätä vai tekeydyitkö ääliöksi tahallasi?

    Mikäli hoitajanasi esiintyvän henkilön nimeä ei löydy Terhikistä, kannattaa epäillä, onko hänen kaupustelemansa hoitokaan oikeasti tehokas vai maksatko turhasta. Ja jos rekisteristä löytyy henkilöitä, jotka tienaavat vaalikampanjarahojaan sokeria myymällä, niin kannattaa tehdä viranomaisille ilmoitus heidän poistamiseksi ammattitaitoisten hoitajien luettelosta.

    Äänestä

  • ja rikosrekisteriin kirjoitti:

    > Vähän sä olet yksinkertainen. Lumekontrolli tarkoittaa sellaista koejärjestelyä, jolla hoidon vaikuttavuus testataan.

    Entäs sinä moninkertainen.
    Jos ne kovin mainostamasi, testatut pillerit eivät enää autakaan tavallista Mattia ja Maijaa, kun heille tulee ongelmia ja tarvitsisivat apua vaivoihinsa.
    Ei vaikka lääkäri niitä määrää?
    Sitten verrataan koetuloksia ja tuloksia käytännössä näiden ryhmien välillä ja havaitaan eroja, niin hoitohan on osoittautunut käytännössä tehottomaksi.
    > Etkö sinä oikeasti tiennyt tätä vai tekeydyitkö ääliöksi tahallasi?

    Jatkat:

    > Mikäli hoitajanasi esiintyvän henkilön nimeä ei löydy Terhikistä, kannattaa epäillä, onko hänen kaupustelemansa hoitokaan oikeasti tehokas vai maksatko turhasta.

    Sinäkö takaat, että jos nimi löytyy Terhikistä, hoito on aina oikeasti tehokas, eikä makseta turhasta?

    Äänestä

  • ja käytäntö kirjoitti:

    perille? Eikös tuo teidän "skeponen" nimenomaa viitannut siihen, että joukossa voi olla myös huijareita? Ainakin seuraava lause...

    "Ja jos rekisteristä löytyy henkilöitä, jotka tienaavat vaalikampanjarahojaan sokeria myymällä, niin kannattaa tehdä viranomaisille ilmoitus heidän poistamiseksi ammattitaitoisten hoitajien luettelosta. "
    ...viittaa minusta kovasti siihen. Eikö sinusta?

    Näin muutaman viikon palstaa seuranneena, voisin sanoa että sarkasmi joko sopii kirjoittajalle, tai sitten se ei sovi. Minun mielestäni se ei sovi "skepottelijoille", koska luetun ymmärtäminenkin näkyy olevan varsin huteralla pohjalla.

    Nyt poistun seuraamaan taustalle, kun "skeponen" vetää tolloja, kuin pässejä narussa.

    Äänestä

  • -serf--s-def--s kirjoitti:

    Skeponen viittaa sitä sun tätä.
    Niissä viittauksissa kun ei tahdo löytyä päätä eikä häntää!

    Tuo sokerin myymisen esittely näyttää olevan tärkein sisältö tämän "tiedemiehen" viesteissä terveydenhoidosta esitelmöidessään!
    Kuinkahan moni palstalainen on saanut apua vaivoihinsa skeposen esityksistä ja sokerisatuiluista?

    > ...viittaa minusta kovasti siihen. Eikö sinusta?
    Viittaa mihin?

    Äänestä

  • viittaa kirjoitti:

    ymmärrys riittänyt. :-) Ei ihme, että suo "skeposenne" saa vääntää sinulle yksinkertaisemmankin asian rautalangasta.

    Lue vaikka tuo minun kirjoitukseni ensin sata kertaa ja koeta ankarasti miettiä mitä siinä tarkoitettiin. Mikäli et sittenkään tajua, niin sitten ei tarvi tajuta. :-)

    "Skeponen viittaa sitä sun tätä.
    Niissä viittauksissa kun ei tahdo löytyä päätä eikä häntää!"

    Tuon sinun aisoiden ymmärryskyvyn huomanneena, en ollenkaan ihmettele, miksi asioissa ei mielestäsi ole "päätä eikä häntää". Noh. Eipä mitään, sinun ja "skeposen" väittelyä on hupaisa seurata, varsinkin kun et oikein pysy kärryillä. :-)

    Äänestä

  • --e--fg-s-f-sd-f kirjoitti:

    Ei todellakaan.

    Ensin pitäis lukea sinun kirjoitukset sata kertaa!
    Mutta kun olet unohtanut nimesi esitystesi alta pois, niin tuottaa suuria vaikeuksia niitä lukea. Kaikkia kirjoituksia kun en viitsi alkaa sataa kertaa lukemaan!
    Pistäpä seuraaviin esityksiisi nimesi alle, niin sitten on helpompi löytää ne ja ruveta lukemaankin!

    Totta on myös, että skeposen kärryillä pysyminen tuottaa suuria vaikeuksia.
    On ne semmoiset kärryt, että harva niillä pysyy, ja harvempi niihin edes uskaltaa mennä.
    Sinä kuitenkin tunnet olosi tukevaksi skeposen kärryillä!

    Ei niillä kärryillä tarvitsisi yrittääkään lähteä Suomenmaata kiertelemään, toisin kuin eräiden muiden tekemillä kärryillä kesällä kierrettiin!

    Äänestä

  • riittänyt kirjoitti:

    parempaa. Liitän alle koko viestin minkä sinun tulee lukea sata kertaa. Hienoa, eikö totta?

    -----------------------------------------------------------------

    Eikös tuo teidän "skeponen" nimenomaa viitannut siihen, että joukossa voi olla myös huijareita? Ainakin seuraava lause...

    "Ja jos rekisteristä löytyy henkilöitä, jotka tienaavat vaalikampanjarahojaan sokeria myymällä, niin kannattaa tehdä viranomaisille ilmoitus heidän poistamiseksi ammattitaitoisten hoitajien luettelosta. "
    ...viittaa minusta kovasti siihen. Eikö sinusta?

    --------------------------------------------------------------------

    Äänestä

  • -e---af-a- kirjoitti:

    Siis hankkii vaalikampanjarahojaan sokeria myymällä.....

    Kukin hankkii kampanjarahojaan tavallaan!
    Jotkut myy jopa kahvia ja sokeria, joku hernekeittoa, joku tauluja, joku kirjoja ym. ym......
    Kuka mitäkin keksii myytäväksi tai muuten keksii hankkia rahoitustaan.

    Miksi pelkän sokerin myynti ei olisi mielestäsi sallittua, jos se kahvin kanssa kuitenkin sallitaan?

    Äänestä

  • myymällä kirjoitti:

    lukea sataan kertaan, niin olisi saattanut mennä perille. Nyt mahdoit jättää viiteenkymmeneen.

    Äänestä

  • -dg-d-g-dgf-dgf- kirjoitti:

    lukea sataan kertaan, niin olisi saattanut mennä perille. Nyt mahdoit jättää viiteenkymmeneen.

    Tarkan tutkinnan tuloksena on havaittu:

    Siis sokerin myynti on kielletty vaalirahakampanjassa.
    Jos havaitaan, ilmoitus viranomaisille. Kyseessä on huijari

    Entä sokeri kahvin kanssa?
    Onko luvallista vai onko kyseessä huijari, joka yrittää kiertää skeposen määräyksiä?

    Äänestä

  • määräykset kirjoitti:

    onko tämän sinun "skeposesi" lauseessa jotain vaikeasti tulkittavaa, mutta hän kirjoitti tuossa pari viestiä ennen ymmärryksesi loppua seuraavasti:

    "Ja jos rekisteristä löytyy henkilöitä, jotka tienaavat vaalikampanjarahojaan sokeria myymällä, niin kannattaa tehdä viranomaisille ilmoitus heidän poistamiseksi ammattitaitoisten hoitajien luettelosta. "

    Itse en tiedä edes mikä on tämä rekisteri, mutta äkkiseltään voisin olettaa kyseessä oelvan jonkinmoinen hoitoja tarjoavien tahojen rekisteri? Onko näin? Kannattaisi kiinnittää huomiota sanapariin "SOKERIA MYYMÄLLÄ", sillä ainakin itselläni tulee mieleen homeopaattisen sokerin kauppaaminen, ei suinkaan KAHVITARJOILU, mitä jotkut poliitikot käyttävät vaalien alla.

    Noh, yhtä kaikki. Sinä et osaa sisäistää lukemaasi, jolloin joudut kääntymään tuohon äärimmäisen köyhään sarkasmiin, mikä myöskin aiheuttaa, ainakin allekirjoittaneelle, suurta huvia. Jatkakaa siis. :-)

    Äänestä

  • -s--f-s-fs-df--s kirjoitti:

    Jos esitetään noin törkeä syytös, että terveydenhoitoalan ammattilaisten rekisterissä olisi myös joku homeopaatti, niin siinä asetetaan kyseenalaiseksi koko nykyisen potilasturvallisuutta koskevan valvonnan tehokkuus. Henkilö pitäisi paljastaa heti, jotta syyttömiä ei saatettaisi lokaan. Mikäli tällainen puoskarointi paljastuisi rekisterin julkistamisella, niin on pakko sanoa, että julkaisu oli ihan välttämätöntä.

    Mutta mihin tämä vaaliehdokkuusvihjailu liittyy? Mikä puolue ottaisi homeopaatin ehdokkaakseen?

    Äänestä

  • ei uskottavaa kirjoitti:

    Liisa Sulkakoski pyrki Europarlamenttiin. Hän on lääkäri, joka antaa myös homeopaattisia hoitoja ja mainostaa ja myy homeopaattisia valmisteita.
    Lisäksi Blokissa oli täysin keksittyjä "potilaskertomuksia", kuten hän itsekin myönsi.

    Äänestä

Kuuluu sarjaan EVVK. Oma energiahoitajani ei todellakaan ja onneksi ole mikään hörhöhuuhaaTerhikki. Miten sillä Terhi-nimellä onkin niin huono kaiku... Jos mun energiahoitaja olisi pilannut osaamisensa jollain sairaanhoitaja tms koulutuksella, niin johan menis hoitaja vaihtoon. Näitä sairaanhoitelijoita ja vastaavia pöllömpiä ei juuri löydykään, jos terveydestä on kyse. Se mitä lääkärit osaa on aika pieni alue, ei riitä mulle. Mutta kyllä heitäkin silti tarvitaan, esim. umpilisäkkeen leikkauksessa, jalan kipsaamisessa jne., mutta muuten on paree pysyä kaukana heikäläisistä. Mutta pitäis olla rekisteri, jossa olis lueteltu lääkärit, jotka ei ole millään lailla kytköksissä lääkebisnekseen. Ei taitaisi monta nimeä listalla olla =DDD

Äänestä
  • Voisihan olla luettelo, jossa kerrotaan lääkärien ja virkamiesten kytkökset.
    Sehän voisi olla ihan käypänen luettelo myös.
    Terhikin lisäksi myös Lerhikki!

    Äänestä

  • Ei sinun sairauteesi yleislääketiede auta. Siihen tarvitaan psykiatriaa, mutta sellaiseen hoitoon et tietenkään suostu menemään.

    Äänestä

  • å9ugp7i9g kirjoitti:

    Ei sinun sairauteesi yleislääketiede auta. Siihen tarvitaan psykiatriaa, mutta sellaiseen hoitoon et tietenkään suostu menemään.

    Et siis haluakaan muita luetteloja kuin vain tuon pian julkaistavan?
    Eikö muut aiheet enää kiinnostakaan?
    Miksi?

    Äänestä

  • luetteloja kirjoitti:

    Et siis haluakaan muita luetteloja kuin vain tuon pian julkaistavan?
    Eikö muut aiheet enää kiinnostakaan?
    Miksi?

    Tarvitaan virallinen hörhölista!!! Polliisi vaan kiertämään maan läpikotaisin ja haastattelemaan ihmiset, että selviää kuka on hörhö!!! Ja naapureille ilmiantopalkkio: Saat ilmaisen sikapiikin kun ilmiannat hörhönaapurisi!!! Sitten vaan eristetään hörhöt jollekin saarelle, siellä saavat hörhöillä rauhassa, meitä muita häiritsemättä!!! Pahemmat hörhöt vankilaan ja pahimmille piikki persuuksille!!! Siitäs saatte hörhöt!!! Ettäs kehtaatte olla erimieltä kuin Virallinen Totuus!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

selville kirjoitti:

Terhikki-rekisteri avataan 9.9.. Nyt voit tarkistaa luontaishoitajasi, diplomi-terapeuttisi tai vaihtoehtoislääkärisi virallisen aseman netistä. Valviran Terhikissä on lähes 400.000 terveydenhuollossa ammattilaisen tiedot. He ovat terapia-ammateissa, joihin heidät on laillistettu ja joiden nimikkeet on suojattu. Julkinen tietokanta luotiin viime talven valeammattilaisia ja sepititteleitä koskeneen kohun jälkeen. Silloin selvisi, että hoitoaloilla "huseeraa" myös ihmisiä, jotka eivät ole hankkineet vaadittua koulutusta.

Julkisessa versiossa eli JulkiTerhikissä on vähemmän tietoja kuin varsinaisessa Terhikissä. Lisää tietoa tarvitsevan pitää edelleen soittaa Valviraan. Rekisteri kertoo nimen lisäksi ammattipätevyyden. Rekisteri kertoo myös, jos työntekijän oikeuksia on rajoitettu. Sen sijaan se ei kerro rajoitusten laatua, vaan sitä pitää kysyä erikseen Valvirasta. Rekisteristä ei löydy ammattilaista, joka on menettänyt oikeutensa toimia tai lupansa käyttää ammattinimikettä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu