Mitä yksinäinen tekee yksinäisyydelleen tai miten yrittää lievittää sitä?
Olen tuntenut joitakin yksinäisiä, joilla on ollut huvittava tapa tehdä jotan kuten vaikkapa pitää päällä radiota päivät ja yöt läpeensä jotta tuntisi että olisi jonkun seurassa, mutta sama henkilö ei lähes halunnut astua ulos asunnostaan tapaamaan ihmisiä.
Mietin vain että millaisia selviytymiskeinoja teillä on ja toisaalta oletteko yrittäneet hankkia kavereita sekä mitä kautta?
Osa saattaisi niin halutessaan löytää kavereita helpostikin mutta ehkä pelko siitä että tulee hylätyksi/torjutuksi on niin suuri uhka että on helpompi pitäytyä niissä tutuksi tulleissa kuvioissa?
Olen tuntenut joitakin yksinäisiä, joilla on ollut huvittava tapa tehdä jotan kuten vaikkapa pitää päällä radiota päivät ja yöt läpeensä jotta tuntisi että olisi jonkun seurassa, mutta sama henkilö ei lähes halunnut astua ulos asunnostaan tapaamaan ihmisiä.
Mietin vain että millaisia selviytymiskeinoja teillä on ja toisaalta oletteko yrittäneet hankkia kavereita sekä mitä kautta?
Osa saattaisi niin halutessaan löytää kavereita helpostikin mutta ehkä pelko siitä että tulee hylätyksi/torjutuksi on niin suuri uhka että on helpompi pitäytyä niissä tutuksi tulleissa kuvioissa?
Vastaukset 7
Vanhimmat
yksinäinen: yksinäinen lapsi, yksinäinen nuori, yksinäinen aikuinen... Pahinta oli murrosiässä kun kaikilla muilla tuntui olevan kavereita, mutta minulla ei ketään. Mitäpä tuosta, meneehän se näinkin, onneksi on tämä netti, jonne voi kirjoitella ja kuvitella, että minullakin on ystävä...
syyn yksinäisyyteesi? Varmasti ainakin jollain tavalla selität yksinäisyyden itsellesi. Ehkä asut keskellä korpea eikä sinulla ole naapureita? Vai onko syy enemmän siäisen tai vuorovaikutussuhteisiin liittyvä?
Kun löydät syyn, siihen on helpompi löytää ratkaisu. Usein ratkaisu on vaikea toteuttaa: esim. ujouden takia on vaikea mennä juttelemaan kenellekään ja tutustua, niinpä niin...
Toivon, että otatte kuitenkin vastaan seutaavan ajatuksen ja ainakin mietitte sitä ennen kuin käperryt itseesi. Tässä se tulee: Entä jos ratkaisu löytyy sisältäsi? Ei niin, että sukellat syvälle epätäydellisyyteesi vaan siten, että katsot jotakin piirrettä itsessäsi uusin silmin. Yksi kerrallaan.
En ole itsekään täydellinen ja kipuilen monien asioiden kanssa. Mutta olen nähnyt ihmisiä, joita sama vaiva ei haittaa, he eivät tee siitä ongelmaa. Esimerkiksi valtavan lihava entinen työkaverini on valtavan valoisa persoona: mikään ei estä häntä pulppuamasta hyvää tuulta ympärilleen, hyppäämästä tasajalkaponnistuksella pituutta pihalla, vaikka joku toinen yhtä lihava kääriytyisi itseensä ja jättäisi loikat tekemättä. Ihailen tuollaisia ihmisiä, jotka eivät anna rajoittuneisuutensa häiritä. Kysymys on siitä että hyväksyy itsensä.
Sen jälkeen kun on hyväksynyt, voi alkaa kannustaa itseään haastamaan omat rajoittuneisuutensa ja tottumuksensa. Ainakin minulle ELÄMÄ on sitä että pyrkii jonnekkin sen sijaan että jää paikoilleen. ASkeleiden ei tarvitse olla suuria, kunhan suunta on oikea ja osaa olla PÄÄMÄÄRÄTIETOINEN.
No kuinka voi olla päämäärätietoinen? Ensin pitää TIETÄÄ, mitä haluaa. SItä ei voi tietää ihminen, joka ei tiedä, kuka on ja mitä haluaa. Aiotko ottaa selvää?
Minä aion. Olen kärsinyt paniikkihäiriöstä, keskivaikeasta masennuksesta, työttömyydestä, työstä johtuvasta burnoutista, yksinäisyydestä. Kaikki ovat olleet kasvattavia kokemuksia, mutta mistään en ole selvinnyt ilman itsetutkiskelua ja ammattiapua.
Oletko utelias sitä kohtaan, mitä elämä voi sinulle tarjota? Anna itsellesi uusi mahdollisuus. Selvitä, kuka sinä todella olet, älä usko siihen mitä muut ovat sanoneet sinun olevan. Ota riski, pistä itsesi peliin. Mene terapiaan, syö lääkkeesi, käy tuska läpi, opi itsestäsi. ASeta itsellesi yksi tavoite, joka saavuttaminen todella auttaa sinua. Ota riittävän yksinkertainen tavoite ja hyväksy pienet askeleet.
http://www.selfcon.fi/itsetuntemus.htm
http://www.suhdesoppa.fi/itsetuntemus/valitsitko-oikean-terapeutin/#more-3446
http://www.kansanraamattuseura.fi/kaupungeissa/jyvaskyla/tarinoiden_majatalo/
http://www.annelindholm-karki.fi/psykoterapia.html
Täältä löytyy alan koulutusta, mutta myös aihepiiriin liittyvää lukemista:
http://www.perheniemi.com/get.php?page_id=2200
Lisäksi suosittelen
Tony Dunderfeltin kirjoja "Voimavarana itsetuntemus" sekä "Itsetunto ja tunneviestintä",
Eckhart Tollen kirjaa : "Läsnäolon voima"
sekä tätä: http://kauppa.tammi.fi/kirjat/ISBN/9789513136772/alue/902,914/navi/Aiemmin/navi2/9008
Itselläni on nuo kaikki kirjat, luen niitä uudellene ja uudelleen kerta toisensa jälkeen, koska on kaksi eri asiaa luke akirja ja lähteä omaksumaan sen oppija siten, että niitä voi toteuttaa käytännössä.
Toisaalta, aina voi pysyä vanhassa ja esimerkiksi marinoida maksaansa kaljalla ja turruttaa aivonsa tv-moskalla... elämä on valintoja. Toivotan kuitenkin jokaiselle taistelutahtoa ja uskoa siihen, että elämä voi muuttua. Myös ilman lottovoittoa.
^...edellisen tekstin kirjoitusvirheet, tajunnavirta ohitti sorminäppäryyden ja puhelinmyyjä soitti kesken kaiken niin ajatus katkesi. Ehkä oleellinen on kuitenkin ymmärrettävissä... :)
"Selvitä, kuka sinä todella olet, älä usko siihen mitä muut ovat sanoneet sinun olevan. Ota riski, pistä itsesi peliin. Mene terapiaan, syö lääkkeesi, käy tuska läpi, opi itsestäsi."
Mitä tehdä sitten, kun on jo selvittänyt itsensä? Mitä tehdä sitten, kun on joka päivä tähän asti ottanut riskin ja kaikista aiempien riskien miinusmerkkisistä saldoista (huonoista kokemuksista, hylkäämisistä ja päähän potkimisista) huolimatta pannut itsensä peliin saadakseen jälleen kokea kaiken edellä mainitun? Entä mitä jos ei tarvitse terapiaa saati lääkkeitä, vaan vain välittämistä ja toisia ihmisiä? Mitä jos on jo käynyt tuskansa läpi tai muuta tuskaa yksinäisyyden lisäksi ei ole? Mitä jos on jo oppinut enemmän kuin ne, jotka hanakimmin neuvoja jakelevat, ja on silti yksin. Mitä tehdä silloin?
Itse olen autisti ja voin taata, että yksinäisyyteni on ihan vain yksinäisyyttä. Ei minun yksinäisyyteeni tarvitse lääkkeitä syödä tai terapiaa käydä. Ratkaisu yksinäisyyteeni olisi toinen ihminen. Mutta entäs jos toiset ihmiset eivät vaan millään tunnu voivan ymmärtää toisenlaista tapaa olla ja kommunikoida? Entä jos jokainen kohtaaminen päätyy väärinymmärrykseen puolin ja toisin? Entäs jos olet jo valmiiksi ristissä maailman kanssa ja sinut on jo ikään kuin valmiiksi työnnetty paitsioon, ilman että sinne erityisesti olisit omalla toiminnallasi hakeutunut?
On helppo antaa helppoja ratkaisuja, mutta niitä ei takuulla ole. Ihmiset täällä ovat yksinäisiä kovin erilaisista syistä ja kehityskuluista johtuen. Moni on varmaan monestikin yrittänyt muuttaa maailmaansa, mutta niin ei vain aina parhaallakaan tahdolla käy. Ymmärrän kyllä, että tarkoitusperäsi ovat varmasti hyvät, mutta ei kaikki sittenkään ole itsestä kiinni. Joka päivä minäkin menen ihmisten pariin pelkkää sitkeyttäni, vaikka tulen siellä kiusatuksi ja syrjityksi päivittäin. Kun tilaisuus tulee, yritän rakentaa ystävyyssuhdetta, vaikka tähän astisessa elämässäni olen joka kerta joutunut pettymään. Ja silti en ole juossut lähimmän junan alle, vaikka mieli tekisi. Eiköhän siinä ole voittajasaldoa minulle jo tarpeeksi.
Ymmärrän kyllä pointtisi, mutta ihmiset tallustelevat täällä maailmassa kovin eri lähtökohdista. Joillekin jo se, että uskaltaa elää sen erilaisen ja yksinäisen elämänsä, on se suurin voitto. Ja aina on helpompaa tulla itse puoliväliin vastaan kuin muilta vaatimalla vaatia.
Ehkäpä aiempi viestini onkin tarkoitettu niille, jotka eivät vielä ole tehneet sitä mitä Sinä olet tehnyt ;) itsesi tuntemiseksi. Ymmärrän, että se mikä pätee yhdelle, ei päde kaikille, mutta tiedän että on monia, jotka eivät jostain syystä ole tehneet kaikkea mitä voivat. Aina on vielä jotain... jos ei muuta niin itse ole kokenut, että saatan olla yksinäinen, mutta toisena hetkenä nautin omasta seurastani enemmän kuin toisena. Tiedän, että on olemassa minua yksinäisempiä paljonkin! Mutta jos oikeasti mietitään, keneltä voi oppia asioita, niin kyllä itse yritän kerätä tietoa ensin ongelmasta, sen jälkeen ratkaisusta. Usein jäädään vain tuijottamaan ongelmaa. Ehkä Sinä? olet oppinut itsestäsi ja erityispiirteestäsi jotain sellaista, mikä kukaan muu ei sinulle voi opettaa, vain sinä itse? Olisitko oppinut, ellet olisi nähnyt vaivaa? Sanotko, ettei maksa vaivaa, vai hyödyitkö itsesi opettelusta jotain?
Kirjoitit: "On helppo antaa helppoja ratkaisuja, mutta niitä ei takuulla ole." Tiedän, että kuullostaa kliseiseltä jos sanon, etten väittänytkään että itsetuntemuksen opettelu olisi helppoa. Siksi en kommentoi tähän mitään ;), mutta sen tiedän, että helpointa on olla tekemättä mitään.
Sinulla on tietoa itsestäsi. Kysyit, mitä sitten? Oletan, että sinulla este toisen ihmisen "löytämiseksi" on se, että toisille on vaikeaa löytää sinulle sopivaa tapaa kommunikoida, ymmärsinkö oikein? On vaikeaa ottaa enempää kantaa, kun en tunne sinua henkilökohtaisesti, edellä kirjoittamani onkin yleisluontoisempaa kirjoitusta.
Ilmaiset itseäsi hienosti ja selkeästi kirjoittamalla. Ihan mieleläni kuulisin lisää ajatuksiasi ja kokemuksiasi, mikäli haluat niitä satunnaiselle nettitutulle jakaa. Olen aidosti kiinnostunut tarinastasi enkä halua esittää ymmärtäväni enempää kuin ymmärrän, kuunnella (lukea) sen sijaan voin. Tiedän, että tällaiset "tarjoukset" on helppo ohittaa, mutta tämä nyt on vain yksi niistä elämän valinnoista... [email protected]
Ymmärrän joistain asiaoista enemmän kuin henkilö XYZ, mutta Sinusta tiedät eniten sinä, minusta minä. Näin se menee enkä muuta väitäkään.
"I crawl knee deep in shit, so deep that there is no turning back"
Mitäkö teen?
Revin silmät päästäni, menetän nykyään malttini, lähes joka vitunasiasta, joka o menny päin persettä.. (ennen ei saanu kirveelläkään vihaseks).
"Yritä hankkia ystäviä" sanotte.
No.. Kyllä olen, mutta joka ainoa kerta kun aion mennä juttelemaan jonkun kanssa.. paska mieleni pitää turpani kiinni. Joka vitun kerta, kun joku nauraa tai kuiskailee tai jotain muuta, paska mieleni kuvittelee nauravan tai puhuvan minusta.
"Silent you will remain while I invoke my presence on your world - - I gladly inform, you're all in a world of shit"
Olkoon kirjoitusvirheitä, en välitä.
En ole yrittänyt etsiä ystäviä pahemmin. On niitä tuttavia tullut aina itsestään esim. monista opiskelupaikoista. Oikeastaan minulle riittää se, että minulla on olemassa jonkin verran tuttavia ja etäisiä kavereita. Viihdyn tosi hyvin yksin, eikä minun tarvitse omassa seurassani jännittää koko ajan.
Kun puhun yksinäisyydestäni, tarkoitan sillä sinkkuuttani, parisuhde-elämän ulkopuolelle jäämistä. Tästä on vaikea nauttia, koska on aina halunnut löytää seurustelukumppanin. Jaa, että mitäkö olen tehnyt asian eteen? Olen käynyt monia kouluja ja ollut hieman töissäkin. En ole niistä löytänyt kumppania kun kukaan ei ole huolinut. Sitten olen ilmoittanut seurustelukumppanin etsimisestä kohta 10 vuotta myös netissä. En sieltäkään ole löytänyt. Ja kapakoissakin käynyt kaljoilla muutamina vuosina. Mitäpä tässä enää muuta voi tehdä?