Kiitos taas paskanaamat että ilahdutatte asiantuntevillä kirjoituksillanne. Vähän aikaa täällä kirjoitettiinkin ihan asiallisesti.
Kiitos
Paskanaamat
26552
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Mahtoikohan tämä sinun ketjun avauksesi sitten olla asiallinen?
puheenvuoron anti?
Taksikuskit ja -isännät näyttävät olevan herkkähipiäistä sakkia. Vähänkin jos menet tällä keskustelupalstalla arvostelemaan tai kyseenalaistamaan suomalaista taksialaa, niin heti haukutaan paskapääksi.
Keskustelupalstathan ovat juuri mielipiteiden esittämistä varten, mutta kenenkään ei ole pakko keskusteluun osallistua jos ei halua. Turha taksareiden tai vosikoiden on provosoitua, siitä ei saa kuin stressin ja vatsahaavan pidemmän päälle.
Onhan teillä taksareilla myös oma keskinäisen kehumisen kerho: TaksiFoorumi, jossa voitte kehua toisianne ja taputtaa selkään. Avatkaa sinne oma topikki asiakkaiden haukkumista varten, niin voitte siellä rauhassa päästellä höyryjä ulos.
Suurin osa teistä tietäjistä ei ole edes taksissa istunut tai jos on niin pikkujoulu tms aikana..... Ja sit ollaan niin johtajaa että. Ja selitetään et viimeksikin ku käytin taksia oli jonoa. Vittu menkää vaikka nyt katsomaan stadissa asema-aukion taksiasemaa. Ehkä olisi vaan paras palata sinne Espoon tai Vantaan vuokralähiöön sillä samalla bussilla kuin tulitkin..... Ainiin mut ku eihän ne bussit kulje öisin muutamia poikkeuksia varten.
Oletkos koskaan miettinyt asiaa siltä kantilta, että taksit ovat palvelu joka näkyy päivittäin liikenteessä, sekä hyvässä että pahassa. Monilla meillä taksista saama kokemus rajoittuu varmasti asiakkaan rooliin, mutta joku meistä saattaa olla itsekin ajanut joskus taksia. Itsellänikin sattuu olemaan Helsingin liite, kun ajoin opiskeluaikoina taksia 1970-luvun loppuvuosina. Terveisiä vaan silloiselle taksi-isännälleni Lehtorannan Raikalle mikäli hän mahtaa olla vielä hengissä. Ehkä jotkut teistä tuntevat ja muistavat hänet. Nyttemmin käytän taksia asiakkaana Helsingin lisäksi myös työmatkoillani ulkomailla viikottain, joten voisin väittää minulla olevan jonkinlaista perspektiiviä keskustella taksikulttuurista tai muista asiakkaalle tärkeistä asioista. Enhän minä enää mikään taksin kuljettamisen asiantuntija ole.
Meitä asiakkaita on varmasti monenlaisia, samoin kuten on teitä taksikuskejakin. Työssäni olen johtaja, ammatti jota sinä ilmeisesti inhoat yli kaiken, mutta itse taas viihdyn tässä työssä ja yritän tehdä parhaani joka päivä saadakseni vastuullani olevat asiat luistamaan. Taksissa minulla ei ole tarvetta esittää johtajaa, mutta toki odotan saavani sitä palvelua jota varten taksit ovat olemassa. Minulle taksi on usein käyttämäni palvelu eikä minulla ole tarvetta käyttäytyä korostetusti sen takia. Ehkäpä joillekin asiakkaille se on tärkeää saada näyttää ja esittää, kun kerran maksajan rooliin on päästy. Palveluammatissa ei aina voi valita asiakkaita, mutta hyvää ammattitaitoa lienee myös se että selviää erilaisten matkustajien kanssa. Tietääkseni kaatokännissä olevaa asiakasta ei teidänkään ole pakko ottaa kyytiin, jos riskinä on auton likaantuminen tai matkustajan varattomuus.
Joskus on tosin minullakin käynyt mielessä vaihtaa autoa pelkästään sen vuoksi, että kuljettaja on epäsiistin näköinen ja huonosti pukeutunut. Eikös taksikuskeilla ole tänäpäivänäkin ohjeet miten pitää ajovuorossa pitää pukeutua? Hyvää työpäivää sinullekin!
Tiesitkö, että yksi yleisimpiä kommentteja, mitä kuski kuulee asiakkaan taholta on juuri tuo: "Ajoin sitä minäkin taksia nuorena opiskelijana." Kuskina olen oppinut sitten odottamaan loppukommenttiakin, joka yleensä kuuluu juuri noin: "Nykyisin olen johtaja." Tämä kaikkihan on vaan itsensä korostamista. Kyllä monella kuskillakin on asiat ihan hyvin. Moni meistä vaan on sitä mieltä, että: "Kel onni on, hän onnen kätkeköön."
Sanot olevasi johtaja jolla on paljon vastuuta? Kuulehan sie, ei tänne paskasaitille mitkään johtajat kirjoittele. Olet nyt kirjoitellut eri ketjuihin pitkääkin pidempiä kommentteja, milloin oikein ehdit hoitamaan vastuullista johtajan tointasi?
Taidat olla vaan provoileva taksari....?
Mitäs jos lopettait?
joka yrittää päteä täällä kun ei ole muutakaan tekemistä.
Taksit kuljettaa ihmisiä paikasta A paikkaan B. Matka kestää tavallisesti noin 10 - 15 minuuttia. Matkan hinta on sama oli mikä auto hyvänsä ja kuka kuski tahansa. Jos asiakas on oudossa ympäristössä, niin lain mukaan taksin on vietävä asiakas kohteeseen asiakkaalle edullisinta reittiä. En tiedä yhtään tapausta, että taksi olisi eksynyt johonkin omaa syytään ja asiakas joutunut tämän maksumieheksi. Taksikuski ei ole mikään turistiopas tai psykiatri tai ystävä. Jotkut vakioasiakkaat saattavat tulla tutuiksi, mutta keskustelu rajoittuu lähinnä säähän ja lämpötiloihin. Kuskia nämä liirumlaarumit vituttaa ja fiksummat asiakkaat eivät siihen ryhdykään. Jätetäänhän busseissakin yleensä kuski ja muut asiakkaat rauhaan, eikä aleta hieromaan mitään ihmissuhdetta vain sen takia että ollaan samassa ajoneuvossa muutama minuutti.
Taitaa olla tämä taksiasiakas olla vanukki, isäntä joka on vantaantaksi oy;n renki.
Toki sitä voi itseään johtajaksi sanoa jos on nähnnyt kerran kädessään omat liikenneluvat. Kunnes ne joutuu viemään peltolantielle jotta voi liikennöidä vantaalla....
Mutta osa näistä Vantaan taksi Oy;n rengeistä on myös lukeneita, vaikkakaan ei johtajia tai ainakaan julkisesti pullistele sillä näillä keskustelupalstoilla.
Toimitusjohtaja tittelillä keikistely kuuluu peltolantien sammakolle.
Vantaan taksi oy:tä saattaa vetää varastomies, se vanha tolppahomo, mutta ajossa on insinöörejä, ekonomeja, sosionomi ja eräs teologikin. Miksiköhän eivät ota järkevämpää miestä johtoon?
http://www.uusisuomi.fi/raha/100949-alyton-ilmio-suomessa-jo-15-vuotta-”ekonomit-taksikuskeina”?cmp=suosituimmat
Huomenta taas vaan kaikille tasapuolisesti!
Turha teidän on huolehtia siitä, miten oman työni hoidan. Ehkä teitä kuitenkin helpottaa tieto, että päivätyöni puitteissa en ole tekemisissä taksielinkeinon kanssa missään muodossa. En edes Vantaan taksissa, jota monet minulle ehdottivat. Ilmeisesti ko. yritys on omanlaatuisessa maineessa teikäläisten keskuudessa.
Työtä voi tehdä monella eri tavalla ja aina jää vähän luppoaikaakin, jolloin voi vaikka kirjoitella tänne keskustelupalstalle. Teikäläiset tappavat luppoaikaansa vähän eri tavalla. Mistä Sinä nimimerkki X tiedät, ettei tänne paskasaitille johtajat kirjoittelisi? Tämähän on kaikille vapaa kanava vaihtaa mielipiteitä asiasta kuin asiasta.
Ehkä oli virhe kertoa omista opiskeluaikaisista taksiajokokemuksista, koska eihän niillä ole mitään merkitystä. Tarkoitus ei ollut kehua eikä piikitellä, sorry.
Opiskeluni jälkeen olen oman tieni valinnut ja työskennellyt muissa hommissa. Joitakin teitä taksikuskeja vaan näyttää ärsyttävän suunnattomasti se, jos takapenkin matkustaja mainitsee itsekin joskus ajaneensa. Ei sekään varmaan ole totta kaikkien matkustajien kohdalla, mutta meitä on moneen junaan.
Hyvää päivänjatkoa vaan teille kaikille, mutta en lupaa lopettaa kirjoitteluani täällä.
"Turha teidän on huolehtia siitä, miten oman työni hoidan."
Jospa siis sinäkin lakkaisit huolehtimasta, kuinka taksit hommansa hoitaa?
Kyllä, aika moni on opiskeluja rahoittaakseen ajanut taksia, myonnetään. Jos joskus on ajanut renkinä, ei se ajaminen kuitenkaan tee heistä taksialan ammattilaisia, jotka osaavat kertoa, kuinka taksiala ja taksiduuni tulisi hoitaa. Itsellänikin on ollut monia opiskelijoita duunissa ja ovat menestyneet omissa hommissaan hyvin ja kuka vähemmän hyvin. Yksikään heistä ei ole koskaan tullut neuvomaan kuten sinä teet, miten homma hoidetaan.
Vanha kansa on osuvasti sanonut: Suutari pysyköön lestissään.
Hoida sinä oma duunisi tavallasi, me hoidamme omamme ihan omin päin, jookos?
Jos haluat edelleen kirjoitella tänne paskasaitille, ole hyvä vaan. Älä silti ala meitä neuvomaan. Jos olet saanut huonoa palvelua taksissa osaksesi, valitustie on ihan eri, kuin "perä"suoli24:n saitti.
Onnea valitsemallasi "johtajan" tiellä.....
Kiitos taas X:lle vastauksesta!
Osaan kyllä soittaa taksitarkastajalle tai lähettää hänelle mailia, jos siihen minulla on aihetta esim. saamani huonon palvelun suhteen. Tarkastajan yhteystiedot löytyvät netistä kuten varmaan tiedät. Yleensä kyllä kerron mahdollisen huonon palautteeni jo heti kuljettajallekin suoraan.
Piti oikein käydä lukemassa omat kommenttini tältä palstalta, ja omasta mielestäni en suoraan ole ollut neuvomassa teitä miten teidän kuuluisi hommanne hoitaa. Jos olen ihmetellyt taksi-isäntien intoa Mersun hankkimiseen tai kommentoinut teidän herkkähipiäisyyttänne, niin mielestäni se on mielipiteen ilmaisua. Jokainen isäntä saa minun puolestani hankkia minkä merkkisen auton haluaa. Itse en ehkä hankkisi kuitenkaan kallista työkalua, jos halvemmallakin voisin hoitaa saman työn. Nämä ovat makuasioita, turha niistä kiistelemään.
Samalla tavalla näyttävät mm. Skoda-, Audi-, Mersu tai Bemari-kuskit provosoituvan omalla keskustelualueellaan, jos joku menee sinne heittämään vähänkään ko. merkkiä arvostelevaa läppää. Katsopa vaikka!
Minulla voi kyllä olla paljonkin mielipiteitä siitä, kuinka taksialaa tai taksiduunia pitäisi Suomessa hoitaa, mutta sitä en ole täällä tuonut esiin. Ainakaan vielä, mutta ehkä sitten tarpeen mukaan.
Mukavaa työpäivää ja pulskaa kassaa!
Kun seuraavan kerran rehvastelet taksikyydin aikana olevasi johtaja, joka aikoinaan opiskeluaikoina ajoit taksia, niin muistathan myöskin esittää kuskille nämä kaksi kysymystä ja juuri tässä järjestyksessä:
1. Onko tämä sinun oma autosi, vai oletko renki?
2. Oletko kauan ajanut taksia?
Tällainen keskusteluhan kuuluu samaan kategoriaan, kuin johtajan arvolla leuhkiminen.
Hah hah, olipa hyvä juttu!
Näitä samoja kysymyksiä minulta kysyttiin jo 1970-luvun lopulla ajaessani taksia, siis opiskeluaikoinani. Mulla niitä ei ole tarvetta esittää, mutta annoit juuri hyvän vinkin niille jotka eivät ole sitä aikaisemmin huomanneet.
Kerro toki miten alaa/taksiduunia pitäisi hoitaa. Ihan vilpittömästi haluaisin kuulla uusia(?) mielipiteitä asioista, jos vaikka sieltä löytyisi jotain hyvikin ajatuksia tämän leipäpuun uudistamiseksi.
Tällä hetkellähän tilanne on jämähtänyt sinne -70 luvulle.
Saataisiin ainakin pohtimisen aihetta.
Toki totuuden nimessä täytyy sanoa ettei taida suomesta löytyä toista alaa, josta kaikilla on jokin todella "pätevä" mielipide....
HYVÄ HYVÄ TAKSIASIAKAS:) olet saanutkin jo provo viesteillesi useamman kanssa-tappelijan. Muuten mua ei kiinnosta typerät aiheesi täällä mutta löysin yhden kohdan
"Osaan kyllä soittaa taksitarkastajalle tai lähettää hänelle mailia, jos siihen minulla on aihetta esim. saamani huonon palvelun suhteen. Tarkastajan yhteystiedot löytyvät netistä kuten varmaan tiedät. Yleensä kyllä kerron mahdollisen huonon palautteeni jo heti kuljettajallekin suoraan."
Olet näitä soittelijoita joka on varmaankin jo tarkun listalla jossa merkintä -häiriköivää soittelua, aiheettomia ilmoituksia- :)
Kerran kyytiini tuli se hankala asiakas joka ensin oksensi autoon ja alkoi sitten metelöimään kun hänen kyytinsä hinta tuli maksamaan suuret 400e. Asiakas halusi tarkastajan paikalle ja sanoinkin että voin tarkastajalle soittaa ja pyytää paikalle. Kerroin puhelimessa tilanteen ja annoin puhelimen asiakkaalle. Puhelu oli hyvin lyhyt ja asiakas antoi maksukorttinsa maksaakseen tuon summan ja kysyi että vieläkö vien heidät kotiinsa?
Vein heidät kotiin eikä matkalla tullut yhtään kiukuttelua.
Autoon oksentaminen on sitten kallista lystiä ja hieman tietysti riippuu miten pahasti auto on siinä soossissa mutta hyvä asiakas mikäli sinulla on pahoinvointia niin kerro se kuljettajalle, pyydä pussia tai pysäyttämään auto. On ihan turha kitistä siinä vaiheessa kun laatat ovat jo penkeillä.
Jos provosoidaan, ei pidä provosoitua. Muista tämä. Lopeta jo.....
HEH HEH....minä en provosoidu mistään, olen jääkaappiakin kylmempi:D
Paskanjauhamis- saitti eikä mitään muuta.
Aika kiihkeitä puheenvuoroja pitelet.... Oletko koskaan ajatellut, olis paree olla joskus ihan hissukseen? Vaan omaapahan on tuo, hmm, paskanjauhantasi. Pälpättämiseksi tuota kutsuisin........
Mitä sä lässytät? käytät nimimerkkinä X ja auot päätäsi...voi sua keksi muuta please
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9279445
Mitä aukoo nimimerkki "cabimuija" tässä ketjussa?
Ettei vain päätään........? ;)
Iso äksä... 'kielari'?
"Cabimuijalle
X9.9.2010 08:37
Jos provosoidaan, ei pidä provosoitua. Muista tämä. Lopeta jo....."
Kestätkö faktaa? :) taas turhaa jorinaa,hohhoijakkaa... taisi olla edellinen viesti vanukki kuskilta luulisin. No mutta nyt hyvän työyön jälkeen unten maille yees:D
Faktaa on se, että itse auot päätäsi aika raskaastikin. Laittamani linkki on aiheesta, jolloin keskustelit nimimerkin "taksiasiakas" kanssa. Melkoista suun räävintää. Mikäli olet se, jota epäilen, en ihmettele ollenkaan, ronski akka olet.... ;)
Ei, en ole vanukki, ihan stadin hyvinkin wanha isäntä.
Vaikka saitti on aikamoinen paskasaitti, kannattaisi silti edes hieman ajatella, mitä kirjoittaa. Näitä saattavat lukea muutkin kuin kolleegat. Katsos, googlen haulla löytyy kaikki jutut ja joku hakiessaan tietoa, voi törmätä juttuihisi.
Noi sun viimeset on menny vähän yksinpuheluksi :(