Somalien ottolapset

Lapsilla on aina vanhemmat jotka ovat vastuussa tekemisistään.
Jos vanhemmilla on ollut hetken hauskaa sängyssä niin miksi muiden pitäisi siitä vastata ja huolehtia.
Tällä logiikalla maapallo käy pieneksi.
9240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

tuottaa lapsia ja vielä halukkuus antaa pois tekee lasten tekemisen euroopassa tarpeettomaksi.

Äänestä
  • Mukava hyvisä ruuissa leireillä lisääntyä. muuttaa , sitten Suomeen vielä valmiiseen pöytään!

    Äänestä

Jokunen vuosi sitten 97% oli ympärileikattuja(silvottuja). Sehän tapahtuu niin, että siinä kymmenen vuoden iässä kylän vanhimmat naiset pitävät lapsia kiinne raajoista maata vasten kun samalla yksi leikkaa tytöltä häpyhuulet ja joskus myös klitoriksen pois. Sun mielestä on ihan ok jättää ne lapset sinne maahansa? On varmaan niiden lapsien vika joo.

Noh, kaikkia ei voida auttaa, mutta silti ennemmin kieltäisin näiden perhanan työpaikkarosvojen tulon jollain konstein ja toisaaltaan lisäisin valvontaa pimeän työvoiman käytön ehkäisemiseksi. Noissa liikkuu hiukan suuremmat rahat kuitenkin.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Naisen_sukupuolielinten_silpominen

"Joskus naisen vagina ommellaan kiinni, ja siihen jätetään vain pieni aukko. Aviomiehen on tarkoitus leikata vagina auki hääyönä."

Äänestä
  • "Sun mielestä on ihan ok jättää ne lapset sinne maahansa"

    Suomessa syntyneitäkin viedään sinne leikattavaksi. Miten niitten tänne raahaus asiaan vaikuttaa?
    Niitähän on miljoonia!

    Äänestä

  • Aloittaja

    siellä ammuskellaan joka käy hengen päälle.
    Lisäksi nälkäkin on vieraana.
    Ongelmana on se ainainen sängyssä piehtarointi ilman vastuuta seurauksista jolloin lapsen arvo laskee.
    Euroopassa on onneksi paljon ihmisiä jotka tuntevat vastuuta näistä loputtomasti syntyvistä lapsista.
    Niinpä niin.

    Äänestä

  • sunlin000 kirjoitti:

    Täysin vastuutonta touhua. Maalimasa on miljoonia. Ei Suomi voi niitä elättää, sinutkin pitää elättää sossunkautta!

    Äänestä

  • sunlin000 kirjoitti:

    siellä ammuskellaan joka käy hengen päälle.
    Lisäksi nälkäkin on vieraana.
    Ongelmana on se ainainen sängyssä piehtarointi ilman vastuuta seurauksista jolloin lapsen arvo laskee.
    Euroopassa on onneksi paljon ihmisiä jotka tuntevat vastuuta näistä loputtomasti syntyvistä lapsista.
    Niinpä niin.

    Kongolaisia tänne? Siellä hurja meininki?

    Äänestä

  • sunlin000 kirjoitti:

    siellä ammuskellaan joka käy hengen päälle.
    Lisäksi nälkäkin on vieraana.
    Ongelmana on se ainainen sängyssä piehtarointi ilman vastuuta seurauksista jolloin lapsen arvo laskee.
    Euroopassa on onneksi paljon ihmisiä jotka tuntevat vastuuta näistä loputtomasti syntyvistä lapsista.
    Niinpä niin.

    vähemmistökansan, suomalaisten, pitäisi ottaa vastuu kaikista lämpimien maiden "hällä-väli-mentaliteetin-omaavien" käsiin räjähtaneestä, edesvastuuttoman suuresta lisääntymisestä? Etenkään, kun monasti näiden kulttuuriin ei kuulu työnteko, jokapäiväinen huumeidenkäyttö kyllä kuuluu naapurikansojen mukaan olevan yleistä... Näin kerrottiin aikanaan eräässäkin asiaohjelmassa paikan päällä. Halukkaathan voivat AIVAN OMILLA ANSAITSEMILLAAN RAHOILLA tietenkin hyysätä ketä lystää vaikka koko OMILLA RAHOILLAAN. Suomalaisten kovalla työllään ansaitsemat kalliit verorahat tulee käyttää suomalaisten omien tarpeiden hyväksi. Jokainen valtio on velvollinen itse huolehtimaan kansalaisistaan.

    Äänestä

Suomalaistenkin vanhempien pitäisi kantaa jonkinlaista vastuuta siitä mitä oma jälkikasvu tekee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

sunlin000 kirjoitti:

Lapsilla on aina vanhemmat jotka ovat vastuussa tekemisistään.
Jos vanhemmilla on ollut hetken hauskaa sängyssä niin miksi muiden pitäisi siitä vastata ja huolehtia.
Tällä logiikalla maapallo käy pieneksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu