Aivan ylitsepääsemätön lapsettomuus miehen näkökulmasta

Päätin aloittaa kirjoittamisen tänne kun tuli olo, että ei enään pystynyt tätä sisällä pitämään. Taustatietona lukijoille on se, että olemme alle 40 v pariskunta, joka on yrittänyt lasta noin kuusi vuotta onnistumatta. Kaikilla ystävillämme on jo perheenlisäystä ja se tietenkin lisää yhteiskunnallista painetta. Suoraan siis asiaan....

Onko kenelläkään muulla miehellä ollut tunnetta, että vaimon kanssa on hyvä suhde, mutta samalla tuntuu kuin olisi tuossa rintamuksessa tyhjä kohta kun sitä taaperoa ei ole ilmaantunut??? Minulla on.

Tunnen täysin outoja pelkoja kuten pelkoa yksinjäämisestä vanhana vaimoni kanssa (kun muilla on lapset hoivaamassa) tai outoa tunnetta kun menemme ystävän lapsen vaikkapa rippijuhliin (jota en osaa selittää).

Itselläni tunteista on kyseessä haikeus, tukahdutettu itku, tietyn asteen kateus ja silti pitää heittää yleisissä tilanteissa "kaikki on hyvin" face.

Olisi aivan mahtavaa saada tähän kokonaisuuteen keskustelijoita, joilla tilanne on sama.
3663
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

suorastaan omituista ihmisen lisääntymisen tarve
puolet vähemmän ihmisiä maapallolla olisi ihan ok

"lisää yhteiskunnallista painetta" huh huh
ompa kummallinen ajatus tuokin. tehdään lapsia kun muillakin on?? jessus sentään
kyllähän lasten teko aina on itsekästä toimintaa,jota minä en nykyään ymmärrä ollenkaan,tietty taaperot on ihania yms yms mutta riittäis niitä vähemmänkin tähän maailmaan
varsinkin kun tosi harva tän ajan ihminen niitä osaa hoitaa/on aikaa hoitaa/huolehtia.
"kaikilla ystävillä on jo lapsia" eikö oo riittävästi? :(
toki semmosia fiiliksiä voi tulla että jää yksin vanhana,mutta miten "hyvin" yhteiskunta hoitaa nykyään vanhuksensa saati sitten kun sinä olet vanha ja rahaa on tietysti(mukamas) vielä vähemmän "turhiin"ihmisiin kun nyt.
onnea ja menestystä kuitenkin tiellesi

Äänestä
  • Pitääkö sinun ehdoin tahdoin olla noin julma? Vai osuiko kirjoitus niin lähelle omaa olotilaasi, että päätit nostaa heti piikit pystyyn. Tuollaisia kommenteja tuskin aloittaja toivoi saavansa.

    Yhteiskunnan paineella minä näen sen, että kun oikeasti haluaa lapsen ja sitä onnistumatta yrittää..niin jatkuvasti tulee ihmisiä utelemaan että eikö jo ole vauvakuumetta? Joko teille on tulossa perheenlisäystä? etc.

    Meillä takana 2,5 vuotta selittämätöntä lapsettomuutta ja alkoi jo todella kovasti käydä sieluun ainaiset kyselyt. Enhän minäkään mene vanhemmilta ihmisiltä kysymään: vieläkö sinulla seisoo? joko sulla on alkanut vaihdevuodet? yhtä henkilökohtaisia kysymyksiä. Pahalle myös tuntui kuulla, että olen kylmä ihminen kun en halua lapsia. Tämän kommentin esitti ihminen, joka ei koskaan ollut minulta kysynyt että haluatteko te lapsia. Veti vain tämän johtopäätöksen, koska meillä ei ollut lapsia. (ei ole vieläkään, mutta toivottavasti noin kolmen viikon päästä.)

    Elämä etenee ja siihen kuuluvat eri vaiheet. Jos kaikilla tuttavapiirissä on kumppani, jäävät sinkut usein jossakin vaiheessa joukon ulkopuolella. Jos kaikilla muilla on lapsia, jäävät usein lapsettomat piirin ulkopuolella. Joten kyllä se vain voi olla kova paikka, jos kaikilla muilla jo lapsia on.

    Toivotaan, että tilanteeseen löytyy jonkinlainen ratkaisu ja saatte sen, mitä olette kovin toivoneet. Voimia sinulle!

    Äänestä

mun miehellä oli just samanlaista, todella kovasti halusi isäksi jo melko nuorena. Aloitettiin yrittäminen kun hän oli 26 vuotta, minä vähän nuorempi. Lopulta, kun hän oli 34-vuotias, saatiin vihdoin kauan kaivattu lapsi kymmenennen hoidon avulla. Eli et varmastikaan ole yksin tuollaisten ajatusten kanssa, vaikka naiset niistä enemmän puhuu kuin miehet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


seksi123_eitoimi kirjoitti:

Päätin aloittaa kirjoittamisen tänne kun tuli olo, että ei enään pystynyt tätä sisällä pitämään. Taustatietona lukijoille on se, että olemme alle 40 v pariskunta, joka on yrittänyt lasta noin kuusi vuotta onnistumatta. Kaikilla ystävillämme on jo perheenlisäystä ja se tietenkin lisää yhteiskunnallista painetta. Suoraan siis asiaan....

Onko kenelläkään muulla miehellä ollut tunnetta, että vaimon kanssa on hyvä suhde, mutta samalla tuntuu kuin olisi tuossa rintamuksessa tyhjä kohta kun sitä taaperoa ei ole ilmaantunut??? Minulla on.

Tunnen täysin outoja pelkoja kuten pelkoa yksinjäämisestä vanhana vaimoni kanssa (kun muilla on lapset hoivaamassa) tai outoa tunnetta kun menemme ystävän lapsen vaikkapa rippijuhliin (jota en osaa selittää).

Itselläni tunteista on kyseessä haikeus, tukahdutettu itku, tietyn asteen kateus ja silti pitää heittää yleisissä tilanteissa "kaikki on hyvin" face.

Olisi aivan mahtavaa saada tähän kokonaisuuteen keskustelijoita, joilla tilanne on sama.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu