Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Ryhmäseksi ja

naisen seksikäs pukeutuminen. Minulla on melko säännöllisesti ryhmäseksijuttuja ja myös kokemusta on kertynyt riittävästi. Mutta yhtä asiaa en ymmärrä, miksi en ole alastomana yhtä kiihottava kuin pukeutuneena korkkareihin, sukkiin ja sukkanauhoihin tai korsettiin ? Ovatko kaikki miehet jollakin tapaa fetissejä tämän tyylisen pukeutumisen suhteen. Haluatvatko miehet vain , että nainen näyttää huoralta ?
21323
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Korkkareissa sääret näyttävät pitemmiltä.... sukat vaikuttavat samoin. Korsetti tai muu sellainen peittää sopivan viettelevästi. Eikös noita hepeneitä jossakin myydä ihan seksiasujen nimellä ?

Äänestä

Selkeään kysymykseen selkeä vastaus: Hepenet eivät kiinnosta kaikkia miehiä. Eräs taannoinen naisystäväni oli ostanut käsittääkseni seksikkäiksi tarkoitettuja alusvaatteita ensimmäiselle yhteiselle lomamatkallemme, ja taisi olla hämmentynyt, kun en osannut innostua niistä.
Kyllä nainen on yleensä ihanimmillaan alastomana. Yksi poikkeus tähän kuitenkin on. Joskus esim. voi tuntua mahtavalta vetää naisen aamutakin helmat ylös ja ottaa nainen syliini peppu paljaana. Jotenkin se, että hänellä on jotain päällä, korostaa sitten sitä että alapää on paljaana ja minulle avoinna. Mutta ei siihen mitään "seksihepeniä" tarvita -- arkinen aamutakki tai pyjaman paita toimii paljon paremmin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Vailla vastausta ? kirjoitti:

naisen seksikäs pukeutuminen. Minulla on melko säännöllisesti ryhmäseksijuttuja ja myös kokemusta on kertynyt riittävästi. Mutta yhtä asiaa en ymmärrä, miksi en ole alastomana yhtä kiihottava kuin pukeutuneena korkkareihin, sukkiin ja sukkanauhoihin tai korsettiin ? Ovatko kaikki miehet jollakin tapaa fetissejä tämän tyylisen pukeutumisen suhteen. Haluatvatko miehet vain , että nainen näyttää huoralta ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu