eli seat tuli kolmion takaa rekan alle, ja rekkakuskia syytetään. nyt odotellaan sitten mielenkiinnolla että mitä oikeus päättää. jos se päättää, että kolmion takaa saa tulla eteen, ja rekkakuski syyllinen, miettikääs kaikki, kuinka mielenkiintoiseksi liikenne muuttuu, kun ei tarvitse enää välittää kolmioista hölkäsen pöläystä! ja saa ajaa krapulassa ja kännissä, koska niin teki seat-kuskikin. ja saa ottaa ylimääräisiä kyytiin, ei haittaa siis ollenkaan. kun ajaa päätiellä, niin etuajo-oikeus merkki on pystyssä, mutta ei meinaa mitään. ja kolmio on paikallaan, mutta se tarkoittaa, että saa tulla ja vaarantaa muun liikenteen kaasuttamalla risteykseen, ilman, että tarvitsee tarkkailla, että tuleeko joku jostain, sillä kolmiohan tarkoittaa silloin merkkiä, joka kumoaa kaikki muut merkit ja kolmion takaa tuleva on kuningas, jota kaikkien tulee väistää sydän kurkussa ;)
kyllä tämä suomi on hieno valtio, vailla mitään sääntöjä, paitsi että jos ajaa ylinopeutta niin johan häkki heiluu tai saa vähintäänkin kovia sakkoja jotka menee isokenkäisille! se ylinopeus on pahempaa kuin kännissä ajo ja piittaamattomuus liikennemerkeistä.
toimikaamme siis sen perusteella nyt liikenteessä jatkossa että miten sitten oikeus päättää. nyt on kyse kolmion tarkoituksesta.
kyllä tämä suomi on hieno valtio, vailla mitään sääntöjä, paitsi että jos ajaa ylinopeutta niin johan häkki heiluu tai saa vähintäänkin kovia sakkoja jotka menee isokenkäisille! se ylinopeus on pahempaa kuin kännissä ajo ja piittaamattomuus liikennemerkeistä.
toimikaamme siis sen perusteella nyt liikenteessä jatkossa että miten sitten oikeus päättää. nyt on kyse kolmion tarkoituksesta.
Vastaukset 13
Vanhimmat
kirjoittanut sen kolmion vielä muutaman kerran,mietis tilannetta vielä kerran tai kaksi ajan kanssa
niin silloin pitää toistaa asiaa moneen kertaan että se menisi sinunkin paksuun kalloon....ei taida mennä sittenkään.
aloittaja on enemmän kuin oikeassa,mieti itse,kirjoitusesi on turha,yhtä turha kuin nimesi,pelkkää nollaa jokunen turha uuuuuuuuuuuuuuuu.
olisit nyt varalta kirjoittanut sen tarkoittavan aivojesi kapasiteettiä.
mietittävää se aasi tuli kolmion takaa alle ja tappoi kaverinsa ja itsensä rekalla. kaiken lisäksi siinä seatissa oli ylikuormaan ja tilannenopeus liian kova !!!
Ei rekkakuskia syytetä kolmion takaa tulemisesta, vaan ylinpeudesta ja ylikuormasta ja voihan siinä olla jotain muutakin, veti käteen tai katsoi pornovideota tms.
EI SYYTETÄ MUUSTA KUIN YLINOPEUDESTA JA KUUDESTA KUOLEMANTUOTTAMUKSESTA. VAIKKA se aasi tuli kolmion takaa alle ja tappoi kaverinsa ja itsensä rekalla.
onkohan jo lakialoite valmiina?
odottakaas vaan, seuraavaksi kun joku kännikala ajaa vastaantulevien kaistalla rekkaa päin itsemurha mielessään, niin silloinkin sitten varmaan rekkakuski laitetaan syylliseksi!!! näin saadaan itsemurhat näyttämään aivan joltain muilta, onko se asian ydin?? onhan alkoholin kulutuskin nyt huipussaan, viina vaan tuodaan virosta ja muista paratiiseista, niin saadaan TILASTOT näyttämään paremmilta..
Niin siinä voi käydä kun ei piittaa säännöistä.
Kolari ei ollu rekkakuskin vika, ellei paikka ole tosiaan niin pimeä että yli nopeudella oli merkitystä.
Mutta nopeudella oli paljonkin merkitystä sen suhteen että miten auossa oleville kävi, osumaenergia tuplaantui.
Ei ne rajoitukset ole liikenteen kiusaksi, vaan meidän kaikkien turvaksi, kyllä niitä on syytä noudattaa.
menisitkö rekan alle kolmion takaa jos takapenkillä huudetaan "kyllä sä vielä kerkeät"? entä miten kävisi pienessä kännissä/krapulassa? osaisitko kännissä arvioida etäisyydet täydellisesti? näin moni kuvittelee.
jos joku tekee mokan, niin miksi syy vieritetään seuraavalle? miksi rekkakuski laitetaan syylliseksi seat-kuskin mokaan? koska rekkakuski ei aiheuttanut kolaria, niin miksi hän joutuu kärsimään seuraukset? jos joku tulee sinun eteesi kolmion takaa, tappaen itsensä ja kaverinsa, ja sinua syytetään, olisiko oikeudenmukainen olo??
tuo ylinopeudella mässäily on turhaa, koska aina, kun rekan kanssa kolaroidaan, jälki on sen mukaista, vaikka olisi mikä nopeus. ja törmäyshetkellä ei ylinopeutta ollut. mutta ennen sitä oli. eli jos rekkakuski olisi tullut sallittua nopeutta koko matkan ja kaikki kumminkin olisivat kuolleet seatissa, niin sitten kaikki olisi hyvin?
tehtyä ei saa tekemättömäksi, mutta tosiasia on, että seat tuli kolmion takaa. sitä ei ole missään informoitu, että oliko kaikilla henkilautossa turvavyöt?? jos ne puuttui, on ihan sama mitä nopeutta rekka tuli, sillä loppututos olisi kumminkin ollut sama.
rekkakuskille voimia tämän kamalan asian keskellä.
ei unohdeta näitä olennaisia asiaoita
Seat-kuski:
- tuli kolmion takaa rekan eteen
- henkilöautossa oli liikaa ihmisiä
- veressä alkoholia, eli oli joko ottanut pari, tai oli krapulassa.
Oli ilmeisesti ottanut aiemmin päivällä ajoon lähtiessä vauhtia? Meno jalkaa alkoi ilmeisesti vipattaa ......
Onko huumetesteistä saatu tuloksia vielä?
Syytä epäillä seat kuskin olleen jotenkin vinksallaan - ajaa nyt kolmion takaa rekan etteen! Huumeissa vai kännissä. Ei ole paljon vaihtoehtoja vai ajaisitko selvinpäin rekan eteen auto täynnä öriseviä kamuja?
SYYLLINEN SAI ANSIONSA MUKAAN SÄÄLI ETTÄ SIINÄ KUOLI SYYTTÖMIÄKIN