Ostetaan maatila

Haluan ostaa maatilan, miten menetellä ?
4401
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mene kiinteistövälitystoimistoon ja kysy.
Alaan liittyy jo nimenkin viittaamana sellainen
lehti kuin "maaseudun tulevaisuus" Myytäviä
tiloja löytyy kyllä silloin tällöin. Myyjälle
rahat kouraan vaan ja eikun maajussiksi.

Eräs rasite aloittavalla maajussilla kuitenkin on
mikäli tila ei siirry perheen piirissä. Nimittäin
tukien saamisen edellytyksenä on vaadittava
koulutus alalle. Tosin mikäli ostat tilan niin
eikun jonkin maajussikoulun parivuotiskurssille
niin asia hoituu.

Itse kuran kääntäminen ja jyvän maahan lykkiminen
kyllä menee kaaliin jo yhden kesän opastuksella
mikäli kokemusta ei ennestään ole mutta EU-
paperitouhun ja tukiaispaperien kanssa ongelmia
on jo paljon enemmän.

Ongelma itse ei ole siinä että sitä paperityötä
olisi paljon tai että se olisi vaikeaa vaan siinä
että säännöt muuttuvat jatkuvasti ja niistä
tiedottamisessa on usein puutteita.
Kun sitten maajussi tekee jonkin täyttö tai
laskuvirheen papereihin, ei virhettä välttämättä
enää voi korjata jos sen huomaa tarkistava
viranomainen. Seurauksena saattaa olla tukiaisten
menetyksinä kymmenien tuhansien "sakot"

Myös muusta viranomaistoiminnasta poiketen
maatalousviranomaisille on annettu säännöt siitä
että maajusseja EI tule opastaa tai neuvoa virka-
asioiden suhteen vaan viranomaisten tulee toimia
ainoastaan pykälien valvojina. Syy tähän saattaa
olla siinä että ristiriitoja on liikaa myös
viranomaisten kesken sillä järjestelmä on yhä
erittäin sekava myös hallinnollisella tasolla.

No siinä tuli pientä vinkkiä. Ethän sä niin hullu
oo että OIKEESTI maajussiks haluaisit vai ootko???

:D:D:D Et oo. Enkä usko että tosissas edes
kysyit :D:D:D

Äänestä
  • esim.löytyy tietoa
    http://www.mmm.fi/
    aivan normaalia yritys toimintaa.

    Äänestä

  • viljelijä kirjoitti:

    esim.löytyy tietoa
    http://www.mmm.fi/
    aivan normaalia yritys toimintaa.

    Kumpi on yritystoimintaa?
    Maatalous vai ministeriön toiminta?

    Toinen ryhmä toimii tukiaisilla 100
    prosenttisesti ja toinen ryhmä saa pieniä
    sivutuloja viljan myynnistä.

    Äänestä

katso Keltainen pörssi!!! Siitä löytyy.

Heti osuu silmään Porvoon keskustasta 7 km:n
päässä. Pieni on eikä kovin halpakaan mutta siitä
voi sitten laajentaa pikkuhiljaa hehtaari
kerrallaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tarjouksia kirjoitti:

Haluan ostaa maatilan, miten menetellä ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu