Hyvin menee..

21146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Vanhasen taloupolitiikka on epäonnistunut täydellisesti:D. Näin sanoo opposito:D.

Meill' on lama takana, tai no on se vielä olemassakin ja omaisuuden määrä on vain kasvanut. Nyt kanttaa Sosialidemokraattien äkkiä alkaa antamaan perusteluita väitteilleen talouspolitiikan epäonnistumisesta. Myös Siihen miksi Vanhasen eroa vaadittiin huonon talouden hoidon vuoksi.

Miten tuollainen "kaikkien aikojen nahjus" on voinut johtaa Suomen laman yli niin että Suomlaisten varallisuus on vain noussut? Onnistuuko tuollainen "nahjukselta"?

Myös pienituloisten ja köyhien taloustilanne on parantunut. Miten on mahdollista laman aikana tällainen. Onnistuukko Tuollainen "nahjukselta"?

Nuo kysymykset tulevat D emareilla vastaan ihan varmasti seuraavissa eduskuntavaaleissa.

Tullaan myös kysymään, Miksi DEmarit vaativat Vanhasen eroa laman aikana, syynä laman huono hoito.

Äänestä

Kenellähän varallisuus on lisääntynyt ?. Veikkaisin, että toisilla on lisääntynyt paljon ja toiset elävät velaksi/kädestä suuhun.

Esim. palkkatyöllä ei Suomessa kyllä varallisuus paljon lisäänny ellei suuremmin peri mitään. Kyllä rahat menee asumiseen ja muuten elämiseen.

Äänestä
  • Kotitalouksien varallisuus on kasvanut lamasta huolimatta mutta köyhät synnyttää edelleen köyhiä lapsia.
    Viina alkaa Suomessa olla jo niin kallista ettei köyhällä ole varaa ostaa edes leipää.

    Äänestä

  • tsat tsat saa kirjoitti:

    Kotitalouksien varallisuus on kasvanut lamasta huolimatta mutta köyhät synnyttää edelleen köyhiä lapsia.
    Viina alkaa Suomessa olla jo niin kallista ettei köyhällä ole varaa ostaa edes leipää.

    Ei koske minua, koska en asu Suomessa.

    Suomessa ei palkkatyöllä rikastu, mutta onneksi muissa maissa rikastuu, koska palkat hyvät ja hinnat pienet esim. MB, Audi ja BMW.

    Äänestä

  • haistakaa nyt kirjoitti:

    Ei koske minua, koska en asu Suomessa.

    Suomessa ei palkkatyöllä rikastu, mutta onneksi muissa maissa rikastuu, koska palkat hyvät ja hinnat pienet esim. MB, Audi ja BMW.

    Mihin rahaa käyttää.

    saa sitä menemään paljonkin, jos haluaa....

    Mutta tuo tutkimus osoitti että nimenomaan npalkansaajien säästöt ovat lisääntyntty. Tuohan kertoo ihan eri tavalla kuin sinä. Katselet ehkä Suomea niin kaukaa että et näe?

    Onhan ihan eri asia olla siellä uualla töissä Suomslaisena, Siellä todella tienaa enemmän... Nimittäin enemmän kuin ne paikalliset asukkaat ja sumessa työtä tekevät. Mutta jos sinä tulisit Ulkomaalaisena Suomeen töihin tienaisit Suomessa enemmän kuin siinä maassa josta lähdet... Niin tekee myös ne jotka tulevat muualta Suomeen töihin, nekin tienaavat enemmän kuin omassa maassaaan.

    Tuohan on ollut ilmiselvää niin kauan kuin Suomlaiset ovat lehteneet muualle töihin. Tuo pitää paikkaansa niin kauan kuin olet Suomessa asuva ulkomailla töissä oleva.

    Äänestä

  • Itsestään selvyys kirjoitti:

    Oli jotenkin juttusi niin sekava etten ymmärtänyt mitään... ja, tietääkseni, osaan vielä suomea...

    Äänestä

  • haistakaa nyt kirjoitti:

    Ei koske minua, koska en asu Suomessa.

    Suomessa ei palkkatyöllä rikastu, mutta onneksi muissa maissa rikastuu, koska palkat hyvät ja hinnat pienet esim. MB, Audi ja BMW.

    Asut siis Aava-Saksassa?

    Äänestä

  • tsat tsat saa kirjoitti:

    Asut siis Aava-Saksassa?

    Mistä niin päättelet (mikä Aava...)... ahaa, noista automerkeistä !.

    No, ne on halpoja esim. Ruotsissa, Saksassa, Sveitsissä, Ranskassa, Kanadassa, USA:ssa, Australiassa ja melkein kaikissa muissakin maailman maissa paitsi Suomessa ja Tanskassa. Norjassakin ne on kalliita, mutta siellä pätäkkä tulee myös hyvin käteen.

    valitat köyhyyttäsi. Mistähän se johtuu?

    Äänestä

  • tsat tsat saa kirjoitti:

    valitat köyhyyttäsi. Mistähän se johtuu?

    Joo, Suomessa valitin, kun ei saanut kykyjeni mukaista palkkaa. Enää en valita, saan siitä ihan riittävästi monen muunkin edun lisäksi.

    Naureskelen vain tätä suomalaista aivopesua ja propagandaa. Kepun palsta jo suosionsa vuoksi on oikea paikka siihen.

    Äänestä

  • haistakaa nyt kirjoitti:

    Oli jotenkin juttusi niin sekava etten ymmärtänyt mitään... ja, tietääkseni, osaan vielä suomea...

    sinulla ns. Ulkomaanelävälle.

    Kaikki muista maista toisiin maihin töihin menevät tienaavat AINA enemmän kuin lähtömaassa tienaa.

    Muista maita Suomeen tulevat työntekijät tienaavat enemmän kuin lähtömaassa tienaa.
    Suomesta muualle töihin lähtevät tienaavat aina enenmmän kuin Suomesa tienaavat.

    Ulkomailla työn teolla on omat etunsa. Se etu on korkeampi palkka ja ulkomaan päivärahat.
    Tämä on Fakta.

    Äänestä

  • haistakaa nyt kirjoitti:

    Joo, Suomessa valitin, kun ei saanut kykyjeni mukaista palkkaa. Enää en valita, saan siitä ihan riittävästi monen muunkin edun lisäksi.

    Naureskelen vain tätä suomalaista aivopesua ja propagandaa. Kepun palsta jo suosionsa vuoksi on oikea paikka siihen.

    Vai et saanut kykyjen mukaista palkkaa mutta eihän sinua voinut nälässäkään pitää.

    Äänestä

  • haistakaa nyt kirjoitti:

    Mistä niin päättelet (mikä Aava...)... ahaa, noista automerkeistä !.

    No, ne on halpoja esim. Ruotsissa, Saksassa, Sveitsissä, Ranskassa, Kanadassa, USA:ssa, Australiassa ja melkein kaikissa muissakin maailman maissa paitsi Suomessa ja Tanskassa. Norjassakin ne on kalliita, mutta siellä pätäkkä tulee myös hyvin käteen.

    On siellä kaikki muukin hyvin kallista. Mm. ruoka maksaa yli tuplaten Suomen hinnan. Lounasravinteliannos euroissa 25-30 euroa. Suomessa se on 8-9 euroa. Siis työpaikka ruokalassa.

    Pitää seillä sitä "Pätäkkää" tullakin että siellä pysyy hengissä.. Suomessa pitää tehdä neljä tuntia töitä että norjassa pystyisi syömään yhden kerran.

    Äänestä

  • Näin oN kirjoitti:

    sinulla ns. Ulkomaanelävälle.

    Kaikki muista maista toisiin maihin töihin menevät tienaavat AINA enemmän kuin lähtömaassa tienaa.

    Muista maita Suomeen tulevat työntekijät tienaavat enemmän kuin lähtömaassa tienaa.
    Suomesta muualle töihin lähtevät tienaavat aina enenmmän kuin Suomesa tienaavat.

    Ulkomailla työn teolla on omat etunsa. Se etu on korkeampi palkka ja ulkomaan päivärahat.
    Tämä on Fakta.

    Mistä ihmeestä sinä tämän tiedät ?.

    Tiedän paljon ihmisiä jotka ovat lähteneet ulkomaille mitä erinäisimmistä syistä ja takuulla eivät saa palkkaa, ainakaan aluksi, enemmän kuin Suomessa. Kielitaito, kokemukset, puoliso jne. voivat olla syitä. Sitä paitsi, Suomessa on ns. perustyöpaikkojen osalta kohtuullinen palkkataso ja suorastaan matala verotus, joten väittämäsi ei päde useinkaan.

    Ja miten saat ulkomaan päivärahoja jos oikeasti muutat ulkomaille ?.

    Taidat olla ns. kepulainen latva-B2 ?.

    Äänestä

  • tsat tsat saa kirjoitti:

    Vai et saanut kykyjen mukaista palkkaa mutta eihän sinua voinut nälässäkään pitää.

    Kypsy siihen.

    Äänestä

  • Juuu'uuuuu kirjoitti:

    On siellä kaikki muukin hyvin kallista. Mm. ruoka maksaa yli tuplaten Suomen hinnan. Lounasravinteliannos euroissa 25-30 euroa. Suomessa se on 8-9 euroa. Siis työpaikka ruokalassa.

    Pitää seillä sitä "Pätäkkää" tullakin että siellä pysyy hengissä.. Suomessa pitää tehdä neljä tuntia töitä että norjassa pystyisi syömään yhden kerran.

    Sittenhän varmaan norjalaiset on köyhempiä kuin suomalaiset ?. Kuule, ei vaan siltä näytä.

    Äänestä

perustella, että miksi keskusta pitäisi siirtää oppositioon ja ottaa tilalle joku sellainen puolue, mikä ei ennenkään osannut hoitaa asioita kansalaisten parhaaksi?

Äänestä
  • Pahin rikos mihin Kepu on syyllistynyt vaaliakauden alkupuoliskolla. Tätä eo voi edes Iltalehti eikä hesari antaa Kepulle anteeksi.

    Minimieläke vuoden vaihteen jälkeen 600 euroa. Ennen jopa niin lahainen kuin 450 euroa.

    15 000 euron vuosituloilla veron kevennys 6%-yksikköä. Kunnallisverosta riippuen nyt ennakonpidätys noin 10%, viime vuonna 16%.

    2 opiseklijaa. Samoilla vanhempien tuoilla toissa vuonna opintotuki 80 euroa kuukausi, Viime elokuusta lähtien 120 euroa kuukaudessa. Asumislisä toissa vuonna 40% vuokrasta, nyt elokuusta lähtien 60%.

    Äityispäiväraha oli aikaisemmin tulosidonnainen, niin kuin se on nytkin. Mutta nyt äitiyspäivärahaan tuli minimi, sama kuin perustyöttömyyskorvaus. Aikaisemmiin tuota minimiä ei ollut.

    Työmarkkinatukeen tuli pienempi korotus kuin oli Hallituksen asityksessä. Se johtui eduskunnan päätöksestä. Eli sen viiden euron kotouksen sijaan eduskunta hyväksyi 1,5 euron korotuksen. Lisäksi se 100 euron aktivointilisän maksuaika lyheni eduskunnassa kolmeen kuukauteen, Työmarkkinatuki on nyt kuitenkin sidottu indeksiin niin että se joten kuten seuraa kustannusten nousua. Demarit Estivät täm'n tuen parantamisen. "Ns. komikanta".

    Ruoan AlV on alennettu 17%:sta 12:teen. Tuosta kai ei tarvitse konkreettisemmin näyttää?

    Sairauden- vanhusten hoitoon ja perusopetukseen hallitus suuntasi erityislisän joka kuitenkin on kuntien oman päätösen varsassa käytetäänkö se siihen mihin se on tarkootettu. Ainakin omassa kunnassani tuolla rahalla on palkattu lisää perushoitajia ja opettajia.

    Äänestä

Tämä varallisuuslaskelma perustuu kuplatalouteen, koska varalisuudeksi lasketaan myös asuntojen arvo mikä tällä hetkellä Suomessa ei perustu todelliseen arvoonsa vaan keinotekoiseen kuplahintaan. Samalla periaatteella voitaisiin asuntojen neliöhinta laittaa vaikka 10.000 egeä neliö niin me suomalaiset olisimme maailman varakkain kansa.

Äänestä
  • mutta samassa tutkimuksessa se kupla myös puhkaistaan!

    Nimittäin varallisuudesta, velat vähennettynä, on myös varallisuus kasvanut. Siis NETTOvarallisuus on myös noussut. Nettovarallisuushan on se oikea mittari. Varallisuus minus velat on nettovarallisuus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Keskusta. kirjoitti:

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/09/kotitalouksilla_varallisuutta_enemman_kuin_koskaan_1959209.html

.. mutta menköön.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu