Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

paras asento

mikä on paras asento lihavan naisen kanssa että saa g-pisteeseen?
asialliset vastaukset
53061
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

No ihan sama kuin laihankin

Äänestä

eihän sulla ole edes hajuakaan missä G-piste sijaitsee,kun noin tyhmiä kyselet

Äänestä
  • ukkovarpaan väliin

    Äänestä

just luin jostain, ettei kyseistä G-pistettä ole lopultakaan edes olemassa. Mielikuvitella tietysti voi vaikka mitä.

Äänestä
  • Naisystävältäni puuttuu klitoris kokonaan. Ollessamme ensimmäistä kertaa sängyssä ja etsiessäni hänen namupalaansa paikasta mistä se naisilta yleensä löytyy ja kas kummaa, sieltä ei löytynyt yhtikäs mitään.

    Hän ohjasi sormeni omalla kädellään emättimeensä ja siellä paikkaan jossa g-pisteen sanotaan olevankin. Tämä alue jolla hän sanoo tuntevansa on vain parin kolmen neliösentin kokoinen alue.

    Hänellä ei näy eikä tunnu mitään pienten häpyhuulien yhtymäkohdassa jossa clitoris yleensä sijaitsee, ainakin se on siellä kaikilla aiemmilla kumppaneillani ollut, eikä hän sano tuntevansa mitään sieltä sormeillessani.

    Hän saa g-pisteestä kiihottaen orkun helposti ja hänen kiihottuessaan hänen emättimensa etuosa noin puolen sormen syvyydeltä turpoaa ja paisuu ja tästä muutoksesta tiedän hänen kiihottumisen tason ja lähestyvän orgasmin.

    Naisystäväni mieliasento on ratsastusasento jossa hän pystyy liikkumaan niin että hänen g-pisteensä alue saa hyvän kontaktin kullini varresta. Tässä asennossa hän saa orgasmin jokaisella kerralla, toinen hänelle mieluinen asento on takaa päin polvillaan jossa hän painaa ylävartalonsa ja tissinsä alas ja jossa hänen g-pisteensä saa hyvän kontaktin kullini varresta. Tässä asennossa hän pitää niin nopeasta tahdista kuin pystyn pitämään.

    Tällä tiedolla ja kokemuksellani ainakin naisystävältäni se g-piste on ja löytyy, vai lieneekö se vain syvemmällä ja piilossa sijaitseva häpykieli. Se vain on juuri siellä missä g-pisteen sanotaan olevankin ja silloin se on g-piste.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kpin kirjoitti:

mikä on paras asento lihavan naisen kanssa että saa g-pisteeseen?
asialliset vastaukset

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu