Jotenkin kummastuttaa se joukko keskustelijoita,
joiden mielestä kaikki asiat voidaan hoitaa
neuvottelemalla. Palestiinalaiskysymyksen
ongelmana on, miten neuvotella, jos vastapuolella
ei ole valtuuksia sopia mistään. Arafatin kanssa
on turha haaskata aikaa. Hänellä ei ole
tosiasiallisia valtuuksia sopia rauhasta.
Huomattavat terrorijärjestöt vannovat joka
tapauksessa jatkavansa sotaa.
Terrori-iskun jälkeen keskustelu rauhasta alkaa
muutoinkin olla turhaa ajan haaskausta.
Nämä "kaikesta neuvottelijat" olisivat
todennäköisesti tehneet neuvottelurauhan vaikkapa
Hitlerin kanssa - Hitlerin ehoilla?
Kosto tuo kostoa, näin on ollut ja näin tulee
jatkumaan. Terroristiammatista on riippuvainen
terroristin perhe ja suku, paratiisiosuus sekä
siellä 70 neitsyttä. Mitä arkinen aherrus ja
vaiva voisikaan olla kaiken tuon luvatun rinnalla.
Aikaisemmin on käyty keskustelua terrori-iskuista
siviilikohteisiin, itsemurhaiskuista tavallisten
työhön matkaavien ihmisten, dikoteekkiin
jonottavien nuorien joukossa tai sairaaloihin ja
kouluihin. Periaatteessa tämänkaltainen
sodankäynti on saanut Suomessakin myötätuntoa
(vrt. Tuomioja). Näillä myötätuntoisilla ei ole
oikeutta kauhistella viimeisintäkään siviili-
iskua.
Pentagoniin tapahtunut isku on hiukan
toisenlainen. Sodassa sotilaskohteet ovat aina
kohde ja riski. Jos terrori-iskuja suunnittelevat
ja toteuttavat palestiinalaisjohtajat ovat
sodassa eliminointikohteita, sama riski on
vastapuolella. Sellaisen riskin olemassaolon
unohtaminen on ollut anteeksiantamatonta.
Sodassa sotilaskohteitten eliminoinnin yhteydessä
syntyy siviiliuhreja etenkin, jos sotilaskohteet
naamioidaan siviilikohteiden sekaan. Keskeisin
iskun tavoite ja peruste on kuitenkin oltava
sotilaskohteen eliminointi. New Yorkin
tapauksessa ensisijainen tavoite ja tarkoitus on
ollut toteuttaa suunnitelmallinen siivilien
murha, Allahin nimeen tiettävästi. Niitähän
täälläkin on puolusteltu! Hurratkoon he!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.