Kärsin masennuksesta ja ahdistuksesta. Apua olen hakenut ja saanut, ja pitäisi aloittaa usean vuoden terapia.
Ongelma tässä elämisessä on se, että mun pitäisi jostain kehittää töitä itselleni. Mutta millaista ja mistä? Asiakaspalvelua on testattu, se vie masentuneelta viimeisetkin voimat.
Työn pitäisi olla siis melko itsenäistä, ja sitä pitäisi pystyä tekemään vaikka ahdistaisi.
Muita asian kanssa painivia?
Ongelma tässä elämisessä on se, että mun pitäisi jostain kehittää töitä itselleni. Mutta millaista ja mistä? Asiakaspalvelua on testattu, se vie masentuneelta viimeisetkin voimat.
Työn pitäisi olla siis melko itsenäistä, ja sitä pitäisi pystyä tekemään vaikka ahdistaisi.
Muita asian kanssa painivia?
Vastaukset 26
Vanhimmat
riippuu sen hetkisestä tilastasi. Jos vakavaa/keskivaikeaa, niin hankala yleensäkkään hoitaa
kotiasioita kunnolla, puhumattakoon työstä ja levosta.
Jos oot omasta mielestäsi työkunnossa, kannattaa pyytää työkkäristä tai vakuutusyhtiöstä pääsyä uravalmentajalle. Mua se ainakin auttoi kun en tiennyt yhtään mitä työtä voisin tehdä. Vinksi laitan linkin yhteen keskusteluun muillekin, sillä Itse etsin oikeastaan aluksi ihan vaan terapeuttia, mutta henkilökohtaisessa rahapulassa pyysin tänne pääsyä ekaksi vakuutusyhtiöstä, kun aiheeseen täällä törmäsin. Olen siis sairaslomalla masennuksen vuoksi, mutta jossain vaiheessa työhönpaluukin on mahdollinen, tosin ei nykyiseen ammattiin. Eihän tämä terapiaa korvaa, mutta olisi ainakin joku kuunteleva ja auttava taho lisää tähän elämän kaaokseen.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8405808
... vaan työyhteisöstä.
Jos yhteisö tukee ja on mukava (myös muille), työtahti kohtuullinen,eikä pahempaa stressiä.
Sellainen työ sopii.
Tai sitten osa-aikatyö ja osa-aikaeläke.
Toipumisen kannalta työyhteisöllä on tosi iso merkitys. Hyvä työyhteisö on osa terapiasuunnitelmaani, jota tuon työhönvalmentajan kanssa just mietimme. Tää uravalmentaja etsii mulle nyt hyvää työkokeilupaikkaa, jossa voin testata mun työkuntoa. Kuulostaa ihan mukavalta, kun ei tartte heti mennä oikeisiin töihin vaan voi rauhassa testata itseään ja samalla katsastaa tulevaa mahdollista työpaikkaa. Mulla synkkaa tän valmentajan kanssa paremmin kuin mun entisen terapeutin kanssa, joten uskon, että mulla on just henkilökemioilla iso merkitys myös tulevan työpaikan löytymisessäkin.
Olin professissa, joka on sama kuin työkkäri, siellä ei yhtään välitetty tuosta työyhteisöasiasta ja olisivat laittaneet minut kylmiltään mihin vaan. Pyysin vaihtoa katjannoposelle, joka on yksityinen uravalmennusyritys, siellä otettiin heti toiveet huomioon ja tarkasti etsittiin just mulle sopiva uusi työ ja mukava työyhetisö missä testata omaa työkykyä. Eli kannattaa miettiä mihin menee, valmennusfirmoissakin on eroja.
Mä olin Vervellä tuommoisella valmentajakonsulteilla, siellä vain juteltiin eikä mitään saatu aikaan. Sit vakuutusyhtiö siirsi jostain syystä itse minut verveltä tuonne noposelle ja homma lähti samantien luistamaan. Työvoimatoimistosta ei oo hyvää sanottavaa minullakaan, mitään oikeaa apua ei sieltä ole koskaan saanut. Jos tuonne noposelle en ois päässy, oisin varmaan vieläkin vaan kotona tai ehkä jossain avolaitoksessa hoidossa, kun mulla kotona oikeesti hajoo pää.
Mä en kans kestäny olla kotona, pyysin työkokeilua Varmasta ja pääsin Espooseen noposen tapiovaaranimiselle henkilölle. Ekaa kertaa joku oikeesti kuunteli mua ja kysyi mitä mä haluan. Nyt työskentelen palvelualalla.
Huono työyhteisö on todennäköisesti yksi masennukseni syy, nyt toivun pehmeämmässä ja inhimillisessä ympäristössä, ehkä joskus vielä oikeisiin töihin.
Toipuminen ei tapahdu hetkessä, niin kuin ei sairastuminenkaan. Kuntoudu rauhassa ja pyydä tarvittaessa apua ulkopuolelta, niin pärjäät paremmin. Näillä neuvoilla minä aloitin kuntoutumisen pari vuotta sitten, nyt on jo työkokeiluvaihe uravalmentajan neuvoilla menossa. Hyvältä näyttää jaksaminen.
Varmaan on aika yksilöllistä, mikä sopii kenellekkin. Minä olen tehnyt asiakaspalvelua koko sairauden ajan ja se on kyllä sopinut hyvin. Vaikea siis sanoa, ehkä tärkeintä olisi tehdä mieleistä työtä. Ja kuten mainittua, työyhteisön rooli on suuri. Olen puhunut sairaudestani varsin avoimesti myös työporukassa, on jotenkin helpottavaa kun voi puhua vapaasti asiasta joka kuitenkin vaikuttaa elämään suuresti. Eikä kukaan ole katsonut kieroon tai ollut vaivautunut.
Lääkärin mielestä minut parantaa pitkä sairasloma, itse haluaisin mielekästä työtä. Yksin on vaan vaikea sellaista löytää.
Lääkäreillä on tuommoisia omituisia ajatuksia edelleenkin. Työkokeilu on hyvä välivaihe, testaappas sitä.
Joo samaa olen tässä miettinyt. Olin sairaslomalla masennuksen takia koko viime kevään. Kesäkuussa aloin tutkia työmahdollisuuksia ja hainkin paria työpaikkaa. Suurimmat ongelmat tuntuvat olevan, että en oikeastaan tiedä mitä haluaisin/jaksaisin tehdä, jos mitään, ja terapiassa käynti yhtäaikaa töiden kanssa. Tästä tuli sellainen mission impossible, että päädyin tekemään osa-aikaista työtä, tai oikeastaan osaviikkoista työtä niinä päivinä, kun terapiaa ei ole. Kesken päivän terapiaan meneminen tuntui olevan mahdotonta järjestää. Työt ja osa-aikaisesta työstä saatu (pieni) palkka stressasivat niin paljon, että puolentoista kuukauden työskentelyn jälkeen olen taas sairaslomalla. Aika psykiatrille on ensi kuussa, kuulemma pitää miettiä mun kuntoutusta. Mitä ikinä sillä tarkoitetaankaan. Näistä asioista ei todellakaan kuule mainoksista, itse pitää tutkia. Yleensä lääkärillä on kuitenkin hyviä ideoita, ja mä oon ihan puulla päähän lyöty, että "ai voiko noinkin tehdä?".
Mutta ne työt. Plaah. En ole vielä löytänyt ratkaisua tähän. Mikä sopii ja mikä ei ja miten tämän arjen järjestäisi niin, että siihen mahtuisi mielekäs työ ja terapia. Ja löytyisi vielä voimat niihin.
Tsemppiä.
Saat varmasti lääkäriltä ohjeita ja neuvoja kuntoutukseen. Entäpä miten sinun eläkevakuutusasiat, voisitko saada sieltä apua? Minä pääsin eläkevakuutusyhtiön kautta Noposen henkilökohtaiselle valmentajalle ja sen jälkeen asiat alkoivat loksahtamaan paikalleen. Yksin en olis tiennyt mistään mitään, kun ei näihin asioihin ole aiemmin tarvinnut perehtyä. Tulevaisuutta etsivä, paljon tsemppiä myös sinulle!!!
Minä suosittelen tuota henkilökohtaista valmentajaa, ilman sitä olisin varmaan jossain suljetulla osastolla. Minua se auttoi eniten, nyt yritän palata työhön työkokeilun avulla.
on myös hyvä ja se oli oleellinen juttu mun toipumisen ja työhön paluun kannalta. Työkokeilu paikkoja on vaikea löytää itse, mut sihen saa apua noilta työhönvalmentajilta.
Täällä taas.
Noniin. Kiitos vastauksista, joista ainakin osa oli ymmärtääkseni suunnattu minulle. Joo nuo henkilökohtaiset valmentajat ja työkokeilu ei ole minulle tuttuja, eikä niistä ollut lääkärinkään kanssa puhetta. Kävin siis siellä juuri eilen. Toistaiseksi ratkaisu oli lisää sairauslomaa. Mun arki on nyt mielekästä, ilman työtä tosin, mutta opiskelen osa-aikaisesti ja käyn terapiassa kolmesti viikossa. Osa-aikainen opiskelu on kuulemma myös eräänlaista kuntoutusta :)
Olen miettinyt sitä, että minkä ihmeen takia väsyn työssä kuin työssä. Olen 29-vuotias. Olen käynyt lukion ja minulla on ammattikorkeakoulututkinto. Masennukseni tuntuu vaikuttavan nimenomaan työssä jaksamiseen, konkreettiseen tekemiseen ja vastuunkantamiseen. Työn tekeminen harvoin auttaa minua jaksamaan, se tuntuu pikemminkin siltä, että minulta vaaditaan jotain mihin en pysty. Ja koska se tuntuu siltä, niin yritän tietenkin selviytyä, ja se uuvuttaa valtavasti. Nyt kun en ole ollut töissä, jaksan tehdä muita asioita. Työpäivän päätteeksi jaksoin usein vain sammuttaa huoneen valot ja heittäytyä pitkäkseni silmät kiinni. Seuraavan työpäivän ajattelu stressasi ja viikonloput eivät riittäneet "neutraloimaan" oloani. Tämän kun lisää tavalliseen masentuneisuuteen, sellaiseen, mikä on siis diagnosoidulle tyypillistä, niin työelämä tuntuu rasittavan minua ylettömän paljon. Siskoni kanssa olen vitsaillut, että työelämä ei vain taida sopia minulle. Kyse ei ole siitä, että olisin jotenkin piilolaiska, haluaisin antaa panokseni ja sitoutua ja olla hyödyksi.
Tämä on vaikeaa. Saikulla olo helpottaa, ei tarvitse yrittää niin kauheasti ja voi keskittyä enemmän omaan hyvinvointiin ja pohdiskeluun. Opiskelu on myös mielekästä. Se on aina tuntunut paremmalta kuin työ. Vaikka olin minä lukiossakin jo väsynyt ja masentunut, ensimmäinen hoitosuhteeni ja mielialalääkitys osui sille ajalle.
Noniin. Kokemukseni mukaan masentuneena on todella hankalaa miettiä työjuttuja. Mikä minulle sopisi, mistä pitäisin, missä voisin olla omalla paikallani, missä ei tuntuisi, että vaaditaan liikaa...sitten kun sen keksin niin tikkarin ostan ja itseäni onnittelen...
Minä olen tilanteessa, jossa 25-vuotta kestänyt työurani on tullut jonkinlaiseen päätöskohtaan. En yksinkertaisesti enää pysty/jaksa tehdä ammattiani vastaavaa työtä. Olen ollut sairaslomalla koko syksyn ja kesällä olin pitkällä lomalla. Masennus vaivaa ja syvä ahdistus työn tekemiseen. Olen ajatellut, että irtisanoudun, jos minun pitää vielä palata nykyiseen työpaikkaani. En enää pysty menemään sinne takaisin. Pitäisi keksiä uusi ammatti, joka ottaisi myös huomioon selkäsairauteni. Olen siis monisairas, mutta luulen vielä pystyväni johonkin. Kun vain tietäisi mihin. Kauhistuttaa ajatus, että joutuisin eläkkeelle. Näin nuorena? Minulla voisi olla vielä 18 työvuotta ennen vanhuuseläkkeelle pääsyä. Työelämä tuntuu vaan liian kovalta paikalta, onkohan mulle enää siellä sijaa?
Älä missään tapauksessa suorilta käsin irtisanoudu. Pyydä päästä uravalmentajalle (tai työhönvalmentajalle) ja selvittele kuntoutumistasi ulkopuolisen kanssa. Minä olin noposella uravalmentajalla Espoossa ja sain sieltä ihan uusia ajatuksia elämälleni. Irtisanoutuminen ei auta sinua, tarvitset muita keinoja. Minäkin olen monisairas 46-vuotias ja silti kurssitan itseäni ihan uuteen työhön. Yksin näiden asioiden kanssa oli tosi raskasta.
Työnantaja hoitaa sen kyllä, jos sen tarpeekseen näkee ja riittävä aika tulee täyteen. Olikohan se jotain vuosi sairaslomaa?
1 vuoden yhdenjaksoinen sairasloma oikeuttaa työnantajan irtisanomaan sinut. Älä tee sitä itse.
ei siis kannata, odota että työnantaja tekee sen.
Suosittelen ehdottomasti noposen työhönvalmentajaa se auttoi mua ihan merkittävästi. Saamani kohtelu sieltä oli hyvää ja minun mielipiteitäni arvostettiin paljon. Työkokeilu samaten oli tärkeä asia lukkojen avaamiselle. Nyt elämä hitusenparempaa. Vakuutustyhtiö ohjasi mielellän minut ulkopuolisen avun luo, joten ei kannata pelätä soittoa sinne.
Soitin eläkevakuutusyhtiööni eilen, kun olin keränny ekaksi rohkeutta pari viikkoa. Kokemus oli hyvä ja pääsin uravalmentajalle kun vain pyysin. Nyt odottelen ekaa aikaa.
Kiitos kannustuksesta, ei se ollu niin paha juttu ollenkaan kuin luulin. Ihan mielellään ne mut tonne ohjasi.
Kun työ ei ole pakkopullaa vaan mielekästä, se sopii sinulle.