Mitäs tästä sanotte?
68
794
Vastaukset
- !!??!!
joka on ostettu rahalla.
- skreivi
Minkävuoksi joku taho laittaisi isot rahat sellaiseen tutkimukseen, millä olisi vain tarkoitus vahingoittaa kanssaihmisiään?
Kyllä kahvi myy hyvin muutoinkin, sillä suurin osa esimerkiksi suomen aikuis väestöstä juo kahvia. - !!??!!
skreivi kirjoitti:
Minkävuoksi joku taho laittaisi isot rahat sellaiseen tutkimukseen, millä olisi vain tarkoitus vahingoittaa kanssaihmisiään?
Kyllä kahvi myy hyvin muutoinkin, sillä suurin osa esimerkiksi suomen aikuis väestöstä juo kahvia.syystä kuin miksi tupakkateollisuus ostaa "tieteellisiä" tutkimuksia, joissa sanotaan, että tupakka ei ole vahingollista terveydelle.
!!??!! kirjoitti:
syystä kuin miksi tupakkateollisuus ostaa "tieteellisiä" tutkimuksia, joissa sanotaan, että tupakka ei ole vahingollista terveydelle.
Voi sinua pikkuista.
>>> syystä kuin miksi tupakkateollisuus ostaa "tieteellisiä" tutkimuksia, joissa sanotaan, että tupakka ei ole vahingollista terveydelle. >>
Tämä taisi olla joskus 1800-luvulla, jos en väärin muista. Silloinkaan kyse ei ollut oikeista tieteellisistä tutkimuksista, vaan tupakkayhtiöt säveltelivät nämä "tutkimukset" ihan omien PR-koneistojen voimalla. Tupakka kyllä tiedetään terveydelle vaaralliseksi ja on tiedetty jo hyvinkin pitkään, noin 1600-luvulta, mutta silloin ei kunnola ymmärretty asioiden syy- ja seuraussuhteita. Eikä mikään tupakkayhtiö pysty ostamaan sellaista tutkimustulosta tupakan terveellisyydestä, jonka joku selväpäinen voisi uskoa, mutta sinä varmaan voisit. Eikä toisaalta mikään kunniallinen tutkimuskeskus sellaista myisi. Tosin uskon, että amerikkalaisten humpuukilahkojen PR-koneistot voisivat hypätä kenen tahansa kelkkaan, jos johtokunta saisi lisää rahaa tililleen.
Tietenkin rahan voimalla tupakkateollisuus saattoi saada yksittäisiä lääkäreitä vuosikymmeniä sitten mainosmiehikseen, mutta se on täysin eri asia, kuin ostaa tieteellisiä tutkimuksia oikeilta tutkimuslaitoksilta.
Kahvin terveellisyydestä sen sijaan on täysin kiistatonta näyttöä, joita ovat tehneet useat yliopistot ja kaikki ovat saaneet samansuuntaista tutkimustietoa selville, useissa eri tutkimuksissa. Kyse ei ole siis yksittäisestä, kahviteollisuuden oman mainostoimiston tutkimuksesta, vaan riippumattomien tutkimuslaitosten monivuotisista tutkimuksista.
Mutta sitten on tietenkin hassuja amerikkalaisia lahkoja, joiden hassut profeetat ovat saaneet joltain jumalalta hallusinaatioita, että kahvi on myrkkyä ja nyt nämä lahkot ovat pulassa, kun jäsenistöltä tällaiset asiat pitäisi pitää pimennossa tai saada ne näyttämään siltä, että ne eivät voi pitää paikkaansa, vaan meidän hassun profeetan hallusinaatiot pitävät paikkansa.
Sitten näiden hassujen lahkojen hassut marionetit koettavat väittää, että nämä ovat kahviteollisuuden omia höpötutkimuksia ja muuta höperöä selitystä, joita tosin eivät usko kuin samanlaiset kahjot, jotka näitä onnettomia selityksiä viljelevät.- niiiiiinpä niiiiin.
bushmanni kirjoitti:
Voi sinua pikkuista.
>>> syystä kuin miksi tupakkateollisuus ostaa "tieteellisiä" tutkimuksia, joissa sanotaan, että tupakka ei ole vahingollista terveydelle. >>
Tämä taisi olla joskus 1800-luvulla, jos en väärin muista. Silloinkaan kyse ei ollut oikeista tieteellisistä tutkimuksista, vaan tupakkayhtiöt säveltelivät nämä "tutkimukset" ihan omien PR-koneistojen voimalla. Tupakka kyllä tiedetään terveydelle vaaralliseksi ja on tiedetty jo hyvinkin pitkään, noin 1600-luvulta, mutta silloin ei kunnola ymmärretty asioiden syy- ja seuraussuhteita. Eikä mikään tupakkayhtiö pysty ostamaan sellaista tutkimustulosta tupakan terveellisyydestä, jonka joku selväpäinen voisi uskoa, mutta sinä varmaan voisit. Eikä toisaalta mikään kunniallinen tutkimuskeskus sellaista myisi. Tosin uskon, että amerikkalaisten humpuukilahkojen PR-koneistot voisivat hypätä kenen tahansa kelkkaan, jos johtokunta saisi lisää rahaa tililleen.
Tietenkin rahan voimalla tupakkateollisuus saattoi saada yksittäisiä lääkäreitä vuosikymmeniä sitten mainosmiehikseen, mutta se on täysin eri asia, kuin ostaa tieteellisiä tutkimuksia oikeilta tutkimuslaitoksilta.
Kahvin terveellisyydestä sen sijaan on täysin kiistatonta näyttöä, joita ovat tehneet useat yliopistot ja kaikki ovat saaneet samansuuntaista tutkimustietoa selville, useissa eri tutkimuksissa. Kyse ei ole siis yksittäisestä, kahviteollisuuden oman mainostoimiston tutkimuksesta, vaan riippumattomien tutkimuslaitosten monivuotisista tutkimuksista.
Mutta sitten on tietenkin hassuja amerikkalaisia lahkoja, joiden hassut profeetat ovat saaneet joltain jumalalta hallusinaatioita, että kahvi on myrkkyä ja nyt nämä lahkot ovat pulassa, kun jäsenistöltä tällaiset asiat pitäisi pitää pimennossa tai saada ne näyttämään siltä, että ne eivät voi pitää paikkaansa, vaan meidän hassun profeetan hallusinaatiot pitävät paikkansa.
Sitten näiden hassujen lahkojen hassut marionetit koettavat väittää, että nämä ovat kahviteollisuuden omia höpötutkimuksia ja muuta höperöä selitystä, joita tosin eivät usko kuin samanlaiset kahjot, jotka näitä onnettomia selityksiä viljelevät.Kofeiini (1,3,7-trimetyyliksantiini) on piristävä alkaloidi ja sitä esiintyy yli 60 kasvin lehdissä, siemenissä tai hedelmissä. Kofeiinia on muun muassa kahvipavuissa ja teepensaan lehdissä. Teen yhteydessä puhutaan kofeiinin sijaan usein teiinistä. Kaakao sisältää kofeiinia muistuttavaa teobromiinia. Näin ollen myös suklaa saattaa sisältää runsaasti teobromiinia.
Kofeiini on maailman laajimmin käytetty piriste. Kahvinkulutuksen määrä Suomessa on maailman huippuluokkaa, joten keskivertosuomalainen käyttää myös suuria määriä kofeiinia.[1] Kofeiini eristettiin ensimmäisen kerran kahvista vuonna 1820.
Metabolia ja puoliintumisaika
Elimistössä oleva kofeiini estää adenosiinireseptoreiden toimintaa. Tämä aiheuttaa väsymyksen tunteen vähenemistä ja saattaa aiheuttaa myös nukahtamisvaikeuksia[3].
Kofeiinin puoliintumisaika elimistössä riippuu ihmisen aineenvaihdunnasta. Puoliintumisaika on terveillä aikuisilla yleensä 5–11 tuntia[4][5].
Kofeiini muuttuu maksassa seuraaviksi metaboliiteiksi:
1. paraksantiini (84 %)
2. teobromiini (12 %)
3. teofylliini (4 %)
Vaikutukset ja riskit
Kofeiini on piriste, joka vaikuttaa keskushermoston toimintaa kiihdyttävästi. Kofeiini vaimentaa väsymyksen tunnetta ja lisää vireyttä sekä valppautta. Kofeiinin piristävä vaikutus on hyvin yksilöllistä ja se kestää muutamasta tunnista jopa kymmeniin tunteihin kofeiinin määrästä ja henkilön aineenvaihdunnasta riippuen[8]. Piristävän vaikutuksensa vuoksi kofeiini voi aiheuttaa unihäiriöitä.
Kofeiini saattaa aiheuttaa jo pieninä annoksina sydämentykytystä ja vapinaa kofeiiniherkille ihmisille, raskaana oleville naisille ja lapsille. Euroopan Unionin elintarvikealan tiedekomitea suositteleekin kofeiinin kulutuksen vähentämistä raskauden aikana.[8] Jo 200 mg kofeiinia eli 2,5 desilitraa kahvia päivässä kaksinkertaistaa keskenmenoriskin raskaana olevilla naisilla[9]. Kofeiinin käytöllä voi olla lukuisia haittavaikutuksia. Kahvi saattaa aiheuttaa verenpaineen nousua eli hypertensiota sekä sydämen tykytystä ja vapinaa [8] Myös vatsavaivat ja monenlaiset ruoansulatusvaivat ovat mahdollisia[10]. Psyykkisiä haittoja ovat muun muassa masennus, ahdistus, paniikkioireet ja paniikkihäiriö. Lapsille päivittäinen käyttö voi aiheuttaa levottomuutta ja hermostuneisuutta [11] Kofeiini kiihdyttää myös hikoilua, sydämen lyöntitiheyttä ja virtsaamista.
Kofeiini on aiheuttanut rottakokeissa sikiövaurioita annoksina, jotka ihmisellä vastaisivat 70 päivittäistä kahvikupillistalähde?. - linnunmaitoahan se
niiiiiinpä niiiiin. kirjoitti:
Kofeiini (1,3,7-trimetyyliksantiini) on piristävä alkaloidi ja sitä esiintyy yli 60 kasvin lehdissä, siemenissä tai hedelmissä. Kofeiinia on muun muassa kahvipavuissa ja teepensaan lehdissä. Teen yhteydessä puhutaan kofeiinin sijaan usein teiinistä. Kaakao sisältää kofeiinia muistuttavaa teobromiinia. Näin ollen myös suklaa saattaa sisältää runsaasti teobromiinia.

Kofeiini on aiheuttanut rottakokeissa sikiövaurioita annoksina, jotka ihmisellä vastaisivat 70 päivittäistä kahvikupillistalähde?.http://fi.wikipedia.org/wiki/Kofeiini
Säännöllinen kahvin käyttö ja kofeiiniriippuvuus ovat modernissa yhteiskunnassa erittäin yleisiä. Kofeiiniriippuvuus syntyy usein jo kolmen vuorokauden säännöllisessä käytössä, jolloin myös sietokyky kasvaa.
Päänsärky on yleisin kofeiinin vieroitusoire. Väsymys ja tokkuraisuus ovat seuraavaksi yleisimmät vieroitusoireet. Muita vieroitusoireita ovat keskittymiskyvyn ja motivaation puute, ärtyneisyys, flunssan kaltaiset tuntemukset, pahoinvointi, oksentelu ja ahdistuneisuus. Joskus harvoin esiintyy myös masentuneisuutta[12]. Kofeiinivieroitus saattaa aiheuttaa myös tarkkaavaisuuden laskua, ajatustoimintojen vaikeutumista ja aloitekyvyn puutetta sekä lihaskipuja ja -jäykkyyttä[13].
Vieroitusoireiden riski ja voimakkuus ovat yleensä sitä suuremmat, mitä suuremmasta kofeiiniannoksesta vieroittaudutaan. Vieroitusoireet menevät ohi tavallisesti 2–9 vuorokauden kuluessa.[13]
Sietokyvyn kasvaminen ja sitä kautta riippuvuuden syntyminen riippuu yksilökohtaisista eroista ja iästä. Lapselle tai nuorelle riippuvuus saattaa syntyä jo 50 mg:n päiväannoksella.[14] - niin tervellistä,
linnunmaitoahan se kirjoitti:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kofeiini
Säännöllinen kahvin käyttö ja kofeiiniriippuvuus ovat modernissa yhteiskunnassa erittäin yleisiä. Kofeiiniriippuvuus syntyy usein jo kolmen vuorokauden säännöllisessä käytössä, jolloin myös sietokyky kasvaa.
Päänsärky on yleisin kofeiinin vieroitusoire. Väsymys ja tokkuraisuus ovat seuraavaksi yleisimmät vieroitusoireet. Muita vieroitusoireita ovat keskittymiskyvyn ja motivaation puute, ärtyneisyys, flunssan kaltaiset tuntemukset, pahoinvointi, oksentelu ja ahdistuneisuus. Joskus harvoin esiintyy myös masentuneisuutta[12]. Kofeiinivieroitus saattaa aiheuttaa myös tarkkaavaisuuden laskua, ajatustoimintojen vaikeutumista ja aloitekyvyn puutetta sekä lihaskipuja ja -jäykkyyttä[13].
Vieroitusoireiden riski ja voimakkuus ovat yleensä sitä suuremmat, mitä suuremmasta kofeiiniannoksesta vieroittaudutaan. Vieroitusoireet menevät ohi tavallisesti 2–9 vuorokauden kuluessa.[13]
Sietokyvyn kasvaminen ja sitä kautta riippuvuuden syntyminen riippuu yksilökohtaisista eroista ja iästä. Lapselle tai nuorelle riippuvuus saattaa syntyä jo 50 mg:n päiväannoksella.[14]Kofeiinia sisältävän kahvin tai muiden kofeiinipitoisten valmisteiden (kolajuomat, tee) myyntiä ei rajoiteta. Kofeiinitabletteja myydään apteekissa reseptittä.
Kauppa- ja teollisuusministeriön asetuksen mukaan juoman, jonka kofeiinipitoisuus on yli 150 mg/l, pakkausmerkintöihin on lisättävä maininta "Korkea kofeiinipitoisuus" ja ilmoitettava kofeiinipitoisuus milligrammoina 100 millilitraa kohti. Merkintävaatimusta ei sovelleta kahvi- tai teepohjaisiin tuotteisiin.
Lisäksi elintarvikevirasto katsoo, että pakkausmerkintäasetukseen nojautuen tällaisten juomien pakkaukseen on merkittävä:
Varoitus: ei suositella lapsille, raskaana oleville henkilöille tai kofeiiniherkille henkilöille
Sekä käyttösuositus, jossa ilmoitetaan vuorokautinen käyttömäärä tai varoitetaan liiallisen kofeiinin haittavaikutuksista.
Kofeiini poistettiin 1. tammikuuta 2004 WADA:n kiellettyjen dopingaineiden listalta. - kulutusta, kulutusta
niin tervellistä, kirjoitti:
Kofeiinia sisältävän kahvin tai muiden kofeiinipitoisten valmisteiden (kolajuomat, tee) myyntiä ei rajoiteta. Kofeiinitabletteja myydään apteekissa reseptittä.
Kauppa- ja teollisuusministeriön asetuksen mukaan juoman, jonka kofeiinipitoisuus on yli 150 mg/l, pakkausmerkintöihin on lisättävä maininta "Korkea kofeiinipitoisuus" ja ilmoitettava kofeiinipitoisuus milligrammoina 100 millilitraa kohti. Merkintävaatimusta ei sovelleta kahvi- tai teepohjaisiin tuotteisiin.
Lisäksi elintarvikevirasto katsoo, että pakkausmerkintäasetukseen nojautuen tällaisten juomien pakkaukseen on merkittävä:
Varoitus: ei suositella lapsille, raskaana oleville henkilöille tai kofeiiniherkille henkilöille
Sekä käyttösuositus, jossa ilmoitetaan vuorokautinen käyttömäärä tai varoitetaan liiallisen kofeiinin haittavaikutuksista.
Kofeiini poistettiin 1. tammikuuta 2004 WADA:n kiellettyjen dopingaineiden listalta.seurapiirit kokoontuvat sen korvikkeen äärellä kofeiinin tähden.
Vaikuttaa aivoihin määrättyihin hermoreseptoreihin, virkistäen... eli tavallaan huume, koska aiheuttaa riippuvuuden jota kukaan ei kiellä.
Kun on ryyppinyt kahvia, yrittäkääpä vierottua!
vrt. tupakka, "riippuvuus!"". Mutta ei se mitään happosateissa on samaa myrkkyä, divetymonoksidia, sen nauttiminen on vapaehtoista, kuten tupakka.
varpaankastelusta.
http://akva.ayy.fi/vesijalanjalki/kahvi.html
Mutta vähemmän tuo pesuvettä kuluttaa, kuin kaljanjuonti pullopesuineen, mutta kaljahan on nykyään alumiinipurkissa, sitä en tiedä, kuinka se alumiini vaikuttaa juomaan ja jäämien tuleminen ihmiseen.
Aika näyttää, kun ukkojen eturauhaset alkaa paukkua syöpään. - terveys-kysymys!
niiiiiinpä niiiiin. kirjoitti:
Kofeiini (1,3,7-trimetyyliksantiini) on piristävä alkaloidi ja sitä esiintyy yli 60 kasvin lehdissä, siemenissä tai hedelmissä. Kofeiinia on muun muassa kahvipavuissa ja teepensaan lehdissä. Teen yhteydessä puhutaan kofeiinin sijaan usein teiinistä. Kaakao sisältää kofeiinia muistuttavaa teobromiinia. Näin ollen myös suklaa saattaa sisältää runsaasti teobromiinia.
Kofeiini on maailman laajimmin käytetty piriste. Kahvinkulutuksen määrä Suomessa on maailman huippuluokkaa, joten keskivertosuomalainen käyttää myös suuria määriä kofeiinia.[1] Kofeiini eristettiin ensimmäisen kerran kahvista vuonna 1820.
Metabolia ja puoliintumisaika
Elimistössä oleva kofeiini estää adenosiinireseptoreiden toimintaa. Tämä aiheuttaa väsymyksen tunteen vähenemistä ja saattaa aiheuttaa myös nukahtamisvaikeuksia[3].
Kofeiinin puoliintumisaika elimistössä riippuu ihmisen aineenvaihdunnasta. Puoliintumisaika on terveillä aikuisilla yleensä 5–11 tuntia[4][5].
Kofeiini muuttuu maksassa seuraaviksi metaboliiteiksi:
1. paraksantiini (84 %)
2. teobromiini (12 %)
3. teofylliini (4 %)
Vaikutukset ja riskit
Kofeiini on piriste, joka vaikuttaa keskushermoston toimintaa kiihdyttävästi. Kofeiini vaimentaa väsymyksen tunnetta ja lisää vireyttä sekä valppautta. Kofeiinin piristävä vaikutus on hyvin yksilöllistä ja se kestää muutamasta tunnista jopa kymmeniin tunteihin kofeiinin määrästä ja henkilön aineenvaihdunnasta riippuen[8]. Piristävän vaikutuksensa vuoksi kofeiini voi aiheuttaa unihäiriöitä.
Kofeiini saattaa aiheuttaa jo pieninä annoksina sydämentykytystä ja vapinaa kofeiiniherkille ihmisille, raskaana oleville naisille ja lapsille. Euroopan Unionin elintarvikealan tiedekomitea suositteleekin kofeiinin kulutuksen vähentämistä raskauden aikana.[8] Jo 200 mg kofeiinia eli 2,5 desilitraa kahvia päivässä kaksinkertaistaa keskenmenoriskin raskaana olevilla naisilla[9]. Kofeiinin käytöllä voi olla lukuisia haittavaikutuksia. Kahvi saattaa aiheuttaa verenpaineen nousua eli hypertensiota sekä sydämen tykytystä ja vapinaa [8] Myös vatsavaivat ja monenlaiset ruoansulatusvaivat ovat mahdollisia[10]. Psyykkisiä haittoja ovat muun muassa masennus, ahdistus, paniikkioireet ja paniikkihäiriö. Lapsille päivittäinen käyttö voi aiheuttaa levottomuutta ja hermostuneisuutta [11] Kofeiini kiihdyttää myös hikoilua, sydämen lyöntitiheyttä ja virtsaamista.
Kofeiini on aiheuttanut rottakokeissa sikiövaurioita annoksina, jotka ihmisellä vastaisivat 70 päivittäistä kahvikupillistalähde?.Olen juonut joka päivä kahvia, ja toisten m ielestä aikaa vahvaa kahvia noin neljä kupillista päivässä, eikä ehkä sentähden ole ollut minkäänlaista terveydellistä ongelmaa. Siis tuo sinun tekstisi on täysin liijoiteltua. Itselläni on korkea verenpaine ollut monta vuotta, ja ihme vain, että ei se ei ole nostanut verenpainetta sen normaaliarvosta ylemmäksi. Lääkärini sanoi, että ei kolme neljä kuppia päivässä ole lainkaan haitaksi, joten voin jatkaa samaan malliin. Joten eikannata liijoitella, koska asia ei ole noin kuin kirjoitit.
Joillekin ei sovi kahvi, sehän on selvä asia! Esim vaimoni ei juo kahvia, sen maun tähden, mutta ei se kuulema sovi hänen vatsalleenkaan, hän antaa ylen, jos hän juo vaikka puolikuppia. Onhan niin paljon nautintoaineita jotka eivät sovi terveydellisistä syistä suurimmalle osalle ihmisiä, mutta ei niistä pidä tehdä jotakin uskonnollista oppikysymystä. - kahvin himot
terveys-kysymys! kirjoitti:
Olen juonut joka päivä kahvia, ja toisten m ielestä aikaa vahvaa kahvia noin neljä kupillista päivässä, eikä ehkä sentähden ole ollut minkäänlaista terveydellistä ongelmaa. Siis tuo sinun tekstisi on täysin liijoiteltua. Itselläni on korkea verenpaine ollut monta vuotta, ja ihme vain, että ei se ei ole nostanut verenpainetta sen normaaliarvosta ylemmäksi. Lääkärini sanoi, että ei kolme neljä kuppia päivässä ole lainkaan haitaksi, joten voin jatkaa samaan malliin. Joten eikannata liijoitella, koska asia ei ole noin kuin kirjoitit.
Joillekin ei sovi kahvi, sehän on selvä asia! Esim vaimoni ei juo kahvia, sen maun tähden, mutta ei se kuulema sovi hänen vatsalleenkaan, hän antaa ylen, jos hän juo vaikka puolikuppia. Onhan niin paljon nautintoaineita jotka eivät sovi terveydellisistä syistä suurimmalle osalle ihmisiä, mutta ei niistä pidä tehdä jotakin uskonnollista oppikysymystä.Ellen G. White kirjoitti suoraan, että kahvinjuonti on syntiä ja vie ihmisen kadotukseen.
Kaikki kahvinjuojat ovat isästä perkeleestä ja hänen houkutuksiaan ja himojaan vain seuraavat. - adventtisisar
kahvin himot kirjoitti:
Ellen G. White kirjoitti suoraan, että kahvinjuonti on syntiä ja vie ihmisen kadotukseen.
Kaikki kahvinjuojat ovat isästä perkeleestä ja hänen houkutuksiaan ja himojaan vain seuraavat.Kaikki jotka tupakkaa polttavat palavat helvetin tulessa kerran.
Kahvi on myös perkeleen kavala juoni.
Kadotukseen ne kaikki joutuvat, jotka kahvikuppiin koskevat.
Ellen G. Whiten viitoittamaa polkua kulkien. - kahvinjuontia!
kahvin himot kirjoitti:
Ellen G. White kirjoitti suoraan, että kahvinjuonti on syntiä ja vie ihmisen kadotukseen.
Kaikki kahvinjuojat ovat isästä perkeleestä ja hänen houkutuksiaan ja himojaan vain seuraavat.Raamattussa ei yleensäkään kielletä mitään sellaista, joka on ihmiselle hyväksi.
Kahvin juonti ei loukkaa ketään, joten jos joku tykkää juoda kahvia, voi puhtaalla omalla tunnolla sen tehdä. Nykyään on tutkittu myöskin kahvin terveysvaikutteet, joten SE ON TERVEELLISTÄ kohtuullisesti käytettynä.
Tuollainen toistensa tuomitseminen on paljon vaarallisempaa, sillä Jeesus sanoi, että on vain yksi tuomari ja se en ole minä, etkä sinä vaan JEESUS KRISTUS! - alex-kasi
kahvin himot kirjoitti:
Ellen G. White kirjoitti suoraan, että kahvinjuonti on syntiä ja vie ihmisen kadotukseen.
Kaikki kahvinjuojat ovat isästä perkeleestä ja hänen houkutuksiaan ja himojaan vain seuraavat.Ellen White oli rakastettava ihminen -- Jumalaan uskova ja luotava, mutta erehtyväinen monessa asiassa .. ihan samalla tavalla kuin me muutkin..
... mutta anna linkki niin tutkitaan asia... mikä oli Ellen Whiten ajatus kun hän kirjoitti (jos nyt teki) että kahvin juonti olisi syntiä...
Mitä synti on? Raamattu sanoo että synti on elämän tuhoamista...
Koska synti on elämän tuhoamista.. jos ajattelisime ihmistä ennen syntiin lankeamista - silloin olisin ehkä samaa mieltä että kahvin juonti on syntiä - ja monen muun lääkkeenkin käyttö .... koska ihminen ei niitä tarvinnut, mutta tänään on asia toinen - ihmiset ovat erossa Jumalastaan ja sen seurauksena on meillä monet vaivat ja sairaudet .. jos niiden hoitamiseen tai ehkäisemiseen tarvitaan esimerkiksi kahvia tai lasi punaviiniä --- kuka huutelee että "teet syntiä" - adventistit ?? Toivoisi että ei niin olisi.. sillä mitä tietää adventistit ihmisten elämästä - ei paljoakaan... Suunnatkaamme katseemme Kristukseen - ei pikkutarkkoihin syntiä tai ei syntiä sääntöihin - Luottakaamme Jumalaan ... kaikki selviää aikanaan ...
sillä Karitsa, joka on valtaistuimen keskellä, on kaitseva heitä ja johdattava heidät elämän vetten lähteille, ja Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä..
ja Raamattu lupaa että "vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema" ja se tarkoittaa iankaikkista elämää..
Usko on luottoa Jumalan lupaukseen, että joka luottaa Jumalaan ja haluaa elää Hänen tahdossaan voi saada iankaikkisen elämän - että se kerran tulee mahdolliseksi niilekin jotka nyt ovat kuoleman omia.. kahvin juojia tai ei..
alex
Paavalin opetus: (johon yhdyn täysin - niinkuin muihinkin Paavalin opetuksiin) ...
Älä ruoan vuoksi hajota Jumalan työtä.
Kaikki tosin on puhdasta, mutta ihmiselle on pahaksi, jos hän syö jotakin, mikä loukkaa omaatuntoa.
Sinun on hyvä olla syömättä lihaa ja juomatta viiniä ja välttää muutakin, mikä loukkaa veljeäsi.
--
Siis älkäämme loukatko ketään ruuan tähden.. jos joku on kasvissyöjä tai mikä "syöjä" tahansa - on hyvä olla syömättä lihaa ja juomatta viiniä ja välttää muutakin, mikä loukkaa veljeäsi.
-----
alex - advari...
adventtisisar kirjoitti:
Kaikki jotka tupakkaa polttavat palavat helvetin tulessa kerran.
Kahvi on myös perkeleen kavala juoni.
Kadotukseen ne kaikki joutuvat, jotka kahvikuppiin koskevat.
Ellen G. Whiten viitoittamaa polkua kulkien.Taidat olla provoilija.
Raamatussa ei sanota, jotka tupakoivat ja juovat kahvia, että niistä kaikista tulee loppu. Tupakka ei kuitenkaan ole missään mielessä terveellistä, kahvi kylläkin vähän käytettynä.
Nykyäänkin on Elleneitä ja Liisoja monissa piireissä ja terveystaloissa, jotka opettavat milloin mitäkin epäterveelliseksi ja toisinaan terveelliseksi. Ellenin pyrkimys oli kuitenkin elää terveellisesti ja se on oikein.
Raamatussa on kuitenkin jaoteltu puhtaat ja saastaiset eläimet erilleen, kuten sika, ne on kyllä tarkoitettu noudatettavaksi. Puhtaatkin eläimet jotka saastutetaan ihmisen toimesta eivät ole syötäviä.
Niin se vain on: Jotka syövät sianlihaa ja muuta inhoittavaa, sekä hiiriä, niistä kaikista tulee loppu sanoo Herra.
Mitä Herra sanoo, se on painavaa tekstiä, joka tulee ottaa todesta. alex-kasi kirjoitti:
Ellen White oli rakastettava ihminen -- Jumalaan uskova ja luotava, mutta erehtyväinen monessa asiassa .. ihan samalla tavalla kuin me muutkin..
... mutta anna linkki niin tutkitaan asia... mikä oli Ellen Whiten ajatus kun hän kirjoitti (jos nyt teki) että kahvin juonti olisi syntiä...
Mitä synti on? Raamattu sanoo että synti on elämän tuhoamista...
Koska synti on elämän tuhoamista.. jos ajattelisime ihmistä ennen syntiin lankeamista - silloin olisin ehkä samaa mieltä että kahvin juonti on syntiä - ja monen muun lääkkeenkin käyttö .... koska ihminen ei niitä tarvinnut, mutta tänään on asia toinen - ihmiset ovat erossa Jumalastaan ja sen seurauksena on meillä monet vaivat ja sairaudet .. jos niiden hoitamiseen tai ehkäisemiseen tarvitaan esimerkiksi kahvia tai lasi punaviiniä --- kuka huutelee että "teet syntiä" - adventistit ?? Toivoisi että ei niin olisi.. sillä mitä tietää adventistit ihmisten elämästä - ei paljoakaan... Suunnatkaamme katseemme Kristukseen - ei pikkutarkkoihin syntiä tai ei syntiä sääntöihin - Luottakaamme Jumalaan ... kaikki selviää aikanaan ...
sillä Karitsa, joka on valtaistuimen keskellä, on kaitseva heitä ja johdattava heidät elämän vetten lähteille, ja Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä..
ja Raamattu lupaa että "vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema" ja se tarkoittaa iankaikkista elämää..
Usko on luottoa Jumalan lupaukseen, että joka luottaa Jumalaan ja haluaa elää Hänen tahdossaan voi saada iankaikkisen elämän - että se kerran tulee mahdolliseksi niilekin jotka nyt ovat kuoleman omia.. kahvin juojia tai ei..
alex
Paavalin opetus: (johon yhdyn täysin - niinkuin muihinkin Paavalin opetuksiin) ...
Älä ruoan vuoksi hajota Jumalan työtä.
Kaikki tosin on puhdasta, mutta ihmiselle on pahaksi, jos hän syö jotakin, mikä loukkaa omaatuntoa.
Sinun on hyvä olla syömättä lihaa ja juomatta viiniä ja välttää muutakin, mikä loukkaa veljeäsi.
--
Siis älkäämme loukatko ketään ruuan tähden.. jos joku on kasvissyöjä tai mikä "syöjä" tahansa - on hyvä olla syömättä lihaa ja juomatta viiniä ja välttää muutakin, mikä loukkaa veljeäsi.
-----
alexJoku totesi että kahvinjuonti on (hänelle) syntiä. Sinä alex vastasit, että
"Ihanko totta???".
Ihan varmasti kahvinjuonti on syntiä sille joka sen kokee synniksi !!!
Tässä sinulle, alex, ennennäkemätöntä viisautta:
Room. 14:23
Mutta se, joka epäröi ja silti syö, on tuomittu,
koska hän ei toimi uskon perusteella. Kaikki,
mikä ei perustu uskoon, on syntiä.- alex-kasi
AnttiVKantola kirjoitti:
Joku totesi että kahvinjuonti on (hänelle) syntiä. Sinä alex vastasit, että
"Ihanko totta???".
Ihan varmasti kahvinjuonti on syntiä sille joka sen kokee synniksi !!!
Tässä sinulle, alex, ennennäkemätöntä viisautta:
Room. 14:23
Mutta se, joka epäröi ja silti syö, on tuomittu,
koska hän ei toimi uskon perusteella. Kaikki,
mikä ei perustu uskoon, on syntiä.mutta se "ihanko totta" olikin tarkoitettu kommentiksi siihen että Ellen White olisi siitä kirjoittanut, olisin kiinnostunut linkistä.
- ikämiehelle
bushmanni kirjoitti:
Voi sinua pikkuista.
>>> syystä kuin miksi tupakkateollisuus ostaa "tieteellisiä" tutkimuksia, joissa sanotaan, että tupakka ei ole vahingollista terveydelle. >>
Tämä taisi olla joskus 1800-luvulla, jos en väärin muista. Silloinkaan kyse ei ollut oikeista tieteellisistä tutkimuksista, vaan tupakkayhtiöt säveltelivät nämä "tutkimukset" ihan omien PR-koneistojen voimalla. Tupakka kyllä tiedetään terveydelle vaaralliseksi ja on tiedetty jo hyvinkin pitkään, noin 1600-luvulta, mutta silloin ei kunnola ymmärretty asioiden syy- ja seuraussuhteita. Eikä mikään tupakkayhtiö pysty ostamaan sellaista tutkimustulosta tupakan terveellisyydestä, jonka joku selväpäinen voisi uskoa, mutta sinä varmaan voisit. Eikä toisaalta mikään kunniallinen tutkimuskeskus sellaista myisi. Tosin uskon, että amerikkalaisten humpuukilahkojen PR-koneistot voisivat hypätä kenen tahansa kelkkaan, jos johtokunta saisi lisää rahaa tililleen.
Tietenkin rahan voimalla tupakkateollisuus saattoi saada yksittäisiä lääkäreitä vuosikymmeniä sitten mainosmiehikseen, mutta se on täysin eri asia, kuin ostaa tieteellisiä tutkimuksia oikeilta tutkimuslaitoksilta.
Kahvin terveellisyydestä sen sijaan on täysin kiistatonta näyttöä, joita ovat tehneet useat yliopistot ja kaikki ovat saaneet samansuuntaista tutkimustietoa selville, useissa eri tutkimuksissa. Kyse ei ole siis yksittäisestä, kahviteollisuuden oman mainostoimiston tutkimuksesta, vaan riippumattomien tutkimuslaitosten monivuotisista tutkimuksista.
Mutta sitten on tietenkin hassuja amerikkalaisia lahkoja, joiden hassut profeetat ovat saaneet joltain jumalalta hallusinaatioita, että kahvi on myrkkyä ja nyt nämä lahkot ovat pulassa, kun jäsenistöltä tällaiset asiat pitäisi pitää pimennossa tai saada ne näyttämään siltä, että ne eivät voi pitää paikkaansa, vaan meidän hassun profeetan hallusinaatiot pitävät paikkansa.
Sitten näiden hassujen lahkojen hassut marionetit koettavat väittää, että nämä ovat kahviteollisuuden omia höpötutkimuksia ja muuta höperöä selitystä, joita tosin eivät usko kuin samanlaiset kahjot, jotka näitä onnettomia selityksiä viljelevät."Tämä taisi olla joskus 1800-luvulla, jos en väärin muista"..
Hyvä kun muistat edes jotain noin vanhana.. alex-kasi kirjoitti:
mutta se "ihanko totta" olikin tarkoitettu kommentiksi siihen että Ellen White olisi siitä kirjoittanut, olisin kiinnostunut linkistä.
kun EGW tuomitsi kahvin ja teen juonnin lihalliseksi paheeksi, perustuu hänen tuomionsa siihen, että ovat NAUTINTOAINEITA.
Ei lainkaan huone peruste, niitähän ei juoda janoon kuin vettä tai
mehua. Nykyajassa adventtiyhteisöissä saa nauttia hyvin maustetusta kasvisruuastakin, joten kahvin ja teen kanssa ei olla
enää jyrkkiä, omat kahvit voi ottaa mukaan ainakin joissain tapauksissa. Jos saa nautiskella ruuasta niin myös ruuasta.
Niinpä en katso aiheelliseksi laittaa linkkiä faktatietoon EGWn
kahvinjuontikysymyksessä.
KUN EGW JOTAIN SANOI, HÄN MYÖS PERUSTELI - KUTEN TÄSSÄ ...
Pieniä poimintoja Ellen-sisaren kirjallisesta tuotannosta ...
"rukoukset eivät pääse taivaaseen, jos ruokapöydälläsi on voita, kananmunia tai lihaa" CD, s. 366.
"pienten, nauhoilla kiinnitettävien myssyjen pitäminen on osoitus saatanallisesta hallinnasta"-1T, s. 188-189.
"peruukkien pitäminen ylikuumentaa aivoja" - HR, lokakuu 1871- maissi korsi!
advari... kirjoitti:
Taidat olla provoilija.
Raamatussa ei sanota, jotka tupakoivat ja juovat kahvia, että niistä kaikista tulee loppu. Tupakka ei kuitenkaan ole missään mielessä terveellistä, kahvi kylläkin vähän käytettynä.
Nykyäänkin on Elleneitä ja Liisoja monissa piireissä ja terveystaloissa, jotka opettavat milloin mitäkin epäterveelliseksi ja toisinaan terveelliseksi. Ellenin pyrkimys oli kuitenkin elää terveellisesti ja se on oikein.
Raamatussa on kuitenkin jaoteltu puhtaat ja saastaiset eläimet erilleen, kuten sika, ne on kyllä tarkoitettu noudatettavaksi. Puhtaatkin eläimet jotka saastutetaan ihmisen toimesta eivät ole syötäviä.
Niin se vain on: Jotka syövät sianlihaa ja muuta inhoittavaa, sekä hiiriä, niistä kaikista tulee loppu sanoo Herra.
Mitä Herra sanoo, se on painavaa tekstiä, joka tulee ottaa todesta.Kyllä vain sinustakin tulee samallatavalla loppu söitpä mitätahansa, ei täältä ole yksikään ihminen lentänyt taivaaseen ruumiissaan, vaan kyllä sinne maan poveen joutuu jokainen, joka jotakin syö, tai on syömättä. Ei auta syö vaikka, vain vihreitä palkoja tai porkkanaa popsii, niin sinne maanpoveen mennään, kuka aikeisemmin kuka vähän myöhemmin.
- benedi
bushmanni kirjoitti:
Voi sinua pikkuista.
>>> syystä kuin miksi tupakkateollisuus ostaa "tieteellisiä" tutkimuksia, joissa sanotaan, että tupakka ei ole vahingollista terveydelle. >>
Tämä taisi olla joskus 1800-luvulla, jos en väärin muista. Silloinkaan kyse ei ollut oikeista tieteellisistä tutkimuksista, vaan tupakkayhtiöt säveltelivät nämä "tutkimukset" ihan omien PR-koneistojen voimalla. Tupakka kyllä tiedetään terveydelle vaaralliseksi ja on tiedetty jo hyvinkin pitkään, noin 1600-luvulta, mutta silloin ei kunnola ymmärretty asioiden syy- ja seuraussuhteita. Eikä mikään tupakkayhtiö pysty ostamaan sellaista tutkimustulosta tupakan terveellisyydestä, jonka joku selväpäinen voisi uskoa, mutta sinä varmaan voisit. Eikä toisaalta mikään kunniallinen tutkimuskeskus sellaista myisi. Tosin uskon, että amerikkalaisten humpuukilahkojen PR-koneistot voisivat hypätä kenen tahansa kelkkaan, jos johtokunta saisi lisää rahaa tililleen.
Tietenkin rahan voimalla tupakkateollisuus saattoi saada yksittäisiä lääkäreitä vuosikymmeniä sitten mainosmiehikseen, mutta se on täysin eri asia, kuin ostaa tieteellisiä tutkimuksia oikeilta tutkimuslaitoksilta.
Kahvin terveellisyydestä sen sijaan on täysin kiistatonta näyttöä, joita ovat tehneet useat yliopistot ja kaikki ovat saaneet samansuuntaista tutkimustietoa selville, useissa eri tutkimuksissa. Kyse ei ole siis yksittäisestä, kahviteollisuuden oman mainostoimiston tutkimuksesta, vaan riippumattomien tutkimuslaitosten monivuotisista tutkimuksista.
Mutta sitten on tietenkin hassuja amerikkalaisia lahkoja, joiden hassut profeetat ovat saaneet joltain jumalalta hallusinaatioita, että kahvi on myrkkyä ja nyt nämä lahkot ovat pulassa, kun jäsenistöltä tällaiset asiat pitäisi pitää pimennossa tai saada ne näyttämään siltä, että ne eivät voi pitää paikkaansa, vaan meidän hassun profeetan hallusinaatiot pitävät paikkansa.
Sitten näiden hassujen lahkojen hassut marionetit koettavat väittää, että nämä ovat kahviteollisuuden omia höpötutkimuksia ja muuta höperöä selitystä, joita tosin eivät usko kuin samanlaiset kahjot, jotka näitä onnettomia selityksiä viljelevät.Jos juot päivässä kaksi pientä kupillista kahvia esim. mustana ruuan päälle, ja keität sen arabialaiseen tapaan, niin mikään höpölahko ei sinua siitä tukistele!
Tämä höpölahkohan opettaa että vasta 4 kupillisen jälkeen kahvia alkaa tulla vaara saada sydän inf.
120% suuremmaksi kuin niiden, jotka eivät juo ollenkaan kahvia!
Joten juo viinisi ja kahvisi (2 kupillista) hyvillä mielin, sillä jo aikaa Jumala ja höpölahko on hyväksynyt nuo tekosi!
Äläkä yritä huijata höpölahkon profeettaa, sillä vaikka profeetta Ellen, on kuollut, eikä
näe sinun ylisuuria kahvikuppejasi, niin hänen Jumalansa näkee!!
Hän on se joka panee sinut kulkemaan sauvan alitse, ja hän erottaa porukasta ne, jotka kapinoivat minua vastaan,
ja luopuvat minusta" Raamattu
Ei tässä sanota, että kokonaan kahvista tarvitsisi luopua! Ja se ruumis, johon kahvia tunget, ei peri Jumalan valtakuntaa!!
Ainut mikä perii, on Henki , jonka Jumala on sinulle antanut! Hengestä me taas emme tiedä millainen tietopankki se on!
Kahvi menee vatsaan ja ulostuu..mitäpä tuosta, et saa sitä kauan itselläsi kuitenkaan pitää!
Jos sinun silmäsi pälyilevät 2 pienen kahvikupillisen perään, niin mitäs tuosta!
Tässä höpölahkossa, (sinun termi) on monia joiden silmät pälyilevät epäjumalien perään,
silmien iljetysten perään,jeesus kuvien perään, ja benkun vaimon perään!
Sinä, joita nämä iljetykset eivät kiinnosta, voit juoda kahvisi hyvillä mielin!
syntisi on niin pieni, höpölahkon edustajiin verrattuna, ettei Jumala ole kahdesta kahvikupillisesta
moksiskaan, kunhan et petkuta, ja osta litranvetoista kahvikuppia! - loppu tulee
maissi korsi! kirjoitti:
Kyllä vain sinustakin tulee samallatavalla loppu söitpä mitätahansa, ei täältä ole yksikään ihminen lentänyt taivaaseen ruumiissaan, vaan kyllä sinne maan poveen joutuu jokainen, joka jotakin syö, tai on syömättä. Ei auta syö vaikka, vain vihreitä palkoja tai porkkanaa popsii, niin sinne maanpoveen mennään, kuka aikeisemmin kuka vähän myöhemmin.
alas taivaasta ja kuluttaa jumalattomat ja uppiniskaiset, jotka nousevat Jumalan sanaa vastaan. Monet nousevat Jumalaa vastaan tahallisesti tässäkin yhdessä kohden ja popsivat saastaisiksi luokiteltujen eläinten lihaa.
Mitä Jumala sanoo, se on niin ja aamen. Ei Jumalan ohjeita tule vähätellä. - tulivaanmieleen
AnttiVKantola kirjoitti:
kun EGW tuomitsi kahvin ja teen juonnin lihalliseksi paheeksi, perustuu hänen tuomionsa siihen, että ovat NAUTINTOAINEITA.
Ei lainkaan huone peruste, niitähän ei juoda janoon kuin vettä tai
mehua. Nykyajassa adventtiyhteisöissä saa nauttia hyvin maustetusta kasvisruuastakin, joten kahvin ja teen kanssa ei olla
enää jyrkkiä, omat kahvit voi ottaa mukaan ainakin joissain tapauksissa. Jos saa nautiskella ruuasta niin myös ruuasta.
Niinpä en katso aiheelliseksi laittaa linkkiä faktatietoon EGWn
kahvinjuontikysymyksessä.
KUN EGW JOTAIN SANOI, HÄN MYÖS PERUSTELI - KUTEN TÄSSÄ ...
Pieniä poimintoja Ellen-sisaren kirjallisesta tuotannosta ...
"rukoukset eivät pääse taivaaseen, jos ruokapöydälläsi on voita, kananmunia tai lihaa" CD, s. 366.
"pienten, nauhoilla kiinnitettävien myssyjen pitäminen on osoitus saatanallisesta hallinnasta"-1T, s. 188-189.
"peruukkien pitäminen ylikuumentaa aivoja" - HR, lokakuu 1871Onko sinulla, Antti, peruukki?
on aiheuttanut joillekin vieroitusoireita. Minullekin, joten asiasta on kokemuksia meikäläiselläkin.
Mutta jotta asia asettuisi oikeaan perspektiiviin, vieroitusoireita olen saanut myös syömättömyydestä.
Kaksi päivää ilman ruokaa tekee oloni paljon kurjemmaksi kuin kaksi päivää ilman kahvia.
Jos vieroitusoireet todistavat kahvin vahingollseksi, tottapa ne sitten todistavat ruoankin vahingolliseksi!
(Olen minä saanut vieroitusoireita myös lopetettuani EGW:n kirjoitusten lukemisen. Oikein pahoja vieroitusoireita, joita tosin raamatun lukeminen lievitti. Mitä tästä on pääteltävä? Aivan oikein, EGW:n tie on turmiolan tie).
Joten kaikki kunnon kristityt, lopettakaa syöminen! Rahaakin säästyy kolehtiin laitettavaksi. Ja pitäkää huolta, että testamenttiinne on edunsaajaksi merkitty Suomen Adventtikirkko.- aina pahaa..
Miksi pitää aina olla ilkeä kun kirjoittelee adventisteitakin, eikö olisi mukavampaa jos olisi lämpimiä kirjoituksia täällä luettavaksi, mutta aina kun avaa jonkun kirjoituksen huomaakin taas on vain panettelua ja pahan puhumista toisista eikö voisi olla vaikka vaiti jos ei ole mielessä muuta kuin pahaa, mutta sanootaahan sitä että mitä on sydämmessä sitä tulee uloskin.
- kun oppi, se kuoli.
Kannattaa syödä ja rasvaistakin ruokaa, maitoa, voita, juustoa, märehtivän lihaa, vähän viiniä ja oliiviöljyä.
Viini tekee iloiseksi, mutta ei juovuttaakseen juoda, vaan täytytään Hengellä.
Eli kastakaammme leipä oliiviöljyyn.
- RasvaankoKaikenSyömi
ENTÄ TÄSTÄ; MOT: Rasvainen kupla
http://areena.yle.fi/video/1272481
Vuosikausia meitä on neuvottu vaihtamaan voi margariiniin sydämen terveyden vuoksi. Onko siihen mitään perusteita? Toimittaja Martti Backman.
Rasvaanko nyt kaiken syömisen?- benedi
kerran ystävä, Nobelisti...joka tiesi mitkä rasvat on hyväksi
ja mitkä pahaksi ,ja perusteli ne hyvin mm. kirjassaan!
Sen opin, että margariinit ovat soluille vahingollisia ja haitallisia rasvoja!
perustelut: Margariinit ova käyneet monet hydraamis yms. vaiheet läpit,ja näiden
rasvojen normaalit hiiliyhdisteet yms. (muista kemiantuntiasi) ovat rikkoontuneet, ja ketjut
eivät ole enää entisillä paikoillaan!
Solut ja solukalvot eivät tunnista näitä vieraita teollisesti hydrattuja ja kovetettuja
rasvoja, joten ennenpitkää ne vahingoittavat solujamme!!
Voi on luonnontuote, ja sellaisenaan hyvää soluillemme, mutta vain kylmänä esim. leivän päälle.
Lisäksi se on sokeritautiselle hyvää, yhdesssä vihreiden vihannesten kanssa, rasvahan poltaa sokerin!
Mutta jos rakastat hyvää maalaivoita, sekoita 0,5 desiä kylmäpuristettua oliiviöljyä, ja esim 0,5 d vettä ja puoli kiloa voita ja sekoita ne hyvin keskenään...niin siitä vaan leivän päälle terveysvoita!
Margariinit jotka olet ostanut, heitä puitten päälle uuniin,...koiralle älä niitä anna
ettet joutuisi syytteeseen eläin rääkkäyksestä!
Puhuin juuri totta, ja selitykseni oli luotettava! . kolestorli 3, 3..ja 75 % sitä hyvää - Omega 3
benedi kirjoitti:
kerran ystävä, Nobelisti...joka tiesi mitkä rasvat on hyväksi
ja mitkä pahaksi ,ja perusteli ne hyvin mm. kirjassaan!
Sen opin, että margariinit ovat soluille vahingollisia ja haitallisia rasvoja!
perustelut: Margariinit ova käyneet monet hydraamis yms. vaiheet läpit,ja näiden
rasvojen normaalit hiiliyhdisteet yms. (muista kemiantuntiasi) ovat rikkoontuneet, ja ketjut
eivät ole enää entisillä paikoillaan!
Solut ja solukalvot eivät tunnista näitä vieraita teollisesti hydrattuja ja kovetettuja
rasvoja, joten ennenpitkää ne vahingoittavat solujamme!!
Voi on luonnontuote, ja sellaisenaan hyvää soluillemme, mutta vain kylmänä esim. leivän päälle.
Lisäksi se on sokeritautiselle hyvää, yhdesssä vihreiden vihannesten kanssa, rasvahan poltaa sokerin!
Mutta jos rakastat hyvää maalaivoita, sekoita 0,5 desiä kylmäpuristettua oliiviöljyä, ja esim 0,5 d vettä ja puoli kiloa voita ja sekoita ne hyvin keskenään...niin siitä vaan leivän päälle terveysvoita!
Margariinit jotka olet ostanut, heitä puitten päälle uuniin,...koiralle älä niitä anna
ettet joutuisi syytteeseen eläin rääkkäyksestä!
Puhuin juuri totta, ja selitykseni oli luotettava! . kolestorli 3, 3..ja 75 % sitä hyvääMargariinissä on meille tärkeitä rasvahappoja:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Omega-3-rasvahapot
*
http://www.becel.fi/Consumer/Article.aspx?Path=Consumer/HealthyHeartLiving/EatingWell/BenefitsOfOmega3And6
*
http://www.tritolonen.fi/index.php?page=news&id=461 - benedi=siunattu
Omega 3 kirjoitti:
Margariinissä on meille tärkeitä rasvahappoja:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Omega-3-rasvahapot
*
http://www.becel.fi/Consumer/Article.aspx?Path=Consumer/HealthyHeartLiving/EatingWell/BenefitsOfOmega3And6
*
http://www.tritolonen.fi/index.php?page=news&id=461voi olla lisättynä tärkeitä rasvahappoja, mutta on mieletöntä
syödä tuotetta, johon on lisätty mm.omegarasvahappoja, kun itse
tuote on soluillemme vahingollinen.
Voihan Sunnuntai- jauhoista (puhdistettuja) tehdä leipää, ja lisätä siihen
esim. vehnänalkioita, tai tilkka kylmäpuristettua oliiviöljyä, tai muuta terveyslisää,
mutta se ei auta ,kun koko muu osa tuotteesta on solujamme vahingoittava!
Voisihan ranskanperunatkin kypsentää 30-40 e l maksavassa huippu oliiviöljyssä,
1-2 €/ l sijasta maksavassa ns. ravitsemuksellisesti arvottomassa öljyssä!
Mutta niin ei tehdä, koska kansa on ns. kirottu, koska se ei tunne rasvojen terveysominaisuuksia!!!!
kertoi Benedi Kiitos linkistä täytyy tsekata:)
Eilen tuli myös asiaohjelma, jossa eri luontaistuotteista tullut maksavaurioita käyttäjille- Omega 3
benedi=siunattu kirjoitti:
voi olla lisättynä tärkeitä rasvahappoja, mutta on mieletöntä
syödä tuotetta, johon on lisätty mm.omegarasvahappoja, kun itse
tuote on soluillemme vahingollinen.
Voihan Sunnuntai- jauhoista (puhdistettuja) tehdä leipää, ja lisätä siihen
esim. vehnänalkioita, tai tilkka kylmäpuristettua oliiviöljyä, tai muuta terveyslisää,
mutta se ei auta ,kun koko muu osa tuotteesta on solujamme vahingoittava!
Voisihan ranskanperunatkin kypsentää 30-40 e l maksavassa huippu oliiviöljyssä,
1-2 €/ l sijasta maksavassa ns. ravitsemuksellisesti arvottomassa öljyssä!
Mutta niin ei tehdä, koska kansa on ns. kirottu, koska se ei tunne rasvojen terveysominaisuuksia!!!!
kertoi Benedibenedi, becel ei ole vahingollista soluille, se on laatuöljyistä tehtyä kasvisrasvaa, ei siis mitä tahansa rasvaa!
Omega 3 kirjoitti:
benedi, becel ei ole vahingollista soluille, se on laatuöljyistä tehtyä kasvisrasvaa, ei siis mitä tahansa rasvaa!
http://www.sydanliitto.fi/etusivu
Becel lienee kiinteistä rasvoista paras, mutta juoksevaa rasvaa
kannattaa käyttää, missä suinkin mahdollista ja niistä on parhain
kotoinen rypsiöljymme.
- Mauri tässä kyselee
Siis mitä tämä nyt on, tämän kahviasia, onko joku sanonut, että "Mauri nukahtelee työnsä ääreen", vai mitä tämä nyt on...
http://www.youtube.com/watch?v=6g9sodxmSHQ
... kohtahan minä alan huutamaan, että HAMPPU VAPAAKSI... sitäkö tässä ajetaan takaa tällä kahviasialla...- alex-kasi
Niin - : ))))))) - että ..
- kahvi..
Raamatussa sanota, niistä kaikista tulee loppu jotka juovat kahvia.
Sianlihan syönnistä kyllä sanotaan: Jotka syövät sianlihaa ja muuta inhoittavaa, sekä hiiriä, niistä kaikista tulee loppu sanoo "HERRA".
Kahvi ei inhota samalla kuin sianliha. Käytän vähän kahvia, niinkuin moni muukin Adventisti.
Jos on vatsahaava kahvi ei sovi, näin joillakin työkavereilla. "Kahvi parantaa lähes kaiken
Perjantai 22.8.2008 klo 12.45
Tuoreet tutkimukset osoittavat,
että pari kuppia kahvia päivässä säästää monelta vaivalta,
kertoo brittilehti The Independent."
Hyvän ystäväni Aimo Helmisen kuulin ainakin kerran Betelissä sanovan,
että varmista paikkasi (iankaikkisessa elämässä maan päällä) menemällä
kasteelle. Sanoisin kahvista että tuo tutkimus ehkä on talouselämän
tilaama eikä terveyssektorin, mutta jos et ole adventisti, kannattaa
juoda 2-3 kuppia päivässä kahvia varmuuden vuoksi, kunnes uudet
tutkimukset aivan toista sanovat.
Jos juot enemmän kuten minä - vähennä!- alex-kasi
olipa huvitavasti sanottu - varsinkin kun siihen tuli loppuun tuli aitoa ihmisyyttä.. ei niinkään tavallista Antilta.. alan jo uskoa että kohta heität pois senvalheellisen ja Jumalaa pilkkaavan oma ku-olemattomuus uskosikin.. ja annat kunnian Kaikkivaltiaalle Jumalalle ainoana jolla on kuolemattomuus ...
Ajattele Antti .. kuinka henoa olisi keskustella Raamatun sanomasta - sen monipuolisuudesta ... oltais kuin löytöretelijät .. uutta ja uutta .. sillä Raamattu on siitä ihmeelinen kirjasto, että sieltä löytyy aina uutta ymmärrystä.. mutta vain niille jotka anatavat kunnian sille jolle kunnia kuuluu - Jumalalle... ainoana jolla on kuolemattomuus.. muut riipustavat vain pintaa - pelkkää pinta kiiltoa verrattuna niihin joille Raamattu on auennut ..
alex alex-kasi kirjoitti:

alex"alan jo uskoa että kohta heität pois sen valheellisen
ja Jumalaa pilkkaavan oma ku-olemattomuus uskosikin.."
Kyllä evankeliumin julistamiseen kuuluu myös tulijärvestä puhuminen.
Adventisteilla se on peräti raameissa, Ilm.14:6-12.
Mutta tuollaista ku-olemattomuus filosofiaa, johon sinä uskot, ei Sanassa ole. Kaikki eivät pääse taivaaseen, vaan tahalliseen epäuskoisuuteen
jäävät menevät rangaistuksen paikkaan.
Raamattu ei tule koskaan avautumaan niille, jotka jättäytyvät oman
filosofiansa vangeiksi, eivätkä suostu asettumaan raamatullisten
käsitteiden äärelle. Raamatusta ei löydy sanaa "ku-olemattomuus",
eikä sellaista käsitettä, että Jumalan ulkopuolella olisi kuolemattomuus.
Jo eläessään kuolleiksi Raamattu toteaa ne, jotka eivät vaella Jumalan
yhteydessä.
- alex-kasi
Kirjoitin muutama päivä sitten että minä juon hyvällä omallatunnolla aamuahvit ja olen tehnyt sen koko aikuisen elämäni ajan. Olen sitä mieltä että kahvi voi olla joillekin hyväksi ja joillekin pahaksi, ei kannata vetää llian suuria johtopäätöksiä mihinkään suuntaan, parempi mielestäni katsoa omalle kohdalleen mikä sopii parhaiten.
Paavali kirjoitti kerran (1 Tim. 5:23) seuraavaa.
Älä enää juo vain vettä, vaan käytä vähän viiniä vatsasi tähden ja usein uudistuvien vaivojesi vuoksi.
Nyt tiedän että adventistit sanovat että Paavali puhui tuoremehusta - mutta minä en usko että hän puhui ainoastaan tuoremehusta vaan uskon että hän todella tarkoitti viiniä ja viinissä on tavallisesti jokunen procentti alkoholia mukana. Kuten tiedämme alkoholi on myrkky - ja tuottanut suunnattomia kärsimyksiä maailmassa - ja kuitenkin Paavali kehoitti nauttimaan VÄHÄN (huomaa vähän) viiniä lääkkeeksi. Nykyään on tietysti muita lääkkeitä vatsa kipuun - mutta aina on niin että lääkkeilläkin on vat´rjopuolensa jos niitä käyttää väärin - eli liikaa..
Minä uskon että se on sama asia kahvin ja monen muunkin aineen kanssa, ne ovat hyödyksi oikein käytettynä ja joskus niitä jopa tarvitaan. Ne sopivat toisille mutta eivät kaikille. Luonnollisesti kahvi ei sovi sellaisille jotka saavat esimerkiksi vatsavaiivoja sen juomisesta ..tai lasi viiniä sellaiselle jolla on alkoholi vaikeuksia..
Tämä on yksi niistä syistä jonka tähden en omalta kohdaltani kajoa ihmisten ruoka tai juoma tapoihin jos eivät suorastaan neuvoa kysele ja itse teen sen minkä hyväksi näen.
Siunaukset sinne pohjolaan :)
alex- skreivi
että kohtuullinen kahvin käyttö, on monelle vain hyväksi.
Mutta jos on esimerkiksi korkea verenpaine tai ongelmia vatsan kanssa, kannattaa keskustella ensin lääkärin kanssa. Samoin lasi hyvää viiniä ei ole pahaksi normaalille ihmiselle. Mutta on muistettava, että se jääkin siihen lasinliseen.
Alkoholisteille ei viini sen sijaan sovi ollenkaan.
Paavali kehoitti Timoteusta ottamaan joskus lasin NIMENOMAAN viiniä vatsan terveyden takia. Sananlaskuissa sanotaan myöskin että: "Viina on viisasten juoma.
Raamatussa KIELLETÄÄN juopumasta viinistä, siis humalan hakuinen juoppottelu, syystä, että juopumuksesta "tulee rietas meno."
Mutta ihmiset ovat tässäkin "panneet paremmaksi," vaikka Jeesus itse muutti veden viiniksi. Jos sekin olisi ollut rypälemehua, niin Raamattu puhuisi että Jeesus muuti veden HYVÄKSI MEHUKSI, eikä viinistä.
Me vaan olemme niin kovia syyttelemään ja vahtimaan toisiamme, että siinä muutaa jo raamatun sanoman tarkoituskin merkitystään. - näin on..
skreivi kirjoitti:
että kohtuullinen kahvin käyttö, on monelle vain hyväksi.
Mutta jos on esimerkiksi korkea verenpaine tai ongelmia vatsan kanssa, kannattaa keskustella ensin lääkärin kanssa. Samoin lasi hyvää viiniä ei ole pahaksi normaalille ihmiselle. Mutta on muistettava, että se jääkin siihen lasinliseen.
Alkoholisteille ei viini sen sijaan sovi ollenkaan.
Paavali kehoitti Timoteusta ottamaan joskus lasin NIMENOMAAN viiniä vatsan terveyden takia. Sananlaskuissa sanotaan myöskin että: "Viina on viisasten juoma.
Raamatussa KIELLETÄÄN juopumasta viinistä, siis humalan hakuinen juoppottelu, syystä, että juopumuksesta "tulee rietas meno."
Mutta ihmiset ovat tässäkin "panneet paremmaksi," vaikka Jeesus itse muutti veden viiniksi. Jos sekin olisi ollut rypälemehua, niin Raamattu puhuisi että Jeesus muuti veden HYVÄKSI MEHUKSI, eikä viinistä.
Me vaan olemme niin kovia syyttelemään ja vahtimaan toisiamme, että siinä muutaa jo raamatun sanoman tarkoituskin merkitystään.kaikki ole sitä mitä se oli Jeesuksen eläessä, Raamatun sanomaa on muuteltu ja käännövirheitä on tullut, siksi tuokin sana että Jeesus muutti veden viiniksi ei varmasti ole sitä mitä juovuttavalla viinillä tarkoitetaan. empä usko että taivaassa Jeesus tarjoilee juovuttavaa viiniä omilleen tervetuliaisiksi Kaanaan häihin.
- Veli¤
skreivi kirjoitti:
että kohtuullinen kahvin käyttö, on monelle vain hyväksi.
Mutta jos on esimerkiksi korkea verenpaine tai ongelmia vatsan kanssa, kannattaa keskustella ensin lääkärin kanssa. Samoin lasi hyvää viiniä ei ole pahaksi normaalille ihmiselle. Mutta on muistettava, että se jääkin siihen lasinliseen.
Alkoholisteille ei viini sen sijaan sovi ollenkaan.
Paavali kehoitti Timoteusta ottamaan joskus lasin NIMENOMAAN viiniä vatsan terveyden takia. Sananlaskuissa sanotaan myöskin että: "Viina on viisasten juoma.
Raamatussa KIELLETÄÄN juopumasta viinistä, siis humalan hakuinen juoppottelu, syystä, että juopumuksesta "tulee rietas meno."
Mutta ihmiset ovat tässäkin "panneet paremmaksi," vaikka Jeesus itse muutti veden viiniksi. Jos sekin olisi ollut rypälemehua, niin Raamattu puhuisi että Jeesus muuti veden HYVÄKSI MEHUKSI, eikä viinistä.
Me vaan olemme niin kovia syyttelemään ja vahtimaan toisiamme, että siinä muutaa jo raamatun sanoman tarkoituskin merkitystään.Rauhaa sisar!Raamatun kirjoitamisen aikana sanan viini merkitys oli toinen kuin nykyään. Se sisälti kaikki viinirypäleistä tehdyt juomat rypäletuoremehusta luonnollisen käymisen kautta käyneisiin viineihin.
Raamatussa on useita viiniä merkitseviä sanoja. Näitä ovat, jajin,oinos,khamar,khemer,tirosh,asis,gleukos,sobhe,shemarim,mesek,mezeg,mimsak,ashisha ja shekar.
Sanat jajin ja oinos olivat yleisnimityksiä,joita voitiin käyttää sekä rypäletuoremehusta,rypäletäysmehusta jarypälemehusta että alkoholipitoisesta ja alkoholitomasta viinistä.
Siunausta sinulle sisar! kyllä Jeesus on hyvä. - viini¤
näin on.. kirjoitti:
kaikki ole sitä mitä se oli Jeesuksen eläessä, Raamatun sanomaa on muuteltu ja käännövirheitä on tullut, siksi tuokin sana että Jeesus muutti veden viiniksi ei varmasti ole sitä mitä juovuttavalla viinillä tarkoitetaan. empä usko että taivaassa Jeesus tarjoilee juovuttavaa viiniä omilleen tervetuliaisiksi Kaanaan häihin.
Raamatun aikana alkoholipitoisuus ei siis ollut viinin olennainen ominaisuus.Itse asiassa juutalaisen käsityksen mukaan hyvä viini turmeltui sen käydessä.Paras viini ortodoksijuutalaisen tradition mukaan on vielä nykyäänkin käymätön makea viini,jossa olevia sokereita käyminen ei ole muutanut alkoholiksi ja jota maassamme voimassa olevan asetuksen mukaisesti nimitettäisiin mieluimmin rypäleturemehuksi,
rypäletäysmehuksi tai rypälemehuksi. Tämä oli vain nuorelle Timoteukselle, yksityiskirjeessä mainiten, tämä
asia: "Paavali kehoitti nauttimaan VÄHÄN (huomaa vähän) viiniä lääkkeeksi." Ei pelkkää vettä vaan myös hieman viiniä, usein uusiutuviin
Timoteuksen vatsavaivoihin.
Nykyään on paremmat lääkkeet siihen, joten lääkkeenä voimme unohtaa
alkoholin. Ja meidän viineissämme on lisäaineita, jotka saattavat aiheuttaa vatsavaivoja ynnä pään kivistystä.
Kuitenkin voimme sen todeta tuosta, että Raamattu ei vaadi
ehdotonta absoluuttista raittiutta ja että ehtoollisviinissäkin sopii olla
alkoholia.
Ennenkaikkea on silti todettava ettei ehdottoman täydellisen
alkoholittoman asenteen omaksuvalla ole mitään hävettävää.
Kunhan ei muilta vaadi nollatoleranssia.- alex-kasi
näin on.. kirjoitti:
kaikki ole sitä mitä se oli Jeesuksen eläessä, Raamatun sanomaa on muuteltu ja käännövirheitä on tullut, siksi tuokin sana että Jeesus muutti veden viiniksi ei varmasti ole sitä mitä juovuttavalla viinillä tarkoitetaan. empä usko että taivaassa Jeesus tarjoilee juovuttavaa viiniä omilleen tervetuliaisiksi Kaanaan häihin.
- on monia asioita joita ei Jeesus tee Jumalan valtakunnassa, mutta tämä maailma ei ole Jumalan valtakunta ja me elämme täällä kaikkine sairauksinemme ja tapoinemme... en minäkään usko että Jeesus teki vedestä tuoremehua ... vaan uskon että hän teki viiniä - viini on viisasten juoma.. alla muutama kohta joista asia selviää..
Matt. 11:19
Ihmisen Poika tuli, hän syö ja juo, ja he sanovat: 'Katso syömäriä ja viininjuojaa, publikaanien ja syntisten ystävää!' ...
Kuullostaisi aika kummalliselta jos lukisimme:
Ihmisen Poika tuli, hän syö ja juo, ja he sanovat: 'Katso syömäriä ja tuoremehun juojaa, publikaanien ja syntisten ystävää!'
Joh. 2:
Ja kolmantena päivänä oli häät Galilean Kaanassa, ja Jeesuksen äiti oli siellä. Ja myös Jeesus ja hänen opetuslapsensa olivat kutsutut häihin.
Ja kun viini loppui, sanoi Jeesuksen äiti hänelle: "Heillä ei ole viiniä".
Jeesus sanoi hänelle: "Mitä sinä tahdot minusta, vaimo? Minun aikani ei ole vielä tullut.
Hänen äitinsä sanoi palvelijoille: "Mitä hän teille sanoo, se tehkää".
Niin oli siinä juutalaisten puhdistamistavan mukaan kuusi kivistä vesiastiaa, kukin kahden tai kolmen mitan vetoinen. Jeesus sanoi heille: "Täyttäkää astiat vedellä". Ja he täyttivät ne reunoja myöten.
Ja hän sanoi heille: "Ammentakaa nyt ja viekää edeskäyvälle". Ja he veivät. Mutta kun edeskäypä maistoi vettä, joka oli muuttunut viiniksi, eikä tiennyt, mistä se oli tullut-mutta palvelijat, jotka veden olivat ammentaneet, tiesivät sen-kutsui edeskäypä yljän ja sanoi hänelle: Jokainen panee ensin esille hyvän viinin ja sitten, kun juopuvat, huonomman. Sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti.
En usko että Raamattu kehoittaa ns. "ehdottomaan raittiuteen" - siten että vähän viiniä olisi ehdottomasti kielletty - Huomattava on että ei Jeesus kehoittanut ihmisiä juopumaan.. vaan teki äitinsä tahdon mukaan sen mitä tämä pyysi.
Alkoholismi on eri asia ja juopottelu, mutta lasillinen hyvää viiniä oikeassa paikassa ei ole Raamatun vastaista ..
Kyllä Paavali tiesi mistä puhui.
Room. 14:21
Hyvä on olla lihaa syömättä ja viiniä juomatta ja karttaa sitä, mistä veljesi loukkaantuu tai joutuu lankeemukseen tai heikoksi tulee.
Enpä usko, että Paavali sanoi että älä juo tuoremehua, ettei veljesi loukkaantuisi.. tai ..
1. Tim. 5:23
Älä enää juo vain vettä, vaan käytä vähän viiniä vatsasi tähden ja usein uudistuvien vaivojesi vuoksi.
Miksi Paavali kehoittaisi juomaan tuoremehua "vatsasi tähden".. enpä usko että niin on - vaan Paavali ajatteli että viini voisi auttaa vatsavaivoihin..siksi hän kehoitti ottamaan "vähän viiniä" - niin minä ainakin asian ymmärrän.
Olen aikaisemmin kertonut - kun on ollut keskustelua samasta aiheesta - jo pois kuolleesta Italialaisen jalkapallojoukkueen AS Roman entisestä valmentajasta Nils Liedholm'ista joka oli ollut koko elämänsä raittiusmies eikä käyttänyt alkoholipitoisia juomia lainkaan... kunnes hän vanhoilla päivillään sairastui ja ei oikein alkanut siitä paranemaan - ennen kuin hän lääkärin määräyksestä joi lasin punaviiniä joka päivä - ja voin vakuuttaa että kyseessä ei ollut tuoremehu sillä tuoremehua hän oli käyttänyt aina..
Nils Liedholm oli itse ns. viinintuottaja, joten hänellä ei ollut ei sinänsä ollut ennakkoluuloja viiniä kohtaan (oikein käytettynä) , mutta hän halusi olla hyvänä esimerkkinä valmennettavilleen.. Tämän tarinan olen kuullut hänen itsensä kertovan joten se ei ole voinut edes vääntyä matkanvarella..
Niin, uskon että siellä Jumalan valtakunnassa ei Nils Liedholmin vatsakaan reistaile.. :)
Ei kannata kasata turhia kivikasoja ihmisten tielle, me olemme vajavaisia ja elämme vajavaisessa maailmassa, ei tätä maailmaa kannata verrata Jumalan valtakuntaan.
Siellä on ihan erilaiset "lääkkeet":
Ilm. 22:2
Keskellä sen katua ja virran molemmilla puolilla oli elämän puu, joka kantoi kahdettoista hedelmät, antaen joka kuukausi hedelmänsä, ja puun lehdet ovat kansojen tervehtymiseksi.
alex - alex-kasi
AnttiVKantola kirjoitti:
Tämä oli vain nuorelle Timoteukselle, yksityiskirjeessä mainiten, tämä
asia: "Paavali kehoitti nauttimaan VÄHÄN (huomaa vähän) viiniä lääkkeeksi." Ei pelkkää vettä vaan myös hieman viiniä, usein uusiutuviin
Timoteuksen vatsavaivoihin.
Nykyään on paremmat lääkkeet siihen, joten lääkkeenä voimme unohtaa
alkoholin. Ja meidän viineissämme on lisäaineita, jotka saattavat aiheuttaa vatsavaivoja ynnä pään kivistystä.
Kuitenkin voimme sen todeta tuosta, että Raamattu ei vaadi
ehdotonta absoluuttista raittiutta ja että ehtoollisviinissäkin sopii olla
alkoholia.
Ennenkaikkea on silti todettava ettei ehdottoman täydellisen
alkoholittoman asenteen omaksuvalla ole mitään hävettävää.
Kunhan ei muilta vaadi nollatoleranssia.ihan asiaa tänään.. oletko juonut aamukahvisi ja piristynyt...
On mukava, että löytyy edes yksi asia missä olen samalla linjalla.. siis sinun kanssasi :)
:) alex - skreivi
alex-kasi kirjoitti:
- on monia asioita joita ei Jeesus tee Jumalan valtakunnassa, mutta tämä maailma ei ole Jumalan valtakunta ja me elämme täällä kaikkine sairauksinemme ja tapoinemme... en minäkään usko että Jeesus teki vedestä tuoremehua ... vaan uskon että hän teki viiniä - viini on viisasten juoma.. alla muutama kohta joista asia selviää..
Matt. 11:19
Ihmisen Poika tuli, hän syö ja juo, ja he sanovat: 'Katso syömäriä ja viininjuojaa, publikaanien ja syntisten ystävää!' ...
Kuullostaisi aika kummalliselta jos lukisimme:
Ihmisen Poika tuli, hän syö ja juo, ja he sanovat: 'Katso syömäriä ja tuoremehun juojaa, publikaanien ja syntisten ystävää!'
Joh. 2:
Ja kolmantena päivänä oli häät Galilean Kaanassa, ja Jeesuksen äiti oli siellä. Ja myös Jeesus ja hänen opetuslapsensa olivat kutsutut häihin.
Ja kun viini loppui, sanoi Jeesuksen äiti hänelle: "Heillä ei ole viiniä".
Jeesus sanoi hänelle: "Mitä sinä tahdot minusta, vaimo? Minun aikani ei ole vielä tullut.
Hänen äitinsä sanoi palvelijoille: "Mitä hän teille sanoo, se tehkää".
Niin oli siinä juutalaisten puhdistamistavan mukaan kuusi kivistä vesiastiaa, kukin kahden tai kolmen mitan vetoinen. Jeesus sanoi heille: "Täyttäkää astiat vedellä". Ja he täyttivät ne reunoja myöten.
Ja hän sanoi heille: "Ammentakaa nyt ja viekää edeskäyvälle". Ja he veivät. Mutta kun edeskäypä maistoi vettä, joka oli muuttunut viiniksi, eikä tiennyt, mistä se oli tullut-mutta palvelijat, jotka veden olivat ammentaneet, tiesivät sen-kutsui edeskäypä yljän ja sanoi hänelle: Jokainen panee ensin esille hyvän viinin ja sitten, kun juopuvat, huonomman. Sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti.
En usko että Raamattu kehoittaa ns. "ehdottomaan raittiuteen" - siten että vähän viiniä olisi ehdottomasti kielletty - Huomattava on että ei Jeesus kehoittanut ihmisiä juopumaan.. vaan teki äitinsä tahdon mukaan sen mitä tämä pyysi.
Alkoholismi on eri asia ja juopottelu, mutta lasillinen hyvää viiniä oikeassa paikassa ei ole Raamatun vastaista ..
Kyllä Paavali tiesi mistä puhui.
Room. 14:21
Hyvä on olla lihaa syömättä ja viiniä juomatta ja karttaa sitä, mistä veljesi loukkaantuu tai joutuu lankeemukseen tai heikoksi tulee.
Enpä usko, että Paavali sanoi että älä juo tuoremehua, ettei veljesi loukkaantuisi.. tai ..
1. Tim. 5:23
Älä enää juo vain vettä, vaan käytä vähän viiniä vatsasi tähden ja usein uudistuvien vaivojesi vuoksi.
Miksi Paavali kehoittaisi juomaan tuoremehua "vatsasi tähden".. enpä usko että niin on - vaan Paavali ajatteli että viini voisi auttaa vatsavaivoihin..siksi hän kehoitti ottamaan "vähän viiniä" - niin minä ainakin asian ymmärrän.
Olen aikaisemmin kertonut - kun on ollut keskustelua samasta aiheesta - jo pois kuolleesta Italialaisen jalkapallojoukkueen AS Roman entisestä valmentajasta Nils Liedholm'ista joka oli ollut koko elämänsä raittiusmies eikä käyttänyt alkoholipitoisia juomia lainkaan... kunnes hän vanhoilla päivillään sairastui ja ei oikein alkanut siitä paranemaan - ennen kuin hän lääkärin määräyksestä joi lasin punaviiniä joka päivä - ja voin vakuuttaa että kyseessä ei ollut tuoremehu sillä tuoremehua hän oli käyttänyt aina..
Nils Liedholm oli itse ns. viinintuottaja, joten hänellä ei ollut ei sinänsä ollut ennakkoluuloja viiniä kohtaan (oikein käytettynä) , mutta hän halusi olla hyvänä esimerkkinä valmennettavilleen.. Tämän tarinan olen kuullut hänen itsensä kertovan joten se ei ole voinut edes vääntyä matkanvarella..
Niin, uskon että siellä Jumalan valtakunnassa ei Nils Liedholmin vatsakaan reistaile.. :)
Ei kannata kasata turhia kivikasoja ihmisten tielle, me olemme vajavaisia ja elämme vajavaisessa maailmassa, ei tätä maailmaa kannata verrata Jumalan valtakuntaan.
Siellä on ihan erilaiset "lääkkeet":
Ilm. 22:2
Keskellä sen katua ja virran molemmilla puolilla oli elämän puu, joka kantoi kahdettoista hedelmät, antaen joka kuukausi hedelmänsä, ja puun lehdet ovat kansojen tervehtymiseksi.
alexeipä jäänyt mitään arvailun varaan.
Syksyiset terveiset veljelle ja perheellesi sinne Tukholman seudulle!
PS: Siellä Ulof Palmgatanilla, gamlasdanin seutuvilla pitäsi olla yksi adventti kirkko, jossa on myöskin suomalaisille oma kokoontumispaikkansa. Joko lienet ehtinyt tutustua? - Veli¤

alexKiitos hyvästä komentista tästä aiheesta. Sanan viini nykyinen käyttö on kuitenkin harhaanjohtava.Sehän merkitsee viinirypäleen mehusta alkoholikäymisen kautta valmistettua alkoholipitoista juomaa.Raamatun aikana sekä heprean- että kreikankieliset viiniä merkitsevät sanat sisälsivät myös nykyiset rypälemehun,rypäletuoremehun ja rypäletäysmehun käsitteet.
Aristoteles (384-322eKr.
Plinius(24-79jKr,Natural History,14,18
Athanasius(280jKr, suosittelevat kaikki joko käymättömiä,makeita tai keitettyjä viinejä.
Siunausta sinulle veli! - Veli#
alex-kasi kirjoitti:
- on monia asioita joita ei Jeesus tee Jumalan valtakunnassa, mutta tämä maailma ei ole Jumalan valtakunta ja me elämme täällä kaikkine sairauksinemme ja tapoinemme... en minäkään usko että Jeesus teki vedestä tuoremehua ... vaan uskon että hän teki viiniä - viini on viisasten juoma.. alla muutama kohta joista asia selviää..
Matt. 11:19
Ihmisen Poika tuli, hän syö ja juo, ja he sanovat: 'Katso syömäriä ja viininjuojaa, publikaanien ja syntisten ystävää!' ...
Kuullostaisi aika kummalliselta jos lukisimme:
Ihmisen Poika tuli, hän syö ja juo, ja he sanovat: 'Katso syömäriä ja tuoremehun juojaa, publikaanien ja syntisten ystävää!'
Joh. 2:
Ja kolmantena päivänä oli häät Galilean Kaanassa, ja Jeesuksen äiti oli siellä. Ja myös Jeesus ja hänen opetuslapsensa olivat kutsutut häihin.
Ja kun viini loppui, sanoi Jeesuksen äiti hänelle: "Heillä ei ole viiniä".
Jeesus sanoi hänelle: "Mitä sinä tahdot minusta, vaimo? Minun aikani ei ole vielä tullut.
Hänen äitinsä sanoi palvelijoille: "Mitä hän teille sanoo, se tehkää".
Niin oli siinä juutalaisten puhdistamistavan mukaan kuusi kivistä vesiastiaa, kukin kahden tai kolmen mitan vetoinen. Jeesus sanoi heille: "Täyttäkää astiat vedellä". Ja he täyttivät ne reunoja myöten.
Ja hän sanoi heille: "Ammentakaa nyt ja viekää edeskäyvälle". Ja he veivät. Mutta kun edeskäypä maistoi vettä, joka oli muuttunut viiniksi, eikä tiennyt, mistä se oli tullut-mutta palvelijat, jotka veden olivat ammentaneet, tiesivät sen-kutsui edeskäypä yljän ja sanoi hänelle: Jokainen panee ensin esille hyvän viinin ja sitten, kun juopuvat, huonomman. Sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti.
En usko että Raamattu kehoittaa ns. "ehdottomaan raittiuteen" - siten että vähän viiniä olisi ehdottomasti kielletty - Huomattava on että ei Jeesus kehoittanut ihmisiä juopumaan.. vaan teki äitinsä tahdon mukaan sen mitä tämä pyysi.
Alkoholismi on eri asia ja juopottelu, mutta lasillinen hyvää viiniä oikeassa paikassa ei ole Raamatun vastaista ..
Kyllä Paavali tiesi mistä puhui.
Room. 14:21
Hyvä on olla lihaa syömättä ja viiniä juomatta ja karttaa sitä, mistä veljesi loukkaantuu tai joutuu lankeemukseen tai heikoksi tulee.
Enpä usko, että Paavali sanoi että älä juo tuoremehua, ettei veljesi loukkaantuisi.. tai ..
1. Tim. 5:23
Älä enää juo vain vettä, vaan käytä vähän viiniä vatsasi tähden ja usein uudistuvien vaivojesi vuoksi.
Miksi Paavali kehoittaisi juomaan tuoremehua "vatsasi tähden".. enpä usko että niin on - vaan Paavali ajatteli että viini voisi auttaa vatsavaivoihin..siksi hän kehoitti ottamaan "vähän viiniä" - niin minä ainakin asian ymmärrän.
Olen aikaisemmin kertonut - kun on ollut keskustelua samasta aiheesta - jo pois kuolleesta Italialaisen jalkapallojoukkueen AS Roman entisestä valmentajasta Nils Liedholm'ista joka oli ollut koko elämänsä raittiusmies eikä käyttänyt alkoholipitoisia juomia lainkaan... kunnes hän vanhoilla päivillään sairastui ja ei oikein alkanut siitä paranemaan - ennen kuin hän lääkärin määräyksestä joi lasin punaviiniä joka päivä - ja voin vakuuttaa että kyseessä ei ollut tuoremehu sillä tuoremehua hän oli käyttänyt aina..
Nils Liedholm oli itse ns. viinintuottaja, joten hänellä ei ollut ei sinänsä ollut ennakkoluuloja viiniä kohtaan (oikein käytettynä) , mutta hän halusi olla hyvänä esimerkkinä valmennettavilleen.. Tämän tarinan olen kuullut hänen itsensä kertovan joten se ei ole voinut edes vääntyä matkanvarella..
Niin, uskon että siellä Jumalan valtakunnassa ei Nils Liedholmin vatsakaan reistaile.. :)
Ei kannata kasata turhia kivikasoja ihmisten tielle, me olemme vajavaisia ja elämme vajavaisessa maailmassa, ei tätä maailmaa kannata verrata Jumalan valtakuntaan.
Siellä on ihan erilaiset "lääkkeet":
Ilm. 22:2
Keskellä sen katua ja virran molemmilla puolilla oli elämän puu, joka kantoi kahdettoista hedelmät, antaen joka kuukausi hedelmänsä, ja puun lehdet ovat kansojen tervehtymiseksi.
alex19.vuosisadan rabbi ja The Jewish Messenger-lehden päätoimittaja,on sanonut(ref.Bible Wines,Laws of Fermentation,s.83) seuraavasti.
Juutalaiset eivät koskaan minkään pyhän juhlan yhteydessä,häät näihin mukaan lukien,käytä minkäänlaista käynyttä juomaa.Sekä yksityisissä että yleisissä juhlissaan ja aterioillaan he käyttävät viiniköynnöksen antia-se on tuoreita rypäleitä käymätöntä rypälemehua. Käyminen on heille aina turmeltuneisuuden symboli. - Veli#
alex-kasi kirjoitti:
ihan asiaa tänään.. oletko juonut aamukahvisi ja piristynyt...
On mukava, että löytyy edes yksi asia missä olen samalla linjalla.. siis sinun kanssasi :)
:) alexKäynyt viini,kuten kaikki hapatus ja hapan,oli juutalaiselle synnin ja turmeluksen vertauskuva.Vielä nykyäänkin ortodoksijuutalaiset sekä pääsiäistä viettäessään että häissään käyttävät ainoastaan käymätöntä viiniä.
Siunausta sinulle! alex-kasi kirjoitti:
ihan asiaa tänään.. oletko juonut aamukahvisi ja piristynyt...
On mukava, että löytyy edes yksi asia missä olen samalla linjalla.. siis sinun kanssasi :)
:) alexAnttihan näyttää kovasti piristävän päivääsi jälleen kerran.
Ettet vain olisi lähimmäisriippuvainen. Ehkä löytyy lisääkin
samoja mielipiteitä, kun tarkemmin syvennyt Antin viesteihin.
Lopulta lieneekin erimielisyys vain tuosta sinun ku-olevaisuudestasi.
Ai niin, tulijärvi-oppi rajaa sinut kyllä adventistien ja Antin
ulkopuolelle, mutta eiköhän tossakin asiassa tule ykstuumaisuus,
kunhan tiirailet muutamaa raamatunpaikkaa.Veli# kirjoitti:
Käynyt viini,kuten kaikki hapatus ja hapan,oli juutalaiselle synnin ja turmeluksen vertauskuva.Vielä nykyäänkin ortodoksijuutalaiset sekä pääsiäistä viettäessään että häissään käyttävät ainoastaan käymätöntä viiniä.
Siunausta sinulle!"Käynyt viini,kuten kaikki hapatus ja hapan,oli juutalaiselle synnin ja turmeluksen vertauskuva."
" häissään käyttävät ainoastaan käymätöntä viiniä. " ¤
Päihtyivätkö arvostettujen häiden vieraat käymättömästä viinistä?
Minun käsitykseni mukaan Jeesus kehotti varomaan ainoastaan
fariseusten hapatusta, sellaiselta hapatteelta viestisi nyt vaikuttaa.
Joh. 2:9
Mutta kun edeskäypä maistoi vettä, joka oli muuttunut viiniksi, eikä tiennyt, mistä se oli tullut - mutta palvelijat, jotka veden olivat ammentaneet, tiesivät sen - kutsui edeskäypä yljän
10
ja sanoi hänelle:
"Jokainen panee ensin esille hyvän viinin
ja sitten, kun juopuvat, huonomman.
Sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti."
"sitten kun juopuvat" - tapana oli häissä juoda humalaan asti, niin
papit kuin kansakin. Kun ei enää erottanut hyvää viiniä huonosta,
laitettiin esiin varalla ollut huonompi viini. En silti suosittele alkoa.
Meidän ei tarvitse hävetä Jeesusta viinintekijänäkään, eikä meidän
mitään Raamatun sanaa tarvitse hävetä Jumalan puolesta.
Jos Jeesuksen tekemä viini ei olisi ollut kunnon tavaraa, olisi häissä
noussut kova metakka häiden järjestäjää vastaan.Veli# kirjoitti:
19.vuosisadan rabbi ja The Jewish Messenger-lehden päätoimittaja,on sanonut(ref.Bible Wines,Laws of Fermentation,s.83) seuraavasti.
Juutalaiset eivät koskaan minkään pyhän juhlan yhteydessä,häät näihin mukaan lukien,käytä minkäänlaista käynyttä juomaa.Sekä yksityisissä että yleisissä juhlissaan ja aterioillaan he käyttävät viiniköynnöksen antia-se on tuoreita rypäleitä käymätöntä rypälemehua. Käyminen on heille aina turmeltuneisuuden symboli."käymätöntä rypälemehua.
Käyminen on heille aina turmeltuneisuuden symboli."
Mehu on mehua ja kun Raamattu puhuu viinistä, se on viiniä.
Voi tietysti olla aina ollut jotain tekopyhiä opettajia, jotka
hurskastelevat mehulla ja vain salaa juovat viiniä, sitäkin enemmän.
Uskovat pitäytyvät enemmän Raamatun todistukseen kuin rabbien.
Apsotoli Johanneksen silminnäkijäkertomus erittäin arvostetuista
häistä, joihin jopa uuden polven rabbuuni Jeesus kutsuttiin ...
Joh.2:9
Mutta kun edeskäypä maistoi vettä, joka oli muuttunut viiniksi, eikä tiennyt, mistä se oli tullut-mutta palvelijat, jotka veden olivat ammentaneet, tiesivät sen-kutsui edeskäypä yljän
10
ja sanoi hänelle: "Jokainen panee ensin esille hyvän viinin ja sitten, kun juopuvat, huonomman. Sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti."- Veli#
AnttiVKantola kirjoitti:
"Käynyt viini,kuten kaikki hapatus ja hapan,oli juutalaiselle synnin ja turmeluksen vertauskuva."
" häissään käyttävät ainoastaan käymätöntä viiniä. " ¤
Päihtyivätkö arvostettujen häiden vieraat käymättömästä viinistä?
Minun käsitykseni mukaan Jeesus kehotti varomaan ainoastaan
fariseusten hapatusta, sellaiselta hapatteelta viestisi nyt vaikuttaa.
Joh. 2:9
Mutta kun edeskäypä maistoi vettä, joka oli muuttunut viiniksi, eikä tiennyt, mistä se oli tullut - mutta palvelijat, jotka veden olivat ammentaneet, tiesivät sen - kutsui edeskäypä yljän
10
ja sanoi hänelle:
"Jokainen panee ensin esille hyvän viinin
ja sitten, kun juopuvat, huonomman.
Sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti."
"sitten kun juopuvat" - tapana oli häissä juoda humalaan asti, niin
papit kuin kansakin. Kun ei enää erottanut hyvää viiniä huonosta,
laitettiin esiin varalla ollut huonompi viini. En silti suosittele alkoa.
Meidän ei tarvitse hävetä Jeesusta viinintekijänäkään, eikä meidän
mitään Raamatun sanaa tarvitse hävetä Jumalan puolesta.
Jos Jeesuksen tekemä viini ei olisi ollut kunnon tavaraa, olisi häissä
noussut kova metakka häiden järjestäjää vastaan.Ilmaus alkavat juopua on käänös sanasta methyein,methyskesthai,jota on käytetty myös1.Moos.43:34;Ps.36:9;Laul.1.Jes.34:5,7 ja Jer.46:10. Sana voidaan kääntää myös"kun ovat kylläisiä"
tai"kun ovat juoneet kyllikseen" Näin mm.Passowin suuri kreikan sanakirja osoittaa,että.
Varhaisen kristillisen kirkon käyttämässä Vanhan testamentin Septuaginta-käännöksessä edellä mainitut sanat esiintyvät eri muodoissaan lähes viisikymmentä kertaa.
Vain 22 kohdassa niiden voidaan edes ajatella merkitsevät päihtymistä tai juopumista,muissa ei.
Käännöksistä käy ilmi,että methyein-sanan alkuperäinen merkitys on janoamisen,kuivuudesta ja vedenpuutteesta kärsimisen vastakohta,olla täysi,kylläinen.
Siunausta sinulle veli! - viini iloinen mieli!
näin on.. kirjoitti:
kaikki ole sitä mitä se oli Jeesuksen eläessä, Raamatun sanomaa on muuteltu ja käännövirheitä on tullut, siksi tuokin sana että Jeesus muutti veden viiniksi ei varmasti ole sitä mitä juovuttavalla viinillä tarkoitetaan. empä usko että taivaassa Jeesus tarjoilee juovuttavaa viiniä omilleen tervetuliaisiksi Kaanaan häihin.
Lueppa tarkempaan tuo teksti, niin tulet näkemään ja käsittämään, että tuo Johanneksen evankeliumin kohta 2-luvussa, jossa hääjuhlassa tarjoiltu viini oli alkoholipitoista viiniä, eli käynyttä viiniä, eihän siitä muuten olisi juovuttu. Joh.2:10."ja sanoi hänelle: "Jokainen panee ensin esille hyvän viinin ja sitten, ja sitten kun juopuvat, huonomman. Sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti".
Joten ei se siitä miksikään enään muutu, koska se oli juovuttavaa viiniä, kuten yleensä häissä on tapana. Et sinä voi muuttaa raamatun sanomaa toiseksi. - vain pikkasen viiniä
näin on.. kirjoitti:
kaikki ole sitä mitä se oli Jeesuksen eläessä, Raamatun sanomaa on muuteltu ja käännövirheitä on tullut, siksi tuokin sana että Jeesus muutti veden viiniksi ei varmasti ole sitä mitä juovuttavalla viinillä tarkoitetaan. empä usko että taivaassa Jeesus tarjoilee juovuttavaa viiniä omilleen tervetuliaisiksi Kaanaan häihin.
Luojamme haluaa ihmiselle parasta ja näkisin, että kohtuullinen alkoholinkäyttö ei ole kielletty.
Ps. 10:15 jaottaa, että Sinä kasvatat viinin ihmisen iloksi, eli antaa iloisen mielen.
oliiviöljy kasvojen kaunistamiseksi, sekä leivän antamaan voimaa. (vapaasti käännettynä).
Joh 2:3-10 olihan häissä Jeesus muuttanut veden viiniksi, kun häävieraat olivat jo nauttineet viininsä.
eli sellaiseksi best wiiniksi. parhaaksi wiiniksi.
Kun Luojamme tietää tarkkaan, miten alkoholi vaikuttaa tehtävässään kehoon ja aivoihin, niin raamatussa on Isän opetusta, hyödystä itsellemme ja vahvasti varoittaa väkijuoman vaaroista.
Jes 48:17 sanoo, Näin sanoo Herra, Israelin Pyhä, joka lunastaa sinut vapaaksi: ”Minä olen Herra sinun Jumalasi, Minä opetan sinulle, mikä on sinulla hyväksi ja minä opastan sinua tielläsi”.
eli tässäkin asiassa voimme tiellämme käydä Isän eteen, Herramme, Jumalamme eteen.
Ef 5:18) älkää juopuko / humaltuko viinistä, sillä siitä seuraa irstas meno, vaan antakaa Hengen täyttää itsenne,.. eli sen viinin oikea käyttö, ei ole hengen tyydytyksen, eli määrätynlaisen ilon hakemista.
1. Kor 6:9-11 tässä käydään asiaan, että juoppo ts. juomari ei peri Jumalan valtakuntaa.
Gal. 5:19-21 puhuu lihan aikaansaannoksista, jos näihin syyllistyy ei peri Jumalan valtakuntaa.
sitten mennään samoissa jakeissa 22-24 Jotka ovat Jeesuksen Kristuksen omia, ovat ristiinnnaulinneet vanhan luontonsa himoineen ja haluineen.
Eli alkoholi, vaikka se on hyväksytty, on myös kielletty koska ”liikajuominen” vie harkintakyvyn, väärähenkinen juominen, ei ole Jumalan Hengestä.
Vaaroista.
Vaikka voidaan nähdä hyviä puolia, se sisältää voimakkaita aineita, jotka muuttavat mielen ja kehon toimintaa.
Raskas juominen, jos tätä kieltä käytän, heikentää mielen niin, että ei pysty ajattelemaan selvästi ja juomari tekee vääriä valintoja, eli käyttäisinpä mielenkiintoista sanaa tuomioita!
Juominen, joka johtaa humalahakuisuuteen ja on ei tauti, vaan sairaus.
Sairaus luo oman ajattelun ja asennepiirin. Siinä loukkaannutaan ”diaknoosista” ja aiheutetaan muita ihmisiä kohtaan ongelmia.
Myös liiallinen alkoholinkäyttö voi laskea moraalista rimaa, eli niitä elämää suojaavia estorajapyykkejä.
Hoos 4:11 huoruus ja viini vei kansalta järjen. (tuo jaeluku on hyvä alkaa 4. turmeltuneesta jumalanpalveluksesta.
ts. on kyse henkisestä ja hengellisestä katastrofista.
Alkoholi tukahduttaa moraalin, tekee teosta hyväksyttävän, jossa aivot heikenneessä tilassa ei pidä kiinni lujasti moraalista puolustusasetelmista.
Sen tähden on elämänkertomuksia, että syntyy riitaa, mies väistyy kotoaan baariin, hakee rauhoitusjuomaansa ja sielunvihollinen voi tuoda vaikka naisen muodossa ansan. ts. muutama juoma ja aviorikos on valmis.
Mitä voisi sanoa tällaiseen onnettomuuteen joutunut? Alkoholi laski estoja, ja hän joutui onnettomuuteen, jota hän muutoin ei olisi tehnyt.
Myös kielensynti on herkässä alkoholin kanssa, eli ns. suusta lähtee pahat ajatukset, ts. puheripuli.
San 23:29,30 oivasti sanoitettu raamatun kohta, oikeastaan voi lukea luvun loppuunkin.
oikein merisairas, keinuu korkealla takilassa, joku voi ymmärtää kun on merellä pienemmällä paatilla kulkenut.
ja kuinka moni jae 35 mainitsee pieksämisestä, ei edes muista miten tapahtui.
tässä muistelen erästä mattomiestä, joka humaluudessa ei muistanut edes sitä, että häntä puukotettiin.
Ja kuinka vahingollista alkoholi on perheelle ja lapsille.
se puree kuin käärme ja myrkky kuin kyy jae 34 samaa sananlaskua. myrkkyajatus on omalisäys.
On alkoholissa muukin vitsaus, mitä lääketiede todistaa.
kuolettavan myrkyllinen, monenlaiset syövät, hepatiitti, maksakirroosi, haimatulehdus, alhainen verensokeri diabeetikoilla, sikiön alkoholin oireyhtymä, aivohalvaus tai sydämen vajaatoiminta, noin mainitakseni. Ja kyllä suuri alkoholimäärä voi johtaa koomaan ja kuolemaan.
Suuri vaara Jes. 5:11,12 yletön juominen aiheuttaa henkisiä vaaroja.
raamattu taas varoittaa VOI sanalla.
Voi niitä, jotka jo ani varhain (aamulla) lähtevät etsimään päihdyttävää juomaa ja viipyvät yömyöhään.
Niin, Herran tekoja he eivät näe, eivät näe hänen kättensä töitä.
Eli aletaan kuluttaa ja kuluttaa enemmän alkoholia, useammin.. ja kuten todettiin San. 23:35 milloin aamu tulee, niin voin juoda enemmän. Eli kynnys ylittyy, vaarallinen kynnys eli edellisen yön ylilyönnit astuu aamulla matkaan ja kas. on juomari joka ei peri Jumalan valtakuntaa.
1. Piet. 4:3,5 Jumala tuo meidät tilille, eli aina punnitaan tekojamme sydämestä, että ei alkoholi saata meitä ansaan. Lk 21:34,35
No, pannaan välillä tähähkohti piste.. tälle illalle. Veli# kirjoitti:
Ilmaus alkavat juopua on käänös sanasta methyein,methyskesthai,jota on käytetty myös1.Moos.43:34;Ps.36:9;Laul.1.Jes.34:5,7 ja Jer.46:10. Sana voidaan kääntää myös"kun ovat kylläisiä"
tai"kun ovat juoneet kyllikseen" Näin mm.Passowin suuri kreikan sanakirja osoittaa,että.
Varhaisen kristillisen kirkon käyttämässä Vanhan testamentin Septuaginta-käännöksessä edellä mainitut sanat esiintyvät eri muodoissaan lähes viisikymmentä kertaa.
Vain 22 kohdassa niiden voidaan edes ajatella merkitsevät päihtymistä tai juopumista,muissa ei.
Käännöksistä käy ilmi,että methyein-sanan alkuperäinen merkitys on janoamisen,kuivuudesta ja vedenpuutteesta kärsimisen vastakohta,olla täysi,kylläinen.
Siunausta sinulle veli!" Sana voidaan kääntää myös"kun ovat kylläisiä" ""
Tottakai sana voidaan kääntää "kylläisiä", mutta kun on kyse
juopumiseen asti JUOMISESTA, niin käännetään tietysti "juopuneet".
Ei viiniä syödä kylläiseksi asti vaan juodaan joskus valitettavasti
juopumiseen asti.
Kun ihminen on KYLLÄINEN, ei hän pyydä lisää ruokaa. Mutta
juopuneelle voipi viini maistua vielä juopuneenakin. Raamatun
sanojen tulkitsemisessa saa käyttää omaa älyäänkin.
Joh.2:9
Mutta kun edeskäypä maistoi vettä, joka oli muuttunut viiniksi, eikä tiennyt, mistä se oli tullut - mutta palvelijat, jotka veden olivat ammentaneet, tiesivät sen - kutsui edeskäypä yljän
10 ja sanoi hänelle:
"Jokainen panee ensin esille hyvän viinin ja sitten, kun juopuvat, huonomman.
Sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti."
11
Tämän ensimmäisen tunnustekonsa Jeesus teki Galilean Kaanassa ja ilmoitti kirkkautensa; ja hänen opetuslapsensa uskoivat häneen.
Kun hääväki oli tullut kylläiseksi ruuasta, alkoivat he juoda ja
useimmat juopuivat. Viinin loppuminen kesken olisi ollut kauhea
häpeä. Siksi Maria käski Jeesuksen auttaa ja Jeesus muutti veden
viiniksi. Sitä ei enää paljon mennyt, sillä ihmiset olivat juopuneita
jo - kuten sulhanenkin totesi - eivätkä kyenneet enää paljon
maistelemaan.- Veli#
AnttiVKantola kirjoitti:
" Sana voidaan kääntää myös"kun ovat kylläisiä" ""

maistelemaan.aikana alkoholipitoisuus ei siis ollut viinin olenainen ominaisuus.Itse asiassa juutalasen käsityksen mukaan hyvä viini turmeltui sen käydessä.Paras viini ortodoksijuutalaisen tradition mukaan on vielä nykyäänkin käymätön makea viini,jossa olevia sokereita käyminen ei ole muuttanut alkoholiksi ja jota maassamme voimassa olevan asetuksen mukaisesti nimitettäisiin mieluummin rypäletuoremehuksi.
Käänöksistä käy ilmi,että methyein-sanan alkuperäinen merkitys on janoamisen,kuivuudesta ja vedenpuutteesta kärsimisen vastakohta,olla täysi,kylläinen.
Hyvää jatkoa sinulle ja siunausta veli! - benedi on siunattu
AnttiVKantola kirjoitti:
"käymätöntä rypälemehua.
Käyminen on heille aina turmeltuneisuuden symboli."
Mehu on mehua ja kun Raamattu puhuu viinistä, se on viiniä.
Voi tietysti olla aina ollut jotain tekopyhiä opettajia, jotka
hurskastelevat mehulla ja vain salaa juovat viiniä, sitäkin enemmän.
Uskovat pitäytyvät enemmän Raamatun todistukseen kuin rabbien.
Apsotoli Johanneksen silminnäkijäkertomus erittäin arvostetuista
häistä, joihin jopa uuden polven rabbuuni Jeesus kutsuttiin ...
Joh.2:9
Mutta kun edeskäypä maistoi vettä, joka oli muuttunut viiniksi, eikä tiennyt, mistä se oli tullut-mutta palvelijat, jotka veden olivat ammentaneet, tiesivät sen-kutsui edeskäypä yljän
10
ja sanoi hänelle: "Jokainen panee ensin esille hyvän viinin ja sitten, kun juopuvat, huonomman. Sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti."että hvä viino , mitä Jeesus ihmeen kautta järjesteli oli viinipuun antia!
Se, ei ehtinyt käydä, niinä muutamina tunteina, kun ihmeviiniä tarjoiltiin!
Kun Antti menee Alkoon, jossa hän on odotettu vieras?, ja hän kysyy, onko teillä mehua rypäleistä!
Niin kyllä he sanovat: " Meillä on alkoholitonta viiniä"...Jeesus ei sanonut:
" Katsele viiniä kuinka se lasissa kimmeltää, ja helposti valahtaa alas, ja puree kuin käärme"!!
Vaan Henkensä kautta sanoi: " Älä katsele
Tämä viini mitä Jeesus valmisti, tai Isähän se sen teki ja valmisti...ei suinkaan ollut
mitään käärmeen myrkkyä!!
Mutta homeopaatit ovat tehneet siitäkin lääkkeen...laimentamalla sitä potensiin...nyt en lukua muista!
Antti juio vielä evankeliumin maitoa, ja juokoon sitä ja katselkoon kun me syömme leipää!
Mutta lapsi tulee toimeen maidollakin! - turhaa kinaa..
benedi on siunattu kirjoitti:
että hvä viino , mitä Jeesus ihmeen kautta järjesteli oli viinipuun antia!
Se, ei ehtinyt käydä, niinä muutamina tunteina, kun ihmeviiniä tarjoiltiin!
Kun Antti menee Alkoon, jossa hän on odotettu vieras?, ja hän kysyy, onko teillä mehua rypäleistä!
Niin kyllä he sanovat: " Meillä on alkoholitonta viiniä"...Jeesus ei sanonut:
" Katsele viiniä kuinka se lasissa kimmeltää, ja helposti valahtaa alas, ja puree kuin käärme"!!
Vaan Henkensä kautta sanoi: " Älä katsele
Tämä viini mitä Jeesus valmisti, tai Isähän se sen teki ja valmisti...ei suinkaan ollut
mitään käärmeen myrkkyä!!
Mutta homeopaatit ovat tehneet siitäkin lääkkeen...laimentamalla sitä potensiin...nyt en lukua muista!
Antti juio vielä evankeliumin maitoa, ja juokoon sitä ja katselkoon kun me syömme leipää!
Mutta lapsi tulee toimeen maidollakin!olikin vain härnäys mielessä laitettu, että saa taas kiistan aikaiseksi, tuommoiset aloitukset eivät ole kuitenkaan millään tavalla rakentavaisia uskovien kesken, se on ihan sama jos joku juo ja toinen ei juo mitä siitä kiistelee, jokainen palvelee Herraansa oman ymmärryksensä mukaisesti.
- benedi on siunattu
viini iloinen mieli! kirjoitti:
Lueppa tarkempaan tuo teksti, niin tulet näkemään ja käsittämään, että tuo Johanneksen evankeliumin kohta 2-luvussa, jossa hääjuhlassa tarjoiltu viini oli alkoholipitoista viiniä, eli käynyttä viiniä, eihän siitä muuten olisi juovuttu. Joh.2:10."ja sanoi hänelle: "Jokainen panee ensin esille hyvän viinin ja sitten, ja sitten kun juopuvat, huonomman. Sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti".
Joten ei se siitä miksikään enään muutu, koska se oli juovuttavaa viiniä, kuten yleensä häissä on tapana. Et sinä voi muuttaa raamatun sanomaa toiseksi.Hyvästä viinostä voi siis juopua?...Tekikö Jeesus siis hyvää viiniä? Teki...
No oliko sekin juovuttavaa viiniä? Ei ollut, sehän oli juuri syntynyt, eikä ehtinyt käydä!
Edeskäypä oli ihminen, ja hänkin saattoi olla juovuksissa, kun vastasi viinistä,..ja puheet olivat sekavia siitäkin syystä!
" Jeesus sanoi: " Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne...jne
Eikä Jeesuksen puheet olleet samoja, eivätkä ole kuinihmisen, joka edeskäypä oli!
Jeesus ei tätä viiniä tehnyt, vaan Jeesuksen Isä!! Ei Isä ryhdy viinankeittäjäksi , eikä Jeesus , se on varma asia - alex-kasi
Veli# kirjoitti:
aikana alkoholipitoisuus ei siis ollut viinin olenainen ominaisuus.Itse asiassa juutalasen käsityksen mukaan hyvä viini turmeltui sen käydessä.Paras viini ortodoksijuutalaisen tradition mukaan on vielä nykyäänkin käymätön makea viini,jossa olevia sokereita käyminen ei ole muuttanut alkoholiksi ja jota maassamme voimassa olevan asetuksen mukaisesti nimitettäisiin mieluummin rypäletuoremehuksi.
Käänöksistä käy ilmi,että methyein-sanan alkuperäinen merkitys on janoamisen,kuivuudesta ja vedenpuutteesta kärsimisen vastakohta,olla täysi,kylläinen.
Hyvää jatkoa sinulle ja siunausta veli!Minä en usko samoin tässä asiassa, se tuntuisi kovin kummalliselta monestakin syystä – esimerkiksi että kun hääväki oli syönyt ja juonut ”kylläkseen” ... niin sen jälkeen alettiin juomaan tuoremehua..
Vaikka minä kunnioitankin sinun asennettasi alkoholiin niin ei se mielestäni muuta tuota kertomusta toiseksi.
Sama asia kun puhutaan Paavalin kehoituksesta käyttää vähän viiniä vatsavaivoihin - et kai ihan tosissasi väitä että Paavali kehoitti käyttämään VÄHÄN tuoremehua.. lääkkeeksi.. ei .. uskon että Paavali tarkoitti että vähän viiniä on - oikein käytettynä - hyväksi vatsavaivoihin, että sillä oli parantava vaikutus.
Minustakin Antin näkemys on tässä asiassa enemmän Raamatullinen.
Viini on viisasten juoma, niinkuin syöminen ja kaikki muukin tekeminen, kyllä viiniä voi esimerkiksi juuri häissä juoda lasillisen (tai parikin jos on pienet lasit :) ja se voi esimerkiksi rentouttaa mukavasti raskaan työpäivän jälkeen, mutta kuten sanottu … viini on viisasten juoma ja juopotteku ei ole viisasta.
Minä olen sitä mieltä että ei liian suuret vaatimukset ole kuin esteeksi, meidän tulee oppia Raamatun todellinen sanoma ensin, se on ikäänkuin oikean tien alkutaival, kyllä Raamatun Sana sitten muuttaa ihmisten tekemiset ja olemiset.
Ihmisten lähtökohdathan ova niin erilaiset. Monessa maassa on ihmisillä aivan erilainen näkemys monen moniin asioihin riippuen maan kultuurista, ilmastosta ja niin edelleen. Esimerkiksi vaatetus on täysin erilaista riippuen mihin maahan menee. Yhdelle on normaalia että kulkee vaatetettuna kaulasta varpaisiin ja toiselle että on lähes alasti.. Sama asia ruuan kanssa - usein ovat ruokatavat myös tavallaan pakon sanelemaa ja siksi on väärin alkaa selittämään että jotkut ruuat tai juomat - oikein käytettynä - olisivat ikäänkuin esteenä pelastukselle.
Minä olen työni tähden aikaisemmin matkustellut tätä maailmaa vähän siellä ja täällä ja aina olen syönyt mitä missäkin maassa on tarjolla ja juonut myös. Tavallisesti pääsin erittäin hyviin suhteisiin ihmisten kanssa mikä olisi ollut erittäin paljon hankalampaa jos olisin joka puolella napissut ruuista..
Paavali joka oli viisas mies ja kääntymisensä jälkeen koko sydämmisesti Herran palvelija ja pakanoiden apostoli ymmärsi asian oikein hyvin sillä hän kirjoitti.
Heikkouskoista hoivatkaa, rupeamatta väittelemään mielipiteistä.
Toinen uskoo saavansa syödä kaikkea, mutta toinen, joka on heikko, syö vihanneksia.
Joka syö, älköön halveksiko sitä, joka ei syö ja joka ei syö, älköön tuomitko sitä, joka syö, sillä Jumala on ottanut hänet hoivaansa.
Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma ---
--- Joka valikoi päiviä, se valikoi Herran tähden; ja joka syö, se syö Herran tähden, sillä HÄN KIITTÄÄ JUMALAA; ja joka ei syö, se on Herran tähden syömättä JA KIITTÄÄ JUMALAA.
Sillä ei kukaan meistä elä itsellensä, eikä kukaan kuole itsellensä.
Jos me elämme, niin elämme Herralle, ja jos kuolemme, niin kuolemme Herralle. Sentähden, elimmepä tai kuolimme, niin me olemme Herran omat. Sillä sitä varten Kristus kuoli ja heräsi eloon, että hän olisi sekä kuolleitten että elävien Herra. Mutta sinä, minkätähden sinä tuomitset veljeäsi? Taikka sinä toinen, minkätähden sinä halveksit veljeäsi? Sillä kaikki meidät asetetaan Jumalan tuomioistuimen eteen.
Sillä kirjoitettu on:
"Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, minun edessäni pitää jokaisen polven notkistuman ja jokaisen kielen ylistämän Jumalaa".
Niin on siis meidän jokaisen tehtävä Jumalalle tili itsestämme.
Älkäämme siis enää toisiamme tuomitko, vaan päättäkää pikemmin olla panematta veljenne eteen loukkauskiveä tai langetusta.
Minä tiedän ja olen varma Herrassa Jeesuksessa, ettei mikään ole epäpyhää itsessään; vaan ainoastaan sille, joka pitää jotakin epäpyhänä, sille se on epäpyhää. Mutta jos veljesi tulee murheelliseksi ruokasi tähden, niin sinä et enää vaella rakkauden mukaan.
ÄLÄ SAATA RUUALLASI TURMIOON SITÄ, JONKA EDESTÄ KRISTUS ON KUOLLUT.
---
Paavali siis EI sano että jokin ruoka olisi epäpyhää - mutoin KUIN SILLIOIN KUN SE ON KÄYTTÄJÄN MIELESTÄ EPÄPYHÄÄ. Tuo Paavalin kirjoittama asenne kertoo että on kysymys – sydämmen asenteesta. Jos joku jattelee että jokin on epäpyhää ja kuitenkin syö, silloin hän ajattelee että teen tämän vaikka se on Jumalan tahtoa vastaan..
Paavali siis varoittaa tekemästä ruuasta tai juomasta kompastuskiveä ihmisille - mikä ei taas tarkoita että meidän tulisi kehoittaa ihmisiä syömään tai juomaan epäterveellisesti- päin vastoin - mutta mikään pelastus asia se ei minulle ole..
alex
- temppeliherra.
http://www.youtube.com/watch?v=zUxIXQza-dM&feature=player_embedded
Pappi sanoo aamenen seurakuntalaisen kohdalla.
Hän on uskollisesti syönyt Mäccarilla sen mitä on eteen pantu uskonsa mukaan.
Halleluja ja amen.
Ruumis on Pyhän Hengen temppeli ja sitä ei oltu siivottu Sanan mukaisesti, eikä pidetty kunnossa. - EGW-Paavitar
SALAA...hän kun oli huijari "profeetta" ...mutta söi lihaa ja joi kahvia ja eleli porsliiniwc:n ja muun siihen aikaan luxus asunnon tyyliin tyhmien adventistien tuella..perusti lopulta säätiön omalle suvulleen...itsekkyyden huippu?
Miksi siis sysyä mukana huijariliikkeessä "huonolla omalla tunnolla"...suurin osa papeistaan juo kahvia ja syö lihaa...kuka niihin horinoihin oikeasti enää uskoo?!
Kysyy "liian kauan srk:ssa ollut" sittemmin järkiin tullut ja siitä eronnut....- pipittääkö?
Niinkuin kaikilla näillä eri uskonnollisilla palstoilla on omat potilaansa.
Onko tämä sinulle terapiaa? - x-hirvas
pipittääkö? kirjoitti:
Niinkuin kaikilla näillä eri uskonnollisilla palstoilla on omat potilaansa.
Onko tämä sinulle terapiaa?hyvää, pari kupillista tempaisin aamusella, ja voin vallan mainiosti. Kuka tulee minulle sanomaan, että ÄLÄ JUO KAHVIA ? Ei Jumala ainakaan.
- kohtalotoveri_orja
x-hirvas kirjoitti:
hyvää, pari kupillista tempaisin aamusella, ja voin vallan mainiosti. Kuka tulee minulle sanomaan, että ÄLÄ JUO KAHVIA ? Ei Jumala ainakaan.
Tuo edellinen oli provokatiivinen. Ilmeisesti Kai kirjoitti, että Ellen joi kahvia? Mutta kaikkea pitää suhteuttaa kulloisenkin aikaan. Mieleeni nousee se, että onko määrätynlainen kielto-ajatus siinä aikajaksossa, että kahvi olisi joku ylellisyys, ts. kallis tuote sen tarpeellisuuteen nähden.
Aina tarpeellisuus ja Herran työtä punnitessa, Herran työ pitäisi olla etu alalla ja vaikka ajassamme turhuuksien krääsääminen niin, että Herran työ kärsii, on rohkeutta jonkun sanottaa se kentälle.
Olisiko jostain tällaisesta kyse.
Jaa, .. mielenkiintoinen ajatus, mistä kirjoitit.
Join kaksi kuppia, (eikä tunnu missään), noin mileeni noussut ajatus.
Join minäkin, mutta kokeillaanpa se, että ei juotaisi. Viikko, kuukausi jne.
Sen jälkeen, kun olemme tehneet tämän tempun ja jos se ei ole näyttänyt riippuvuus ilmentymiä, niin voimme sanoa, ettei tunnu missään.
Mutta minulle ainakin on kahviriippuvuus olemassa. Mutta kahvi närästää vähemmän, kuin tee.
Eikä kukaan minua ole tuominnut sumpin juomisesta koskaan.
Rehellisyys vain asiassa. Tuossa eilen tultiin (uskova kaveri) paptistein kokouksesta. Tuumasin kaverille, että haluatko iltakahveet, niin tämä periluterilainen kaveri tuumasi, ettei näin illalla, tulee rytmihäiriöitä.
Tuossa aikoinaan, kun poika kävi tuolla Vapaakirkossa, olikohan kastetilaisuus ja kavenkillitys joku kupillinen oli nautittu vieraiden kanssa, sanoin parvella, että kokeilepa pulssia emannuus.
Eli pulssi löi aivan mitä sattuu, eli rytmillisyys oli hukassa.
Työpaikkani talonmies, jonka tässä kesällä tapasin Mariankammarissa, eläkkeellä.
Hän kertoi kovista vieroitusoireista, kun jätti kahvin..
Eli näistä ihmisten suun tunnustuksista voimme vetää rehellisen johtopäätöksen siitä, että kahvi on piriste, piriste on tavallaan elimistölle piiska ja jos näin on, ei ehkä niin tarpeellinen.
Mikä tämä meitin elimistöroppa on, niin ilmeisesti puhutaan uskovan kohdalla Pyhän Hengen temppelistä?!
Vai mitä, niin näitä asioita vasten, ei tuota adventistien pidättäytymistä kahvista pitäisi olla niin tuomitsemassa, koska kyllä se kakka taitaa olla meitin housussa, eikä heillä, vai mitä?
ts. pyrin asiassani olemaan rehellinen Isän edessä ja toin sen suun tunnustuksena esille, ettei suuni lausu tuomiota itselleni kerran, vääristä sanoista, jotka ehkä joidenkin kohdalla on tarkoitushakuista kiusanhenkistä virrenveisuuta.
- alkoholisoit. rotat.
Se varoittaa alkoholin vaaroista ja näin tieteellisesti asiaa tutkien ihminen tulee samaan loppupäätelmään.
Ei se sovi, ainakaan kaikille.
http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/helsingin_yliopisto_ei_luovu_tutkimusrotista/?ref=tf_iOKboksi_p2
Alko pelasti juopot rotat
Helsingin yliopisto ei joudu luopumaan juopoista tutkimusrotistaan, koska niiden ylläpito pystytään turvaamaan lahjoitusvarojen ja yliopiston oman rahoituksen turvin.
Päihdelääketieteen tutkimusrotat jäivät kodittomaksi, kun Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ajoi alas alkoholitutkimusta säästöohjelmassaan vuosi sitten. Rotat siirtyivät tämän jälkeen Helsingin yliopistolle. Yliopiston rahat eivät riittäneet rottien ylläpitoon.
-Rottien saaman julkisuuden ansiosta olemme saaneet joitakin lahjoituksia sekä yksityishenkilöiltä että yrityksiltä. Lahjoitukset ovat tulleet rottien lisäksi myös laajemmin päihdelääketieteen tutkimukseen. Muun muassa Alko lahjoitti 380 000 euroa päihdelääketieteeseen, Helsingin yliopiston yhteyspäällikkö Pia Dolivo kertoo.
Helsingin yliopiston lääketieteellinen tiedekunta on nyt päättänyt, että se rahoittaa itse loppuosan tutkimusrottien kustannuksista. Rotat kuluttavat kymmeniätuhansia euroja vuodessa.
Kokonaisuutena Helsingin yliopisto saa Dolivon mukaan lahjoituksia yksityisiltä tahoilta noin kaksi – kolme miljoonaa euroa vuosittain.
-Lahjoittaminen on vielä lapsenkengissä. Aloitimme viime maaliskuussa kampanjan, joka kannustaa yksityisiä ja yrityksiä lahjoittamisen. Tavoitteena on saada kasaan kolmessa vuodessa 20 miljoonaa euroa. Tähän mennessä olemme keränneet 6,5 – 7 miljoonaa euroa, Dolivo sanoo.
Kahdenlaisia rottia
Päihdelääketieteen tutkimuksessa on kahdenlaisia rottia: toiset pitävät alkoholista, ja toiset vierastavat sitä. Molempia tarvitaan, jotta voidaan selvittää, miten juomahaluiset ja -haluttomat eroavat toisistaan.
* Lasse Kivinen, Vartti
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1003499Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3081894Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2471717- 961577
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4111526Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4311428Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21420Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat431180Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun3571024MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar271018