Puhdistus

Kun Timo Laaninen pyrki Keskustan puoluesihteeriksi, hän julisti silloisen puoluetoimiston väen pikkurikollisiksi kärjessä tietenkin Jarmo Korhonen. Tuo syytös tehosi puoluekokousväkeen ja Laanisesta tuli puoluesihteeri. Odotettiin suurta puhdistusta ja oikeudenkäyntejä näitä rikollisia vastaan, kunhan erityistilintarkastuksessa esiin tulevat taloudelliset ja muut väärinkäytökset saadaan rikostutkintaan. Kuinkas kävikään? Laaninen joutui tarkastuksen jälkeen toteamaan, että mitään rikollista ei ollut tapahtunut, vaan puoluetoimiston väki Korhonen mukaanlukien on toiminut lain ja puolueen sääntöjen mukaan. TVn uutispätkästä näkyi, että hänen oli vaikea tunnustaa Korhosen ja muiden toimien oikeellisuus. Olisi anteeksipyynnön aika. Onko Laanisesta siihen? Olen jo odottanut useita viikkoja, milloin saamme tiedotusvälineiden kautta kuulla ja nähdä Laanisen pyytävän anteeksi valheellisia väittämiään Korhoselta ja muulta puoluetoimiston väeltä.Kuinka kauan pitää odottaa. Toivottavasti ei enää kauan, ettei usko Keskustaan horjuisi.
060
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Rehellisyys esiin kirjoitti:

Kun Timo Laaninen pyrki Keskustan puoluesihteeriksi, hän julisti silloisen puoluetoimiston väen pikkurikollisiksi kärjessä tietenkin Jarmo Korhonen. Tuo syytös tehosi puoluekokousväkeen ja Laanisesta tuli puoluesihteeri. Odotettiin suurta puhdistusta ja oikeudenkäyntejä näitä rikollisia vastaan, kunhan erityistilintarkastuksessa esiin tulevat taloudelliset ja muut väärinkäytökset saadaan rikostutkintaan. Kuinkas kävikään? Laaninen joutui tarkastuksen jälkeen toteamaan, että mitään rikollista ei ollut tapahtunut, vaan puoluetoimiston väki Korhonen mukaanlukien on toiminut lain ja puolueen sääntöjen mukaan. TVn uutispätkästä näkyi, että hänen oli vaikea tunnustaa Korhosen ja muiden toimien oikeellisuus. Olisi anteeksipyynnön aika. Onko Laanisesta siihen? Olen jo odottanut useita viikkoja, milloin saamme tiedotusvälineiden kautta kuulla ja nähdä Laanisen pyytävän anteeksi valheellisia väittämiään Korhoselta ja muulta puoluetoimiston väeltä.Kuinka kauan pitää odottaa. Toivottavasti ei enää kauan, ettei usko Keskustaan horjuisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu