Soutuvene vai moottorivene?

Tuleva kalamies

Hei, löytyisikö mielipiteitä ja apuja tällaiseen asiaan.

Minulla on merellä hieman isompi moottorivene, joka ei ole oikein kelvollinen lähirannoilla liikkumiseen ja esimerkiksi kalastamiseen. Siksi olen suunnitellut noin 4 metrin veneen hankintaa, jossa olisi moottori mutta jota voisi mielellään myös soutaa. Veneellä ajeltaisiin suhteellisen suojaisia väyliä, eikä mihinkään kovaan aallokkoon olisi tarkoitus lähteä. Siispä
- soutuvene moottorilla vai pieni moottorivene
- pensamoottori vai sähkömoottori, kokemuksia ja näkemyksiä
- mielipiteitä siitä mikä merkki (Terhiä näköjään kovasti haukutaan; onko Kaisla hyvä tai joku muu)
- kalakaiun käyttö pikkuveneessä
- mahdollisia muita vinkkejä

Kiitokset etukäteen!

2

1255

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Askeettinen

      Kun näemmä kukaan ei ole vastannut, kerron omista kokemuksistani:
      Isohkollo soutuveneellä uistelu kyllä sujuu, mutta pientä varustelua se kaipaa. Ensinnäkin kunnolliset vapatelineet tulee olla käden ulottuville. Soutuvene on sen verran kiikkerä, että liikkuminen ei onnistu sillä tavalla kuin esim. pulpettiveneisssä. Myös ohi kulkevien veneideiden peräaallot voivat olla vaaraksi. Jos veneessä ei ole lisävarusteena saatavaa peräevää, siirtymätaipaleet hyvän kulkuasennon saamiseksi edellyttää keskipenkillä istumista ja ohjaamista jatkovarrella, joita on saatavilla valmiinakin. Mukavuutta rajoittaa yleensä matalahko epämukava istuma-asento. Mutta muistaakseni ainakin Veto5 veneen perätuhdon istuin on hieman korkeammalla ja myös selälle on tukea, eli se on soutuveen penkiksi jo varsin mukava.
      Mitä tulee soudettavuuteen, sen on oltava todellakin soutuvene. Hieman isommalle koneelle tarkoitettujen nk. moottorisoutuveneiden soutuominaisuudet ovat melko onnettomat, joten jos haluat sillon tällön oikeasti soutaa, pysyisin soutuveneessä.
      Sähköperämoottorista minulla ei ole kokemuksia, mutta uskoisen sen olevan toimiva vaihtoehto kun matkat eivät ole pitkiä ja akkua ei tarvitse siirrellä latauksen takia. Tosin isoa ongelmaa akun hyytymistä ei ole, kunhan airot on mukana. Kalakaiuista sen verran, että varrellisia soutuveneen laitaan kiinnitettäviä kalakaikuja on kyllä tarjolla. Näyttö ei ole hääppönen, mutta ainakin syvyystiedot näkyy. Uskoisin muitakin ratkaisuja löytyvän.
      Olen aikanaan uistellut soutuveneellä useita kesiä, tehden välillä pitkiäkin jopa päivän kestäneitä retkiä. Vaikka olen pitkään uistellut pulpettiveneillä ja nykyään HT-veneellä, en mitenkään vierasta paluuta taas soutuveneeseen. Ylläpito ja kulku oli edullista ja yksinkertaista. Siinä oli sitä tiettyä askeettisuutta ja huolettomuutta jota jäin kaipaamaan isompiin paatteihin siirryttyäni. Asia kiinostaa myös. siksi, että soutuvene on kaikkein näppärin siirreltävä mihin tahansa vesistöön, millä tahansa auto traileri/peräkärry-yhdistelmällä. Eikä laskupaikankaan tarvi olla kovin kummonen. Kun tämä päivä koittaa, paneudun kahteen vaihtoehtoon; Erä 5:n ja Kaislan 525 Erä-veneeseen. Molemmissa on runsaat lukittavat säilytystilat, kaiteet vapatelineille ja kunnollinen soudettavuus. Molempiin saa peräevän, jolloin perä kantaa moottoria paremmin.

      • Tuleva kalamies

        Suurkiitokset Askeettiselle perusteellisesta vastauksesta! Tämä valaisi erittäin hyvin niitä asioita, joita pyörittelen mielessäni. Veneen hankinta tapahtuu varmasti alku keväästä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      2449
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      15
      955
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      52
      796
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      46
      741
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      50
      724
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      654
    7. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      616
    8. 50
      595
    9. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      594
    10. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      29
      576
    Aihe