TV-lupamaksu nousee 6 %

3 %:n sijaan

"Yle-poukkoilun lopputulos: Tv-lupamaksu nousee" Taloussanomat 12.3.2010

Eilen (11.3.2010) ilmoitettu viestintäministeri Suvi Lindenin yllättävä päätös lykätä Yle-maksusta päättäminen seuraavalle hallitukselle nostaa tv-lupamaksun arvioilta 250 euroon, kertoo Aamulehti.
– Tavoitteenahan on koko ajan ollut pudottaa maksu alle 200 euroon vuodessa. Nyt tämän jälkeen lupamaksu nousee lähivuosina yli 250 euron, sanoo Yleisradion toimitusjohtaja Mikael Jungner Aamulehdelle.

Tehtävästään vappuna väistynyt Jungner arvosteli muutenkin Suvi Lindeniä kovasti. Hänen mukaansa omistajapolitiikka on ollut hyvin huonoa ja yhdessä vuodessa "Ylen asiat on saatu ministeriössä todella sekaisin".

Nykyisin tv-lupa maksaa vuodessa 231 euroa. Päätös ensi vuoden maksusta tehdään syksyllä, mutta vanhojen suunnitelmien mukaan nousupaine on noin kolme prosenttia.
– Joka tapauksessa suunta on päinvastainen kuin mihin pyrittiin, Jungner sanoi Aamulehdelle.

---

Ja niin tapahtui. Sillä erotuksella, että Jungnerin ennustama, vanhojen sunnitelmien mukainen nousupaine, joka oli kolme prosenttia - korotettiin kuudeksi prosentiksi. Siinä taitaa olla mukana uuden Yleisradion toimitusjohtajan palkankorotus.

Tänään 8.9.2010 uutissa kuultiin, että tv-lupa nousee 6 %, ja siihen Suvi Lindén (golf-kenttä Oulussa) kertoi olevasa erittäin tyytyväinen. Ovatkohan Suomen miljoona pienituloista ja köyhää yhtä tyytyväisiä, ovatko työttömät tyytyväisiä, entä opiskelijat ja eläkeläiset? Mitä sanovat pätkätyöläiset kuuden prosentin korotuksesta? Entä yksinhuoltajat ja lapsiperheet, jotka sinnittelevät korkeiden vuokrien tai asuntolainojen kurimuksessa - onko kuuden prosentin korotus OK?

Mediamaksua on vastustettu sillä perusteella, että se on samansuuruinen sekä köyhille että rikkaille. Joidenkin mielestä rikkaat voisivat maksaa tv-luvastaan enemmän kuin köyhät verojen muodossa jolloin yksi tasavero eli tv-lupa olisi vähemmän.

Mediamaksua on kannatettu sillä perusteella, että myös "vapaamatkustajat" joutuisivat maksamaan mediamaksun, jolloin lupamaksut pienenisivät.

Ylen toimintaa ei nykyinen hallitus halua rahoittaa verorahoista ja mediamaksukin on näköjään haudattu, joten lupamaksuja korotellaan kuten ennenkin.

Jos yle:n toiminta rahotettaisiin verorahoista, joutuisivatko rikkat maksamaan enemmän? Kenties jopa köyhiä enemmän? Eivät joutuisi, sillä rikkaat ottavat tulonsa vähän verotettuina pääomatuloina. Palkansaajat maksavat yli 50 % koko verokertymästä.

Kokoomus arvosteli omaa ministeriään Suvi Lindéniä, kun tämä esitti verorahoista rahoitettavaa yle:ä. Käytiin eipäs-juupas väittelyä ja lopputulos nähtiin tänä syksynä.
Lupamaksut nousevat 6 % vaikka lisää "vapaamatkustajia" tulee ihan varmasti.
Näin tv-luvan lunastaneet maksavat entistä enemmän ja yhä useammat katsovat televisiota luvatta netin kautta, siitäkös kokoomus ja Suvi Lindén ovat entistäkin tyytyväisempiä?

4

116

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sansibaar

      Yle on rikas kuin voi uudelle johtajalleen laittaa tupla palkka, sitten kaikki uusintojen uusinnat.

      Koko YLE kuopattava ja siirrytään kansanvälisiin kanaville.

      • maksulliseksi

        Joka kanava maksulliseksi. Voi urtisetkin sitten kilpailuttaa ja katsoa mistä haluaa maksaa. Nyt summa jo pöyristyttävä.


    • tv aapo

      Suvi Linden kehtaa vielä kehua taivaisiin Ylen ohjelmatarjontaa ja laadukkuutta.
      Ei yleltä tule mitään laadukasta ja mielenkiintoista ohjelmaa. Ainut "laadukas" sarja on Avara luonto, joka ei ole ylen omaa tuotantoa, vaan ulkomailta tilattu ohjelma ylelle.
      Muilta kanavilta, kuin yleltä tulee paljon parempaa ja mielenkiintoisempaa ohjelmaa.
      Jimiltä tulee 100 kertaa parempia ja mielenkiintoisempia ohjelmia ja aiheita.
      Yleltä tulee suurimmaksi osaksi vain uutisia, säätietoja, poliikkaa ja masentavia kotimaisia sarjoja.
      Syy, miksi yle ei halua laittaa omaa kanavaa, niin että sen näkee vain, jos on lunastanut tv-kortin on se, että kukaan ei ylen ohjelmakorttia hankkisi, koska eivät ne ylen ohjemat ole sen arvoisia.
      Ei se ole tekniikan hankaluudesta kyse, koska erilaisia maksu tv kanavia on olemassa ja ne toimivat vain, jos on lunastanut kyseisen ohjelma kortin.

      Saattepa nähdä, niin kohta ylen johtaja nostaa älyttömän suurta palkkaansa, kun uusi korotus tv lupamaksuun astuu voimaan.
      Jos ei julkisesti, niin sitten salassa, ettei ihmisten kiukku kasvaisi.

      • Yleltä puuttuu 40 miljoonaa, siksi tämä "vaatimaton" 6% korotus ( vertaa toiseen vaatimattomaan 1% palkan korotukseen ) Tämä 40 miljoonaa on juuri sama summa minkä Digita kerää voittoa Yleltä verkkopalveluista ( Digitalla 40% kate palveluissa) Eli tämä lupamaksun korotus menee suoraan Digitalle, ei sillä mitään muuta saada.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      66
      3172
    2. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1841
    3. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      111
      1730
    4. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      224
      1249
    5. Olisin ottanut sinusta akan itselleni

      Mutta olitkin aika itsepäinen ja hankala luonne.
      Ikävä
      128
      1035
    6. Pitikö mennä rakastumaan

      Oi kyllä, kyllä piti. Kiitos vaan sulle mies! Todella kiitän..
      Ikävä
      98
      978
    7. Mitä tai ketä kaivattusi

      muistuttaa?
      Ikävä
      60
      944
    8. Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...

      Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil
      Maailman menoa
      67
      926
    9. Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!

      No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik
      Viihde ja kulttuuri
      6
      865
    10. Ei sua pysty unohtamaan

      Ei vaan yksinkertaisesti pysty
      Ikävä
      84
      859
    Aihe