.
Ruotsinkielisiä suosiva aluejako suututti pohjalaiset maanviljelijät
"eski-Pohjanmaan maalaisväestö on tuohtunut keskustaministereiden eilisestä päätöksestä. Keski-Pohjanmaan alue suuntautuu jatkossa valtionhallinnossa etelään, perusteena ruotsinkielisen väestön oikeudet. Maaseudulla lasketaan uuden aluejaon vievän viljelijöiltä kymmenien miljoonien EU-tuet vuosittain.
- No jos ei se nyt shokki ollut, mutta kyllä se järkytys joka tapauksessa oli. Että miten ruotsinkieliset pystyy vähemmistönä ajaan demokraattisessa valtiossa asian päätöksen tällä lailla, kertoo maanviljelijä Reino Paavola Kaustisilta.
Kiistassa on kyse siitä, että sijoitus etelään parantaa ruotsinkielisten palveluita, mutta vähentää puolestaan maataloustukia. Suomenkielinen maalaisväki uskoo, että Suomi rikkoo päätöksellä EU:n asetuksia asettaessaan ruotsinkielisten oikeudet aluejaossa ykkössijalle. EU:ssa alue on sijoitettu pohjoiseen vyöhykkeeseen.
- Tämä kielikysymys ohittaa tämänkin EU-asetuksen ja meitä kyllä järkyttää, että voiko Suomessa ja EU:ssa asiat olla näin, että vähemmistö määrää mitä tehdään, ihmettelee Toholammen kunnanjohtaja Jari Kangasvieri.
Ratkaisun on laskettu aiheuttavan alueelle kymmenien miljoonien eurojen menetykset erilaisina EU-tukina. EU:n lisäksi valtioneuvostolla on vielä mahdollisuus vaikuttaa päätökseen"
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2010/09/1183549

Vastaukset 4
Vanhimmat
Näyttääkö siltä, että keskipohjalaiset ovat tyytyväisiä keskustan toimintaan?
On uskomatonta, että viljelijät saavat kärsiä taloudellisesti jotta ruotsalaiset saavat tahtonsa läpi.
Eikö näillä suomenkielisillä viljelijöillä olekaan perustuslain suojaa eikä demokraattista päätöksenteko-oikeutta?
.
kieliriita alkaa kohdasta 14:30
http://www.katsomo.fi/?progId=46295
.
hoitaneet omat etunsa suomalaisian ylkemällä.
Täyttyy ihmetellä, että muuten viisaalta tuntuva pääminesteri töppää tulevaisuudensa näin pienessä asiassa.
töppäys uudelta pääministeriltä.
Saattaa jatkossa koitua hänen uransa loppumiseen.