Mietin helpottuukohan se koskaan ku tänään se taas tuli voimakkaampana tunteena kuin yli vuoteen. Epäonnistunut koulukuvaus, tuttavan ilkeä kommentti ulkonäöstäni ja julkinen nöyryytys (yksityiskohtia kertomatta) ulkonäköni suhteen alle viikon sisällä sai mut ahdistuun ihan hirveesti. Mulla oli koko yläasteen ajan vakavanasteinen masennus ulkonäköpaineiden ja huonon itsetunnon takia. Nyt oon lukion viimeisellä ja lukiossa mun itsetunto on noussut kohisten (johtuen aknen ja ulkonäön parantumisesta). Silti koulussani ja muualla kotikaupungissani törmää vielä samoihin ihmisiin jotka aiheutti mulle yläasteella helvetin ja tekee edelleen mun elämän hankalaks.
Siks mietinkin, loppuuko tää koskaan? Jos vaan pääsisin pois täältä ja alottais kaiken alusta ja oikein eikä tarvis enää nähdä kun vaan niitä harvoja ihania ihmisiä, jotka mun elämässä on auttanu jaksaan. Onneks hyvät ystävät on olemassa. Ja oon seurustellut jo pitkään ihanan miehenkin kanssa, senkin takia mun itsetunto on noussut huimasti.
Mut silti aina joku muistuttaa hirveistä asioista, ksiis ihmiset osaa kyl olla julmia! Ja kun en edes oo tehny kellekään mitään pahaa, sanon tän hyvällä omallatunnolla.
Nyt voisin taas pitkästä aikaa vaan itkeä ja haluisin että olis joku jolle kertoa näistä asioista ja se vois sanoa kaikkea ihanaa ja lohduttaa oikeilla sanoilla mut sellasta henkilöö ei oo tässä asiassa. Vaikka kuinka läheinen olisin poikaystäväni,kavereideni ja vanhempieni kanssa, en pysty puhuun tästä asiasta kenellekään. Tuntuu liian nöyryyttävältä edes puhua siitä ja sanomalla sen ääneen tekee sen vaan entistä todellisemmaks.
Miksei kaikki ihmiset vaan vois olla yhtä kauniita kaikkien silmissä?
Siks mietinkin, loppuuko tää koskaan? Jos vaan pääsisin pois täältä ja alottais kaiken alusta ja oikein eikä tarvis enää nähdä kun vaan niitä harvoja ihania ihmisiä, jotka mun elämässä on auttanu jaksaan. Onneks hyvät ystävät on olemassa. Ja oon seurustellut jo pitkään ihanan miehenkin kanssa, senkin takia mun itsetunto on noussut huimasti.
Mut silti aina joku muistuttaa hirveistä asioista, ksiis ihmiset osaa kyl olla julmia! Ja kun en edes oo tehny kellekään mitään pahaa, sanon tän hyvällä omallatunnolla.
Nyt voisin taas pitkästä aikaa vaan itkeä ja haluisin että olis joku jolle kertoa näistä asioista ja se vois sanoa kaikkea ihanaa ja lohduttaa oikeilla sanoilla mut sellasta henkilöö ei oo tässä asiassa. Vaikka kuinka läheinen olisin poikaystäväni,kavereideni ja vanhempieni kanssa, en pysty puhuun tästä asiasta kenellekään. Tuntuu liian nöyryyttävältä edes puhua siitä ja sanomalla sen ääneen tekee sen vaan entistä todellisemmaks.
Miksei kaikki ihmiset vaan vois olla yhtä kauniita kaikkien silmissä?
Vastaukset 1
Vanhimmat
ei se ulkonäkö, vaan se sun luonne ja sä ihan omana ittenäs oot hyvä. Niin se menee. Älä kattele niitä ihos näppyjä sillä silmällä äläkä kattele ittees myöskään silleen, et olisit ruma. Sun iässä niin niiiin moni näkee ittensä rumempana kuin muut ja muut on aina kauniimpii. Mut silleenhän se ei mee, vai mitä mieltä oot?....Jos sä saisit jutustella sadan sun ikäsen kanssa ja haastatella niitä, niin löytyis varmaan ihan harva joukosta, joka ois just nyt tyytyväinen omaan ulkonäköönsä. Jokaisella on omasta mielestään jokin vialla, vaikka todellisuudessa se asia ei niin tärkee oo. Sen vasta huomaa mitättömäksi, kun on tallustellut noin kakskyt vuotta tästä eteenpäin.
Ja yks juttu, niin nuoruus on niin herkkää aikaa. Silloin ei tiedä, mikä on tärkeetä ja mikä taas ei niin tärkeetä. Nuoruudessa aletaan elää omaa elämää ja käydään koulu loppuun ja sitten menään töihin ja sitten muutetaan pesästä. Oih,...paljon on asoita. Mutta mietippä, mitä sä tahot tehä oikeen isona, siten kun sä meet töihin. Älä ajattele sun ulkonälöö. Sulla on paljon muuta mielenkintosempaa ajateltavaa. Jatkoja,...