Mä vaan

Pystyn kertomaan omasta puolestani, ja myös läheisteni puolesta että viiltely on tietynlainen avunhuuto. Sillä haetaan sekä huomiota, että puretaan omaa pahaa oloaan. Kaikki itsetuhoiset ihmiset eivät ole pissaliisoja, vaan suurella osalla on oikeasti paha olla, ja heitä tulisi tukea ja kuunnella. Usein itsetuhoiset ihmiset eivät halua että heidän asioihinsa puututaan, sillä he usein kieltävät koko homman. On myös vaikeaa puhua toiselle ihmiselle tuosta noin vaan, sillä "eihän se kuitenkaan ymmärrä". On helpompaa puhua ihmiselle joka on myös itse kokenut itsetuhoisuutta, joko omalta osaltaan tai läheistensä. Silloin kokee että toinen myös ymmärtää minunkin tuskani.

Tosiaan, minulle saa kirjoittaa jos haluaa jutella. Olen hyvä kuuntelija, ja minulla on paljon, ehkä liikaakin kokemuksia tästä asiasta.

[email protected].

MalloryDoll kirjoitti:

Pystyn kertomaan omasta puolestani, ja myös läheisteni puolesta että viiltely on tietynlainen avunhuuto. Sillä haetaan sekä huomiota, että puretaan omaa pahaa oloaan. Kaikki itsetuhoiset ihmiset eivät ole pissaliisoja, vaan suurella osalla on oikeasti paha olla, ja heitä tulisi tukea ja kuunnella. Usein itsetuhoiset ihmiset eivät halua että heidän asioihinsa puututaan, sillä he usein kieltävät koko homman. On myös vaikeaa puhua toiselle ihmiselle tuosta noin vaan, sillä "eihän se kuitenkaan ymmärrä". On helpompaa puhua ihmiselle joka on myös itse kokenut itsetuhoisuutta, joko omalta osaltaan tai läheistensä. Silloin kokee että toinen myös ymmärtää minunkin tuskani.

Tosiaan, minulle saa kirjoittaa jos haluaa jutella. Olen hyvä kuuntelija, ja minulla on paljon, ehkä liikaakin kokemuksia tästä asiasta.

[email protected].

Lue lisää

Hei! Yritin lähettää sulle sähköpostia, mutta osoite ei tietenkään ole enää voimassa, onhan sun kirjotuksesta aikaa jo hurjan monta vuotta. Toivottavasti edes tää kommentti menee perille!

Lueskelin tätä keskustelua ja sun kirjoitus jäi mun mieleen! Ajauduin selailemaan sivua, koska olen opiskelija Mikkelin ammattikorkeakoulusta ja teen lopputyötäni viiltelystä, tai tarkemmin siitä selviämisestä. Tarkoituksena on tuoda esille, mitä viiltelyn läpikäyneet itse ajattelevat asiasta ja minkälaisia merkityksiä he tapahtuneelle antavat, mitkä asiat heidän itsensä mielestä johtivat viiltelyyn ja mitkä asiat heidän näkökulmastaan auttoivat siitä selviämään. Työni kautta tarkoituksena on lisätä ja parantaa nuorten kanssa työskentelevien valmiuksia kohdata viilteleviä nuoria.

Olisin todella kiitollinen, jos olisit vieläkin halukas kertomaan asiasta ja kertoa mulle sun omista kokemuksista ja ajatuksistasi! Sain kirjoituksestasi käsityksen, että sinulla on omaa kokemusta asiasta. Kertomuksesi olisi siis mulle kallisarvoinen. Mikä on nykyinen elämäntilanteesi, pystyisitkö kertomaan kokemuksistasi? Vastaile mulle sähköpostilla: [email protected]

No siis ittellenihän viiltely on ns. Normaalia jonka takia pystyisin olla t-paita päällä koulussa ja kotona mutta tiiän et kukaan muu ei vrm pidä sitä kauheen normaalina.. En vaan ymmärrä et jos ei vedä ranteit auki niin miks viiltely ois jotenki paha asia...

MalloryDoll kirjoitti:

Pystyn kertomaan omasta puolestani, ja myös läheisteni puolesta että viiltely on tietynlainen avunhuuto. Sillä haetaan sekä huomiota, että puretaan omaa pahaa oloaan. Kaikki itsetuhoiset ihmiset eivät ole pissaliisoja, vaan suurella osalla on oikeasti paha olla, ja heitä tulisi tukea ja kuunnella. Usein itsetuhoiset ihmiset eivät halua että heidän asioihinsa puututaan, sillä he usein kieltävät koko homman. On myös vaikeaa puhua toiselle ihmiselle tuosta noin vaan, sillä "eihän se kuitenkaan ymmärrä". On helpompaa puhua ihmiselle joka on myös itse kokenut itsetuhoisuutta, joko omalta osaltaan tai läheistensä. Silloin kokee että toinen myös ymmärtää minunkin tuskani.

Tosiaan, minulle saa kirjoittaa jos haluaa jutella. Olen hyvä kuuntelija, ja minulla on paljon, ehkä liikaakin kokemuksia tästä asiasta.

[email protected].

Lue lisää

Näinhän se on, mutta kun juntit ei tajuu.

No, sitten tulee kouluampumisia ynnä muuta,

Hei!
Olen 15-v.tytön äiti. Tyttären murrosikä on ollut aika vaikea, on ollut kaikenlaista huolta. Joku aika sitten sain tietää, että hän viiltelee itseään. Olen ehdottanut, että hankkisimme ulkopuolista apua, mutta tytär sanoo, ettei tarvitse olla huolissaan, viiltely on kuulemma joku "muoti-ilmiö" nuorten keskuudessa. Olen todella huolissani ja epätietoinen...meillä on tyttären kanssa mielestäni ihan hyvät välit, tosin hän on jäänyt valheista kiinni useamman kerran...

huolestunut kirjoitti:

Hei!
Olen 15-v.tytön äiti. Tyttären murrosikä on ollut aika vaikea, on ollut kaikenlaista huolta. Joku aika sitten sain tietää, että hän viiltelee itseään. Olen ehdottanut, että hankkisimme ulkopuolista apua, mutta tytär sanoo, ettei tarvitse olla huolissaan, viiltely on kuulemma joku "muoti-ilmiö" nuorten keskuudessa. Olen todella huolissani ja epätietoinen...meillä on tyttären kanssa mielestäni ihan hyvät välit, tosin hän on jäänyt valheista kiinni useamman kerran...

Lue lisää

Minulla on myös samanlainen ongelma lapseni viiltelyn kanssa.Viiltely ei ole muoti-ilmiö vaan hätähuuto pahasta olosta....Huomattuani tyttäreni viiltelyt,vein hänet terveyskeskukseen josta meidät ohjattiin kriisikeskukseen,siellä saatiin pikaisesti apua.Tyttäreni sai puhua hekilökuntaan kuuluvan kanssa ilman äitiä.Seuraava askel on käynti nuorisopsykologilla.Tyttäreni lähti vapaaehtoisesti näihin paikkoihin ja myönsi että on paha olo.Ei pidä väheksyä asiaa.Minä ainakin olen niin huolissani että sydämeen sattuu.Kannattaa yrittää,sieltä voi löytyä syykin viiltelyyn.....

äippä kirjoitti:

Minulla on myös samanlainen ongelma lapseni viiltelyn kanssa.Viiltely ei ole muoti-ilmiö vaan hätähuuto pahasta olosta....Huomattuani tyttäreni viiltelyt,vein hänet terveyskeskukseen josta meidät ohjattiin kriisikeskukseen,siellä saatiin pikaisesti apua.Tyttäreni sai puhua hekilökuntaan kuuluvan kanssa ilman äitiä.Seuraava askel on käynti nuorisopsykologilla.Tyttäreni lähti vapaaehtoisesti näihin paikkoihin ja myönsi että on paha olo.Ei pidä väheksyä asiaa.Minä ainakin olen niin huolissani että sydämeen sattuu.Kannattaa yrittää,sieltä voi löytyä syykin viiltelyyn.....

Lue lisää

Mun siskolla on tosi vaikee murrosikä. se viiltelee, ja on tosi ahdistunut. se itkee melkein joka ilta, ja mä yritän lohduttaa sitä. se myös viiltelee. murrosiän oikkujen lisäksi sen mieltä pahoittaa sen koira, jota se rakasti enemmän kun mitään. se koira oli saksanpaimenkoira, jonka sisko oli ostanu pois hakkaavasta perheestä. se koira oli mielenvikainen. se puri ja puri, ei luottanu kehenkään. mutta mun sisko hoiti sen terveeks. se koira alko luottaa mun systään, ja lopulta se luotti taas kaikkiin. se oli iloinen, ja ihmis rakas. se oli lisäksi tosi tottelevainen, koska se oli koulutettu rakkaudella, ei herkuilla eikä rankaisulla. mut yhtenä iltana se koira ei tullu sisälle. sitä ei ollu missään.aamulla selvis kaikki, se oli jääny auton alle. meidän koko perhe meni ihan sekaisin. varsinkin mun sisko. ajan myötä siitä selvittiin. mutta mun sisko ei unohda sitä. se syyttää itseään. ja ei ihme ettei unohda, niin paljon ne koki yhdessä. mäen vois kertoo äidille, se sekoais. mä puhun aina mun siskolle, ja se on alkanu auttaa. enää se ei ole aamulla väsynyt itketyn yön jälkeen. arvet on todellakin vähentynyt. puhuminen auttaa, ei systä olis missään terapeutilla selvinny.

rakas sisko kirjoitti:

Mun siskolla on tosi vaikee murrosikä. se viiltelee, ja on tosi ahdistunut. se itkee melkein joka ilta, ja mä yritän lohduttaa sitä. se myös viiltelee. murrosiän oikkujen lisäksi sen mieltä pahoittaa sen koira, jota se rakasti enemmän kun mitään. se koira oli saksanpaimenkoira, jonka sisko oli ostanu pois hakkaavasta perheestä. se koira oli mielenvikainen. se puri ja puri, ei luottanu kehenkään. mutta mun sisko hoiti sen terveeks. se koira alko luottaa mun systään, ja lopulta se luotti taas kaikkiin. se oli iloinen, ja ihmis rakas. se oli lisäksi tosi tottelevainen, koska se oli koulutettu rakkaudella, ei herkuilla eikä rankaisulla. mut yhtenä iltana se koira ei tullu sisälle. sitä ei ollu missään.aamulla selvis kaikki, se oli jääny auton alle. meidän koko perhe meni ihan sekaisin. varsinkin mun sisko. ajan myötä siitä selvittiin. mutta mun sisko ei unohda sitä. se syyttää itseään. ja ei ihme ettei unohda, niin paljon ne koki yhdessä. mäen vois kertoo äidille, se sekoais. mä puhun aina mun siskolle, ja se on alkanu auttaa. enää se ei ole aamulla väsynyt itketyn yön jälkeen. arvet on todellakin vähentynyt. puhuminen auttaa, ei systä olis missään terapeutilla selvinny.

Lue lisää

juu moi vaan...itselläni on kokmusta viiltelystä...ja voin snaoa että kaikille ei käy terapeutti vaihtoehto...en ole hakenut apua enkä haekkaan....mulle siitä tulee vain huonompi olo...psykiatrit sucks....hyyi vit*u

tyttö tuollainen kirjoitti:

juu moi vaan...itselläni on kokmusta viiltelystä...ja voin snaoa että kaikille ei käy terapeutti vaihtoehto...en ole hakenut apua enkä haekkaan....mulle siitä tulee vain huonompi olo...psykiatrit sucks....hyyi vit*u

Lue lisää

niin, kaikille ei käy nuo psykiatri-jutut, itselläni on kokomusta viiltelystä, ja itse ainakin ajattelen, että tuskin mua auttaa se että meen jollekkin siitä puhumaan.. Luulen että jossain muussa on vika. Siis että te kaikki teini-ikäisten tyttöjen äitit, älkää pakottako lapsianne hoitoon vasten tahtoaan; se voi vain pahentaa tilannetta.

Mulla on kokemusta niin viiltelystä kuin psykologilla käynneistä. Ekan kerran viiltelin syksyllä 2003, se oli hetken purkaus. Pari kaveria alkoivat epäilemään heti, mutten myöntänyt mitään. Sitten eräässä tapahtumassa se sitten selvisi näille kahdelle tytölle. hakeuduin kuraattorimme juttusille ja pääsin nuorisopolille. Siellä kävin pari kertaa kuraattorin kanssa, ja sittemmin yksin. Nyt takana on liki kolme vuotta nuorisopolikäyntejä eikä asia ole helpottunut juurikaan. Viiltely väheni, mutta ei ole loppunut kokonaan.

[jos jotakuta kiinnostaa, olen halukas jakamaan ajatuksia samanhenkisten kanssa s-postilla..]

tyttö- kirjoitti:

niin, kaikille ei käy nuo psykiatri-jutut, itselläni on kokomusta viiltelystä, ja itse ainakin ajattelen, että tuskin mua auttaa se että meen jollekkin siitä puhumaan.. Luulen että jossain muussa on vika. Siis että te kaikki teini-ikäisten tyttöjen äitit, älkää pakottako lapsianne hoitoon vasten tahtoaan; se voi vain pahentaa tilannetta.

Lue lisää

Ei! minä viiltelin kaksi vuotta ennen kuin jäin kiinni sitten äitini vei minut teekoohon ja sieltä lähete oulun psykiatriseen ja sieltä pokolle eli tyttökotiin muhokselle kun menin muhokselle viiltelin joka päivä ja pikku hiljaa aloin puhumaan ja avautumaan niin työntekijöille kuin terapeuteille ja se viiltely väheni pikku hiljaa ja nyt olen päässyt siittä kokonaan. puhuminen auttaa se on auttanut sellaisia joilla vanhemmat tapettu jotka on raiskattu ja joita on käytetty seksuaalisesti esim.perheessä hyväksi nii kyllä se auttaa näissäki tapauksissa.. ei saa olla nii jääräpää vaan pitää ottaa apu vastaa... ilman mun äitii en ois ees hengis... kiitän äitiä siittä että äiti pakotti minut hoitoon... kannattiskohan sunki harkita!!

kokemus puhuu kirjoitti:

Ei! minä viiltelin kaksi vuotta ennen kuin jäin kiinni sitten äitini vei minut teekoohon ja sieltä lähete oulun psykiatriseen ja sieltä pokolle eli tyttökotiin muhokselle kun menin muhokselle viiltelin joka päivä ja pikku hiljaa aloin puhumaan ja avautumaan niin työntekijöille kuin terapeuteille ja se viiltely väheni pikku hiljaa ja nyt olen päässyt siittä kokonaan. puhuminen auttaa se on auttanut sellaisia joilla vanhemmat tapettu jotka on raiskattu ja joita on käytetty seksuaalisesti esim.perheessä hyväksi nii kyllä se auttaa näissäki tapauksissa.. ei saa olla nii jääräpää vaan pitää ottaa apu vastaa... ilman mun äitii en ois ees hengis... kiitän äitiä siittä että äiti pakotti minut hoitoon... kannattiskohan sunki harkita!!

Lue lisää

olen itse viillellyt ja viiltelen. olen 15-vuotias tyttö. voin sanoa ettei se ole kenenkään muun vika kuin itsen. ongelmat voisi selvittää paremminkin. mutta aina kun minulle tulee pahamieli, suru, viha tai muu vastaava on pakko vain ottaa sakset käteen. siitä se sitten lähti. äiti sanoi että seuraavasta kerratsa vien sinut hoitoon. mutta mitään hoitoa ole nähty vielä tänäkään päivänä vaikka viiltely alkoi jo neljä vuotta sitten.

Cnidde kirjoitti:

Mulla on kokemusta niin viiltelystä kuin psykologilla käynneistä. Ekan kerran viiltelin syksyllä 2003, se oli hetken purkaus. Pari kaveria alkoivat epäilemään heti, mutten myöntänyt mitään. Sitten eräässä tapahtumassa se sitten selvisi näille kahdelle tytölle. hakeuduin kuraattorimme juttusille ja pääsin nuorisopolille. Siellä kävin pari kertaa kuraattorin kanssa, ja sittemmin yksin. Nyt takana on liki kolme vuotta nuorisopolikäyntejä eikä asia ole helpottunut juurikaan. Viiltely väheni, mutta ei ole loppunut kokonaan.

[jos jotakuta kiinnostaa, olen halukas jakamaan ajatuksia samanhenkisten kanssa s-postilla..]

Lue lisää

tossa osote, jos kiinnostaa laittaa asiasta viestiä.

olen lukenut viestejänne viiltelystä ja Pahasta Olosta. kaikki tarinat tuntuu tutuilta ja omilta.sillä erolla että te kaikki olette nuoria joilla on elämä edessä, itse olen 4-kymppinen. seinät tulee vastaan kaikkialla elämässä.....

katariinan portaat kirjoitti:

olen lukenut viestejänne viiltelystä ja Pahasta Olosta. kaikki tarinat tuntuu tutuilta ja omilta.sillä erolla että te kaikki olette nuoria joilla on elämä edessä, itse olen 4-kymppinen. seinät tulee vastaan kaikkialla elämässä.....

Lue lisää

olen itse turvautunut viiltelyyn viime-aikoina, tosin se on onneksi jäänyt pariin kolmeen kertaan, kaikki kaverit sanoivat ettei kannata mutta vasta kun poika-ystävä kuuli asiasta ja melkeen ryntäsi siltä seisomalta repimaan lasinsiruja kädestä uskoin etten ole niin kauhea tapaus ja jätin homman, syynä oli hirveä elämäntilanne joka tosin jatkuu yhä.. olen minäkin nuori (17), mutta ei se ikää katso jos elämä on liian raskasta muuten kestettäväksi.

z-ara kirjoitti:

olen itse turvautunut viiltelyyn viime-aikoina, tosin se on onneksi jäänyt pariin kolmeen kertaan, kaikki kaverit sanoivat ettei kannata mutta vasta kun poika-ystävä kuuli asiasta ja melkeen ryntäsi siltä seisomalta repimaan lasinsiruja kädestä uskoin etten ole niin kauhea tapaus ja jätin homman, syynä oli hirveä elämäntilanne joka tosin jatkuu yhä.. olen minäkin nuori (17), mutta ei se ikää katso jos elämä on liian raskasta muuten kestettäväksi.

Lue lisää

Tosiaan, Kaikilla on joskus paha olla mutta mikään ei ole niin kamalaa etteikö ihminen sitä kestäisi.

Itse viiltelen Hyvään ja Pahaan oloon. käsittelen tunteeni satuttamalla itseäni.
Kieroutunutta mutta Pidän siitä tunteesta.

Pahinta on se kun jää kiinni esimerkiksi äidilleen or somethin'
Olin kovin pettynyt itseeni ja siihen kuinka äiti suhtautui asiaan.
tuolloin lupasin olla viiltelemättä, mutta minkäs teet kun on riippuvainen tavasta josta en edes halua eroon.

katariinan portaat kirjoitti:

olen lukenut viestejänne viiltelystä ja Pahasta Olosta. kaikki tarinat tuntuu tutuilta ja omilta.sillä erolla että te kaikki olette nuoria joilla on elämä edessä, itse olen 4-kymppinen. seinät tulee vastaan kaikkialla elämässä.....

Lue lisää

Tiedän - tiedotusvälineiden ansioista - että viiltelyä ainakin pidetään nuorten "ongelmana". Itse kohtasin asian ensimmäisen kerran huomatessani, että tyttäreni, silloin 15 v. (5 vuotta sitten) ystävä "harrasti" sitä. Olin neuvoton, enkä tiennyt, mitä tehdä, erityisesti, koska kaveri oli meillä yökylässä silloin kun asian tuli minun tietooni. Eli siis hän teki sitä tyttäreni huoneessa todistaakseen jotain. Pohdittuani asiaa soitin hänen äidilleen, jonka tunsin jo entuudestaan. Samalla pelkäsin mielettömästi puuttuvani johonkin, joka ei minulle kuulu. Miten hullua! Kysyin tietääkö hän asiasta. Vastaus oli järkyttävä: Taasko se sitä tekee. Olen sanonut, että ellei se lopeta se kiikutetaan psykiatrille. Todella rakentavaa suhtautumista!
Sen jälkeen en tiedä mitä tapahtui. Tapasin tytön useampaan kertaan ja hän kävi meillä kylässä sen jälkeenkin kun olimme muuttaneet toiselle paikkakunnalle.
En koskaan ajatellut, että viiltely olisi asia, joka voisi koskea minua itseäni. Nyt koskee. Vatsani ja toinen rintani on kirjailtu pienellä linkkuveitsellä.
En koskaan kuvitellut, että voisin tehdä niin, vaikka elämä ei koskaan ole kosketellut minua pehmein hansikkain. Uskoin, että ne rautahansikkaat olivat jo jättäneet jälkensä, joita minun ei tarvitsisi lisätä.
Pelkään, että olen sekoamassa. Siis aikuinen nainen! Elämän olisi pitänyt opettaa joitakin järjellisempiäkin keinoja käsitellä tunteintaan - koska siitähän on kysymys!
Edellisestä, siis ensimmäisestä, kerrasta on viikko. Nyt olen yksin kotona ja ajatus terästä ja ihostani tihkuvista veripisaroista tuntuu kovin houkuttelevalta.
Itsensä ja omien tunteidensa korostamista? Kyvyttömyyttä aikuiseen asioiden käsittelyyn? Typerää itsesääliä? Selityksiä löytyy lukemattomia. Mutta haluaisin ymmärtää, miksi minä tein/tunnen halua tehdä uudelleen niin.

minäkin viiltelen itseäni.. välillä syystä ja välillä ei ole edes syytä.. vähän outoa silleen.. kaverit ja ex-tyttöystävä valittavat siitä.. mitä teen..?

tyttö tuollainen kirjoitti:

juu moi vaan...itselläni on kokmusta viiltelystä...ja voin snaoa että kaikille ei käy terapeutti vaihtoehto...en ole hakenut apua enkä haekkaan....mulle siitä tulee vain huonompi olo...psykiatrit sucks....hyyi vit*u

Lue lisää

moe. mulla samoja kokemuksia. viiltelin ja jouduin psykiatrille. inhoon sitä paikkaa ja niitä ihmisiä siellä. joudun esittämään virkeetä ja iloista, vaikka oikeesti masentaa vieläkin ihan helvetisti. haluaisin lopettaa koko jutun, mutta vanhemmat ei anna.

hyvä että lopetti minä en itse viiltele mutta mun yksi kamu viilteli mutta sitten kun se rupesi olemaan mun kamu niin mä autoin sitä niin se ei enään viiltele

koi kirjoitti:

hyvä että lopetti minä en itse viiltele mutta mun yksi kamu viilteli mutta sitten kun se rupesi olemaan mun kamu niin mä autoin sitä niin se ei enään viiltele

Mua ottaa päähän, ku ihmiset, jotka ei ole koskaan viillellyt, puhuu, että on kai ongelmiin muitakin ratkaisuja ja ei kannata viillellä yms. Mun kaveri hylkäs meikäläisen totaalisesti, ja tooodella yhteistä, läheistä ja kaksistaan oloa ja pelleilyä ja ihanaa elämää oli takanapäin jo melkein neljä vuotta. Se lopetti mun kanssa olemisen seinään ja haukkui mua vihjailevasti mesessä ja sähköpostissa. Olin surullinen, itkin kauheasti, muistelin hauskoja hetkiämme jne. Ja jo seuraavana päivänä tämän tapahtumisen jälkee hieman viiltelin kättä saksilla. Noh, verta ei tullut ja se oli vaan sellasta angstia, mutta pian otin neulan ja revin sillä pieniä haavoja. Sitten aloin leikkaamaan saksilla kädestä pieniä palasia. Viiltelyalue tietysti laajeni, koska ei tehnyt niin kipeetä viillellä puhtaalle iholle. Ja viiltelin viimeks pari minuuttia sitte. Miettikää, jos paras kaverinne hylkäis teidät niin äkkiä, että teikä ei pystyis tajuamaan sitä!

sv! kirjoitti:

Mua ottaa päähän, ku ihmiset, jotka ei ole koskaan viillellyt, puhuu, että on kai ongelmiin muitakin ratkaisuja ja ei kannata viillellä yms. Mun kaveri hylkäs meikäläisen totaalisesti, ja tooodella yhteistä, läheistä ja kaksistaan oloa ja pelleilyä ja ihanaa elämää oli takanapäin jo melkein neljä vuotta. Se lopetti mun kanssa olemisen seinään ja haukkui mua vihjailevasti mesessä ja sähköpostissa. Olin surullinen, itkin kauheasti, muistelin hauskoja hetkiämme jne. Ja jo seuraavana päivänä tämän tapahtumisen jälkee hieman viiltelin kättä saksilla. Noh, verta ei tullut ja se oli vaan sellasta angstia, mutta pian otin neulan ja revin sillä pieniä haavoja. Sitten aloin leikkaamaan saksilla kädestä pieniä palasia. Viiltelyalue tietysti laajeni, koska ei tehnyt niin kipeetä viillellä puhtaalle iholle. Ja viiltelin viimeks pari minuuttia sitte. Miettikää, jos paras kaverinne hylkäis teidät niin äkkiä, että teikä ei pystyis tajuamaan sitä!

Lue lisää

Olen 13-vuotias, ja aloitin viiltelyn vähän aikaa sitten. Pelottaa, että jään koukkuun tähän, vinkkejä eroon pääsystä? Minulla on toinen ongelma, jonka takia viiltelen. Paha olo valtaa välillä kehon, ja on pakko alkaa viiltelemään. En voi estää itteeni, kuvittelen et tää on ainoo tapa purkaa huolia, ei ole ketään kelle puhua. :/ Pelottaa, todella paljon.

_tuntematon kirjoitti:

Olen 13-vuotias, ja aloitin viiltelyn vähän aikaa sitten. Pelottaa, että jään koukkuun tähän, vinkkejä eroon pääsystä? Minulla on toinen ongelma, jonka takia viiltelen. Paha olo valtaa välillä kehon, ja on pakko alkaa viiltelemään. En voi estää itteeni, kuvittelen et tää on ainoo tapa purkaa huolia, ei ole ketään kelle puhua. :/ Pelottaa, todella paljon.

Lue lisää

Lopettakaa hyvät ihmiset, jos vaan mitenkään voitte! Itse viiltelin 15-vuotiaana ja polttelin tulitikuilla käsivarsiani...
Kamalat arvet on jääneet muistutukseksi niistä ajoista, joita ei haluaisi muistella. En kehtaa paljastaa käsivarsiani, ja kun ihmiset kyselee mistä arvet on peräisin, en tiedä mitä vastaisin... Kun en haluaisi noista puhua ihan kaikkien kanssa.
Viiltely ei paranna asioita, eikä ratkaise mitään ongelmia. Helpottaa ehkä hetkeksi, mutta sillä ei loppupeleissä ole juurikaan merkitystä. Muistakaa, että arvet jäävät!!
Asiat selviävät puhumalla, eivät viiltelemällä. Apua kyllä saa jos haluaa!

huolestunut kirjoitti:

Hei!
Olen 15-v.tytön äiti. Tyttären murrosikä on ollut aika vaikea, on ollut kaikenlaista huolta. Joku aika sitten sain tietää, että hän viiltelee itseään. Olen ehdottanut, että hankkisimme ulkopuolista apua, mutta tytär sanoo, ettei tarvitse olla huolissaan, viiltely on kuulemma joku "muoti-ilmiö" nuorten keskuudessa. Olen todella huolissani ja epätietoinen...meillä on tyttären kanssa mielestäni ihan hyvät välit, tosin hän on jäänyt valheista kiinni useamman kerran...

Lue lisää

Heij! Olen itse 14- vuotias.
Se ei ole mikään "muoti-ilmiö".. Sitä tekosyytä olen itsekkin käyttänyt, mutta valehtelin. Tyttäresi viiltelee, koska hänellä on murheita, paljon! Kokemuksesta tiedän.
Toivon, että hommaat hänelle apua, vaikka väkisin!!
Minullee tehtiin niin, ja voin paremmin, huomattavasti.
Se pahentuu, ellei apua saada ja pian!!

Entinen viiltelijä kirjoitti:

Lopettakaa hyvät ihmiset, jos vaan mitenkään voitte! Itse viiltelin 15-vuotiaana ja polttelin tulitikuilla käsivarsiani...
Kamalat arvet on jääneet muistutukseksi niistä ajoista, joita ei haluaisi muistella. En kehtaa paljastaa käsivarsiani, ja kun ihmiset kyselee mistä arvet on peräisin, en tiedä mitä vastaisin... Kun en haluaisi noista puhua ihan kaikkien kanssa.
Viiltely ei paranna asioita, eikä ratkaise mitään ongelmia. Helpottaa ehkä hetkeksi, mutta sillä ei loppupeleissä ole juurikaan merkitystä. Muistakaa, että arvet jäävät!!
Asiat selviävät puhumalla, eivät viiltelemällä. Apua kyllä saa jos haluaa!

Lue lisää

Luokallani on tyttö, joka viiltelee. Hän on aika hyvä kaverini, eikä ymmärrä edes itse mitä tekee. Hän aloitti viiltelyn joku aika sitten ja esittelee melko avoimesti arpiaan ja naureskelee päälle miten ''siistii'' se on! Eikä muut sen kaverit auta asiaa ollenkaa; ne vaan neuvoo sille mistä kannattaa viillellä ja millä puhdistaa. Mietin pitäiskö mun kertoo jollekki aikuiselle siitä, joka vois sit tehä jotain. Toisaalta, jos se sais tietää et mä oon ''käräyttäny'' sen, se varmaa suuttuis.. En haluis pilata hyvää kaveruutta.. Mitä teen?

Stabby kirjoitti:

Tosiaan, Kaikilla on joskus paha olla mutta mikään ei ole niin kamalaa etteikö ihminen sitä kestäisi.

Itse viiltelen Hyvään ja Pahaan oloon. käsittelen tunteeni satuttamalla itseäni.
Kieroutunutta mutta Pidän siitä tunteesta.

Pahinta on se kun jää kiinni esimerkiksi äidilleen or somethin'
Olin kovin pettynyt itseeni ja siihen kuinka äiti suhtautui asiaan.
tuolloin lupasin olla viiltelemättä, mutta minkäs teet kun on riippuvainen tavasta josta en edes halua eroon.

Lue lisää

vau, joku muukin tekee sitä muuhunkin kuin pahaan oloon. jos haluat, olis kiva jos mailaisit. mulle on sanottu, että on ymmärrettävää viillellä suruun mutta ei muuten. teen kuten itse haluan, rakastan viiltelyä enkä varmasti aio lopettaa. tiedän kyllä itse mitä teen. se on mun oma maailmani, mitä läheiseni ei pysty ymmärtämään.

[email protected]

rompper kirjoitti:

minäkin viiltelen itseäni.. välillä syystä ja välillä ei ole edes syytä.. vähän outoa silleen.. kaverit ja ex-tyttöystävä valittavat siitä.. mitä teen..?

Olen viillellyt itseäni nyt noin seitsemän vuotta. Välillä enemmän ja välillä vähemmän. Viimeisestä kerrasta on nyt alle viikko. Pisin aikani ilman terän kosketusta on ollut joitain kuukausia,ei sen kauempaa.

Mikään ei ole koskaan voinut minua estää. Olen aina keksinyt tavan tai toisenkin onnistuakseni siinä. Edes suljetulla osastolla minua ei voitu estää! Saatan järjestää ties minkälaisen operaation terän käsiini saamiseksi,mutta ihan hiljaa,niin,ettei kukaan saa tietää mitä olen tekemässä.

Minulle viiltely on sitä,että todistan itselleni oman arvottomuuteni,kai se on silloin helpompi hyväksyä. Monet sanovat,etten ole koskaan aiheuttanut kenellekään mitään peruuttamatonta pahaa,mutta minä syytän itseäni monistakin asioista,joita en tähän halua luetella.

Häpeän viiltelyäni,enkä kerro kenellekään,jos ei ole pakko. Silloin on pakko jos täytyy lähteä sairaalaan sen seurauksena.

En käytä T-paitaa,kuin vain hyvien ystävieni seurassa. Joskus harvoin kesäkuumalla saatan laittaa T-paidan,jos lähden ulos. Silloinkin minulla on kaiken varalta pitkähihainen mukanani,jos vaikka sattuisin törmäämään ei niin hyviin tuttuihin.

Viiltely on jo pakonomaista. Vaikka haluankin siitä irti,en ole päässyt. Vielä. Aion jatkaa taistelua niin kauan,että se jonain päivänä saisi päätöksensä. Vaikka retkahtaisin vielä satoja kertoja,niin yksikin päivä ilman on kuin lottovoitto.

Tunnen myös usein olevani aivan yksin,vaikka seurustelen ja minulla on ihania ystäviä. Usein syyksi riittää se,että tunnen tehneeni jtn pahaa ystävälleni,jota en ole edes tavannut useampaan viikkoon! Joskus viiltelyn syynä on se,että rankaisen itseäni siitä,että olen jo tehnyt niin,eli kierre on valmis.

Tätä on hankala pukea sanoiksi,enkä osaa selittää sitä juuri läheisillekään. Se vain pitää otteessaan kerta toisensa jälkeen. Kaikki nämä vuodet. Kauanko minun täytyy vielä jaksaa?

Omasta kokemuksesta sanon,että tuo kuulostaa niin minulta.Nojoo,itse viiltelen tuskan kivusta.Poikaystäväni jätti minut ja masennuin siitä.En kehtaa mennä uimaankaan enäään,sillä en halua muiden ihmiseten huomaavan arpiani.Muutama ystäväni tietää,että olen viillellyt,mutta he eivät tiedä,että en ole sitä lopettanutkaan.Itse viiltelen koko keholleni.Viiltely tuottaa minulle mielihyvää,sairasta se on,tiedän.Tiedän,että muustakin asiasta mielihyvää voi saada,mutta en vain ole päässyt irti tästä tuskasta.Itse ajattelen aina ensimmäisenä muita ihmisiä ja siten vasta itseäni.Itse haluan auttaa muita ihmisiä ymmärtämään,että tuskasta ihminen tekee vaikka mitä.

Ihmettelin miksi vejeni viilteli itseään ja hankki itselleen tuskaaa.. Johtuuku se meidän perheen kasvatuksesta.. vai mistä? Ei tunnu hyältä kun oma kaksoisveli satuttaaa itseään... heräsin siihen kun veli oli tuskissaan ja sanoi että nyt SATTUU.. Olin soittamassa 112 kun veli sanoi että anna olla ...... mistä johtuu viiltely???

mato kirjoitti:

olen itse viillellyt ja viiltelen. olen 15-vuotias tyttö. voin sanoa ettei se ole kenenkään muun vika kuin itsen. ongelmat voisi selvittää paremminkin. mutta aina kun minulle tulee pahamieli, suru, viha tai muu vastaava on pakko vain ottaa sakset käteen. siitä se sitten lähti. äiti sanoi että seuraavasta kerratsa vien sinut hoitoon. mutta mitään hoitoa ole nähty vielä tänäkään päivänä vaikka viiltely alkoi jo neljä vuotta sitten.

Lue lisää

Jos vieläkin viiltelet niin harkitse ihmeessä lopettamista,viiltely tartuttaa sinut lopulta kuin huumeet ja ei se yleensä lopu hyvin.
Siskoni viilteli ja hän lopulta otti henkensä

Hae heti apua terapeotilta,ystävältä tai vanhemmilta

Seepra olen minäkin kirjoitti:

Olen viillellyt itseäni nyt noin seitsemän vuotta. Välillä enemmän ja välillä vähemmän. Viimeisestä kerrasta on nyt alle viikko. Pisin aikani ilman terän kosketusta on ollut joitain kuukausia,ei sen kauempaa.

Mikään ei ole koskaan voinut minua estää. Olen aina keksinyt tavan tai toisenkin onnistuakseni siinä. Edes suljetulla osastolla minua ei voitu estää! Saatan järjestää ties minkälaisen operaation terän käsiini saamiseksi,mutta ihan hiljaa,niin,ettei kukaan saa tietää mitä olen tekemässä.

Minulle viiltely on sitä,että todistan itselleni oman arvottomuuteni,kai se on silloin helpompi hyväksyä. Monet sanovat,etten ole koskaan aiheuttanut kenellekään mitään peruuttamatonta pahaa,mutta minä syytän itseäni monistakin asioista,joita en tähän halua luetella.

Häpeän viiltelyäni,enkä kerro kenellekään,jos ei ole pakko. Silloin on pakko jos täytyy lähteä sairaalaan sen seurauksena.

En käytä T-paitaa,kuin vain hyvien ystävieni seurassa. Joskus harvoin kesäkuumalla saatan laittaa T-paidan,jos lähden ulos. Silloinkin minulla on kaiken varalta pitkähihainen mukanani,jos vaikka sattuisin törmäämään ei niin hyviin tuttuihin.

Viiltely on jo pakonomaista. Vaikka haluankin siitä irti,en ole päässyt. Vielä. Aion jatkaa taistelua niin kauan,että se jonain päivänä saisi päätöksensä. Vaikka retkahtaisin vielä satoja kertoja,niin yksikin päivä ilman on kuin lottovoitto.

Tunnen myös usein olevani aivan yksin,vaikka seurustelen ja minulla on ihania ystäviä. Usein syyksi riittää se,että tunnen tehneeni jtn pahaa ystävälleni,jota en ole edes tavannut useampaan viikkoon! Joskus viiltelyn syynä on se,että rankaisen itseäni siitä,että olen jo tehnyt niin,eli kierre on valmis.

Tätä on hankala pukea sanoiksi,enkä osaa selittää sitä juuri läheisillekään. Se vain pitää otteessaan kerta toisensa jälkeen. Kaikki nämä vuodet. Kauanko minun täytyy vielä jaksaa?

Lue lisää

kun sanot että viiltelet koska luulet tehneesi pahaa kaverillesin on tekosyitä sinä viiltelet koska olet koukussa siihen ja eroon pääset vain puhumalla asiasta joten miksi lykätä asiaa jos pääset eroon siittä, mitä nopeammin pääset eroon tavasta sitä paremmin se pysyy poissa.

huolestunut kirjoitti:

Hei!
Olen 15-v.tytön äiti. Tyttären murrosikä on ollut aika vaikea, on ollut kaikenlaista huolta. Joku aika sitten sain tietää, että hän viiltelee itseään. Olen ehdottanut, että hankkisimme ulkopuolista apua, mutta tytär sanoo, ettei tarvitse olla huolissaan, viiltely on kuulemma joku "muoti-ilmiö" nuorten keskuudessa. Olen todella huolissani ja epätietoinen...meillä on tyttären kanssa mielestäni ihan hyvät välit, tosin hän on jäänyt valheista kiinni useamman kerran...

Lue lisää

Olen itsekkin viisitoista ja minulla on samantapaisia kokemuksia. Luulen että häntä ahdistaa tai muuten vain ei halua puhua asiasta. Ja nuoresta saattaa tuntua inhottavalta, jos vanhemmat pyytävät ammattiapua. Mutta senhän takia keskuudessamme on ihmisiä jotka ovat erikoistuneet tälläisiin asioihin, heidän tarkoituksena on auttaa itseään ymmärtämään ettei kannata. Muista, että viiltely luultavasti vain pahenee, jos asian annetaan olla! En ole hääppöisempi auttaja, mutta haluaisin auttaa. Muista että nuorelle ei kannata olla vihainen viiltelystä, mitä voi sille jos on paha olo... Voimia teille! (=

Entinen viiltelijä kirjoitti:

Lopettakaa hyvät ihmiset, jos vaan mitenkään voitte! Itse viiltelin 15-vuotiaana ja polttelin tulitikuilla käsivarsiani...
Kamalat arvet on jääneet muistutukseksi niistä ajoista, joita ei haluaisi muistella. En kehtaa paljastaa käsivarsiani, ja kun ihmiset kyselee mistä arvet on peräisin, en tiedä mitä vastaisin... Kun en haluaisi noista puhua ihan kaikkien kanssa.
Viiltely ei paranna asioita, eikä ratkaise mitään ongelmia. Helpottaa ehkä hetkeksi, mutta sillä ei loppupeleissä ole juurikaan merkitystä. Muistakaa, että arvet jäävät!!
Asiat selviävät puhumalla, eivät viiltelemällä. Apua kyllä saa jos haluaa!

Lue lisää

Hei! Tiedän, että kirjoituksestasi on monta monta vuotta, mutta ajauduin lukemaan tätä keskustelua, koska teen Mikkelin ammattikorkeakoulussa lopputyötäni viiltelystä, tai ennemmin siitä selviämisestä. Toivottavasti kommenttini menee vielä perille.

Mutta siis tarkoituksena lopputyössä on tuoda esille viiltelyn läpikäyneiden omia ajatuksia ja kokemuksia aiheesta, millaisia merkityksiä he antavat tapahtuneelle jälkeenpäin, mitkä asiat heidän omasta mielestään johtivat viiltelyyn ja mitkä asiat heidän näkökulmastaan auttoivat selviämään. Ja parantaa näin nuorten kanssa työskentelevien ihmisten valmiuksia, uskallusta ja ymmärrystä kohdata viiltelevä nuori.

Miten sulla nykyään menee? Pystyisitkö sä kertomaan mulle sun kokemuksista? Ja säilytän tietenkin kaikkien anonymiteetin. Olisin todella kiitollinen, jos ottaisit yhteyttä: [email protected]

Olisko kannattanut kuunnella vitun kusipää. Toivottavasti olet tappanut itsesi.

Monesti kuulee, että viiltelyllä haetaan huomitota. Itse en samaa mieltä ole, sillä minulla meni melkein koko yläaste terän kanssa leikkimiseen ja pystyn siitä vasta nyt kun olen tavasta eroon päässyt kertomaan. Silloin kun viiltelin, en kertonut siitä kenellekkään. Nyt jälkeenpäin ystäväni sanoi minulle ettei kukaan olisi ikinä arvannut, koska peitin sen niin hyvin, enkä koskaan edes puhunut masennuksestani. Terkkari taisi kyllä arvata, koska se kysyi minulta kerran jotain pitkähihaisista paidoista ja piti hänen vastaanotollaan ravata, mutta ei hänkään asiasta ikinä suoraan kysynyt ja jos olisi kysynyt olisin valehdellut. Joka kerta hän kysyi meneekö minulla hyvin ja vastasin myöntävästi.
Irti pääsin vaikeuksien ja monien horjahduksien kautta ja olen nyt ollut lähes kahdeksan kuukautta ilman terää. "woohoo!"

ängstäri kirjoitti:

Monesti kuulee, että viiltelyllä haetaan huomitota. Itse en samaa mieltä ole, sillä minulla meni melkein koko yläaste terän kanssa leikkimiseen ja pystyn siitä vasta nyt kun olen tavasta eroon päässyt kertomaan. Silloin kun viiltelin, en kertonut siitä kenellekkään. Nyt jälkeenpäin ystäväni sanoi minulle ettei kukaan olisi ikinä arvannut, koska peitin sen niin hyvin, enkä koskaan edes puhunut masennuksestani. Terkkari taisi kyllä arvata, koska se kysyi minulta kerran jotain pitkähihaisista paidoista ja piti hänen vastaanotollaan ravata, mutta ei hänkään asiasta ikinä suoraan kysynyt ja jos olisi kysynyt olisin valehdellut. Joka kerta hän kysyi meneekö minulla hyvin ja vastasin myöntävästi.
Irti pääsin vaikeuksien ja monien horjahduksien kautta ja olen nyt ollut lähes kahdeksan kuukautta ilman terää. "woohoo!"

Lue lisää

Olen 20-vuotias nainen ja olen viillellyt
sormiani terällä. Olen aina ihmetellyt koko viiltelytouhua, mutta sen pahan olon aikana tuntu tosiaan että sai vähäksi aikaa murheet pois kun katsoi verisiä käsiä ja pieni hätäkin tuli, loppuuko verentulo lainkaan. Jälkeenpäin hävettää. Lupasin etten tee enää niin, kun tunnustin kaverilleni..
En tiedä pystynkö pitämään lupaustani jos tulee vielä niin huono olo.

Sormiani kirjoitti:

Olen 20-vuotias nainen ja olen viillellyt
sormiani terällä. Olen aina ihmetellyt koko viiltelytouhua, mutta sen pahan olon aikana tuntu tosiaan että sai vähäksi aikaa murheet pois kun katsoi verisiä käsiä ja pieni hätäkin tuli, loppuuko verentulo lainkaan. Jälkeenpäin hävettää. Lupasin etten tee enää niin, kun tunnustin kaverilleni..
En tiedä pystynkö pitämään lupaustani jos tulee vielä niin huono olo.

Lue lisää

Viiltely ei ole apu mihinkään - sitä tolkutetaan joka paikassa, mutta entä jos tulee todella vaikeaa? Ite oon viillelly ja viiltelen edelleen, jäljet kamalat, samoin arvet. Joskus saatan viillellä 'huomaamattani' esim. neulalla.
Kaikki asiat kuten uiminen, kesä sun muut ihanat asiat tuntuvat kaukasilta. Sitähän ne ovat.. viiltely on avunhuuto. Viiltelijän pitäisi saada apua, hinnalla millä hyvänsä vaikka ongelmiaan toisista on vaikeaa myöntää. Itsekään en suostunut tunnustamaan avuntarvettani, mutta lopulta kaverini ansiosta päätin hakea apua.

misery__- kirjoitti:

Viiltely ei ole apu mihinkään - sitä tolkutetaan joka paikassa, mutta entä jos tulee todella vaikeaa? Ite oon viillelly ja viiltelen edelleen, jäljet kamalat, samoin arvet. Joskus saatan viillellä 'huomaamattani' esim. neulalla.
Kaikki asiat kuten uiminen, kesä sun muut ihanat asiat tuntuvat kaukasilta. Sitähän ne ovat.. viiltely on avunhuuto. Viiltelijän pitäisi saada apua, hinnalla millä hyvänsä vaikka ongelmiaan toisista on vaikeaa myöntää. Itsekään en suostunut tunnustamaan avuntarvettani, mutta lopulta kaverini ansiosta päätin hakea apua.

Lue lisää

olen 20-vuotias ja olen viillellyt itseäni 6-7 vuotta sitten. Vasen käsivarteni on todella ruma,vaikkakin arvet ovat vaaleita ja osa jopa pieniä. Harmittaa niin pirusti että pitikin olla niin tyhmä! Kyllä viiltely on eräänlainen avunhuuto. Itse olen lapsista vanhin ja sisaruksia minulla oli viiltely aikoihin 6, koin että minä en saanut missään asioissa apua äidiltäni, emmekä ikinä puhuneet asioista. HÄnellä oli niin paljon tekemistä muiden lapsien kanssa,että kai hän ajatteli minun jo pärjäävän. Näihin aikoihin minulla oli poikaystävä, eikä niinkään ihana. Nyttemmin olen sen tajunnut, että hän käytti minua hyväkseen. Hänellä oli päässä vikaa: uhkaili tappaa itsensä, petti minua, käytti aineita ja juotti humalaan saadakseen seksiä, näistä touhuista minulla ei juurikaan ole muistikuvia. Ehkä sen ei niin väliäkään. ehkä jos muistaisin haluaisin unohtaa, nyt minulla ei paljon unohdettavaa ole. Ehkä yritin viiltelyllä ilmaista kuinka haluan eroon kaikesta pahasta. Että joku ihana ihminen tulisi, kuuntelisi ja ymmärtäisi. Ei äiti-tytär suhteemme nykyisinkään mitenkään hyvä ole, soitamme kerran kuussa, enkä minä ainakaan tiedä mistä hänen kanssaan puhua. Täytyy sanoa, että olen hieman katkera, koska olen aina toivonut itselleni äitiä, jolle kertoa kaikki maailman asiat, ja toivon pystyvä olemaan tällainen äiti omille lapsilleni. ehkä olisin vain halunnut kuulla sen yhden ainoan kerran, että olen todella tärkeä hänelle ja hän rakastaa minua kaikesta huolimatta ja antanut halauksen. Menneisyydestä nykyhetkeen: Olen seurustellut onnellisesti viisi vuotta ja sattumoisin avopuolisollanikin on arpia. Aluksi en uskaltanut kertoa hänelle, ja kun rohkenin hän kertoi saman asian minulle. Mutta hän ei valita tai itke tekojaan, eikä mieti korjaus keinoja kuten minä. Kaikista vaikeinta on hankkia töitä, koska vaatetusta joutuu miettimään, salilla pitkähihaiset vaatteet, uimahalliin en kehtaa mennä,kesä on pahinta aikaa. Siksi, etten tiedä mitä ihmiset meistä viilteijöistä ajattelevat. Hain täksi kesäksi töitä ja kirjoitin hakemukseen suoraan, että minulla on arpia, saa nähdä vaikuttaako se asiaan, vaikka minulla onkin erinomainen työkokemus hakemaani paikkaan. Nykyään ajattelen että oli oikein ettei minua laitettu minkäänlaiseen laitokseen, olisin kai pimahtanut lopullisesti. Psykologilla kuitenkin hetkenaikaa kävin, mutta lopetin käynnit koska loppujen lopuksi en kokenut niistä olevan hyötyä. Elämä hymyilee kaikesta huolimatta! Tsemppiä muillekkin!

viiltelijä mary kirjoitti:

olen 20-vuotias ja olen viillellyt itseäni 6-7 vuotta sitten. Vasen käsivarteni on todella ruma,vaikkakin arvet ovat vaaleita ja osa jopa pieniä. Harmittaa niin pirusti että pitikin olla niin tyhmä! Kyllä viiltely on eräänlainen avunhuuto. Itse olen lapsista vanhin ja sisaruksia minulla oli viiltely aikoihin 6, koin että minä en saanut missään asioissa apua äidiltäni, emmekä ikinä puhuneet asioista. HÄnellä oli niin paljon tekemistä muiden lapsien kanssa,että kai hän ajatteli minun jo pärjäävän. Näihin aikoihin minulla oli poikaystävä, eikä niinkään ihana. Nyttemmin olen sen tajunnut, että hän käytti minua hyväkseen. Hänellä oli päässä vikaa: uhkaili tappaa itsensä, petti minua, käytti aineita ja juotti humalaan saadakseen seksiä, näistä touhuista minulla ei juurikaan ole muistikuvia. Ehkä sen ei niin väliäkään. ehkä jos muistaisin haluaisin unohtaa, nyt minulla ei paljon unohdettavaa ole. Ehkä yritin viiltelyllä ilmaista kuinka haluan eroon kaikesta pahasta. Että joku ihana ihminen tulisi, kuuntelisi ja ymmärtäisi. Ei äiti-tytär suhteemme nykyisinkään mitenkään hyvä ole, soitamme kerran kuussa, enkä minä ainakaan tiedä mistä hänen kanssaan puhua. Täytyy sanoa, että olen hieman katkera, koska olen aina toivonut itselleni äitiä, jolle kertoa kaikki maailman asiat, ja toivon pystyvä olemaan tällainen äiti omille lapsilleni. ehkä olisin vain halunnut kuulla sen yhden ainoan kerran, että olen todella tärkeä hänelle ja hän rakastaa minua kaikesta huolimatta ja antanut halauksen. Menneisyydestä nykyhetkeen: Olen seurustellut onnellisesti viisi vuotta ja sattumoisin avopuolisollanikin on arpia. Aluksi en uskaltanut kertoa hänelle, ja kun rohkenin hän kertoi saman asian minulle. Mutta hän ei valita tai itke tekojaan, eikä mieti korjaus keinoja kuten minä. Kaikista vaikeinta on hankkia töitä, koska vaatetusta joutuu miettimään, salilla pitkähihaiset vaatteet, uimahalliin en kehtaa mennä,kesä on pahinta aikaa. Siksi, etten tiedä mitä ihmiset meistä viilteijöistä ajattelevat. Hain täksi kesäksi töitä ja kirjoitin hakemukseen suoraan, että minulla on arpia, saa nähdä vaikuttaako se asiaan, vaikka minulla onkin erinomainen työkokemus hakemaani paikkaan. Nykyään ajattelen että oli oikein ettei minua laitettu minkäänlaiseen laitokseen, olisin kai pimahtanut lopullisesti. Psykologilla kuitenkin hetkenaikaa kävin, mutta lopetin käynnit koska loppujen lopuksi en kokenut niistä olevan hyötyä. Elämä hymyilee kaikesta huolimatta! Tsemppiä muillekkin!

Lue lisää

viiltelijä mary: Ei todellakaan kannata mainita ennen työsopimuksen tekoa itsetehdyistä arvista, mielenterveysongelmat saattavat pelottaa ihmisiä ja niihin liittyy ennakkoluuloja. Ulkoinen olemus ei todellakaan saisi olla este työn saamiselle, joten älä anna siihen mahdollisuuttakaan. Vasta töihin pääsyn jälkeen voi mainita pomolle arvista ja kysyä luuleeko tämä että ne häiritsisivät asiakkaita ja kannattaisiko ne siksi peittää töissäollessa.

Sormiani kirjoitti:

Olen 20-vuotias nainen ja olen viillellyt
sormiani terällä. Olen aina ihmetellyt koko viiltelytouhua, mutta sen pahan olon aikana tuntu tosiaan että sai vähäksi aikaa murheet pois kun katsoi verisiä käsiä ja pieni hätäkin tuli, loppuuko verentulo lainkaan. Jälkeenpäin hävettää. Lupasin etten tee enää niin, kun tunnustin kaverilleni..
En tiedä pystynkö pitämään lupaustani jos tulee vielä niin huono olo.

Lue lisää

Ei kannata viiltää sormiin, niissä on kaikki jänteet ihan ihon pinnassa, paitsi sormenpäässä, mutta siellä on taas paljon tärkeitä tuntohermoja joita varmasti tulet tarvitsemaan tulevaisuudessa.

ängstäri kirjoitti:

Monesti kuulee, että viiltelyllä haetaan huomitota. Itse en samaa mieltä ole, sillä minulla meni melkein koko yläaste terän kanssa leikkimiseen ja pystyn siitä vasta nyt kun olen tavasta eroon päässyt kertomaan. Silloin kun viiltelin, en kertonut siitä kenellekkään. Nyt jälkeenpäin ystäväni sanoi minulle ettei kukaan olisi ikinä arvannut, koska peitin sen niin hyvin, enkä koskaan edes puhunut masennuksestani. Terkkari taisi kyllä arvata, koska se kysyi minulta kerran jotain pitkähihaisista paidoista ja piti hänen vastaanotollaan ravata, mutta ei hänkään asiasta ikinä suoraan kysynyt ja jos olisi kysynyt olisin valehdellut. Joka kerta hän kysyi meneekö minulla hyvin ja vastasin myöntävästi.
Irti pääsin vaikeuksien ja monien horjahduksien kautta ja olen nyt ollut lähes kahdeksan kuukautta ilman terää. "woohoo!"

Lue lisää

Hei! Kirjoituksestasi on todella monta vuotta aikaa, mutta toivon, että kommenttini menisi silti perille!

Olen opiskelija Mikkelin ammattikorkeakoulusta ja teen lopputyötäni viiltelystä selviämisestä. Tarkoituksena on tuoda esille viiltelyn läpikäyneiden omia ajatuksia ja kokemuksia aiheesta, millaisia merkityksiä he antavat tapahtuneelle jälkeenpäin, mitkä asiat heidän omasta mielestään johtivat viiltelyyn ja mitkä asiat heidän näkökulmastaan auttoivat selviämään. Ja parantaa näin nuorten kanssa työskentelevien ihmisten valmiuksia, uskallusta ja ymmärrystä kohdata viiltelevä nuori.

Miten sulla nykyään menee? Pystyisiks sä kertomaan mulle sun kokemuksista? Se olis mulle tosi kallisarvosta. Nii ja tietenkin säilytän kaikkien ihmisten anonymiteetin. Olisin hurjan kiitollinen, jos ottaisit yhteyttä: [email protected]

viiltelijä mary kirjoitti:

olen 20-vuotias ja olen viillellyt itseäni 6-7 vuotta sitten. Vasen käsivarteni on todella ruma,vaikkakin arvet ovat vaaleita ja osa jopa pieniä. Harmittaa niin pirusti että pitikin olla niin tyhmä! Kyllä viiltely on eräänlainen avunhuuto. Itse olen lapsista vanhin ja sisaruksia minulla oli viiltely aikoihin 6, koin että minä en saanut missään asioissa apua äidiltäni, emmekä ikinä puhuneet asioista. HÄnellä oli niin paljon tekemistä muiden lapsien kanssa,että kai hän ajatteli minun jo pärjäävän. Näihin aikoihin minulla oli poikaystävä, eikä niinkään ihana. Nyttemmin olen sen tajunnut, että hän käytti minua hyväkseen. Hänellä oli päässä vikaa: uhkaili tappaa itsensä, petti minua, käytti aineita ja juotti humalaan saadakseen seksiä, näistä touhuista minulla ei juurikaan ole muistikuvia. Ehkä sen ei niin väliäkään. ehkä jos muistaisin haluaisin unohtaa, nyt minulla ei paljon unohdettavaa ole. Ehkä yritin viiltelyllä ilmaista kuinka haluan eroon kaikesta pahasta. Että joku ihana ihminen tulisi, kuuntelisi ja ymmärtäisi. Ei äiti-tytär suhteemme nykyisinkään mitenkään hyvä ole, soitamme kerran kuussa, enkä minä ainakaan tiedä mistä hänen kanssaan puhua. Täytyy sanoa, että olen hieman katkera, koska olen aina toivonut itselleni äitiä, jolle kertoa kaikki maailman asiat, ja toivon pystyvä olemaan tällainen äiti omille lapsilleni. ehkä olisin vain halunnut kuulla sen yhden ainoan kerran, että olen todella tärkeä hänelle ja hän rakastaa minua kaikesta huolimatta ja antanut halauksen. Menneisyydestä nykyhetkeen: Olen seurustellut onnellisesti viisi vuotta ja sattumoisin avopuolisollanikin on arpia. Aluksi en uskaltanut kertoa hänelle, ja kun rohkenin hän kertoi saman asian minulle. Mutta hän ei valita tai itke tekojaan, eikä mieti korjaus keinoja kuten minä. Kaikista vaikeinta on hankkia töitä, koska vaatetusta joutuu miettimään, salilla pitkähihaiset vaatteet, uimahalliin en kehtaa mennä,kesä on pahinta aikaa. Siksi, etten tiedä mitä ihmiset meistä viilteijöistä ajattelevat. Hain täksi kesäksi töitä ja kirjoitin hakemukseen suoraan, että minulla on arpia, saa nähdä vaikuttaako se asiaan, vaikka minulla onkin erinomainen työkokemus hakemaani paikkaan. Nykyään ajattelen että oli oikein ettei minua laitettu minkäänlaiseen laitokseen, olisin kai pimahtanut lopullisesti. Psykologilla kuitenkin hetkenaikaa kävin, mutta lopetin käynnit koska loppujen lopuksi en kokenut niistä olevan hyötyä. Elämä hymyilee kaikesta huolimatta! Tsemppiä muillekkin!

Lue lisää

Hei (viiltelijä mary)! Kertomustasi oli todella mielenkiintoista lukea ja ihanaa, että olet jaksanut eteenpäin! Tiedän, että kirjoituksesta on jo monta vuotta, mutta olen tekemässä lopputyötäni Mikkelin ammattikorkeakoulussa viiltelystä, tai tarkemmin siitä selviämisestä, niin päädyin lueskelemaan tätä keskustelua. Tarkoituksena lopputyössäni on tuoda esille viiltelyn läpikäyneiden omia ajatuksia ja kokemuksia aiheesta, millaisia merkityksiä he antavat tapahtuneelle jälkeenpäin, mitkä asiat heidän omasta mielestään johtivat viiltelyyn ja mitkä asiat auttoivat selviämään. Ja parantaa näin nuorten kanssa työskentelevien ihmisten valmiuksia, uskallusta ja ymmärrystä kohdata viiltelevä nuori.

Miten sulla nykyään menee? Olisitko halukas kertomaan mulle tarkemmin sun kokemuksista? Ja tietenkin anonymiteetti säilyy aina. Olisin todella kiitollinen, jos ottaisit yhteyttä: [email protected].

Avunhuuto liitetään viiltelyyn, koska suurimmaksi osaksi se on eräänlainen avunhuuto, vaikkei viiltelijä itse edes tiedostaisi sitä.

Itsekin viiltelen, joskus ilman mitään "syytä". En väitä saavani siitä nautintoa, mutta olen siihen yhtä koukussa kuin bulimikko oksentamiseen tai alkoholisti alkoholiin.

Kuitenkin omakin viiltelyni voi olla laskettavissa jossei nyt suoranaieksi avunhuudoksi niin ainakin varoituskolmioksi siitä, ettei "kaikki ole kunnossa". Saan apua, mutta villtelyn lopettaminen on silti mahdotonta, ainakin toistaiseksi.

seepra kirjoitti:

Avunhuuto liitetään viiltelyyn, koska suurimmaksi osaksi se on eräänlainen avunhuuto, vaikkei viiltelijä itse edes tiedostaisi sitä.

Itsekin viiltelen, joskus ilman mitään "syytä". En väitä saavani siitä nautintoa, mutta olen siihen yhtä koukussa kuin bulimikko oksentamiseen tai alkoholisti alkoholiin.

Kuitenkin omakin viiltelyni voi olla laskettavissa jossei nyt suoranaieksi avunhuudoksi niin ainakin varoituskolmioksi siitä, ettei "kaikki ole kunnossa". Saan apua, mutta villtelyn lopettaminen on silti mahdotonta, ainakin toistaiseksi.

Lue lisää

En tiiä kuuluuko tänne mutta tyttöystäväni käsi on pitkin viillelty. Ja yritin ujella miksi tekee niin ? Mutta aina sano vaan ''viiltelen huvikseen'' ja viiltelyä on aina sillon tällön. Joksus kerrallaan kunnolla ja sitte taas myöhemmin pari kuukaude päästä uudestaa. Ja jotenki tunnen syylisyyden tunteen, että aiheutaisin tämän viiltelyn hänelle mutta hän ei suostu puhumaan asiastaa. :(

Mitä voisin tehdä ? Ois kiva tietää mitä voisi tehdä asialle.

seepra kirjoitti:

Avunhuuto liitetään viiltelyyn, koska suurimmaksi osaksi se on eräänlainen avunhuuto, vaikkei viiltelijä itse edes tiedostaisi sitä.

Itsekin viiltelen, joskus ilman mitään "syytä". En väitä saavani siitä nautintoa, mutta olen siihen yhtä koukussa kuin bulimikko oksentamiseen tai alkoholisti alkoholiin.

Kuitenkin omakin viiltelyni voi olla laskettavissa jossei nyt suoranaieksi avunhuudoksi niin ainakin varoituskolmioksi siitä, ettei "kaikki ole kunnossa". Saan apua, mutta villtelyn lopettaminen on silti mahdotonta, ainakin toistaiseksi.

Lue lisää

Itse asiassa ei bulimikko ole koukussa oksentamiseen vaan ahmimiseen, johon ratkaisuksi hän on valinnut oksentelun.

Tuosta avunhuudosta.. Joskus tuntuu että itse viiltelen osittain sen takia, että voisin todistaa itselleni, että minulla on oikeus joskus olla jaksamatta, olla alakuloinen ja ahdistunut. Tuntuu etten minä oikeasti sairas ole, eikä minulla siten olisi oikeutta noihin tunteisiin ja henkiseen uupumukseen. Eli sinällään viiltely olisi avunhuuto minulle itselleni. Että muistaisin välillä huomioida minua.

vimmaah_ kirjoitti:

Itse asiassa ei bulimikko ole koukussa oksentamiseen vaan ahmimiseen, johon ratkaisuksi hän on valinnut oksentelun.

Tuosta avunhuudosta.. Joskus tuntuu että itse viiltelen osittain sen takia, että voisin todistaa itselleni, että minulla on oikeus joskus olla jaksamatta, olla alakuloinen ja ahdistunut. Tuntuu etten minä oikeasti sairas ole, eikä minulla siten olisi oikeutta noihin tunteisiin ja henkiseen uupumukseen. Eli sinällään viiltely olisi avunhuuto minulle itselleni. Että muistaisin välillä huomioida minua.

Lue lisää

mulla ei oo ollenkaa paha olla tms. mut tykkään viillellä muuten.. veri on sinänsä aika karuu ja seki viiltely on omanlaistaan taidetta.. äsken viilsin toiseen käsivarteen alaspäin olevan ristin ja viereen "arven" ja toiseen käsivarteen pentagrammin. en oo satanisti tai hullu tai mikään muu mut se on niin kivaa tehä "kiellettyjä" asioita.. joku viehätys siinäki.. eilen ku vitutti nii sen sijaan et oisin nakannu roskapussin roskiin nii tempasinki sen naapurin pihalle xD vaikee elää laillisesti

terällä leikkijä kirjoitti:

mulla ei oo ollenkaa paha olla tms. mut tykkään viillellä muuten.. veri on sinänsä aika karuu ja seki viiltely on omanlaistaan taidetta.. äsken viilsin toiseen käsivarteen alaspäin olevan ristin ja viereen "arven" ja toiseen käsivarteen pentagrammin. en oo satanisti tai hullu tai mikään muu mut se on niin kivaa tehä "kiellettyjä" asioita.. joku viehätys siinäki.. eilen ku vitutti nii sen sijaan et oisin nakannu roskapussin roskiin nii tempasinki sen naapurin pihalle xD vaikee elää laillisesti

Lue lisää

voi rakas ihminen... Mä olen nyt 28v. olen ollut syvästi pahoin masentunut monta vuotta.. Nyt puhun ihan yli 10v.. olen parantunut,mutta arvet muistuttavat minua siitä, mistä kovin jo haluaisin eroon.. ensimmäisinä vuosina kun viiltelin, kaikki kyselivät kuumina kesäpäivinä että miksi ihmeessä sinulla on huppari vaikka on kuuma?? sanoin että minulla taitaa ola vähän kuumeinen olo,vähän vilu jne.. mutta todellisuudessa peitin jäljet käsissäni.. en pystynyt olemaan normaalisti.. olin psykiatrisella monta vuotta enkä halunnut elää.. kun pääsin "lomille" sieltä, olin kotona huoneessani ja paha olo tuli takaisin.. viilsin valtimoni auki ja tajuni lähti kokonaan,kun heräsin olin teholla tiputuksessa.. Olin kuolemaisillani.. minut siirrettiin toiseen psykiatriseen ja minulla alkoi terapia.. vuosien kuluessa tajusin ettei tämä ole mitään elämistä, vaan kuolemista.. nykyään olen itse nuorisotyönohjaaja ja tuen parhaani mukaan nuoria, jotka haluavat kuolla..tai viillellä.. olen monesti vienyt heitä sairaaloiden pihalle missä olen ollut..ja vienyt heitä juttelemaan ihmisille jotka puhuivat minulle ja auttoivat minua.. Toivottavasi ymmärrät että hengellään leikkiminen ei ole hauskaa..sinä voit kuolla.. haluatko todella sitä?? Toivottavasti et, koska jokaisella meillä on tarkoitus maan päällä..usein rukoilin Jumalalta apua ja tunsin jotenkin että se auttoi, koska tulin takaisin uskoon..mä olen nähnyt ja kokenut Kuoleman ja en suosittele sitä.. Lopeta kun vielä voit.. siitä tulee pakkomielle myöhemmin.. toivon että jaksat lukea tämän,kuten myös muutkin jotka viiltelevät.. Toivottavasti tästä oli apua jaksamaan eteenpäin.. Rakkaudella; Jenni-Maria

littlemiss sunshine kirjoitti:

voi rakas ihminen... Mä olen nyt 28v. olen ollut syvästi pahoin masentunut monta vuotta.. Nyt puhun ihan yli 10v.. olen parantunut,mutta arvet muistuttavat minua siitä, mistä kovin jo haluaisin eroon.. ensimmäisinä vuosina kun viiltelin, kaikki kyselivät kuumina kesäpäivinä että miksi ihmeessä sinulla on huppari vaikka on kuuma?? sanoin että minulla taitaa ola vähän kuumeinen olo,vähän vilu jne.. mutta todellisuudessa peitin jäljet käsissäni.. en pystynyt olemaan normaalisti.. olin psykiatrisella monta vuotta enkä halunnut elää.. kun pääsin "lomille" sieltä, olin kotona huoneessani ja paha olo tuli takaisin.. viilsin valtimoni auki ja tajuni lähti kokonaan,kun heräsin olin teholla tiputuksessa.. Olin kuolemaisillani.. minut siirrettiin toiseen psykiatriseen ja minulla alkoi terapia.. vuosien kuluessa tajusin ettei tämä ole mitään elämistä, vaan kuolemista.. nykyään olen itse nuorisotyönohjaaja ja tuen parhaani mukaan nuoria, jotka haluavat kuolla..tai viillellä.. olen monesti vienyt heitä sairaaloiden pihalle missä olen ollut..ja vienyt heitä juttelemaan ihmisille jotka puhuivat minulle ja auttoivat minua.. Toivottavasi ymmärrät että hengellään leikkiminen ei ole hauskaa..sinä voit kuolla.. haluatko todella sitä?? Toivottavasti et, koska jokaisella meillä on tarkoitus maan päällä..usein rukoilin Jumalalta apua ja tunsin jotenkin että se auttoi, koska tulin takaisin uskoon..mä olen nähnyt ja kokenut Kuoleman ja en suosittele sitä.. Lopeta kun vielä voit.. siitä tulee pakkomielle myöhemmin.. toivon että jaksat lukea tämän,kuten myös muutkin jotka viiltelevät.. Toivottavasti tästä oli apua jaksamaan eteenpäin.. Rakkaudella; Jenni-Maria

Lue lisää

En valitettavasti jaksanut lukea jokaista kannanottoa asiantiimoilta joten voin toistaa jotain mutta kerron tähän muutaman mielipiteen / esitän kysymyksen.

- 20-vuotta sitten tatuointeja ei ollut kuin merimiehillä ja linnakundeilla. Nykyään on toisin. Tatuoinnit yleistyivät samoin tulevat viiltely ja erityisesti "huviviiltely" yleistymään.

- Kumpi aiheuttaa enemmän ongelmia viiltelijällä
itse viiltely arpineen ja haavoineen vai se että joutuu peittelemään, salailemaan ja olemaan yhteiskunnan häpeäpilkku. Tilanne on kuin homoilla aikoinaan, rikos, psyykkinen sairaus ja nykyään pääsee jo viralliseen parisuhteeseen. Oliko homous todellakin mielenterveydellinen sairaus vuoteen 1981 saakka. Miten sitä hoidettiin. Viiltely on samassa tilanteessa nykyaikana kuin homous 70-luvun lopulla.

- Useat mielenterveysongelmista kärsivät henkilöt viiltelevät. Auttaako viiltely heidän oloonsa vai pahentaako se sitä. Jos se auttaa, niin onko kukaan tutkinut viiltelyn käyttöä hoitomuotona vai onko siihen suhteudutta aina oireena. Onhan psykiatria aikoinaan käyttänyt rajumpaakin hoitokeinoa esim. syövyttäviä aineita hysterian hoidossa (en sano miss jos lapset lukee) n. 100-vuotta sitten. Myös kylpyjä jäässä käytettiin joskus (tosi inhimillistä).

- viiltelyyn ei tunneta tehokasta hoitokeinoa ja se saattaa alkaa tai pahentua psykiatrisessa osastohoidossa. Mistä tämä johtuu. Onko mahdollista että viiltely on lääkkeiden sivuvaikutus kuten esim. monilla SSRI-masennuslääkkeillä on kohonnut itsemurhayritysriski. Entä kun syöt rauhoittavia, jotka rentouttavat tai rauhoittavat (vertaa esim. että alkoholi oli muutama sata vuotta sitten kipulääke leikkauksiin).

- jos haet "kicksejä" voit mennä huvipuistoon tai juoda viinaa kunnes henki lähtee. Kumpi maksaa enemmän yhteiskunnalle ja on vaarallisempaa alkoholi vai viiltely jos sen tekee oikein (ei syvään, ei vaarallisille aloille, puhtaasti). Entäs tupakka. Viiltelyä vastustava ihminen on mielestään fiksu ja pitää viiltelijää typeränä ja itse voi olla ylilihava (alttius diabetekseen, verisuonitauteihin), vetää tupakkia (askissa lukee tupakointi tappaa) ja juo kolme kossupulloa viikossa (käyttää omasta mielestään vielä kohtuudella), kaahaa autolla (minä osaan ajaa). Kumpi siis on itseänsä tappamassa ja vahingoittamassa: viiltelijä vai tämä "fiksu" ihminen.

Mielestäni viiltelyä ymmärretään aika paljon väärin. Se on useimmiten sairauden oire ja merkki mielenterveysongelmista, mutta se voi olla myös osa ihmisen persoonalisuutta kuten hiukset (epäilijöille.. nainen leikkaa tukkasi kaljuksi, mies ota punainen lyhyt permanentti). Viiltelyllä on riskinsä mutta kaikella on. Onhan esimerkiksä osa psyykelääkkeistä vaaralisia (Esim. Leponex voi tappaa jos veriarvoja ei seurata huolella). Jos viiltelyyn suhteuduttaisiin ilman ennakkoluuloja voisi mielenterveystilanne olla yhteiskuntatasolla parempi. Viiltelijän ei pitäisi häpeillä ja salailla ja hoitoonohjaus tapahtuisi aikaisemmin. Myös ne joille viiltely on osa persoonallisuutta ja sitä "sairasta" henkistä alikehittyneisyyttä olisi oma paikkansa ja arvonsa ja he eivät olisi sitä yhteiskunnan pohjasakkaa. En tarkoita nyt sitä kuitenkaan että päiväkotiohjaaja rupeaisi esittelemään viiltojaan ja arpiaan päiväkotilapsille mutta että viiltelijä hyväksyttäisiin yhteiskuntaan kuten esim. homot ovat nykyään hyväksytty. Kai se tältä erää riittää...

Muutama fakta itsestä.
- olen n. 30-vuotias mies
- olen ollut mielisairaalassa
- olen viillellyt ja viiltelen edelleen (tosin vähenevässä määrin)
- arpia on enemmän kuin tarpeeksi
- en peittele niitä kovinkaan usein (vain silloin kun olen tekemisissä lasten kanssa ja pidän lasten kannalta sitä järkevänä)
- en häpeä arpia, en halua pois niitä
- jos saisin palata nuoruuteen ja valita alkaisinko viiltelemään niin vastaus olisi kyllä.
Jos joku haluaa keskustella niin sähköposti on [email protected]

Kannanotto puolesta kirjoitti:

En valitettavasti jaksanut lukea jokaista kannanottoa asiantiimoilta joten voin toistaa jotain mutta kerron tähän muutaman mielipiteen / esitän kysymyksen.

- 20-vuotta sitten tatuointeja ei ollut kuin merimiehillä ja linnakundeilla. Nykyään on toisin. Tatuoinnit yleistyivät samoin tulevat viiltely ja erityisesti "huviviiltely" yleistymään.

- Kumpi aiheuttaa enemmän ongelmia viiltelijällä
itse viiltely arpineen ja haavoineen vai se että joutuu peittelemään, salailemaan ja olemaan yhteiskunnan häpeäpilkku. Tilanne on kuin homoilla aikoinaan, rikos, psyykkinen sairaus ja nykyään pääsee jo viralliseen parisuhteeseen. Oliko homous todellakin mielenterveydellinen sairaus vuoteen 1981 saakka. Miten sitä hoidettiin. Viiltely on samassa tilanteessa nykyaikana kuin homous 70-luvun lopulla.

- Useat mielenterveysongelmista kärsivät henkilöt viiltelevät. Auttaako viiltely heidän oloonsa vai pahentaako se sitä. Jos se auttaa, niin onko kukaan tutkinut viiltelyn käyttöä hoitomuotona vai onko siihen suhteudutta aina oireena. Onhan psykiatria aikoinaan käyttänyt rajumpaakin hoitokeinoa esim. syövyttäviä aineita hysterian hoidossa (en sano miss jos lapset lukee) n. 100-vuotta sitten. Myös kylpyjä jäässä käytettiin joskus (tosi inhimillistä).

- viiltelyyn ei tunneta tehokasta hoitokeinoa ja se saattaa alkaa tai pahentua psykiatrisessa osastohoidossa. Mistä tämä johtuu. Onko mahdollista että viiltely on lääkkeiden sivuvaikutus kuten esim. monilla SSRI-masennuslääkkeillä on kohonnut itsemurhayritysriski. Entä kun syöt rauhoittavia, jotka rentouttavat tai rauhoittavat (vertaa esim. että alkoholi oli muutama sata vuotta sitten kipulääke leikkauksiin).

- jos haet "kicksejä" voit mennä huvipuistoon tai juoda viinaa kunnes henki lähtee. Kumpi maksaa enemmän yhteiskunnalle ja on vaarallisempaa alkoholi vai viiltely jos sen tekee oikein (ei syvään, ei vaarallisille aloille, puhtaasti). Entäs tupakka. Viiltelyä vastustava ihminen on mielestään fiksu ja pitää viiltelijää typeränä ja itse voi olla ylilihava (alttius diabetekseen, verisuonitauteihin), vetää tupakkia (askissa lukee tupakointi tappaa) ja juo kolme kossupulloa viikossa (käyttää omasta mielestään vielä kohtuudella), kaahaa autolla (minä osaan ajaa). Kumpi siis on itseänsä tappamassa ja vahingoittamassa: viiltelijä vai tämä "fiksu" ihminen.

Mielestäni viiltelyä ymmärretään aika paljon väärin. Se on useimmiten sairauden oire ja merkki mielenterveysongelmista, mutta se voi olla myös osa ihmisen persoonalisuutta kuten hiukset (epäilijöille.. nainen leikkaa tukkasi kaljuksi, mies ota punainen lyhyt permanentti). Viiltelyllä on riskinsä mutta kaikella on. Onhan esimerkiksä osa psyykelääkkeistä vaaralisia (Esim. Leponex voi tappaa jos veriarvoja ei seurata huolella). Jos viiltelyyn suhteuduttaisiin ilman ennakkoluuloja voisi mielenterveystilanne olla yhteiskuntatasolla parempi. Viiltelijän ei pitäisi häpeillä ja salailla ja hoitoonohjaus tapahtuisi aikaisemmin. Myös ne joille viiltely on osa persoonallisuutta ja sitä "sairasta" henkistä alikehittyneisyyttä olisi oma paikkansa ja arvonsa ja he eivät olisi sitä yhteiskunnan pohjasakkaa. En tarkoita nyt sitä kuitenkaan että päiväkotiohjaaja rupeaisi esittelemään viiltojaan ja arpiaan päiväkotilapsille mutta että viiltelijä hyväksyttäisiin yhteiskuntaan kuten esim. homot ovat nykyään hyväksytty. Kai se tältä erää riittää...

Muutama fakta itsestä.
- olen n. 30-vuotias mies
- olen ollut mielisairaalassa
- olen viillellyt ja viiltelen edelleen (tosin vähenevässä määrin)
- arpia on enemmän kuin tarpeeksi
- en peittele niitä kovinkaan usein (vain silloin kun olen tekemisissä lasten kanssa ja pidän lasten kannalta sitä järkevänä)
- en häpeä arpia, en halua pois niitä
- jos saisin palata nuoruuteen ja valita alkaisinko viiltelemään niin vastaus olisi kyllä.
Jos joku haluaa keskustella niin sähköposti on [email protected]

Lue lisää

Kirjoitit paljon asiaa, 'Kannanotto puolesta'.
Itse sairastuin masennukseen ja ahdistuneisuuteen ollessani noin 12-vuotias. Silloin mietin paljon itsemurhaa ja aloitin viiltelyn, mutta se loppui noin 13-vuotiaana saadessani ammattiapua pahaan oloon.

Muutama vuosi vierähti ilman itsetuhoisuutta (tosin sairaalloisen ahdistuksen kourissa), kunnes 16-vuotiaana aloitin viiltelyn uudestaan. Viiltelyllä helpotin suurta pahanolon tunnetta jonka aikana halusin kuolla. Se itsensä vahingoittaminen vain lievittää sitä ahdistuksen tuskaa ja olo vain tuntuu paremmalta, ikäänkuin saa ajatukset siirretyä toisaalle silloin.

Joku oli aiemmin tässä maininnut, että viiltelystä on tullut 'pissisten muoti-ilmiö'.. No, itse voisin tähän kommentoida niin, että tunnen joitakin idiootteja jotka ovat hakeneet viiltelyllään huomiota. Siis ilman että heillä edes oikeasti olisi paha olo, haetaan vaan sääliä. Se on typerää ja suorastaan loukkaavaa..
Suorastaan suutuin kun eräs kaverini parin kaljan jälkeen vetäisi partakoneen terän esiin ja sanoi suunnilleen että "katso, kun mä viiltelen itseeni. Eikö ookki kauheeta?????"

Niin ja tosiaan, minä käyn terapiassa mutta KUKAAN, edes terapeuttini, kaverini, perheeni -ei kukaan, tiedä viiltelystäni. Eikä tule tietämäänään jos minulta kysytään.. Häpeän niin kovasti arpia käsisssäni. NE vain tuntuvat tuovan mieleeni takaisin niitä ikiäviä asioita jotka ovat olleet viiltely-hetkellä ylitsepääsemättömiä. Niitä asioita, jotka haluaisin unohtaa..

Veitsen_terällä kirjoitti:

Kirjoitit paljon asiaa, 'Kannanotto puolesta'.
Itse sairastuin masennukseen ja ahdistuneisuuteen ollessani noin 12-vuotias. Silloin mietin paljon itsemurhaa ja aloitin viiltelyn, mutta se loppui noin 13-vuotiaana saadessani ammattiapua pahaan oloon.

Muutama vuosi vierähti ilman itsetuhoisuutta (tosin sairaalloisen ahdistuksen kourissa), kunnes 16-vuotiaana aloitin viiltelyn uudestaan. Viiltelyllä helpotin suurta pahanolon tunnetta jonka aikana halusin kuolla. Se itsensä vahingoittaminen vain lievittää sitä ahdistuksen tuskaa ja olo vain tuntuu paremmalta, ikäänkuin saa ajatukset siirretyä toisaalle silloin.

Joku oli aiemmin tässä maininnut, että viiltelystä on tullut 'pissisten muoti-ilmiö'.. No, itse voisin tähän kommentoida niin, että tunnen joitakin idiootteja jotka ovat hakeneet viiltelyllään huomiota. Siis ilman että heillä edes oikeasti olisi paha olo, haetaan vaan sääliä. Se on typerää ja suorastaan loukkaavaa..
Suorastaan suutuin kun eräs kaverini parin kaljan jälkeen vetäisi partakoneen terän esiin ja sanoi suunnilleen että "katso, kun mä viiltelen itseeni. Eikö ookki kauheeta?????"

Niin ja tosiaan, minä käyn terapiassa mutta KUKAAN, edes terapeuttini, kaverini, perheeni -ei kukaan, tiedä viiltelystäni. Eikä tule tietämäänään jos minulta kysytään.. Häpeän niin kovasti arpia käsisssäni. NE vain tuntuvat tuovan mieleeni takaisin niitä ikiäviä asioita jotka ovat olleet viiltely-hetkellä ylitsepääsemättömiä. Niitä asioita, jotka haluaisin unohtaa..

Lue lisää

Moikka kaikki! Minä olen myös jäänyt niin sanotusti koukkuun viiltelyyn. Enkä todellakaan tee sitä tahallani. Olen vielä itsestäni nuori ja minulle on käynyt kaikkea jotai aivan kaikki "tavalliset" ihmiset eivät tajua. Olen aivan tavallisen nuoren tytön näköinen, harrastan ratsastusta, jalkapalloa, tanssia ja talvisin laskettelua. Käyn koulussa ja saan ihan ok arvosanoja.

Silti minussa piilee pieni masennus. Masennuin 6lk. Koska minulla ei ollut kavereita ja poikaystäväni jätti minut. Kuutos lukukauden talvella myös äitini kuoli. Silloin ajattelin että kaikki on loppu. Aloin viiltelemään, koska purin vihani/suruni siihen. Jos joku kaverini sanoi minulle jotain rumaa/ilkeää/suututti minut purin vihani todella viiltelyyn.

Lopulta masennuin niin, että joka yö itkin itseni uneen. En jaksanut enää opiskella, enkä syönyt juuri mitää. Laihduin siinä samalla ja elämäni oli yhtä "paskaa" En jaksanut harrastaa harrastuksia, en ollut kavereiden kanssa, koska niitä minulla ei ollut.

Kaksois siskoni sai tietää viiltelystä, mutta lupasi ettei kertoisi kellekkään, mutta menin niin huonoon kultoon, että hänen oli suorastaan pakko kertoa isälle ja yhdessä ne hakivat minulle apua. Yksityis terapeutti kävi kolme kertaa viikossa meillä puhumassa asioistani, ja puhuminen todella auttoi. Nyt olen 8lk ja elämä on suurin piirtein ihan OK! Minulla on kavereita ja koulukin menee ok! Nykyään jopa seurustelen. Joskus kyllä käy ajatus viiltelystä, mutta yritän aina ottaa itseäni niskasta kiinni. Myös jäljet käsissäni muistuttaa huonoista ajoista ja jäljet seuraa minua loppu elämäni.

Toivon että kaikki jotka ovat pahassa masennuksessa tai viiltelevät ottaisivat apua. Yleensä ihan ulkopuolinen, mutta asiasta tietävä osaa auttaa ja on se paras mahdollinen auttaja. Ainakin minulla se toimi.
Minulle saa lähettää sähköpostia ja kertoa omista ongelmista/jutuista niin paljonkuin jaksaa. Vastaan ja jaksan kuunnella oli ongelma miten iso/pitkä hyvänsä. Olen todellakin vasta 14 vuotias, mutta minä jos kuka on kokenut kovia ja tiedän mitä puhun.
JOS JOTAIN KIINNOSTAA TAI JOS JOKU TARVITSEE APUA/JUTTU SEURAA NIIN [email protected] on osoite jonne voi lähettää postia =)

M|ra kirjoitti:

Moikka kaikki! Minä olen myös jäänyt niin sanotusti koukkuun viiltelyyn. Enkä todellakaan tee sitä tahallani. Olen vielä itsestäni nuori ja minulle on käynyt kaikkea jotai aivan kaikki "tavalliset" ihmiset eivät tajua. Olen aivan tavallisen nuoren tytön näköinen, harrastan ratsastusta, jalkapalloa, tanssia ja talvisin laskettelua. Käyn koulussa ja saan ihan ok arvosanoja.

Silti minussa piilee pieni masennus. Masennuin 6lk. Koska minulla ei ollut kavereita ja poikaystäväni jätti minut. Kuutos lukukauden talvella myös äitini kuoli. Silloin ajattelin että kaikki on loppu. Aloin viiltelemään, koska purin vihani/suruni siihen. Jos joku kaverini sanoi minulle jotain rumaa/ilkeää/suututti minut purin vihani todella viiltelyyn.

Lopulta masennuin niin, että joka yö itkin itseni uneen. En jaksanut enää opiskella, enkä syönyt juuri mitää. Laihduin siinä samalla ja elämäni oli yhtä "paskaa" En jaksanut harrastaa harrastuksia, en ollut kavereiden kanssa, koska niitä minulla ei ollut.

Kaksois siskoni sai tietää viiltelystä, mutta lupasi ettei kertoisi kellekkään, mutta menin niin huonoon kultoon, että hänen oli suorastaan pakko kertoa isälle ja yhdessä ne hakivat minulle apua. Yksityis terapeutti kävi kolme kertaa viikossa meillä puhumassa asioistani, ja puhuminen todella auttoi. Nyt olen 8lk ja elämä on suurin piirtein ihan OK! Minulla on kavereita ja koulukin menee ok! Nykyään jopa seurustelen. Joskus kyllä käy ajatus viiltelystä, mutta yritän aina ottaa itseäni niskasta kiinni. Myös jäljet käsissäni muistuttaa huonoista ajoista ja jäljet seuraa minua loppu elämäni.

Toivon että kaikki jotka ovat pahassa masennuksessa tai viiltelevät ottaisivat apua. Yleensä ihan ulkopuolinen, mutta asiasta tietävä osaa auttaa ja on se paras mahdollinen auttaja. Ainakin minulla se toimi.
Minulle saa lähettää sähköpostia ja kertoa omista ongelmista/jutuista niin paljonkuin jaksaa. Vastaan ja jaksan kuunnella oli ongelma miten iso/pitkä hyvänsä. Olen todellakin vasta 14 vuotias, mutta minä jos kuka on kokenut kovia ja tiedän mitä puhun.
JOS JOTAIN KIINNOSTAA TAI JOS JOKU TARVITSEE APUA/JUTTU SEURAA NIIN [email protected] on osoite jonne voi lähettää postia =)

Lue lisää

Moi Mira! Yritin lähettää sulle sähköpostia, mutta osoite ei vissiin ole käytössä enää. Ei mikään ihme kyllä, onhan kirjoituksestasi jo noin neljä vuotta. Mutta toivon, että tää kommentti menis sulle perille!

Ajauduin lueskelemaan eilen tätä palstaa, koska opiskelen Mikkelin ammattikorkeekoulussa ja teen lopputyötä viiltelystä, tai oikeastaan siitä selviämisestä. Tarkotuksena on tuoda esille, mitä viiltelyn läpikäyneet itse ajattelevat asiasta ja minkälaisia merkityksiä he tapahtuneelle antavat, mitkä asiat heidän itsensä mielestä johtivat viiltelyyn ja mitkä asiat heidän näkökulmastaan auttoivat siitä selviämään. Tavoitteena on siis lopputyön kautta lisätä ja parantaa nuorten kanssa työskentelevien valmiuksia ja ymmärrystä kohdata viilteleviä nuoria.

Mutta nii joka tapauksessa tää sun teksti jäi mun mieleen! Miten sulla nykyään menee? :) Oisin todella kiitollinen, jos sä voisit kertoa mulle sun omista kokemuksista ja ajatuksista. Kertomukses olis mulle kallisarvonen, ja tietenkin ihmisten kertomukset säilyy anonyymeina. Pystyisiks sä kertomaan sun kokemuksista? Ota muhun yhteyttä sähköpostilla: [email protected]

Olen 24-vuotias nainen ja olen viillellyt itseäni kymmenen vuotta. Viime kesänä viilsin vahingossa tikit tarvinneen todella syvän haavan ja se havahdutti hetkeksi. Olin hetken viiltelemättä, mutta nykyään teen sitä taas. Olen ollut elämäni aikana 13 kertaa suljetulla osastolla hoidossa, käynyt terapioissa ja syönyt kaikenlaisia psyykelääkkeitä. Diagnoosini oli 15-vuotiaana vakava masennus ja nykyään rajatila persoonallisuushäiriö, muutama akuutti psykoosikin on tullut kärsittyä. Olen jo luopunut toivosta, että elämästäni voisi vielä tulla jotain, koska mikään ei tunnu auttavan tähän jatkuvaan pahaan oloon. Vanhempani ovat jatkuvasti huolissaan minusta ja yritän aina peitellä arpia käsivarsissani. Viiltelyä on vaikea lopettaa, mutta kuulisin mielelläni vinkkejä muilta sen lopettaneilta...

Empsku kirjoitti:

Olen 24-vuotias nainen ja olen viillellyt itseäni kymmenen vuotta. Viime kesänä viilsin vahingossa tikit tarvinneen todella syvän haavan ja se havahdutti hetkeksi. Olin hetken viiltelemättä, mutta nykyään teen sitä taas. Olen ollut elämäni aikana 13 kertaa suljetulla osastolla hoidossa, käynyt terapioissa ja syönyt kaikenlaisia psyykelääkkeitä. Diagnoosini oli 15-vuotiaana vakava masennus ja nykyään rajatila persoonallisuushäiriö, muutama akuutti psykoosikin on tullut kärsittyä. Olen jo luopunut toivosta, että elämästäni voisi vielä tulla jotain, koska mikään ei tunnu auttavan tähän jatkuvaan pahaan oloon. Vanhempani ovat jatkuvasti huolissaan minusta ja yritän aina peitellä arpia käsivarsissani. Viiltelyä on vaikea lopettaa, mutta kuulisin mielelläni vinkkejä muilta sen lopettaneilta...

Lue lisää

Olisiko vaikka kumivasaralla peukaloon vaihtelua, miksi pitää juuri "viillellä" - joku muualta opittu trendi ?

Miksi ei voi esimerkiksi juosta kunnes ei jalat kanna, huomattavasti terveellisempää, mutta varmasti tunnet kipua.

soita ensin auttavaan puhelimeen,osaavat neuvoa paikan mihin mennä

wake up kirjoitti:

Olisiko vaikka kumivasaralla peukaloon vaihtelua, miksi pitää juuri "viillellä" - joku muualta opittu trendi ?

Miksi ei voi esimerkiksi juosta kunnes ei jalat kanna, huomattavasti terveellisempää, mutta varmasti tunnet kipua.

Lue lisää

No tämä on selkeästi vanha keskustelu, mutta on tätä muutkin nostelleet tässä. Eli itseasiassa minähän aloitin lyömällä itseäni, ja useat tuntemani viiltelijät esimerkiksi lyövät itseään vatsaan. Lyömisestä tullut kipu on erilaista, ei yhtä terävää, kivuliasta, ja pitkäkestoista. Se on nopea helpotus, pitkään juoksemiseenhan menee paljon enemmän aikaa. Vähän kuin kysyisi että miksi syöt jäätelöä, koitappa ensikerralla mehujäätä. Se ei vain ole sama asia.

En itsekään tiedä mistä keksin viiltelyn silloin joskus, taisinpa leikkiä saksilla ja viiltää ihan vahingossa. Se kipu kumminkin helpotti henkistä oloa. Seuraavalla kerralla otin sakset suoraan käteen, sehän viimeksikin toimi niin hyvin. Mutta tosiaan itsensä lyömistäkin on harrastettu, ja kyllä kovalla esineellä käteen lyöminenkin toimii jos ei muuta ole tarjolla. Haava, kipu ja veren näkeminen, se että kärsimys on konkreettisempaa, vain tuntuu eriltä.

Sinäkään, niin kuin ei oma tyttärenikään varmasti tajua, miten joka ainoa kerta kun näkee ne viiltelyn jäljet, se sattuu ja kovaa. Samoin satutat äitiäsi sinäkin. Tai isääsi, enhän tiedä perhetaustaasi. Minulla on ollut tyttäreni kanssa aina todella poikkeuksellisen hyvät välit, olemme kyenneet juttelemaan asiasta kuin asiasta, mutta silti hän satuttaa itseään.
Haluaisin ymmärtää ja jotenkin käsittää miksi nuori ihminen, lähes lapsi vielä, satuttaa itseään noin karmealla tavalla, kuin viiltämällä ihoaan niin kovasti, että verta tulee. En ymmärrä miten hetkellinen fyysinen kipu voi viedä pois pahanolon tunteen, jonka takia kait viiltelette itseänne.

Te nuoret ette voi käsittää sitä, että te olette meille vanhemmillenne aina jollakin tavalla niitä pienokaisia joita olemme hoivanneet syntymänne jälkeen. Teissä on jotain sellaista josta muistamme sen ajan kun olitte vielä pienokaisiamme.

Rankaisetteko tietoisesti tai tiedostamattanne meitä vanhempianne jostakin, aiheuttamalla suunnatonta surua , tekemällä itsellenne pahaa, koska ennemmin tai myöhemmin me aina tulemme huomaamaan tekonne,aina.

uneton äiti kirjoitti:

Sinäkään, niin kuin ei oma tyttärenikään varmasti tajua, miten joka ainoa kerta kun näkee ne viiltelyn jäljet, se sattuu ja kovaa. Samoin satutat äitiäsi sinäkin. Tai isääsi, enhän tiedä perhetaustaasi. Minulla on ollut tyttäreni kanssa aina todella poikkeuksellisen hyvät välit, olemme kyenneet juttelemaan asiasta kuin asiasta, mutta silti hän satuttaa itseään.
Haluaisin ymmärtää ja jotenkin käsittää miksi nuori ihminen, lähes lapsi vielä, satuttaa itseään noin karmealla tavalla, kuin viiltämällä ihoaan niin kovasti, että verta tulee. En ymmärrä miten hetkellinen fyysinen kipu voi viedä pois pahanolon tunteen, jonka takia kait viiltelette itseänne.

Te nuoret ette voi käsittää sitä, että te olette meille vanhemmillenne aina jollakin tavalla niitä pienokaisia joita olemme hoivanneet syntymänne jälkeen. Teissä on jotain sellaista josta muistamme sen ajan kun olitte vielä pienokaisiamme.

Rankaisetteko tietoisesti tai tiedostamattanne meitä vanhempianne jostakin, aiheuttamalla suunnatonta surua , tekemällä itsellenne pahaa, koska ennemmin tai myöhemmin me aina tulemme huomaamaan tekonne,aina.

Lue lisää

Olen yli 50 ja jouluna 2002 tureen avioeron jälkeen olo oli niin ahdistunut, että panin veitsen heilumaan. Fyysinen kipu vie hetkeksi ajatukset pois henkisestä tuskasta. Oli yllätys lukea että jotkut ovat koukussa viiltelyyn. Ihan kuin joku huumeisiin ja toinen alkoholiin tai tupakkaan. Antaahan se jollaisen halinnan tunteen. Luulisin. Bulimikkokin kokee, ettei voi vaikuttaa mihinkään muuhun kuin omaan syömiseensä. Koskee myös anoreksiaa.

Mutta kun oma lapseni alkoi viillellä itseään, se oli kuin seinä. Tunsin itseni niin avuttomaksi. Kerran käytiin melkoista hippasta; minä piiotan veitsiä ja tytöllä on aina joku väline.
Kun sitä verta oli joka puolella, roudasin tytön suihkuun, jotta saisin huuhdottua kädet. Sitten näkisin vahingot ja osaisin hoitaa oikein. Yhtäkkiä tyttö pyörtyi ja jouduin soittamaan ambulanssin.

Ja siitä alkoi melkomoinen psykiatri-rumba ja hyvä niin. Masennuslääkityskin aloitettiin ja tyttö kävi säännöllisesti terapiassa. Olin itse saanut lähes terveen paperit kolmen vuoden terapian jälkeen. En olluy terapiassa minkään viilyelyn takia vaan vakavan nasennuksen.

Luulen, että olin paska esimerkki, mutta silti me selviämme.

Vihollinen veitsi kirjoitti:

Olen yli 50 ja jouluna 2002 tureen avioeron jälkeen olo oli niin ahdistunut, että panin veitsen heilumaan. Fyysinen kipu vie hetkeksi ajatukset pois henkisestä tuskasta. Oli yllätys lukea että jotkut ovat koukussa viiltelyyn. Ihan kuin joku huumeisiin ja toinen alkoholiin tai tupakkaan. Antaahan se jollaisen halinnan tunteen. Luulisin. Bulimikkokin kokee, ettei voi vaikuttaa mihinkään muuhun kuin omaan syömiseensä. Koskee myös anoreksiaa.

Mutta kun oma lapseni alkoi viillellä itseään, se oli kuin seinä. Tunsin itseni niin avuttomaksi. Kerran käytiin melkoista hippasta; minä piiotan veitsiä ja tytöllä on aina joku väline.
Kun sitä verta oli joka puolella, roudasin tytön suihkuun, jotta saisin huuhdottua kädet. Sitten näkisin vahingot ja osaisin hoitaa oikein. Yhtäkkiä tyttö pyörtyi ja jouduin soittamaan ambulanssin.

Ja siitä alkoi melkomoinen psykiatri-rumba ja hyvä niin. Masennuslääkityskin aloitettiin ja tyttö kävi säännöllisesti terapiassa. Olin itse saanut lähes terveen paperit kolmen vuoden terapian jälkeen. En olluy terapiassa minkään viilyelyn takia vaan vakavan nasennuksen.

Luulen, että olin paska esimerkki, mutta silti me selviämme.

Lue lisää

Mielestäni olit oikein hyvä esimerkki, koska onhan tässä vanhempi - lapsi
näkökulma.

Pankaa perseenne kusiaispesään ja istukaa siinä!

Fyysistä kipua pitkäksi aikaa!

Jeesus voi auttaa. https://www.youtube.com/watch?v=xPknkbGg3l0