Puiden kasvatus itse

Siemenistä

Aloin harrastamaan sitä jo toistakymmentä vuotta sitten. Nyt osa puista on jo nuoren omenapuun kokoisia. Se on tärkeintä, että lähistöllä ei ole villiomenapuita, että pölytys on tapahtunut hyvien lajikkeiden kesken.
Minun ikivanhat puut maaseudulla, ovat myös aikoinaan (viimevuosisadan alkupuolella) idätetty ja laitettu kasvamaan siemenistä. Punakanelia etupäässä, oikein mehukasta ja hyvää. Joissain puissa on isompia ja hieman erilaisia, kuin toisissa. Nyt on todettu, että ei niiden jälkeläiset ole huonompaan suuntaan menneet :-D

6

1273

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pientä harrastusta

      Minä laitoin talviomenan siemeniä viime joulu-tammikuussa autotalliin itämään. Keväällä toin itäneet taimet sisään ja kesän olivat kukkaruukussa, nyt elokuun alussa siirsin 9 kpl maahan kasvamaan, jäävät siihen talveksi. Istutuskuopaan laitoin kangaan jolla voin taimet nostaa pois seuraavan siirron aikana. Yritän itse kokeilla mehukkaamman omenapuun latvan laittoa näille kitkerille talviomenapuille. Alle 30€ saa kaupasta ison puun joten kalliita ei ole ostaa mutta pientä puuhastelua ja kokeilua.

      • Siemenistä

        Niin, aika viileässä maakellarissa minäkin siemenet ensin idätin.
        Syksyllä otin omenoista, annoin kuivua muutaman viikon sisällä asuinhuoneessa, sitten vaan laittelin purkkeihin multaan eri syvyyksille ja sitten vein talveksi maakellarin lattialle itämään. Muutaman kerran kävin talven aikana kastelemassa, etteivät kuivuneet. Ja keväällä sitten totutin pienet taimet varovasti valoon. Eli käytin niitä päivisin "ulkoilemassa" :-)
        Yöpakkasten mentyä, taimet pääsivät paikalleen puutarhaan muhevaan multaan. Ja voi, että olivat tyytyväisiä. Kasvoivat alusta saakka aivan silmissä :-D . Koska siemenet olivat hyvästä omenasta ja pölyttyneet myös hyvästä kukasta, niin ei ole tarvinnut varttaa.


    • kymmeniä oksia

      itse omenapuita.

    • piipiloo

      Kastanja? Keräsin niitä ruskeita,aika isoja siemeniä juuri eilen puun alta,samoin keräsin tammenterhojakin.

      Miten ne pitäisi laittaa,ei ole maakellaria valitettavasti.

      • ltvn

        Minulla on itänyt hevoskastanjan pähkinä kun olen laittanut maahan heti syksyllä mutta keväthallat tappoivat taimet toisena vuonna


    • joko ensi keväänä on

      Minulla on nyt 9 omenapuun tainta 1½ vanhoja, viime talven olivat jo maassa ulkona. Tarkoitus olisi laittaa ainakin osaan latvaksi joku satoisa oksa. Voisikohan jo ensi keväänä laittaa?
      Jättäisin taimet talveksi vielä maahan ja keväällä lumien sulettua nostaisin taimet isoonruukkun niin työ olisi helpompaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      179
      1702
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      109
      903
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      745
    4. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      97
      666
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      207
      644
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      133
      618
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      566
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      548
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      546
    10. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      16
      522
    Aihe