Tiistaina sen Keskisuomalaisesta huomasin, että Leinosen Jouni on kuollut elokuussa 47-vuotiaana. Itse olen nyt Jyväskylässä asunut viitisen vuotta ja näinä vuosina Leinonen on tullut hyvinkin tutuksi näyksi kadulla vihreässä takissaan ja kaljakassi kädessään. Ulkopaikkakuntalaisena en tiedä, joten voisiko joku asiasta enemmän tietävä kertoa, miten hänen elämänsä meni näin pieleen ja hän joutui "muuttamaan" kadulle?
Korpilahden entinen kunnanjohtaja kuollut
ex-raumalainen
53486
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Poloiset pois??
En ole ystävällisempää ihmistä tavannut. Kaatui aikoinaaAuttn pyörällä, oli pitkään koomassa. Siitä moni asia johtuu.
Jouni kaatui korpilahdella pyörällään . Oli kaatumisen jälkeen kuukausia koomassa, oli lyönyt päänsä pahasti olen itse nähnyt ne arvet jounin päässä. Siitä alkoi jounin elämässä alamäki, meni perhe ja työ. Tunsin jounin useamman vuoden aina kun näin jouinia kaupungilla niin vaihdettiin kuulumiset. Jouinin tunsi HYVIN MONI täällä jyväskylässä.
Todella surullista, että ihmisen elämä lähtee näin alamäkeä. Yhdyn kommentteihin hänen mukavuudestaan, oli todella mukava ja fiksun oloinen henkilö. Rauha hänen muistolleen
Ihmettelinkin miksei tuttua "Gösta Sunqvistia" näkynyt enää katukuvassa. Jouni L. oli vahva osa jyväskyläläistä maisemaa kuten Reiska aikanaan. Kumpikaan ei tainnut olla kuitenkaan erityisesti viinamäen miehiä vaan olivat ajautuneet syrjään muiden asioiden vuoksi. Jouni Leinosen kanssa tuli usein heitettyä juttua baarikierroksella kun hän tykkäsi oleilla siinä Aren aukion ja Väinönkeskuksen seutuvilla. Mukava ja ystävällinen mies todellakin. Rauhallista matkaa...