Poliisia kohti kaahanneiden tuomiot lievenevät hovissa

Pysäytystilanteessa poliisia kohti kaahanneiden saamat tuomiot murhan yrityksestä lieventyvät tavanmukaisesti hovissa virkamiehen väkivaltaiseksi vastustamiseksi. Tapauksia on ollut kahden vuoden sisällä jo kolme.

Uusin tapaus on Turun hovioikeuden tuore ratkaisu, jossa se lievensi Raaseporissa poliisia kohti 176 kilometriä tunnissa ajaneen miehen tuomiota.

Poliisi selvisi vaaratilanteesta hyppäämällä sivuun. Käräjäoikeuden seitsemän vuoden tuomio muuttui hovissa kahdeksi vuodeksi ja kahdeksaksi kuukaudeksi.

Olennaista on oikeuden mukaan se, että kuljettaja ei enää kääntänyt autoaan kohti sivuun hypännyttä poliisia. Korkein oikeus ohjeisti hiljan alempia tuomioistuimia tuomitsemaan vastaavissa tapauksissa lievemmän pykälän mukaan.

Turun yliopiston rikosoikeuden professorin Jussi Tapanin mukaan ohje jättää tuomioistuimille niukasti mahdollisuuksia tuomita kaahari murhan yrityksestä. Päätöksen mukaan poliisia kohti kaahaava voi luottaa siihen, että ajolinjalla oleva poliisi pyrkii väistämään.

Poliisin tappaminenkaan ei tuo välttämättä kovaa tuomiota.

Vuonna 2007 Kälviällä humalainen kaahari tappoi poliisin ajamalla tätä päin 190 kilometriä tunnissa. Tuomio oli viisi vuotta törkeästä kuolemantuottamuksesta.

Viiden viimevuoden aikana poliiseja kohti on ajettu pysäytystilanteessa toistakymmentä kertaa. Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mielestä tuomioiden pitäisi olla ankarampia.

– Hovipäätös ilmentää erinomaisen lievää ajattelutapaa ja antaa väärän signaalin. Kyseessä on maantiellä työtään tekevä virkamies, jota kohti ajetaan järjettömällä nopeudella, Paatero sanoo.

http://www.ts.fi/online/kotimaa/158678.html
7202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

tuomioita kun ne tappaa ihmisiä lähes joka viikonloppu putkiin ja joskus jopa ihan ampumalla. Miksi? No siksi koska tämä on poliisijärjestelmä pahimmasta päästä, poliisiin ei saa edes koskea tai joutuu vankilaan mutta poliisi saa tehdä IHAN MITÄ VAIN ja heitä ei saada tuomittua!

Toivottavasti arvoisat rattijuopot onnistuvat joskus..

Äänestä
  • Juu, sellainen on vaan laki Suomessa. Se kärsii, joka ei lakia noudata.

    Äänestä

  • 18 kirjoitti:

    Juu, sellainen on vaan laki Suomessa. Se kärsii, joka ei lakia noudata.

    sillä he eivät noudata lakia, vaan rikkovat sitä päivittäin?

    Äänestä

  • kuuluu kärsiä kirjoitti:

    sillä he eivät noudata lakia, vaan rikkovat sitä päivittäin?

    Onkos taas kehitysvammainen runkku siellä esittämässä "viisauttaan" jolle kaikki saavat nauraa??? Kumma miten teillä yhteiskunnasta syrjäytyneillä ja vammaisilla on tollanen käsitys poliisista... Ilmeisesti olette katkeria yhteiskunnalle omasta vajavaisuudestanne ja kun poliisille on helpoin avautua niin se näkyy näillä huumoripalstoilla...

    Äänestä

  • no just joo... kirjoitti:

    imemään poliisin sykkivää kun niistä niin pidät!

    Äänestä

  • Koska tuomiot ovat niin lieviä on aivan oikein että poliisit hakkaavat rikollisia. Teki vastarintaa tai kaatui, kuka heidän valituksiaan uskoo, ei kukaan eikä niistä ole kukaa edes kiinnostunut.

    Äänestä

  • Se on oikein kirjoitti:

    Koska tuomiot ovat niin lieviä on aivan oikein että poliisit hakkaavat rikollisia. Teki vastarintaa tai kaatui, kuka heidän valituksiaan uskoo, ei kukaan eikä niistä ole kukaa edes kiinnostunut.

    ihmetellä jos/kun poliiseja joskus ammutaan jne. Asiahan on juurikin näin kuin sen kerroit, eli he hakkaavat rikollisia jne. Mutta luuletko ettei ne rikolliset(esim kovanluokan huumerikolliset) koskaan kosta poliisille/ tai tämän perheenjäsenille?

    Mielestäni se on ihan oikein, että he kostavat. Näitä kostoja tapahtuu aivan liian vähän, mutta tietääkseni jonkun verran. Eli millä oikeudelle poliisi saa ottaa lain omiin käsiinsä mutta rikolliset eivät? Eli kosto on täysin oikea ratkaisi silloin kun poliisi itsekin alkaa rikkomaan lakia ja alkaa pahoinpidellä asiakkaitaan!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

öäo- kirjoitti:

Pysäytystilanteessa poliisia kohti kaahanneiden saamat tuomiot murhan yrityksestä lieventyvät tavanmukaisesti hovissa virkamiehen väkivaltaiseksi vastustamiseksi. Tapauksia on ollut kahden vuoden sisällä jo kolme.

Uusin tapaus on Turun hovioikeuden tuore ratkaisu, jossa se lievensi Raaseporissa poliisia kohti 176 kilometriä tunnissa ajaneen miehen tuomiota.

Poliisi selvisi vaaratilanteesta hyppäämällä sivuun. Käräjäoikeuden seitsemän vuoden tuomio muuttui hovissa kahdeksi vuodeksi ja kahdeksaksi kuukaudeksi.

Olennaista on oikeuden mukaan se, että kuljettaja ei enää kääntänyt autoaan kohti sivuun hypännyttä poliisia. Korkein oikeus ohjeisti hiljan alempia tuomioistuimia tuomitsemaan vastaavissa tapauksissa lievemmän pykälän mukaan.

Turun yliopiston rikosoikeuden professorin Jussi Tapanin mukaan ohje jättää tuomioistuimille niukasti mahdollisuuksia tuomita kaahari murhan yrityksestä. Päätöksen mukaan poliisia kohti kaahaava voi luottaa siihen, että ajolinjalla oleva poliisi pyrkii väistämään.

Poliisin tappaminenkaan ei tuo välttämättä kovaa tuomiota.

Vuonna 2007 Kälviällä humalainen kaahari tappoi poliisin ajamalla tätä päin 190 kilometriä tunnissa. Tuomio oli viisi vuotta törkeästä kuolemantuottamuksesta.

Viiden viimevuoden aikana poliiseja kohti on ajettu pysäytystilanteessa toistakymmentä kertaa. Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mielestä tuomioiden pitäisi olla ankarampia.

– Hovipäätös ilmentää erinomaisen lievää ajattelutapaa ja antaa väärän signaalin. Kyseessä on maantiellä työtään tekevä virkamies, jota kohti ajetaan järjettömällä nopeudella, Paatero sanoo.

http://www.ts.fi/online/kotimaa/158678.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu