Niin, tähän on tultu. Koko ikäni olen yrittänyt löytää ystävää, kaveria, kumppania, mutta aina jäänyt nuolemaan näppejäni. Nyt huomaan, että enää en edes halua että joku tulisi kotiini, ulkoilukaveriksi tai menoseuraksi. En tosin haaveile enää mistään 'menemisistäkään', yleensähän niiden tähtäimenä oli tutustuminen johonkuhun Erityiseen - mutta enää ei kiinnosta - kaikki on nähty, tarpeettomaksi ja kelvottomaksi havaittu.
Nuorena ihmisellä on illuusioita onnellisesta elämästä ja ihmissuhteista. Elämänkoulussa karut realiteetit paljastuvat ja lopulta iskostuvat sitkeäänkin optimistiin.
Muistan näiltä palstoilta joskus lukeneeni seuraavan huomion: "Joskus kysyn itseltäni, haluaisinko että siinä vieressä olisi joku - ja vastaus on: En". Näinpä minullakin.
Kun ei ole saanut kokea toisen ihmisen ehdotonta rakkautta, vaikka itsestään on antanut 110%, enemmänkin, muista ihmisistä tulee lopulta pelkkiä rasitteita.
Miksi heidän seuransa olisi edes toivottavaa? Samaa p***** eri ulkokuorissa.
Nuorena ihmisellä on illuusioita onnellisesta elämästä ja ihmissuhteista. Elämänkoulussa karut realiteetit paljastuvat ja lopulta iskostuvat sitkeäänkin optimistiin.
Muistan näiltä palstoilta joskus lukeneeni seuraavan huomion: "Joskus kysyn itseltäni, haluaisinko että siinä vieressä olisi joku - ja vastaus on: En". Näinpä minullakin.
Kun ei ole saanut kokea toisen ihmisen ehdotonta rakkautta, vaikka itsestään on antanut 110%, enemmänkin, muista ihmisistä tulee lopulta pelkkiä rasitteita.
Miksi heidän seuransa olisi edes toivottavaa? Samaa p***** eri ulkokuorissa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
http://www.youtube.com/watch?v=l-d2D2z9Asg&feature=related
Minä rakastan sinua ihan ilman ehtoja, se ei vaan kelpaa sulle.
Itse asiassa tunne voi olal varsin vapauttava kun antaa lopulta piutpaut ns. sosiaaliselle elämälle - sitä tulee jos tullakseen, muuten voi viitata kintaalla jokaiselle jonka pölötykset eivät kiinnosta.
Tosin ensin voi tulla "vieroitusoireita" ja muutenkin täytyy olla hyvän itsetunnon omaava ja oman itsensä kanssa sinut. Vahva luonne pärjää. Heikompi voi sortua masennukseen. Asenne ratkaisee. Se miten elämää katsoo sieltä sivusta. Että kokeeko jääneensä kelkasta ja rypee itsesäälissä vai päättääkö olla itsensä herra/roouva ja tekee mitä tykkää. Myös muiden ihmisten kommentteja täytyy ruveta kuuntelemaan kriittisemmin eikä ottaa kaikkia "neuvoja" oletusarvoisina käyttäymisnormeina.
Mitä tulee elämäntapaan ja valintoihin, niin samalla kun toteaa itselleen että turha sitä on juosta "kaveria" etsimässä niin voi keskittyä siihen mitä oikeasti itse haluaa. Jos on aina tahtonut muuttaa Afrikkaan kehitysaputyöhön niin sitten menoksi. Koska mikään eikä kukaan ei enää aseta ulkopuolisia rajoja niin jäljellä on vain henkilökohtaisia haasteita ja järjestelykysymyksiä. Oli sitten kyse patikkaretkestä Euroopan halki, unelmien villan hakkimisiesta eläkepäiviksi Italiasta tai vain oman postimerkkikokoelman saattamisesta täydelliseksi, niin unelmiinsa voi käyttää niin paljon energiaa ja paukkuja kuin ikinä lähtee - ilman että tarvitsee välittää riippakivistä. Jos sinun täytyy opetella kieli selvitäksesi siellä italiassa niin opettele, jos maailmanympäripurjehdus vaatii kunnon kohennusta ja taloudellisia järjestelyjä niin rupea hommiin. Valitse asuinpaikkasi ja työsi sen mukaan missä haluat olla, älä sen mukaan missä sinun "täytyisi" olla. Riko rutiineja. Jos sinusta tuntuu hauskalta ajatukselta lähteä pilkkopimeään metsään katselemaan tähdenlentoja klo 03:00 niin tee se, äläkä ajattele kuinka "hullua" se mukamas on (muista kuitenkin taskulamppu ettet eksy - tyhmä ei saa olla).
Kunnon repäisy voi pistää lisäksi maailmankuvan niin uusiksi ja tuottaa niin yllättäviä sivuvaikutuksia että ihmettelet jälkeenpäin miksi et ruvennut tähän heti kun kykenit...
Rohkeutta, ja tartu tilaisuuksiin. Tilaisuuksia tulee yllättävän paljon vastaan kun lähtee liikkeelle ja pitää silmänsä auki.
Loistava kirjoitus.
Kaikkein kuluttavinta on katkeruus. Mitä hyötyä on olla katkera muille ihmisille, kun itse on ainoa joka siitä kärsii. Katkeruus on itseen kohdistuvaa rangaistusta - eli ei mitään järkeä. Jos kostoa haluaa niin paras kosto niille muille ihmisille on se, että tekee elämästään mahdollisimman onnellisen.
Mä olen myös luopunut koko ajatuksesta löytää kumppani tai/ja ystävä. Jokin aika sitten jopa haaveilin miehestä ja läheisyydestä, mutta huomasin,että noiden haaveilujen jälkeen tuli tuskallinen ahdistus ja masennnus, joka johtui turhautumisesta. Miksi haaveilla sellaisesta, jota ei voi saavuttaa? Parempi yrittää keskittyä muihin asioihin ja harrastuksiin ja elää niin kuin miehiä ei olisi koko maapallolla.
Ikävä kyllä ajattelutapani taitaa jo näkyä olemuksestani.Pakollinen kanssakäyminen/asioiminen mies-puoleisen henkilön kanssa on täysin neutraalia,jäykkää ja ehkä jopa halveksivan oloista. Tiedänhän, että olen naisena täysin arvoton,joten samaa kohtelua saa sitten vastakkainen sukupuoli.
Ei silti kannata vihata sillä sekin kuluttaa voimia ajan mittaan.
Aivan sama tilanne.