Voi jestas, voi vaan sanoa kun tuota noitten blogia lukee. Itsekin äiti ollessani en voi muuta kun ihmetellä miten joku voi huidella noin paljon ympäriinsä vaikka on alle vuoden ikänen vauva. Millon toi akka on bileristeilyllä ja millon se pyörii niiden "tanssijoidensa" kanssa pitkin suomea. Missä lapsi? No mummin luona. Kaipa tuo Victoria isonpana mieltääkin mummilan enemmän kodikseen, kun äitinsä pyörii kaiken maailman avajaisissa, tissileikkauksissa ja salongeissa. Ei siinä itsensä hemmottelussa mitään pahaa ole, mutta onhan se sääli, kun kaikki on feikkiä. Ripset, tissit, kynnet, huulet.. No vähän aiheen vierestä. Mietin vaan millanen nainen voi olla hyvällä omalla tunnolla noin paljon poissa pienen vauvansa luota jatkuvalla syötöllä. Itse en vois ajatellakaan että pieni poikani joutuis jatkuvasti olee erossa minusta tai isästään.
Martina (epä)aitolehti
61
3352
Vastaukset
- aika muuttuu
Eka lapsen kohdalla kaikki ei ymmärrä lapsen kasvun ja kehityksen kannalta tärkeitä juttuja. Mut kyllä se jossakin vaiheessa kirkastuu..toisen kanssa tai iltatähden aikoihin..vai onko tää joku uus trendi olla olematta kotona periaatteella "mulla on yhä oma elämä vaikka mullon lapsi"
- 1.palkinto
Miten sinä olet pärjännyt kauneuskilpailuissa ? Olet kade.
- Netta-21-vee
joku olisi kade Martinalle ? Eihän Martinakaan ole pärjännyt missään ns. "kauneuskilpailuissa" joihin on osallistunut. Nämä Martinan "kauneuskilpailut" ovat olleet tyyliin "Miss Pakoputki" etc... Joten hahahhha niille sun kauneuskilpailuillesi... Minä sensijaan olisin oikeissa kauneuskilpailuissa ihan varmasti pärjännyt ja pärjäisin vieläkin (ikää on vasta 21-vee)
Yleensä toi ns. "kadekortti" otetaan esiin silloin kun halutaan päteä ja ns. "sanoa jotain" mut oikeesti ei keksitä mitää JÄRKEVÄÄ SANOTTAVAA
En ole tämän ketjun aloittaja. Puhumattakaan että olisin kade Martinalle ! - Martinan ystävätär
Netta-21-vee kirjoitti:
joku olisi kade Martinalle ? Eihän Martinakaan ole pärjännyt missään ns. "kauneuskilpailuissa" joihin on osallistunut. Nämä Martinan "kauneuskilpailut" ovat olleet tyyliin "Miss Pakoputki" etc... Joten hahahhha niille sun kauneuskilpailuillesi... Minä sensijaan olisin oikeissa kauneuskilpailuissa ihan varmasti pärjännyt ja pärjäisin vieläkin (ikää on vasta 21-vee)
Yleensä toi ns. "kadekortti" otetaan esiin silloin kun halutaan päteä ja ns. "sanoa jotain" mut oikeesti ei keksitä mitää JÄRKEVÄÄ SANOTTAVAA
En ole tämän ketjun aloittaja. Puhumattakaan että olisin kade Martinalle !kansainvälisessä Miss Hawaiian-Tropic-kilpailussa.
*lisäksi kalenterityttö 2001
mitkä on Netan saavutukset ? - Pimatsupirjo
Martinan ystävätär kirjoitti:
kansainvälisessä Miss Hawaiian-Tropic-kilpailussa.
*lisäksi kalenterityttö 2001
mitkä on Netan saavutukset ?Ja lisäksi on ollut mm. Erememenko jr. panopuuna.
Saavutuksia joita jokainen todellinen nainen tavoittelee ja kadehtii. Saamarin kersa tullut vaan sotkemaan näitä kuvioita. - Netta...
Martinan ystävätär kirjoitti:
kansainvälisessä Miss Hawaiian-Tropic-kilpailussa.
*lisäksi kalenterityttö 2001
mitkä on Netan saavutukset ?saavutukseni tuntuu sua vaivaavan niin sanottakoon yksi niistä tässä: OPISKELEN LÄÄKIKSESSÄ ! Ts. siinä pointtia mm. sille että miksi juuri minun ei tarvi olla kade mm. Eremenko Jr:n panop..lle !
Sinä selvästikään et ole saanut mitään järkevää aikaseks turhanpäisessä sisältököyhässä elämässäsi koska niin ihailet noita Martinan ns. saavutuksia ! Hahhahhah.
Fantasioi vain jatkossakin olevasi Martinan ystävätär. Saavutus sekin kai sinunlaisellesi. Eikä muuten kande käyttää enää loppuun kaluttua kadekorttii; sen aika tuli ja meni aikoja sitten. - *Kaunotar*
Martinan ystävätär kirjoitti:
kansainvälisessä Miss Hawaiian-Tropic-kilpailussa.
*lisäksi kalenterityttö 2001
mitkä on Netan saavutukset ?ns. ystävättären (??) suurin saavutus on ilmeisesti kommentti tähän ketjuun. Ja vain luuseri voi luokitella saavutuksiksi noi em. ns. kauneusskabat (?)! Itse arvostan itseäni naisena niinpaljon että olen jättänyt menemättä kaikenmaailman kaunareihin upeasta ulkonäöstäni huolimatta. Minun valintani on panostaa kunnon ammatin hankkimiseen ja opiskeluun ! Toki meillä jokaisellä on omat prioriteettimme joten fantasioi ihan vapaasti jatkossakin Martina nimisestä makuualustasta :(
- yliopistolainen,hki.
Netta... kirjoitti:
saavutukseni tuntuu sua vaivaavan niin sanottakoon yksi niistä tässä: OPISKELEN LÄÄKIKSESSÄ ! Ts. siinä pointtia mm. sille että miksi juuri minun ei tarvi olla kade mm. Eremenko Jr:n panop..lle !
Sinä selvästikään et ole saanut mitään järkevää aikaseks turhanpäisessä sisältököyhässä elämässäsi koska niin ihailet noita Martinan ns. saavutuksia ! Hahhahhah.
Fantasioi vain jatkossakin olevasi Martinan ystävätär. Saavutus sekin kai sinunlaisellesi. Eikä muuten kande käyttää enää loppuun kaluttua kadekorttii; sen aika tuli ja meni aikoja sitten.Kun saat itsesi kasaan,niin hanki kunnon työ ja ala nauttimaan omasta elämästä.
- Oikeesti yliopistoss
yliopistolainen,hki. kirjoitti:
Kun saat itsesi kasaan,niin hanki kunnon työ ja ala nauttimaan omasta elämästä.
Meillä fiksuilla on jo kunnon työ ja/tai opikelupaikka. Mut sä voit VETÄÄ ALAHUULESI NISKASI YLI JA NIELASTA SEN JÄLKEEN ! Hahaaaaaahhh !!! Tuskin edes tiedät mikä on yliopisto tai tiedät missä Helsinki on !
- vapaamatkustajako?
Oikeesti yliopistoss kirjoitti:
Meillä fiksuilla on jo kunnon työ ja/tai opikelupaikka. Mut sä voit VETÄÄ ALAHUULESI NISKASI YLI JA NIELASTA SEN JÄLKEEN ! Hahaaaaaahhh !!! Tuskin edes tiedät mikä on yliopisto tai tiedät missä Helsinki on !
oltu jo yli 3 vuotta. Tuleeks sul siel amikses oikeet fiilarit ?
- FromManse
vapaamatkustajako? kirjoitti:
oltu jo yli 3 vuotta. Tuleeks sul siel amikses oikeet fiilarit ?
voisit painua samantien vaikka kuuhun . Saat muuten vastaukseksi tosi hyviä kommentteja. Omasi ovat sensijaan naurettavia kuten olet varmaan henkilönäkin. Säälin naapuriasi. Läheisiä ihmisiähän sulla ei ole lainkaan
- sullahan ei
vapaamatkustajako? kirjoitti:
oltu jo yli 3 vuotta. Tuleeks sul siel amikses oikeet fiilarit ?
ole ystäviä ja siksi sä tänne katkeruuttasi purkaat ! Tää siis vapaamatkustajalle joka on ihan altavastaaja.
... Ja noi muutama kommentti on loistavaa ilkeilyä. ILOVEIT - Martina<3
Netta... kirjoitti:
saavutukseni tuntuu sua vaivaavan niin sanottakoon yksi niistä tässä: OPISKELEN LÄÄKIKSESSÄ ! Ts. siinä pointtia mm. sille että miksi juuri minun ei tarvi olla kade mm. Eremenko Jr:n panop..lle !
Sinä selvästikään et ole saanut mitään järkevää aikaseks turhanpäisessä sisältököyhässä elämässäsi koska niin ihailet noita Martinan ns. saavutuksia ! Hahhahhah.
Fantasioi vain jatkossakin olevasi Martinan ystävätär. Saavutus sekin kai sinunlaisellesi. Eikä muuten kande käyttää enää loppuun kaluttua kadekorttii; sen aika tuli ja meni aikoja sitten.On taas varaa sanoo ku oikei LÄÄKIKSESSÄ OPISKELET! Saavutus sekin..sinunlaisillesi ;) Oot kyl vissii suomen ylpeys ja kaikki kauneuskisat voittanu ku tänne on varaa tulla sanoo Martinasta mitään ;) No eihän siinä tarvita ku pien valkone valhe ja vähä jtn viisaita sanoja sinne välii ni joha on suomen viisain ihminen siinä juuri ;) Voin vaan arvata miten kihiset kiukusta "SIIS DAA MITEN JOKU KEHTAA SANOO MULLE JTN TOLLASTA! SIIS MÄHÄ OON PARAS JA PÄIHITÄN MARTINAN MENNEN TULLEN!" Huoh sanon vaan ;) Toivon että elät elämäsi ylpeänä Martinan päihittämisestä ;);) Totta puhuen et ole päihittänyt ketään.. ainakaan viisaudellasi ;)
- Nykäseitse
Jokainen tsänssi on...
- Riksu forever!
Kertooko se muuten siellä blogissa mistä se sai rahaa yläasteella???
- matrinan kaveri 4eva
mitä oikein vihjailet, jos on jotain sanottavaa niin sano suoraan ja paras olisi että kertoisit totuuden etkä mitään omaa rupista fantasiaasi.
- MIKA V.
matrinan kaveri 4eva kirjoitti:
mitä oikein vihjailet, jos on jotain sanottavaa niin sano suoraan ja paras olisi että kertoisit totuuden etkä mitään omaa rupista fantasiaasi.
toi se inisevä säälittävä-raukka-luuseri joka on ottanut elämäntehtäväkseen Martinan ja Eskon puolesta meuhkaamisen joka ottaa nenuunsa jopa se kun sen nimimerkin takaa itkemiseen tulee kommentteja jotka ovat 1000 x pisteliäämpiä - ja oikeesti tosi hyviä - kun sen oma säälittävä piipitys ! Tietty kuvaan kuuluu se että nimimerkki vaihtuu joka kommmentilla !
http://www.seiska.fi/viihdeuutiset/_a114655/#top
mii-mii !; olethan ottanut lääkkeesi lääkärin ohjeen mukaan ? - martinan kaveri 4eva
MIKA V. kirjoitti:
toi se inisevä säälittävä-raukka-luuseri joka on ottanut elämäntehtäväkseen Martinan ja Eskon puolesta meuhkaamisen joka ottaa nenuunsa jopa se kun sen nimimerkin takaa itkemiseen tulee kommentteja jotka ovat 1000 x pisteliäämpiä - ja oikeesti tosi hyviä - kun sen oma säälittävä piipitys ! Tietty kuvaan kuuluu se että nimimerkki vaihtuu joka kommmentilla !
http://www.seiska.fi/viihdeuutiset/_a114655/#top
mii-mii !; olethan ottanut lääkkeesi lääkärin ohjeen mukaan ?en käytä lääkkeitä enkä tarvitse niitä. lopettakaa silti turha valehtelu ja tuollaisten epämääräisten perättömien vihjauksien viljely. se ei ole kenenkään kannalta järkevää. mitä ihmettä hyödytte että morkkaatte viattomia ihmisiä nimimerkin takaa?
- Oikeesti realisti
martinan kaveri 4eva kirjoitti:
en käytä lääkkeitä enkä tarvitse niitä. lopettakaa silti turha valehtelu ja tuollaisten epämääräisten perättömien vihjauksien viljely. se ei ole kenenkään kannalta järkevää. mitä ihmettä hyödytte että morkkaatte viattomia ihmisiä nimimerkin takaa?
sä luulet hyötyväsi kun MORALISOIT täällä nimimerkin takaa muita nimimerkillä kommentoivia ?? Hassua ! Kuvitteletko saavasi Martilta ja Eskolta sitä huomiota jota et läheisiltäsi saa ! Eiväthän he itsekään tänne itseään puolustele joten turhaan myös sä olet sen elämäntehtäväksesi ottanut ! Ihan oikeesti mä säälin sua reppanaa !
- Nainen 28 v.
Oikeesti realisti kirjoitti:
sä luulet hyötyväsi kun MORALISOIT täällä nimimerkin takaa muita nimimerkillä kommentoivia ?? Hassua ! Kuvitteletko saavasi Martilta ja Eskolta sitä huomiota jota et läheisiltäsi saa ! Eiväthän he itsekään tänne itseään puolustele joten turhaan myös sä olet sen elämäntehtäväksesi ottanut ! Ihan oikeesti mä säälin sua reppanaa !
max. pari x kuukaudessa Suomi24:lta, MTV viihdeuutisista ja Seiskan kommenttipalstoilta ketjuja ja niihin ladattuja kommentteja. Ketjuista pistää silmään eräs työkseen nimimerkkiä vaihtava erittäin aktiivisesti ja aggressiivisestikin Martinan ja Eskon puolesta kommentoiva CAPS LOCKilla HUUTAVA tyyppi. Tyyppi suorastaan ahdistuu jostain todella terävistä ja pisteliäistä vastineista nimimerkilleen koska lataa sitten omia vastineitaan jotka lähinnä naurattaa ja herättää hilpeyttä muissa lukijoissa.
Ihan asiallisesti otan kantaa tässä tämän ko. tyypin "hassuun tapaan" että jokin on vikana silloin kun elämä on niin köyhää että sitä sisältöä etsitään sitten vaikka jonkin turhan julkun toilauksia puolustelemalla. Säälin ko tyyppiä ihan oikeesti.
Sitä paitsi Martina on sen verran kova sissi että osaa varmaan ihan ite puolustaa tekemisiään ja sanomisiaan että tuskin hän kaipaa puolestapuhujaa ja ns. "kovana jätkänä" hän varmaan ahdistuu siitä kun joku toinen astuu hänen tontilleen. Minusta ainakin tuntuisi siltä ! - Noora N. 1988
Nainen 28 v. kirjoitti:
max. pari x kuukaudessa Suomi24:lta, MTV viihdeuutisista ja Seiskan kommenttipalstoilta ketjuja ja niihin ladattuja kommentteja. Ketjuista pistää silmään eräs työkseen nimimerkkiä vaihtava erittäin aktiivisesti ja aggressiivisestikin Martinan ja Eskon puolesta kommentoiva CAPS LOCKilla HUUTAVA tyyppi. Tyyppi suorastaan ahdistuu jostain todella terävistä ja pisteliäistä vastineista nimimerkilleen koska lataa sitten omia vastineitaan jotka lähinnä naurattaa ja herättää hilpeyttä muissa lukijoissa.
Ihan asiallisesti otan kantaa tässä tämän ko. tyypin "hassuun tapaan" että jokin on vikana silloin kun elämä on niin köyhää että sitä sisältöä etsitään sitten vaikka jonkin turhan julkun toilauksia puolustelemalla. Säälin ko tyyppiä ihan oikeesti.
Sitä paitsi Martina on sen verran kova sissi että osaa varmaan ihan ite puolustaa tekemisiään ja sanomisiaan että tuskin hän kaipaa puolestapuhujaa ja ns. "kovana jätkänä" hän varmaan ahdistuu siitä kun joku toinen astuu hänen tontilleen. Minusta ainakin tuntuisi siltä !peruskoulussa ja lukiossa meidän koulun ja kotikaupungin se kaunein tyttö jota muutama samassa kaupungissa asuva kovistyttö kadehti ja yritti kiusata. Kiusaaminen loppui aina samantien kun sitä joku yritti viritellä koska minä osaan pitää puoleni ja minulla oli ja on paljon ystäviä ! Kiusaamisyritystä enemmän minua ärsytti suunnattomasti se kun 1-2 tyttöä yritti luikerrella minun ja bestiksieni porukkaan astumalla minun reviirilleni ja se yritti tapahtua nimenomaan niin että nämä ystäväkseni haluavat hyökkäsivät niiden kiusaamaan pyrkivien 2-3 kovistytön kimppuun pääasiassa herjaten ja haukkuen heitä.
Ts. kyseessä on ilmeisesti epätoivoinen Martinan fanittaminen ja ko. nimerkkiä vaihtava keskustelupalstoilla meuhkaava nainen haluaa saada Martinalta ja Eskolta sitä huomiota mitä hän ei muilta saa. Aivan kuten noi em. 1-2 tyttöä yrittivät saada minulta sitä huomiota mitä eivät ilmeisesti kotona saaneet ?? Surullista mutta totta ja näin se menee ! - =:D
Nainen 28 v. kirjoitti:
max. pari x kuukaudessa Suomi24:lta, MTV viihdeuutisista ja Seiskan kommenttipalstoilta ketjuja ja niihin ladattuja kommentteja. Ketjuista pistää silmään eräs työkseen nimimerkkiä vaihtava erittäin aktiivisesti ja aggressiivisestikin Martinan ja Eskon puolesta kommentoiva CAPS LOCKilla HUUTAVA tyyppi. Tyyppi suorastaan ahdistuu jostain todella terävistä ja pisteliäistä vastineista nimimerkilleen koska lataa sitten omia vastineitaan jotka lähinnä naurattaa ja herättää hilpeyttä muissa lukijoissa.
Ihan asiallisesti otan kantaa tässä tämän ko. tyypin "hassuun tapaan" että jokin on vikana silloin kun elämä on niin köyhää että sitä sisältöä etsitään sitten vaikka jonkin turhan julkun toilauksia puolustelemalla. Säälin ko tyyppiä ihan oikeesti.
Sitä paitsi Martina on sen verran kova sissi että osaa varmaan ihan ite puolustaa tekemisiään ja sanomisiaan että tuskin hän kaipaa puolestapuhujaa ja ns. "kovana jätkänä" hän varmaan ahdistuu siitä kun joku toinen astuu hänen tontilleen. Minusta ainakin tuntuisi siltä !tosiaankin. On muka mm. Martinan naapuri. Harhoissaan siis! Ajatella että jollakin on noin tärkeää puolustella päätyökseen Martinaa ja eskoo. Ihan varmasti osaavat puolustautua itsekin jos katsovat asiakseen.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8649910#comment-41196000
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8752419#comment-41922218
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8649910#comment-41289720
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8649910#comment-41264747
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8885463#comment-42830606 - SSSSSSSSSSSSSSSSSSSS
=:D kirjoitti:
tosiaankin. On muka mm. Martinan naapuri. Harhoissaan siis! Ajatella että jollakin on noin tärkeää puolustella päätyökseen Martinaa ja eskoo. Ihan varmasti osaavat puolustautua itsekin jos katsovat asiakseen.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8649910#comment-41196000
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8752419#comment-41922218
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8649910#comment-41289720
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8649910#comment-41264747
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8885463#comment-42830606ja nenna ovat yksi ja sama hlö mut vaan nimimerkki on vaihtunut. nenna-nimimerkkillä tarkoittamasi ammattikommentaattori puolusteli aikoinaan mm. vesa Keskistä erittäin aktiivisesti . nykyisin nimimerkki vaihtuu joka kerta kun tulee asiaa mm. keskisestä eri nettikeskusteluihin. loppuu ne nimerkitkin lopulta mielikuvituksen puutteeseen kun työkseen niitä vaihteleepi.
alla linkki josta sain tosi hyvät naurut :)
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8752419#comment-41922218 - Martsu K.
Noora N. 1988 kirjoitti:
peruskoulussa ja lukiossa meidän koulun ja kotikaupungin se kaunein tyttö jota muutama samassa kaupungissa asuva kovistyttö kadehti ja yritti kiusata. Kiusaaminen loppui aina samantien kun sitä joku yritti viritellä koska minä osaan pitää puoleni ja minulla oli ja on paljon ystäviä ! Kiusaamisyritystä enemmän minua ärsytti suunnattomasti se kun 1-2 tyttöä yritti luikerrella minun ja bestiksieni porukkaan astumalla minun reviirilleni ja se yritti tapahtua nimenomaan niin että nämä ystäväkseni haluavat hyökkäsivät niiden kiusaamaan pyrkivien 2-3 kovistytön kimppuun pääasiassa herjaten ja haukkuen heitä.
Ts. kyseessä on ilmeisesti epätoivoinen Martinan fanittaminen ja ko. nimerkkiä vaihtava keskustelupalstoilla meuhkaava nainen haluaa saada Martinalta ja Eskolta sitä huomiota mitä hän ei muilta saa. Aivan kuten noi em. 1-2 tyttöä yrittivät saada minulta sitä huomiota mitä eivät ilmeisesti kotona saaneet ?? Surullista mutta totta ja näin se menee !Martinaa ketuttaa ihan takuulla kun toi sairas akka kommentoi sen puolesta ihan kaikkee !
- KL
matrinan kaveri 4eva kirjoitti:
mitä oikein vihjailet, jos on jotain sanottavaa niin sano suoraan ja paras olisi että kertoisit totuuden etkä mitään omaa rupista fantasiaasi.
Vai oikein matrinan kaveri 4eva ??. Sulla ei tule ikinä oleen mahkui päästä Martinan hoviin. Ei sinne nyt sentään hulluja huolita ! Joko nimimerkkivaihtoehtojen keksiminen huolettaa ?
- Bling-Bling-Bling-Bl
SSSSSSSSSSSSSSSSSSSS kirjoitti:
ja nenna ovat yksi ja sama hlö mut vaan nimimerkki on vaihtunut. nenna-nimimerkkillä tarkoittamasi ammattikommentaattori puolusteli aikoinaan mm. vesa Keskistä erittäin aktiivisesti . nykyisin nimimerkki vaihtuu joka kerta kun tulee asiaa mm. keskisestä eri nettikeskusteluihin. loppuu ne nimerkitkin lopulta mielikuvituksen puutteeseen kun työkseen niitä vaihteleepi.
alla linkki josta sain tosi hyvät naurut :)
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8752419#comment-41922218nimerkki ihan vaan nenna tainnut olla vaan joku nennu-84 tai jotain sinnepäin. Joku oli siitä taas laittanut kommenttii Seiskaan. Ihan varmaan se on oikeesti vanha rupinen raukkis jolla ei ole mitään muuta kuin haaveita Martinasta ja Eskosta
Jatkaakohan Martina ja Esko blogiaan Kolumbiasta päin??? Olen ihan koukussa siihen:D
http://www.seiska.fi/viihdeuutiset/_a124973/martina toimeliaana huuliin taytetta ja uggkengat victorialle/#top - hah-hah-hah-haaaaaaa
martinan kaveri 4eva kirjoitti:
en käytä lääkkeitä enkä tarvitse niitä. lopettakaa silti turha valehtelu ja tuollaisten epämääräisten perättömien vihjauksien viljely. se ei ole kenenkään kannalta järkevää. mitä ihmettä hyödytte että morkkaatte viattomia ihmisiä nimimerkin takaa?
Mitäs sä lulet hyötyväsi omista tekopyhistä kommenteistasi häh? Kuvitteletko saavasi Eerikäisiltä sädekehän tyhjyyttään kolisevan pääsi päälle vai? Turha valehtelu?? martinan kaveri 4eva siis ei ole lainkaan valehtelemista hah-hah-haaaaahhhhh
- fy satan
martinan kaveri 4eva kirjoitti:
en käytä lääkkeitä enkä tarvitse niitä. lopettakaa silti turha valehtelu ja tuollaisten epämääräisten perättömien vihjauksien viljely. se ei ole kenenkään kannalta järkevää. mitä ihmettä hyödytte että morkkaatte viattomia ihmisiä nimimerkin takaa?
sä mielisairaalaan kuuluva hullu siinä räksytät. mene koppiin ja lopeta toi räksytys koska olet jo saanut köniisi menne tullen ja olet ihan pelle. ja vain hullu kerjää lisää iskuja köniinsä. ja GET A LIFE suosittelisin.
- ...fy sat...
fy satan kirjoitti:
sä mielisairaalaan kuuluva hullu siinä räksytät. mene koppiin ja lopeta toi räksytys koska olet jo saanut köniisi menne tullen ja olet ihan pelle. ja vain hullu kerjää lisää iskuja köniinsä. ja GET A LIFE suosittelisin.
GET A LIFE terkut tuossa ylempänä on tarkoitettu siis nimimerkille martinan kaveri 4ever. ko luuseri on hullu jota eerikäiset eivät ikinä huolisi seurapiireihinsä. miettikää mitä teki john lennonin eräs fani; päästi kaverista ilmat pihalle. ihan pelottaa martsun ja eskon puolesta et niilläkin on noin hullu fani joka huutaa caps lockilla eri keskusteluisssa. jos olisin julkkis niin ilmoittaisin asiasta ehdottomasti poliisille!
- huhhuh...
Eerikäisen perhe aika surullinen tapaus. On suotavaakin, että äidillä ja isällä on muutakin elämää kuin lapsi, mutta tuossa perheessä tilanne on aivan nurinkurinen. Olisivat tyytyväisiä, että ovat lapsen saaneet, kaikki eivät saa yrityksistä huolimatta. On myös perheitä, joissa vanhemmat sairastelevat paljon ja lapsi joutuu siksi olemaan paljon pois kotoa... Mutta, että vapaaehtoisesti pistää JATKUVASTI itsensä lapsen edelle on aika outoa. Mutta sairaushan se on narsismikin, eli pitänee verrata tilannetta tuohon kohtaan, jossa sanoin, että jotkut vanhemmat sairastelevat paljon...
- Dazzling Glamour
Niin mitä näistä 'tähtijulkkiksista' nyt voisi enää sanoa. Kuka kertoisi Salarakkaalle ja Tribaali-Eskolle, ettei ne merkkituotteet, kauneusleikkaukset ja tribaalitatuoinnit ole se pääasia ja elämän sisältö, vaan ihmisen pitäisi olla myös sisäisesti jotain muutakin, kuin glamouria ja teennäisyyttä. Sitten nämä jätteet kuvittelevat, että ihmisiä oikeasti kiinnostaa heidän elämä ja valkaistu hymy, kunpa siellä ihmisen sielussakin olisi jotain muutakin, kuin kusta ja paskaa.
- koska kommentoit
Just toi kiinnostus tuo niille rahaa.
- Vanhempi rouva
Uskotteko kaiken mitä jossakin 7 lehdessä lukee :)
Mä tykkäsin siitä "vauvakuumetta" ohjelmasta minkä Martina ja Esko tekivät. En yleensä koskaan katso mitään realitysarjoja, mut siihen jäin koukkuun :)
On kait se makuasia, mut mä tykkään heidän persoonallisuudestaan, reippaita ja virkistäviä olentoja.
Olen satavarma että he huolehtivat lapsensa hyvinvoinnista monia monia perheitä paremmin.
- en olis en
Joku unohti pillerit tai toinen kumin. Jos lapsi olisi haluttu olis tuo NAINEN rauhottanut elämän, mutta saatanallinen ralli jatkuu vaan. Nyt kun sille HUOSTAANOTOLLE olis peruste, niin nää saakelin sossun TANTAT ei tee mitään. Kyllä ne sitten puuttuu, jos se äiti käy kerran baarissa ja kiroilee kovaan rapussa. Huostaanoton jälkeen pitäs FEIKKI ottaa psyykkiseen arviointiin, missä sitten selvitettäs miten pahasti asiat on ja tarvittaessa nips-naps ja uusia vahinkoja ei tule.
Jos Feikkiä verrataan Tussuun, niin tämä iso nainen on myös "ammatti" sekoilia, mut hän on silti pitänyt haaransa kurissa ja lapset kans. Näin ollen Tussu on FIKSUMPI, kun tämä FEIKKI. - ElliPP
Martina varmasti huonoimpia äitejä ole. Meissä kaikissa varmasti hyviä ja huonoja puolia. Monet yrittäjät joutuvat olemaan myös äitiylomalla töissä, ne on niitä yrittäjyyden "HYVIÄ" puolia. Ja kun muutamia tämän päivän äitiyteen hurahtaneita ihmisiä seurailee, niin sääliksi käy. Onhan sitä muutakin vanhemmilla kuin lapset, vaikka ne tärkeitä onkin. Niin se vaan on.
- huhhuh...
kaikessa. Ei taarvitse olla äitiyteen hurahtanut, mutta yrittäjänäkin voi miettiä, tarvitseeko koko ajan botxia huuliin jne... Lapsi on kuitenkin ihminen. Ja yrittäjyys on vain työtä.
- opiskelija_538970
huhhuh... kirjoitti:
kaikessa. Ei taarvitse olla äitiyteen hurahtanut, mutta yrittäjänäkin voi miettiä, tarvitseeko koko ajan botxia huuliin jne... Lapsi on kuitenkin ihminen. Ja yrittäjyys on vain työtä.
Niin, mikähän on tuon pariskunnan ammatti. Jos nyt saa seiskalta sen verran armopaloja että vuokralla pärjää mutta entä "isona". Ketä jaksaa kiinnostaa parin vuoden päästä noiden hommat. Ei taida paljoa jälkikasvulle olla jaettavaa..
- Seiskanreiska
Martina Feikkitissi. Luonnollinen, viisas nainen. Ovat kyllä Hunkki-Eskon kanssa oikein hyvä pariskunta. Tuleekohan prinsessastakin silikoonilla pumpattu tanssija ?
- hepulis
Muistelkaa vain Martinan visiittiä BB talossa! Hyvää oli se, että se ei kestänyt pitempään. Että oli ihminen täynnä itseään.
- Eeva...
Vaikka olen kuinka yrittänyt pitää Martinasta, niin ei se onnistu.. Lapsi on yksi heittopussi, viikot juostaan treeneissä, toimistolla ja kauneushoitoloissa. Viikonloput tanssitaan pitkin suomea, ja joka toinen viikonloppu on ansaittu vapaailta, jota ei ole ollut pitkään aikaan. Ei mene mun kaaliin tämä!
Tytön koti on pikemminkin mummolassa. Ja lisää lapsia haaveissa? Miksei Martina pitänyt äitiyslomaa, kyllä sen jokainen lapsi ansaitsisi. Yrittäjäkin voi sen pitää.
Entä onko mietitty loppuun saakka, että tehdään viattomasta lapsesta julkisuuden henkilö? Ei se ole hänen valinta. Epäilen vahvasti että raukkaa tullaan kiusaamaan kun menee kouluun,muut koulutoverit ovat huomanneet hänet mediassa ja kavereiden vanhemmat puhuu mahdollisesti pahaa martinasta ja eskosta.. Voi tulla vaikea koulutie, mutta toivottavasti ei. :( Tajuaisivat jo ottaa vauvan pois julkisuudesta, ja keskittyä lapseen, jotta hän myös aikuisena kiittäisi.- j.muukkonen
onks tää ämmä yhtä daijju,kun se saatanan tuksu. painukaa somaliaan
- mieisse
Mahdoinko nähdä unta, että jossain olisi lukenut Eerikäisten adoptiohaluista..?
He ovat kyllä viimeinen perhe tässä maassa, jolle adoptio-oikeus myönnettäisiin. Että tulee mieleenkin:)- huhhuh...
mitä haaveilevat, ei mitään mahiksia saada adoptiolasta mistään. Adoptiolapsen hakemisessa asiat syynätään vielä paljon tarkemmin kuin joissain sosiaalihuoltotapauksissa. Se aie loppuu jo ennen kuin tarvitsee tavata ketään katsomalla luottotietoja:DDD
- SURULLISTA

Nämä kaksi kouluttamatonta ääliötä juoksee kekkereillä taukoamatta, lopun ajan äippä juoksee botoxia ym ottamassa ja vauva on jossain, oisko mummeilla.
Ihan järkyttävää.
Tekee niin uskomattoman pahaa kun se vauva on vielä niin julmetun suloinen ihana nauravainen, itselläni yksi lapsi, joka tärkeistä tärkein. Jos mulla olisi toinen lapsi ja vielä tuollainen upea joka tavalla mikä noilla paskiaisilla on, jotka ei tippaakaan osaa arvostaa lastaan, niin en voisi olla lapsesta varmaan hetkeäkään erossa. - Shaisseaaaaa
SURULLISTA kirjoitti:
Nämä kaksi kouluttamatonta ääliötä juoksee kekkereillä taukoamatta, lopun ajan äippä juoksee botoxia ym ottamassa ja vauva on jossain, oisko mummeilla.
Ihan järkyttävää.
Tekee niin uskomattoman pahaa kun se vauva on vielä niin julmetun suloinen ihana nauravainen, itselläni yksi lapsi, joka tärkeistä tärkein. Jos mulla olisi toinen lapsi ja vielä tuollainen upea joka tavalla mikä noilla paskiaisilla on, jotka ei tippaakaan osaa arvostaa lastaan, niin en voisi olla lapsesta varmaan hetkeäkään erossa.Vaan oikeasti monet nuoret äidit pitävät esikuvinaan tällasia äitejä. On ihan tätäpäivää, että lapsi pitää mummoaan enemmän äitinään, kuin biologista äitiään.
Miljoona kertaa olen kuullut, kun isoäiti sanoo, ettei hän tahdo jaksaa 2-vuotiaan ikiliikkujan kanssa, kun äiti kantaa hoitoon ja lähtee viikonlopun reissuilleen. Isä on luonnollisesti hävinnyt jo kuvioista ja ainoa plussa tälle pariskunnalle, että lapsella on äiti ja isä. - 1+8
Shaisseaaaaa kirjoitti:
Vaan oikeasti monet nuoret äidit pitävät esikuvinaan tällasia äitejä. On ihan tätäpäivää, että lapsi pitää mummoaan enemmän äitinään, kuin biologista äitiään.
Miljoona kertaa olen kuullut, kun isoäiti sanoo, ettei hän tahdo jaksaa 2-vuotiaan ikiliikkujan kanssa, kun äiti kantaa hoitoon ja lähtee viikonlopun reissuilleen. Isä on luonnollisesti hävinnyt jo kuvioista ja ainoa plussa tälle pariskunnalle, että lapsella on äiti ja isä.Aitolehti-Eerikäiselle löytyy lisää mummoja, jos aikovat hankkia lisää lapsia? Yhdessäkin tenavassa on mummoille tarpeeksi hoitamista?
Itse olen mummo, enkä jaksaisi hoitaa lapsenlastani kuin kerran kuussa. Tai jaksaisin, jos mulla ei olisi omaa elämää ollenkaan. Mutta koen, että äitinä ollessani lasteni hoito oli tehtäväni ja nyt vain olen taka-alalla pysyvä "tukihenkilö".
Ja papasta ei Martinan lapsella ole tietoakaan. Edes Martina itse ei tunne häntä. Kannattas miettiä, minkä verran hoidettavia järjestetään ns. yh-mummoille. - sydämeen sattuu
1+8 kirjoitti:
Aitolehti-Eerikäiselle löytyy lisää mummoja, jos aikovat hankkia lisää lapsia? Yhdessäkin tenavassa on mummoille tarpeeksi hoitamista?
Itse olen mummo, enkä jaksaisi hoitaa lapsenlastani kuin kerran kuussa. Tai jaksaisin, jos mulla ei olisi omaa elämää ollenkaan. Mutta koen, että äitinä ollessani lasteni hoito oli tehtäväni ja nyt vain olen taka-alalla pysyvä "tukihenkilö".
Ja papasta ei Martinan lapsella ole tietoakaan. Edes Martina itse ei tunne häntä. Kannattas miettiä, minkä verran hoidettavia järjestetään ns. yh-mummoille.Minulla on yksi neljä-vuotias lapsi. Olen uraäiti (en Martinan tyylinen "uraäiti" joka on juuri ja juuri läpäissyt peruskoulun eikä koskaan mitään muuta ja ulosotossa pullistelevat velat ja elämän säälittävä keskipiste on juorulehti nimeltä Seiska) mutta silti aina ja joka tapauksessa lapseni tulee ensin. Teen normaalia 8-16 päivää nyt viikottain ma-pe ja viikonloput olemme aina perheen kesken, lapsen KANSSA. Max kerran kuukaudessa lapsi käy mummulla yhden yön, koska mummu asuu niin kaukana, ettei muuten näe tätä. Miten joku voi tuollaista pientä nyyttiä viedä päivittäin tai vähintään viikottain yö-hoitoon, ja kenelle, mummulleko??? Itse omasta mielestäni pidin vähän äitiyslomaa kun olin VAIN puolitoista vuotta lapsen kanssa kokonaan kotona. Sen jälkeen tein pääasiassa neljäpäiväistä viikkoa, nyt aloitin tekemään viisipäiväistä viikkoa. Mutta tämä nainen viuhtoo savuisissa kapakoissa lähes samantien kun on synnäriltä päässyt kotiin... Vielä miettii toisen lapsen hankkimista tai adoptiota!
- 18
"Jokaisella on tarinansa Riksu forever!10.9.2010 15:18
Kertooko se muuten siellä blogissa mistä se sai rahaa yläasteella???"
mikä juttu tämä on
vaikka on korkea elintaso yhä ottaen huomioon matalat tulot
oliko leveä elämä jo teininä...- 63757
Raskaana oleva Marttiina tanssi maha PALJAANA BB:ssä. Eli varmaan kierrellyt koko Suomen kapakoita tanssien Vauvamahansa kanssa.
- dollaripillu
63757 kirjoitti:
Raskaana oleva Marttiina tanssi maha PALJAANA BB:ssä. Eli varmaan kierrellyt koko Suomen kapakoita tanssien Vauvamahansa kanssa.
kertoi menevänsä töihin heti kun oli saanut uudet rinnat. miksi masu hidastaisi jos ei leikkauskaan!!!
- Maikku2010pp
dollaripillu kirjoitti:
kertoi menevänsä töihin heti kun oli saanut uudet rinnat. miksi masu hidastaisi jos ei leikkauskaan!!!
Uusimmassa blogissa kertoo lähtevänsä VIIKOKSI Leville ja lapsi jää mummolle.. Koira kuitenkin kelpaa Leville mukaan. Kaksinkeskeistä aikaa kaipaavat. MUTTA LAPSI VIIKON MUMMOLASSA, on yksi vuotiaalle liian pitkä aika! Meillä myös 1-v poika enkä IKINÄ jättäisi viikoksi mummolle. Paitsi tietysti tässä tilanteessa lapsi varmaan pitää mummolaa jo enemmän kotinaan.
- surullista on!
Maikku2010pp kirjoitti:

Lastenpsykiatri sanoi, että lapsi voi olla vanhemmistaan erossa yötä, yhden yön per ikävuosi.
Että tuollainen viikon satsi, siihen pitäisi olla siis 7-vuotias. Mutta ei, kun tämä pariskunta laittaa juuri 1-vuotta täyttäneen vauvan viikoksi hoitoon! Miten itsekästä ja kuvottavaa, en voi muuta sanoa.
Oma lapseni on 5-vuotias, hän on ollut mummolassa maksimissaan 3 yötä, yleensä jos hän menee mummolaan (mikä ei ole kovin yleistä, koska asuvat suht kaukana), hän on 1-2 yötä.
Enkä edes kestäisi vieläkään olla hänestä erossa viikkoa.
Meidän lapsi on aina mukanamme, matkustamme kyllä noin kaksi kertaa vuodessa kerrallaan viikon tai puolitoista, mutta lapsi on joka ainoalla matkalla ollut mukana.
Siksi, koska meistä on IHANAA kun lapsi on mukana!
Olisi todella orpo olotila olla ilman häntä reissussa.
Kyllä me miehen kanssa silti ollaan saatu tarpeeksi sitä ns kahdeskeskistä aikaa, emme edes tarvitse sitä, pari tuntiakin riittää oikein hyvin.
Miksi ihmeessä tämän kaltainen pariskunta ikimaailmassa edes teki lapsen, en voi ymmärtää sitä. - !!!!!!!!!
surullista on! kirjoitti:
Lastenpsykiatri sanoi, että lapsi voi olla vanhemmistaan erossa yötä, yhden yön per ikävuosi.
Että tuollainen viikon satsi, siihen pitäisi olla siis 7-vuotias. Mutta ei, kun tämä pariskunta laittaa juuri 1-vuotta täyttäneen vauvan viikoksi hoitoon! Miten itsekästä ja kuvottavaa, en voi muuta sanoa.
Oma lapseni on 5-vuotias, hän on ollut mummolassa maksimissaan 3 yötä, yleensä jos hän menee mummolaan (mikä ei ole kovin yleistä, koska asuvat suht kaukana), hän on 1-2 yötä.
Enkä edes kestäisi vieläkään olla hänestä erossa viikkoa.
Meidän lapsi on aina mukanamme, matkustamme kyllä noin kaksi kertaa vuodessa kerrallaan viikon tai puolitoista, mutta lapsi on joka ainoalla matkalla ollut mukana.
Siksi, koska meistä on IHANAA kun lapsi on mukana!
Olisi todella orpo olotila olla ilman häntä reissussa.
Kyllä me miehen kanssa silti ollaan saatu tarpeeksi sitä ns kahdeskeskistä aikaa, emme edes tarvitse sitä, pari tuntiakin riittää oikein hyvin.
Miksi ihmeessä tämän kaltainen pariskunta ikimaailmassa edes teki lapsen, en voi ymmärtää sitä.lisäksi alle 1vuotiasta ei saisi laittaa yhdeksikään yöksi muille. sen ikäinen lapsi tarvitsee vain turvallista kotipiiriä jossa ei yöhoitaja koskaan vielä vaihdu.
miten usein tämä heidän pilttinsä on jo nyt ollut viikon hoidossa tai ainakin monta yötä! - dollaripillu
!!!!!!!!! kirjoitti:
lisäksi alle 1vuotiasta ei saisi laittaa yhdeksikään yöksi muille. sen ikäinen lapsi tarvitsee vain turvallista kotipiiriä jossa ei yöhoitaja koskaan vielä vaihdu.
miten usein tämä heidän pilttinsä on jo nyt ollut viikon hoidossa tai ainakin monta yötä!jos niin pientä ei saa jättää yksin niin ei ne silloin jätä vaan sanovat noin saadakseen lööppejä
- teeää
dollaripillu kirjoitti:
jos niin pientä ei saa jättää yksin niin ei ne silloin jätä vaan sanovat noin saadakseen lööppejä
Martina on melkoinen hörätsyliini.. ei voi muuta sanoa ko että huhhuh mikä ketale..
- ehohä
Maikku2010pp kirjoitti:
Uusimmassa blogissa kertoo lähtevänsä VIIKOKSI Leville ja lapsi jää mummolle.. Koira kuitenkin kelpaa Leville mukaan. Kaksinkeskeistä aikaa kaipaavat. MUTTA LAPSI VIIKON MUMMOLASSA, on yksi vuotiaalle liian pitkä aika! Meillä myös 1-v poika enkä IKINÄ jättäisi viikoksi mummolle. Paitsi tietysti tässä tilanteessa lapsi varmaan pitää mummolaa jo enemmän kotinaan.
seuraukset "parisuhteen hoitamisesta" on nyt meidän kaikkien tiedossa. Victoria olisi ollut pahasti häiritsemässä Martin pettämistouhuja. Siinä oli todellinen syy lähteä reissuun ilman lasta :(
- Martina<33
ehohä kirjoitti:
seuraukset "parisuhteen hoitamisesta" on nyt meidän kaikkien tiedossa. Victoria olisi ollut pahasti häiritsemässä Martin pettämistouhuja. Siinä oli todellinen syy lähteä reissuun ilman lasta :(
Tääl on taas nii kateellisii ihmisii ettei voi muuta sanoa ku että huhhhuh :D Naurettavaa tää tämmöne :D Netis kyl ihmisii kutsutaa "akoiks" "ämmiks" "lehmiks" jnejne ja muunnellaa sukunimii ja päivitellää toiste elämää mut mites sit suu pannaa ku teidät laitetaa lehtee ja levitellää vähä juorui ;) Ois sillo monella jutut aika vähis :D Sanon vaa et antakaa Martinan olla ihana oma itsensä ja kuolkaa kateuteen ;)
- pellenä aina
Patjasta pauhattu ennenkin, eikä vaan ota opikseen
- Olen ihana
Tulevasta epäuskosta ja kitinästä huolimatta sanon, että olen viihtynyt palstalla vasta toista viikkoa, mutta aiheet näemmä olleet samat ennenkin. Miksiköhän?
- hnk
Mä olen ollut täällä ehkä noin kuukauden ajan. Marafani näköjään jo ties monennetta vuotta jo päivystämässä! :) Ja oli tuolla tutun kuuloinen kännikirjoittajakin. :) Maailma on oikeasti näköjään hullumpi paikka, mitä luulinkaan!
- vajakki
viiksi-mara-valottaja-kakki
kakki hyvin?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874018Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242881No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452302- 341311
- 10899
- 131875
- 6844
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124746- 11740